tiistai 25. lokakuuta 2016

Kahden osion möllikisat Lohjalla 22.10

Lauantaina vietimme puolipäivää Lohjan koirakeskuksessa osallistuen ensin hajutestiin ja sen jälkeen kahden osion möllikokeisiin.
Hajutestiä olemme kokeilleet kerran aikaisemmin, silloin Maya juoksi ensimmäiselle laatikolle ja ilmaisi sen minulle. Se osottautui vääräksi ilmaisuksi ja testi hylättiin. Tämän jälkeen olemme panostaneet laatikko treeneihin siinä ilmenevien ongelmien vuoksi. Muissa etsintä alueissa ei ole ilmennyt vale ilmaisuja tai muitakaan suurempia ongelmia, mutta laatikot ovat olleet meidän heikoin lenkki. Vieläkään en ole varma miksi laatikot eivät aina onnistu, syitä joita olen miettinyt on useita. Teenkö itse jotain väärin, viestittämällä koiralle väärää laatikkoa?
Kävimme loppukesästä kurssilla hakemassa kouluttajan näkemystä meidän laatikoihin ja muutamia hyviä vinkkejä sieltä tulikin. kouluttaja mm huomasi, että jos pysähdyn kesken etsinnän, Maya ilmaisee sen laatikon minkä luona se on. Tämä käy kyllä järkeen kun ajattelen miten olen treenannut. Liikun koiran perässä sen suorittaessa etsintää, mutta kun se on hajulla ja tarkentaa minä pysähdyn tarkkailemaan mitä kohtaa se ilmaisee. Toinen havainto oli se, että minun täytyy olla lähempänä koiraani. Etsinnöissä käytän 5m pitkää liinaa, mutta se näyttäisiä olevan vieraassa ympäristössä liian pitkä matka. Mayalla menee pasmat sekaisin jos jään niin kauas ja se alkaa ilmaisun sijaan katsomaan missä olen.
Otin nämä havaitut vinkit käyttöön. Pidin huolen, etten pysähdy laatikko etsinnän aikana, vaan pyrin olla edes hitaassa liikkeessä kun Maya tarkentaa hajupiiloa. Pidin huolen myös siitä, etten anna sille koko liinaa tilaa työskentelyyn, vaan pysyn lähempänä ja annan sille tukea. Treenit alkoivat sujumaan hyvin ja onnistumisiakin saatiin.

Pienin pelonsekaisin tuntein menimme viralliseen hajutestiin. Jännitin tilannetta hiukan, mutta pysyin hyvin kasassa ja hoin koko ajan itselleni "pysy liikkeellä, pysy lähellä".
Maya lähti erittäin innokkaasti hajutestiin, ehkäpä vähän liiankin innokkaasti. Onneksi oma kisajännitykseni on muuttunut totaalisesta jäätymisestä vain pieneksi jännäämiseksi ja kykenin heti alussa tekemään voimakkaan liinapidätteen laatikoille syöksyvälle koiralle. Se auttoikin selvästi ja työskentely laatikoilla oli innostunutta, mutta keskittynyttä.
Maya pysähtyi oikean laatikon kohdalle ihan muutamaksi sekunniksi. Se ei kuitenkaan jämähtänyt siihen, joten minä jatkoin liikkeellä pysymistä, jolloin Mayakin irtosi laatikolta. Se haisteli kaikki laatikot läpi, palasi jälleen alkuun ja sieltä tuli oikean laatikon luo. Se painoi nenänsä laatikon ja lattian rajaan ja jämähti siihen sekunniksi. Sitten se nosti päänsä kun kuuli koiran haukunnan, mutta ei liikkunut mihinkään. Koska se ei ollut reagoinut mihinkään muuhun laatikkoon, tulkitsin tämän ilmaisuksi. Ja näin se olikin! Testi meni läpi ja saimme kisakirjan.


Laatikot onnistuivat hyvin siihen nähden, mitä ne ovat aikaisemmin olleet. Treenaaminen on tuottanut selvästi tulosta. Jatkan ilmaisutreenejä ja toivon, että saan ilmaisun laatikoillekin paranemaan. Mayan työskentely laatikoilla oli mukavaa katsottavaa, sen häntä heilui hurjasti! Aikaisemmin on tuntunut ettei se oikein tykkää laatikoista ja motivaatio tällä etsintä alueella on ollut huonompi. Olen ottanut laatikkotreeneihin lelupalkkaa mukaan, toivoen että saisin koiralle vähän enemmän innokkuutta hommaan. Nyt se ei näyttänyt yhtään tylsistyneeltä, päin vastoin, sillä oli todella hyvä motivaatio hommaan!!

