maanantai 24. elokuuta 2015

Hinnalla millä hyvänsä?

Sain jälleen kerran lukea ihmisen itsekkyydestä koiraansa kohtaan. Omistaja kertoi julkisesti somessa, että koira oli läpäissyt luonnetestin hienoin pistein vain KAKSI TUNTIA ENNEN SEN LOPETTAMISTA. Tekstistä käsitin, että koira sairasti syöpää, joten ilmeisesti koiran sairaus ja terveydentila oli omistajalla tiedossa. Kuitenkin, kuitenkin koira vietiin niinkin rankkaan (henkisesti ja fyysisesti) testiin kuin luonnetesti, vaikkei koira ollut enää elinkelpoinen??!!!

Taidan itse olla pahemman luokan kukkahattutäti. Minulla on ollut tapana mennä koiran kanssa yhden tietyn kallion päälle, jonne auringonlasku näkyy mitä parhaiten.. aina ennen kuin joudun päästämään ystäväni pois. Näin tein Hemmon, Lyylin ja Lolan kanssa. Korkealla kallion päällä, katsellen auringonlaskua, hiljaisuudessa ja rapsutellen. Nauttien viimeisistä yhteisistä hetkistä, rauhallisesti.


Minä olen aina katsonut velvollisuudekseni, koiran ottaessani, että tarjoan sille parhaimman mahdollisen elämän, koiran omilla ehdoilla. En niillä ehdoilla mitkä minulle sopii, vaan niillä, mitkä sopii koiralle, myös sen käydessä vanhaksi ja/tai saraaksi.

Siinä vaiheessa kun koiralla todetaan jokin sairaus, sen paikka ei ole testeissä, eikä harrastuksissa. Eikä missään nimessä töissä, mikäli koira on työ käytössä. Tämä pitäisi tulla jokaiselta koiran omistajalta itseltään, vastuuna ja velvollisuutena. Kuitenkin, käytetään edelleen sairaita koiria, niin töissä kuin treeneissäkin. Minä suoraan sanottuna halveksin tälläisiä ihmisiä, enkä tiedä tälläiseen käytökseen mitään muuta syytä kuin ihmisen itsekkyys: hinnalla millä hyvänsä.


Jokaisen koiran omistajan tulee tunnistaa omasta koirastaan milloin se on terve. Milloin se on sekä fyysisesti, että henkisesti hyvässä kunnossa. Eläimet ovat eläimiä. Hevoset voivat juosta itsensä hengiltä ja koirat valitettavasti kykenevät piilottamaan kipunsa tehdessään töitä. Minäkin olen kokenut tämän kantapään kautta ja ehkäpä siksi tämä aihe on koskettanut ja koskettaa edelleen minua erittäin paljon.

Hyvässä kunnossa oleva koira on valpas. Se on kiinnostunut ympäristöstään ja ohjaajastaan. Se on innokas kun pääsee oman harrastuksensa pariin ja niin sen kuuluukin olla. Koiran olemus tulee olla pirteä, iloinen, aktiivinen ja innostunut. Toki koirissa on rauhallisempia luonteita ja minullakin on miltei apaattisen luonteen omaava rauhallinen nöffi. Mutta kyllä sekin on innostunut jäljelle päästessään, sen silmissä on palava katse, se ei pysy karvoissaan ja se on erittäin kiinnostunut tehtävästä. Se tulee innoissaan pois autosta ja kun sille puetaan jälkivaljaita, sen into nousee. Innolla en tarkoita välttämättä sitä, että koira menee kierroksille, haukkuu ja meuhkaa, vaan intoa on edellä mainitsemani asiat. Rauhallisilla koirilla tämä into on rauhallisempaa, aktiivisemmat voivat jopa heittää kierroksille.

