Tunteet syrjään

Koirien nenän käyttö on mielenkiintoinen harrastus. Mielenkiintoisen siitä tekee itselleni se, että homma on periaatteessa täysin hallitsematonta. Tietenkin sitä aina yrittää miettiä jälkeä polkiessa tai hajupiiloa tehdessä, mihin haju kulkeutuu ja mistä koira hajun saa. Mutta totuus on se, että kun haju on laskettu on loppu täysin hallitsemattomissa. Tähän  kun viellä lisätään koira yksilö, sen ominaisuudet, persoonallisuus, kokemukset, älykkyys ja oppimis historia niin aletaan jo olemaan aika lailla sormet ristissä. Hajut ovat meille ihmisille näkymättömiä ja yleensä emme myöskään kykene niitä haistamaan, ainakaan samalla mittakaavalla kuin koirat. Kaikenlaisia apukeinoja voi käyttää, vauvan talkkia tai pölysokeria, saadakseen käsityksen mihin tuuli keveitä hajuhiukkasia kuljettaa, mutta tuulenkin suunta saattaa muuttua hetkessä täysin vastakkaiseksi. Luonnon muodot tekevät hajupyörre alueita ja rakennukset saattavat tehdä esteitä hajujen kulkeutumiselle. Koiran aivoista kahdeksas osa käsittelee pelkästään hajuja, joten koirat kyllä kykenevät haistamaan, mutta niille tulee opettaa ne hajut, mitä me ihmiset haluamme niiden haistelevan.

Hajuista, niiden käyttäytymisestä ja koirien kyvystä käsitellä hajuja on tutkittua tietoa tarjolla. Joskus uudet tutkimukset kumoaa vanhat, mutta jotakin tietoa on saatavilla.
Harrastajan onkin hyvä tiedostaa sen hajun, jolla harrastaa, käyttäytyminen eri sää olosuhteissa. Tietää kuinka nopeasti haju haihtuu, miten se haihtuu ja kuinka se liikkuu. Erilaiset hajut reagoivat eri tavalla esimerkiksi auringon valoon. Toiset hajut saattavat haihtua lopullisesti, kun taas toiset saattavat herätä uudelleen henkiin auringon laskettua. Varsinkin siinä vaiheessa kun harrastus muuttuu työksi ja on tarkoitus auttaa jotakuta tai jotakin koiran hajutyöskentelyn avulla, on hyvä tietää missä olosuhteissa koiralla on suurimmat mahdollisuudet onnistumiseen. Haju uskollinen koira työskentelee kun hajua on, mutta lopettaa kun hajua ei ole.

Helpommalla pääsee, mikäli ohjaajalla on päässään visio, jo heti koulutuksen alku vaiheesta lähtien. Viso siitä miltä haluaa koiran työskentelyn näyttävän, miten haluaa sen ilmaisevan. Sellainen ihanne mielikuva jota kohti lähtee koiraansa kouluttamaan heti alusta lähtien. Kun visio on piirtynyt mieleen on helppo puuttua epäkohtiin jo ihan alussa, ennen kuin ongelmista tulee ongelmia. Mikäli haluaa koiran seuraavan maassa olevaa hajua, on hyvä mitätöidä ilmavainun käytön mahdollisuus. Mikäli haluaa koiran ilmaisevan hajupiilon istumalla, on hyvä mitätöidä koiran tarjoamaa maahan menoa. Visiot tuppaavat muuttumaan matkan varrella, mutta visio on hyvä olla. Jos ei ole mitään näkemystä siitä mitä kohti koiraasi haluat kouluttaa, mistä tiedät edistymisesi? Riittääkö se sinulle, että muut kehuvat jos itse et ole ollenkaan tyytyväinen? Ja sanoisin myös, että päin vastoin. Joskus joku toinen vaatii koiraltaan sellaisia osaamisia, mitkä itse koet turhaksi omassa visiossasi. Kannattaako tuhlata aikaa opettaa koiralle jotakin sellaista mitä se ei tule tarvitsemaan? Hajukoulutus vie usein paljon aikaa ja koira tarvitsee paljon toistoja. Olisiko siis hyvä ottaa harjoituksista kaikki tarpeeton pois tai kenties edes siirtää ne sinne loppupäähän, jolloin voisit sitten opettaa uusia asioita kun koira jo osaa sille suunnitellun tehtävän hyvin?
Ilman visiota, suunnitelmaa, on todella vaikea rakentaa koulutukselle pohjaa ja seurata koiran edistymistä, onnistumisia ja epäonnitumisia. Kun visio on selvä, on helpompaa rakentaa hajuharjoitukset aina lähemmäs ja lähemmäs visiota. Visioon tulisi aina vaikuttaa ensisijaisesti se, mihin käyttötarkoitukseen koiraa koulutetaan. Tuleeko se kilpailemaan vai pelastamaan henkiä?