Möllikisat alkoivat hajutestin jälkeen. Koska jo hajutestin läpäiseminen oli minulle erittäin palkitsevaa, lähdimme mölleihin suurella innolla ja hyvällä fiiliksellä. Osioina olivat sisäetsintä ja autoetsintä, jotka suoritettiin heti perään kukin koirakko vuorollaan.
Pääsimme tutustumaan sisäetsintä alueeseen ennen kisojen alkua ja havaitsin heti suuren haasteen keskellä aluetta: vanhat nahkaiset saappaat!! Maya ei voi vastustaa kenkiä!! Tilaan oli myös asetettu pari tyhjää muovipulloa roskakoriin, joka on meillä suosittu lelu, tyhjät pullot. Noh, painoin nämä mieleeni ja toivoin, ettei Maya innostu näistä elementeistä liikaa, vaan kykenee työskentelemään. Ja niinhän se tekikin!! Hajupiilon löytymiseen meni 40 sekuntia. Kenkiin se ei kiinnittänyt mitään huomiota, pullot se vain haisteli ohimennen ja suuntasi hajua kohti. Hajupiilo oli tuolin selkänojan takana olevassa jalassa, Maya ilmaisi ristikkäisen jalan. Todennäköisesti se olisi viellä tarkentanut piilon paremmin jos en olisi hätäillyt ilmaisun kanssa. Onneksi olimme kuitenkin niin lähellä piiloa, että tuomari hyväksyi ilmaisun. Toki saimme siitä huomautuksen, että piilo ei ollut siinä kohdassa mihin Maya nenänsä jämäytti.
Otamme nyt laatikkotreenin lisäksi hajupiilon tarkentamisen treeniohjelmaan. Ilmeisesti olen välillä palkannut sitä hiukan sinnepäin ilmaisusta, jonka takia se ei oikein viitsi tarkentaa kunnolla. Ilmaisutreeniin alan nyt rakentamaan kestoa, jolloin en hätäile tarkentamisen suhteen, vaan joudun odottamaan kunnes Maya jämähtää kunnolla.

Autoetsintä meni hienosti! Rivissä oli 3 autoa. Tuuli oli kohtalainen ja suunnittelin, että lähetän Mayan autojen taakse, koska tuuli tuli nokasta perää kohti. Toivoin, että näin se saisi hajun nenäänsä nopeammin ja osaisi suunnistaa hajulähteelle.
Lähtöviivana oli katuharja ja tietenkin lähetin koirani ihan suoraan harjaa kohti. Onneksi harja ei ollut sekään sen suurempi häiriö, vaan Maya sai hajun nenäänsä ja lähti oitis sitä etsimään. Autopiilo löytyi 11 sekunnissa. Ilmaisu oli tarkka ja hyvä!

Mölleihin osallistui yhteensä 20 koirakkoa ja me tulimme kisoissa toiseksi!! Aivan mielettömän hieno tunne. Mahtava huomata itsestäni, kuinka olen kehittynyt. Kisajännitys on muuttunut suoranaisesta pakokauhusta vain pieneksi tunteeksi mahan pohjaan ja kykenen jo keskittymään koiran lukemiseen ja omaan tekemiseen.
Mayakin tuntuu toimivan kisoissa aina vaan edellistä paremmin. Se oli hyvässä vireessä, rauhallisesti odotteli vuoroaan, mutta teki töitä innokkaasti. Kisoista jäi todella hyvä fiilis ja sain taas rutkasti motivaatiota treenien jatkamiseen.

Kisa video

Seuraava koitoksemme onkin parin viikon päästä kun suuntaamme kisaamaan "kutsu kisoihin". Nämä kisat ovat koirakoille, jotka ovat aikaisemmin saaneet vähintään 75 pistettä aikaisemmasta kisasta. Toivotaan, että saamme taas hyviä onnistumisia ja rutkasti kokemusta näistäkin kisoista!