Koirat ovat viisaita ottamaan vinkkejä ympäristöstään. Ne oppivat nopasti esimerkiksi sen, että kun omistaja pukee tietyt housut se tarkoittaa tiettyä treeniä. Ne oppivat että tiettynä päivänä tiettyyn aikaan lähdetään treeneihin. Ne oppivat yhdistelemään asioita nopeasti ja taitavasti ja toisinaan kuulee omistajien ihmettelevän, miten koira voi aina tietää treeneistä etukäteen, vaikka treenipäivät eivät ole säännölliset. Tämän takia omistajan on tarkkailtava koiraansa sen ollessa "vapaalla". Onko koira kotonakin halukas lenkkeilemään? juokseeko se mielellään vai joutuuko se nukkumaan pitkään rasituksen jälkeen? Pelkkä koiran nukkumis asentokin paljastaa aika paljon siitä, onko koira rentona vai jännittääkö se jotakin paikkaa kenties kipujen takia? Hysteeriseksi ei kannata heittäytyä, mutta mielestäni koiraa, oli se sitten puhtaasti kotikoira tai harrastuskaveri, tulee seurata kriittisesesti koko ajan. Onko koira onnellinen, pirteä, liikkuu ja syö hyvin? Siinä muutamia perus asioita mitä itse tarkkailen omissa koirissani ihan päivittäin. Huomioin myös sen, jos koira on normaalia vilkkaampi. Sekin kun voi olla kivun oire, koira ei pysty rentoutumaan. Minulla on myös tapana silitellä koiriani päivittäin, ihan kuonosta hännänpäähän asti. Ja nimen omaan silloin kun koira on rentona. Tällä tavalla käsittelemällä koiraa, koira oppii jopa varpaiden kosketteluun, sekä omistaja oppii huomaamaan pienimmätkin muutokset reaktioissa. Nuori koira esimerkiksi voi hyvinkin helposti satuttaa tassunsa tai jumiuttaa niskansa. Eikä sen tarvitse olla mitään vakavaa. Kun silittäessä huomaan koiran reagoivan esimerkiksi niskan koskemiseen, voin helpommin tarkkailla tilannetta. Mitä aikaisemmin tilanteisiin pystyy puuttumaan, sitä varmempaa paraneminen on, mikäli se on mahdollista. Sanoisin, että se sellainen ns maalaisjärki on oikein hyvä mittari näissäkin asioissa.


Vanhuus ei ole sairaus. On kuitenkin hyvä muistaa, että samalla lailla kun me ihmiset kestämme vanhemmiten huonommin rasitusta, samoin käy koiralle. Vanha keho ei palaudu enää niin hyvin kuin nuorena, eikä se ole enää niin kestävä kuin nuorena. Vammautumiset käyvät helpommin vanhemmalla iällä ja parantuminen on hitaampaa.
Koirilla kuten ihmisilläkin aistit heikkenevät vanhemmiten. Ne eivät välttämättä menetä kuuloaan, näköään ja varsinkin harvemmin hajuaistiaan, mutta totuus on se, että ne heikkenevät. Hajutyössä käytetty koira ei vanhemmiten yksinkertaisesti pysty välttämättä haistamaan enään niin hyvin, mitä se nuoruudessa kykeni, jolloin taas peräänkuulutan sitä omistajan velvollisuutta. Vanha koira ei välttämättä ala kokeilemaan vanhoina päivinä omistajaansa toko kentällä, tai heitä jäljestyksessä hommaa leikiksi. Se ei ehkä vain yksinkertaisesti kuule enää kunnolla, tai sitten se ei kykene hajuerottelemaan enää tarkasti. Koirille voi iskeä myös dementia, eivätkä ne kertakaikkiaan enää muista mitä niiden pitikään tehdä.
Tässä taas peräänkuulutan omistajan/ohjaajan velvollisuuksia varsinkin jos koiraa käytetään "töissä". Eli jossain sellaisessa asiassa missä virheet voivat vaikuttaa lopputulokseen. Omistajan/ohjaajan tulee nähdä vanhenevasta koirastaan ne oireet kun se ei enää kykene työskentelmään täysillä ja ennen kaikkea hyväksyä ne! Silmiään ei saisi ummistaa, eikä koskaan laittaa omaa menestymistään koiran hyvinvoinnin edelle. Tätä valitettavasti tapahtuu..