Kuten edellä mainitsin, tietyistä asioista koskien koirien hajutyöskentelyä on tietoa tarjolla, mutta tässä lajissa valtaosa asioista on sellaisia, joita ei ole pystytty tieteellisesti viellä tutkimaan tai tieteellinen tutkimus on kesken. Kun meillä on elävä olento, joka tehtävää suorittaa, on sanomattakin selvää, että suoritukseen vaikuttaa suuresti koulutuksen lisäksi eläimen yksilölliset ominaisuudet. Jo ihan pelkkä koiran ulkoinen olemus vaikuttaa osaltaan hajuaistin toimivuuteen. rakenne vaikuttaa liikkumiseen, ketteryyteen ja hajulle pääsemisen nopeuteen. Sitten on tietenkin koiran oppimis historia, miten sitä on opetettu hajutyöskentelyyn tai muihin lajeihin. Tämä näkyy myöhemmässäkin vaiheessa ja joskus nämä asiat saattavat olla sellaisia, joista ohjaaja ei niinkään pidä. Käyttäytymisen korjaaminen voi olla vaikeaa ja työlästä, varsinkin jos koiralla on historiassaan paljon toistoa korjaamista tarvitsevalle toimintamallille. Näiden virheiden takia jokainen hajutreeni on hyvä analysoida ja ottaa vaaleanpunaiset lasit pois silmiltään. JOKAISELLA koiralla on omat henkilökohtaiset heikkoutensa ja ohjaajallakin on omansa. mikäli niitä ei  tunnista ajoissa tai ollenkaan, ei  heikkouksia pystytä kehittämään.  Jossain vaiheessa koiran koulutusta tullee tällöin väistämättä eteen suuriakin ongelmia.

Aina kaikki ei ole kuitenkaan koulutuksesta kiinni. Kaikkia ongelmia ei voi analysoida sillä, että koira on koulutettu hajutyöskentelyyn väärin. Tottelevaisuus koulutuksessa vino perusasento voidaan laittaa puhtaasti kouluttajan/ohjaajan koulutus virheeksi, mutta hajutyöskentely, missä meillä on täysin hallitsematon elementti, emme voi aina kaikkeen vaikuttaa, edes hyvällä koiran kouluttamisella.

Toiset koirat ovat älykkäämpiä kuin toiset. Kyllä, tämä on ihan oikeasti totta. Voihan se tuntua ohjaajasti hiukan hassulta, tai jopa mennä tunteisiin kun huomaa, että oma koira ei opi, ei sitten millään. Itselläni on ollut nyt 3 erilaista koiraa hajuharrastuksessa, kaikki ovat todellakin olleet erilaisia, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja pakko sanoa, että kun koira kestää toistoja, on älykäs, sillä on taistelutahtoa mennä läpi harmaan kiven, sekä hermorakenne kohdillaan sen kanssa edistyminen on huomattavasti helpompaa kuin koiran kanssa, joka ei jaksa työstää eteen tullutta ongelmaa. Ei kaikkia koiria edes kiinnosta etisiä niitä hajuja mitä me pyydämme. Muut hajut voivat olla paljon kiinnostavampia. Tietyn aikaa tälläisen koiran kanssa jaksaa hinkata asioita, mutta jos visio näyttää loittonevan harjoitusten edetessä sen sijaan, että mentäisiin kohti visiota, on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään.

