maanantai 13. huhtikuuta 2009

Ranskis kävelyllä

Olimme tänään Lyylin kanssa tapaamassa ranskis tuttuja kävelyn merkeissä. Sankka joukko tuhisijoita ja ihmisiä oli taas saapunut paikalle. Juttuseuraa riitti ja uusia tuttavuuksiakin saimme.
Oli taas mukava vaihtaa bullamaisia kuulumisia ja katsoa bullien touhuja.

Äänen avaamisen jälkeen Lyylikin rauhoittui ja otti jopa muutaman leikki liikkeen pienen Assi tytön kanssa.
Mukana kävelyllä oli myös dopperi Sohvi, sekä kaunis hännän huiskuttaja staffi tyttönen.


Lyyli odottaa lähtöä istuen laukun päällä.



Lyylin ja Assin tiikeri leikit.




Assi




Tutustumista ennen lenkille lähtöä.




Painia.




Metsuri keskittyneenä työhönsä.




Sohvi




Kaunis staffi tyttönen, jonka nimi jäi kysymättä.
Ihana hännän huiskuttaja ja iloine paketti.



Lenkin jälkeen uni maistui..

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Motocrossi radalla

Koska Lolan kynsi on taas jälleen kerran haljennut, juokseminen ja muu riehuminen on nyt kiellettyä. Kävimme katsomassa pääsiäisen motocrossi treenejä.

Aluksi olimme hetken syrjemmässä, mutta Lola ei osoittanut mitään pelkoon tai epämiellyttävyyteen viittaavia merkkejä, joten uskaltauduimme lähemmäs.

Aluksi Lola lähinnä ihmetteli ohi suhahtavia pärisijöitä, mutta hetken päästä alkoi syömään keppiä ja touhuamaan omaan normaaliin tapaansa.

Hieno kokemus.
Muistan kuin vasta vuosi sitten Lola pelkäsi linja-autojen ilmajarrujen ääniä niin paljon, ettei suostunut kadulla kävelemään kuin häntä koipien välissä.
Hienosti on itsevarmuus hyvien kokemuksien kautta Lolalla kasvanut.




ihmeellisiä ääniä



outoja hajuja

Radan ja "katsomon" välissä meni hiekkatie,
joten emme ihan näin lähellä rataa kuitenkaan olleet.



Muutama kuvaus yritys..


Olivat vaan niin nopeita, etten pysynyt kameran kanssa perässä..
Hyppykuvat olivat tälläisiä :D