Enkä edelleenkään väitä, etteikö vanhan terveen koiran kanssa voisi harrastaa tai jopa käyttää sitä työtehtävissä, en toki. Kunhan sen kaiken tekee KOIRAN ehdoilla ja kunnioittaa niitä päiviä ja niitä hetkiä kun vanha koira ei työhön kykene. Sille tulee suoda enemmän vapaapäiviä toipuakseen rasituksesta. Sille tulee tarjota kevyempiä treenejä ja töitä. Ja siinä vaiheessa kun vanhuus alkaa oireilemaan, koiralle tulee suoda koiran ansaitsema ELÄKEAIKA. Vaikka se ohjaajasta tuntuisi kuinka tylsältä tahansa. Yleensä ensimmäiset vahuus oireet näkyvät siinä, ettei koira enää hyppää autoon. Se ei istu vaikka pyydetään ja sen makuulta ylös nouseminen käy hitaasti.
Sairaan tai vanhan koirankin kanssa voi kyllä harrastaa, kunhan sen tekee jälleen kerran niillä KOIRAN ehdoilla.

Koirat eivät onnu, koska ne ovat vanhoja. Ne ontuvat koska niillä on kipuja!



Lola alkoi oireilemaan nivelrikkoaan kolmen vanhana, juuri kun me olimme hajuhommissa parhaimmillaan. Tavoitteet oli korkealla ja treenaaminen sujui hyvin. Koira kehittyi koko ajan paremmaksi ja vain taivas tuntui olevan rajana. Sitten se alkoi ontumaan, ensin ihan vaan lenkillä ollessa. Laitoin sen heti parin viikon "sairaslomalle" tarjoten sille kevyttä liikuntaa ja paljon lepoa. Kun ontuminen ei viikon päästä näyttänyt menneen ohi, kävimme lääkärissä, josta saimmekin nivelrikko diagnoosin.
Toiset koirat kykenevät elämään nivelrikon kanssa paremmin ja toiset eivät. Niimpä pidin Lolaa levossa ja se sai kipulääkettä ontumiseen. Kun koiran kunto alkoi parantua, pidin sen viellä vähän aikaa levossa ja vasta kun se ei ontunut enää, lähdimme sen kanssa jäljelle. Jälki oli 3km pitkä ja Lola meni sen erittäin hyvällä motivaatiolla. Se oli innokas ja suoritui jäljestä mallikelpoisesti. Jäljestys kesti muistaakseni vajaan tunnin ja maali löytyi hienosti. Kuitenkin, heti kun se oli tehtävänsä suoriutunut se alkoi kulkea kolmella jalalla. Se ei käyttänyt toista etujalkaansa ollenkaan ilmaisun jälkeen, vaikka oli koko jäljen ajanut täysin normaalilla kävelytyylillä.
Tämä oli minulle shokki. Tajusin miten kipeä koirani oli, mutta kuitenkin se suoritti sille annetun tehtävän ihan vaan koska se oli niin uskollinen ja työmotivoitunut. Saimme onneksi kyydin maalista takaisin autolle ettei Lolan tarttenut könkätä samaa matkaa takaisin. Laitettuani Lolan autoon ja ajaessani kotiin, en tuntenut suurta onnistumisen riemua hienosti ajetusta jäljestä, vaan tunsin suurta epäonnistumista siinä, miten huonosti tunsin oman koirani ja osasin sen kipuja lukea. Seuraavana päivänä ilmoitin kurssin vetäjälle, että me emme enää tule jäljestämään.. se jäikin Lolan viimeiseksi pitkäksi jäljeksi.
Muutaman kuukauden päästä kokeilin sille lyhyttä ja kevyttä jälkeä helppokulkuisessa maastossa, mutta se selvästi ontui senkin jälkeen. Joten, niinkin raskaalta kun se tuntui, Lola pääsi eläkkeelle jälkihommista. Ja kyllä, sekä minä, että Lola, kumpikin rakastettiin sitä harrastusta. Päätös oli vaikea, mutta jälkeenpäin en voi kuin olla ylpeä siitä, miten laitoin koirani tarpeet ja hyvinvoinnin kaiken muun edelle. Ja sitä pyydän muiltakin!


Oli harrastus tai työtehtävä sitten mikä vaan, niin jos koira oireilee sen jälkeen tai tarvitsee runsaasti aikaa palautuakseen siitä, pitäisi se olla jokaiselle hälyyttävä varoitus. Koirat eivät kaipaa kunniaa eivätkä meriittejä. Ne eivät piittaa virallisista tuloksista tai julkisuudesta. Ne eivät kaipaa sitä, että muut niitä kunnioittavat ja kehuvat saavutuksia. Ne kaipaavat hyvää elämää, jonka jokainen joka koiran ottaa, lupautuu niille samalla tarjoamaan. Vain me ihmiset arvostamme edellä mainittuja asioita ja niitä ei tulisi koskaan havitella koiran hyvinvoinnin kustannuksella, ei koskaan!