Kaikki koirat eivät pidä hajutyöskentelystä, ne eivät jaksa etsiä hajupiiloja, tai eivät etene jäljellä. Niillä ei kiinnostus ja into riitä niiden monien ongelmien ratkaisemiseen, joita hajutyöskentelyssä jatkuvasti eteen tulee. Onko se silloin enää koiralle mielekästä edes harrastaa, riittääkö ohjaajan motivaatio ja resurssit? Vai olisiko parempi etsiä koiralle toinen harrastus, joku mihin se syttyy.

Itse olen yhden koirani vetänyt pois hajutyöskentelystä, se ei vaan kertakaikkiaan siihen syttynyt. Toki osittaisena syynä on varmasti myös kivut, mutta koiralta puuttuu taistelutahto tyystin. Se sammui heti ensimmäisistä treeneistä lähtien, mikäli harjoitukset olivat vaikeampia ja se olisi joutunut tekemään töitä tehtävän suorittaakseen. Hajuharrastus vaatii koiralta tiettyjä ominaisuuksia, eikä niitä välttämättä jokaisella ole. Johonkin asti voi kouluttamisella vaikuttaa ja rakentaa motivaatiota, mutta loppuun asti se ei kanna. Ei metsästysvietittömästä koirasta saa hyvää metsästäjää vaikka kuinka kouluttaa...

Miksi sitten kuitenkin usein, tai miltei jopa aina, hajukoulutuksesta keskustellessa tunteet kuumenee? Jos niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin koiran opettaminen ihmisen vasemmalle sivulle istumiseen, on ainakin nopeasti etsittynä olemassa 5 erilaista koulutustapaa, niin miten ihmeessä mikään tapa kouluttaa koiraa hajutyöskentelyyn voisi olla ehdoton?

Hajutyöskentely on käyttymis ketju. Siinä on etsintään lähetys, etsintä ja lopussa ilmaisu. Mutta näiden kolmen pisteen väliin mahtuu lukuisia pieniä pilkkuja. Ja pienet pilkut on hyvä kouluttaa toimiviksi. Ongelmia aiheuttavat pilkut eivät ole jokaisella koiralla samat. Ja joskus niiden pilkkujen toimivuuttaa täytyy oikein testata löytääkseen pisteen toimimattomuuden syyn.

Koska hajutyöskentelyssä on monta hallitsematonta osaa, kertyy ohjaajien/kouluttajien tieto ja taito lähinnä kokemuksen kautta. Tämän takia paras opettaja on toisen kokemus. Joskus toisen kokemus voi olla ristiriidassa suurestikin oman kokemuksen kanssa. Silloin sitä kannattaa jälleen pysähtyä ja miettiä asioita. Miettiä niitä tietoja, mitkä pohjautuvat tutkimuksiin ja miettiä omia kokemuksia (kenties kerrata muistiinpanoja ja katsoa videoita). Yleensä ne kokemukset jotka ovat ristiriidassa omien kanssa, pohjautuvat koiran lukemiseen, eleiden tulkitsemiseen ja käyttäytymisen analysointiin.

Toisilla ihmisillä on ikään kuin luontainen kyky osata lukea koirien elekieltä, tuntea niiden mielialat ja ymmärtää miten KOIRA ajattelee.. kyllä, hajutöissä tulee AINA MIETTIÄ ASIAT KOIRAN NÄKÖKULMASTA ja tämä onkin se suden kuoppa, johon itse olen törmännyt liian usein.