Elokuu on ollut kesän kuumin kuukausi ja toivottavasti moni on ottanutkin sen kesäloman kannalta. Kohta kuumuus väistyy ja pääsemme nauttimaan viileämmistä ilmoista koirien kanssa täysillä treenaten.
Minä haluan toivottaa jokaiselle treenin täyteistä syksyä ja muistuttaa kelien viilentyessä myös siitä koiran lämmittelystä ennen treeneihin lähtöä.
Tarkkailkaa raikkaimpianne ja reagoikaa mikäli ne yrittävät teille kertoa kivuistaan. Antakaa koirillenne harrastuksista tarpeeksi pitkä sairasloma toipumiseen, mikäli ne sen tarvitsevat. Ja antakaa vanhoille koirille niiden ansaitsemat hyvät vanhuuspäivät ilman suorittamisen pakkoa.
Ja ne jotka koulutuksia ja treenejä vetävät: pidetään huoli ettei harrastelijat tuo sairaita koiria treeneihin. Se on myös tärkeää, että koko treenipiiri kannustaa terveen koiran kanssa hyvää tekemistä ja ohjaa sairaita koiria sairaslomalle. Joskus se on nimittäin niin, ettei omistaja/ohjaaja itse näe koiransa realistista kuntoa, mutta ulkopuolinen sen näkee. Jos koira ei esimerkiksi kävele puhtaasti, se ei ole silloin kykeneväinen fyysiseen työhön. Kannetaan vastuu myös treenien vetäjänä, kuten koiran ohjaajanakin.

tiistai 18. elokuuta 2015

Tee se itse KAHVAPANTA

Ihan vaan, koska lomalla on aikaa näpertää kaikenlaista.
Tilasin laskuvarjonarua ja aloin harjoittelemaan punomista pantojen muodossa tietenkin.

Ensin Maya sai pentupannan, joka olikin todella nopea ja helppo tehdä. Olisikohan aikaa mennyt reilu 30min.


Pikalukot ja D-lenkit nappasin vanhoista huonoista pannoista, niitä kun on kaappi täynnä muutenkin. Pinkki päälikerros on heijastavaa narua.

Seuraavaksi päätin duunata Myrskyn nahkapannan. Sillä on tuollainen ohut, pyöreä puolikuristava panta kaapissa, koska se jää ikävästi karvoihin kiinni. Olen käyttänyt sitä tasan kerran ja todennut sen erittäin huonoksi pitkän karvan kanssa.
No nyt sitä voi taas käyttää. Se sai vähän väriä, vähän pehmustetta, vähän paksuutta ja kaiken lisäksi viellä heijastintakin.


Tästä innostuneena aloin miettimään, että onnistuisikohan joku vähän erilainen panta.
Vepe treeneissä olen kaivannut suunnattomasti kahvapantaa, että koiraa olisi helppo pitää rannalla kiinni ilman remmiä. Kaupoissa olevat kahvapannat ovat usein nahkaisia, joten ne eivät vepeilyyn sovi. Niimpä aloin väkertää mielikuvitusta käyttäen pienelle koiralle kahvallista pantaa.


Siitä tulikin erittäin tukeva. Laskuvarjonarua on kolmessa eri kerroksessa, joten tämä panta ei todellakaan tule hajoamaan.
Kaverini innoistui tästä kahvapanta luomuksestani sen verran, että pyysi minua tekemään hänen koiralleen kahvallisen pannan metsälenkille, jolloin koira olisi tarpeen vaatiessa helppo ja nopea napata kiinni. Otin tietenkin haasteen vastaan ja tein hänelle pannan, pikkuisen eri tyylillä kuin tuon ensimmäisen. Narua laitoin tähänkin pantaan kolmeen kertaan ja värit tietenkin tyttökoiran mukaisesti.


Panta on noin 3cm leveä ja kahva 2cm. Panta on erittäin jämäkkä ja tukeva. Nyt vain odotetaan, että panta pääsee uuteen kotiin ja saan niitä käytönnön kokemuksia.

Tästä pannasta otin kuviakin sen syntyvaiheista:

1. Ensin punotaan pannan runko. Koko panta rakentuu kahden langan ympärille. Kummatkin päät kiinnitetään pikalukkoihin ja valitaan sopiva pituus. Tässä pannassa ei ole säätömahdollisuutta, joten pituus täytyy tietää kun aloittaa pantaa punomaan.


2. Kun pannan runko on valmis, merkitsin pinnillä kohdan johon kahvan toinen pää punotaan kiinni.


3. Sitten aloin tekemään toista kerrosta rungon päälle, samalla lailla kuin punoin rungonkin. Toki pelkkä runko olisi ollut pienelle koiralla riittävä, mutta tästä pannasta oli tarkoitus tehdä jämäkkä.

4. Tässä vaiheessa valmistin kahvaosan erikseen. Aivan samalla lailla kuin pannan rungonkin, tein sen kahden narun ympärille, joista olin tehnyt lenkin. Eli tälläilen pötkylä, jonka kummassakin päässä on lenkit.



5. Jatkoin pannan vahvistamista uudella kerroksella, punoin kahvan toisen pään kiinni suunniteltuun kohtaan siinä samalla ja kahvan alle asetin remmille renkaan, pikalukon vastakkaiselle puolelle.


6. Jatkoin punomista aina pannan toiseen päähän asti, kiinnittäen samalla kahvan toisenkin pään. Päättelin langat polttamalla, tämä naru kun sulaa tulen alla, joten päät on helppo sulattaa punokseen kiinni huomaamattomasti.


 7. Koska kyseessä oli tyttökoiralle metsäpanta, punoin viellä vahvikekerroksen päälle koristekerroksen. Pinkkiä heijastavaa narua. Samalla sain vahvistettua entisestään kahvan kiinnityskohtaa, sekä remmilenkin kiinnitystä.




8. Viimeisenä punoin viellä kahvaan pinkkiä nauhaa. Koko pannan valmistamiseen kului aikaa reilun tunnin verran.



Jä mä en oikeasti ole edes mikään hyvä askartelija ;)

perjantai 7. elokuuta 2015

Totuus

Tieto lisää tuskaa ja niin pois päin, mutta aina se tuska ei ole pahasta. Saamalla tietoa ja omaksumalla sen, voi oppia uutta ja kehittyä paremmaksi.

Niin usein kuulee ihmisten puhuvan jäljestämisestä, vaikkei koira todellisuudessa seuraa jälkeä alkuunkaan. Tämä tulee esille varsinkin kun kehuskellaan vanhoilla jäljillä ja kuinka hienosti koira ajoi vanhaa jälkeä. Ajaako koira silloin vanhaa jälkeä jos se oikoo tai ei kulje jäljen päällä hetkeäkään?
Mikäli ainoa kriteeri on löytyminen ei asialla ole sen suurempaa merkitystä. Mutta jos kriteerinä on vanhan jäljen ajaminen, silloin sillä on.

Hajutyöskentelyssä, jossa itse koiran työstämä haju on meille ihmisille näkymätön, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä miksi ja miten. Me emme näe mitä koira haistaa, mutta me voimme kuitenkin opetella ymmärtämään hajuja, sekä sen, mitä hajua koira todellisuudessa seuraa.
Jos haluaa opettaa koiran jäljestämään, eli seuraamaan maassa olevaa hajua, silloin treeneihin täytyy panostaa. Koira täytyy opettaa seuraamaan jälkeä, eikä ilmassa kulkevaa hajua. Jos taas kriteerinä on löytyminen, on turha puhua jäljestämisestä tai edes tehdä vanhoja jälkiä. Koira valitsee kuitenkin aina sen tuoreimman hajun seurattavakseen ja se tuorein tulee suoraan tuulen mukana maalimiehestä.
Näillä kahdella hajulla on suuri ero ja siksi olisikin hyvä tiedostaa, mitä koira etsii, mitä sen haluaa etsivän ja puhua asioista asioiden oikeilla nimillä, totuuden mukaisesti.


Jos mietitään hetki mitä hajua syntyy koiralle seurattavaksi kun ihminen kulkee metsässä, voimme tutkimusten mukaisesti päätyä ainakin kolmeen eri vaihtoehtoon.

Maan rikkoontuminen aiheuttaa oman hajunsa, jota koiran on mahdollista seurata. Tätä maan hajua seuraava koira jäljestää, haju nousee maasta, hiukan ylöspäin. Haju on voimakkain siinä kohdissa mihin ihminen on astunut, jossa maa on mennyt askeleen alla rikki. Koira voi jopa merkitä selvästi nenällään jokaisen askelman. Tätä hajua koira kykenee seuraamaan pehmeillä alustoilla, eli alustoilla jossa maa rikkoontuu kun ihminen siihen astuu. Mitä painavampi ihminen, sitä enemmän askel tuottaa maan rikkoontumisen hajua. Koira kykenee erottelemaan eri painoisten ihmisten tekemiä jälkiä, mutta esimerkiksi saman painoisten ihmisten, saman ikäistä jälkeä koira ei kykene erottamaan toisistaan. Tämän takia maan rikkoontumista seuraavien koirien jälkitreenit tulee tehdä mahdollisimman koskemattomalla maaperällä.

Sen lisäksi, että ihminen rikkoo maata kulkiessaan pehmeällä alustalla, hänestä tippuu maahan jatkuvasti kuollutta solukkoa. Sään olosuhteet, sekä kasvillisuus vaikuttavat siihen, mihin tämä kuollut solukko tippuessaan liikkuu. Mitä enemmän kasvillisuutta ja mitä pidempää se on, sitä varmemmin solukko tarrautuu lähemmäs kulkureittiä. Ihmisestä maahan tippuva kuollut solukko sisältää DNA:ta, siitä koira saa ihmisen ominaishajun.
Koira, joka opetetaan seuraamaan tätä kuollutta maahan tippunutta solukkoa, ottaa hajun maavainulla, mutta maan rikkoontumisen sijaan se seuraa yhtä tiettyä ihmisen hajua. Tällöin koira kykenee erottamaan muut, alueella liikkuneet ihmiset ja jatkamaan tietyn kohteen jäljittämistä, häiriöjäljistä huolimatta. Solukkoa tippuu aina ja jokapaikkaan minne ihminen kulkee, joten kovalla alustalla (asvaltti, kallio, kivilattia) jäljittäminenkin onnistuu tätä yksilöllistä hajua seuraamalla, mikäli olosuhteet ovat hajulle suotuisat.
Koira, joka seuraa maahan tippunutta hajua kulkee pää alhaalla, koska maahan tippunut haju sijaitsee maassa. Korkea kasvillisuus saattaa estää hajun tippumisen täysin maan pinnalle, mutta tällöinkin koiran nenä hapuilee alaspäin, eikä ylöspäin. Mitä vaikeampi maasto hajujen pysyvyydelle, sitä tiukemmin maassa olevaa hajua seuraava koira painaa nenäänsä lähemmäs hajua, eli maan pintaa.

Kolmas hajuvaihtoehto mitä koira kykenee seurata löytääkseen oikean ihmisen, on ihmisestä erittyvä kaasumainen ominaishaju joka leijailee ilman mukana kevyemmin kuin maahan tipahtavat solukot. Tätä ilman kautta saatavaa hajua käyttävät esimerkiksi hakukoirat, joille opetetaan ilmaisemaan kaikki ihmiset tietyltä alueelta (metsä, rauniot). Tällöin koira ei seuraa jälkeä, se ei välitä maassa olevista hajuista, vaan se skannaa ilmaa nenällään ja reagoi siihen tuoreeseen ihmisen hajuun, jonka se tuulemukana ilmasta saa. Jälleen ilman olosuhteilla on suuri merkitys sille, kuinka kaukaa koira näitä hajuja kykenee saamaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ruumiskoira kykenee haistamaan pohjassa olevan ruumiin kaasuuntumisen kymmeninen metrien syvyydestä aina veden pinnalle asti. Hakukoirat ja metsästyskoirat kykenevät haistamaan ihmisen tai hirven kilometrienkin päästä.
Ilmavainua käyttävä koira kulkee pää ylhäällä ja skannaa nenällään tuulen tuomaa ilmaa. Ongelmana tässä on usein se, että hajut voivat liikkua erittäinkin kauas itse kohteesta. Koira joutuu kenties kiertelemään hetken, tarkastamaan talojen vierustoja jonne tuuli hajun pakkaa, tai pahimmassa tapauksessa jopa etsii ensin hajujen ääriräjät, kunnes ymmärtää mistä haju tulee. Ilmavainu on aina tuoreempi kuin maahan tippunut haju, sillä se tulee suoraan kohteesta. Siksi jälkeä seuraavat koiratkin usein vaihtavat ilmavainulle lähetyessään maalimiestä, joka on silmin nähtävissä koiran ryhdistäytymisessä ja nenän nousemisesta ylöspäin. Ilmassa leijuvan hajun seuraamisella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä jäljen ajamisen kanssa.



Hajujen käyttäytymisestä on tehty erilaisia tutkimuksia ja osa tutkimuksista ovat hiukan toisiaan vastaan. Lähinnä nämä erot eri tutkimusten välillä ovat siitä, mistä ihmisen ominaishaju koostuu, kemiallinen koostumus. Miten ihmisen ominaishaju käyttäytyy, kauanko se säilyy ja kuinka hyvin se on koiran haisteltavissa, siitä löytyy tutkittua tietoa. Toki tulee muistaa, että sääolosuhteet vaikuttavat hajuihin eniten. Kuuma auringon paahde voi "tappaa" ominaishajun kymmenessä minuutissakin, mutta paahteen jälkeen saapuva kosteus voi herättää hajut uudelleen henkiin.


Vain ymmärtämällä mitä hajuja ihminen jälkeensä jättää, mitä hajuja koiralla on mahdollisuus valita seurattavakseen voi opettaa koiraa seuraamaan tiettyä hajua. On hyvä myös tietää mikä haju on voimakkain kulloinkin ja miten kauan mikäkin haju maassa säilyy. Varsinkin, varsinkin jos haluaa vanhoja jälkiä ajaa. Koira ei seuraa vanhaa jälkeä mikäli se skannaa ilmasta tulevia hajuja ja seuraa niitä. Koira ei myöskään välttämättä seuraa ihmisen ominaishajua, vaikka kulkee pehmeällä alustalla nenä maassa, se saattaa seurata vahvempaa maan rikkoontumisen hajua.


Mikäli tarkoituksena on, että koira seuraa vain jotain tiettyä hajua, on hyvä suunnitella harjoitukset niin, että koiralla ei ole vaihtoehtoa muihin hajuihin. Eli mitätöidään muut hajut. Tämä onnistuu esimerkiksi niin, että ensimmäiset ID-jäljet tehdäänkin kovalle alustalle, asvaltille. Silloin koira ei voi käyttää maan rikkoontumisen hajua. Vaihtoehtoisesti pehmeällä alustalla opettaminen onnistuu myös, poistamalla maalimies kokonaan tai asettamalla se paikkaan, josta koira ei voi saada ilmavainua. Tällöin koiralla on kuitenkin apunaan edelleen maan rikkoontumisen haju, joten heti kun koira ymmärtää ID:n merkityksen on tärkeä ottaa mukaan häiriö jälkiä.
Ilmavainulla suunnistavaa koiraa on taas ihan turha "korjata" matkalla. Sitä ei tule pysäytellä liinasta jos se menee kulmissa väärin. Ilmavainulla suunnistava koira käyttää ilmavainua, eikä silloin ole kenenkään edun mukaista vaatia sitä kulkemaan jäljen päällä. Mikäli näin toimitaan, saadaan aikaiseksi vain koira, joka on riippuvainen ohjaajan avuista.


Milloin sitten voidaan puhua vanhoista jäljistä? Mielestäni silloin kun koiralla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajaa maassa olevaa vanhennettua JÄLKEÄ. Silloin maalimies on niin pitkällä ja tuulen alapuolella, ettei koiralla ole mahdollista saada ilmavainua. Kenties maalimies voi olla asetettuna jopa sisälle jonnekkin tai vaihtoehtoisesti maalimiehen voi poistaa kokonaan. Jälki pitää ehdottomasti ajaa tuplasokkona, jolloin ohjaaja tai jäljen seuraaja ei kykene koiraa auttamaan. Tällöin voidaan puhua koiran ajavan vanhennettua jälkeä.. mikäli se siis sitä ylipäätään kykenee ajaamaan.


(kirjat: The Tao Of Trailing  & Scent and the Scenting dog )