Koirat eivät ajattele kuten ihmiset, yksinkertaisesti niiden aivojen kapasiteetti ei riitä meidän ajatusmaailman kanssa samalle tasolle. Siinä missä me emme kykene ajattelemaan maailmaa hajujen kautta, koirat eivät kykene ajattelemaan hajuja meidän ajattelumallin kautta.

Faktaa on se, että me ihmiset emme oikeasti voi TIETÄÄ mitä koira ajattelee mistäkin hajusta tai missäkin kohdassa esimerkiksi jäljellä ollessa. Tämän takia itse en ymmärrä ohjaajia/kouluttajia, joilla on aina jokin syvällinen selitys koiran käyttäytymiselle hajutyöskentelyssä. Liiallinen analysointi ei aiheuta mitään muuta kuin itselle valehtelua, sillä sehän on aivan täysin puhdasta arvailua ja mielikuvituksen käyttöä.
Saman tilanteen voi yrittää lavastaa uudelleen tai saman jäljen voi ajaa toisella koiralla ja vertailla käyttäytymistä koirien välillä saadakseen selvyyttä oman koiran käytökselle. Mutta koiran ajatuksia me emme kykene lukemaan, eikä siihen leikkiin kannata lähteä mukaan.

Ongelmien ratkaisemiseksi voi olla suurikin hyöty jakaa kokemuksia toisten kanssa. Jokainen on varmasti jossain vaiheessa törmännyt samaan ongelmaan. Koiran kouluttaminen perustuu ongelmien ratkaisemiseen. Jos ongelmia ei ole, on kouluttaminen turhaa, silloin koira osaa jo! On siis täysin turha luulla, että jollakin ei ole ongelmia. Jokaisella on ongelmia mikäli ohjaajalla on itsekritiikkiä ja jokin visio mitä kohti hän tähtää. Ongelmien selvittäminen keskustelemalla vaatii kuitenkin hitusen nöyryyttä, sekä avointa mieltä. Asioita ei kannata päästää henkilökohtaiselle tasolle, eikä ottaa kaikkea itseensä. Koiran kouluttamis keskustelut näyttävät menevän aina helposti ihmisten tunteisiin, silloin keskustelusta ei hyödy kumpikaan osapuoli.

Et voi kysyä toisilta vinkkejä tai apuja jos olet jo lähtökohtaisesti sitä mieltä, että muut eivät osaa, eivätkä tiedä. Silloin sinun täytyy tehdä itse ja etsiä ongelmiin ratkaisut itse.. käytännössä siis keksiä koko pyörivä pyörä uudelleen, joka omasta mielestäni on täysin ajan hukkaa..

Avoin keskustelu antaa parhaimmillaan kummallekin osapuolelle uusia ideoita ja ajatuksia purtavaksi. Hyvä perustelu pohjautuen kokemuksiin on rikasta tietoa. Tämän takia itse käyn paljon eri kouluttajilla ja eri luennoilla, kuuntelemassa ja katselemassa toisten ihmisten kokemuksiin perustuvia näkemyksiä. Kaikkea en omiin treeneihini tokikaan tuo mukaan, mutta aina sieltä löytyy ideoita ja ajatuksia, jotka sitten omaan käteen sopivin muokkauksin päätyvät treeneihini. Ja jos ne eivät tuota toivottua tulosta (vie lähemmäs visiota) olen valmis ne hylkäämään nopeastikin tai muokkaamaan niitä edelleen. On hyvä kokeilla erilaisia tyylejä, mutta on tyhmää jäädä junnaamaan sitkeästi johonkin uskomukseen, joka ei vie harjoituksia eteenpäin.

Siinä vaiheessa kun koiran ohjaaja luulee tietävänsä kaiken ja osaavansa kaiken, siinä vaiheessa kehittyminen kohti parempaa loppuu.
Jokaisella koiralla ja koirakolla on heikkoutensa, joita tulisi pyrkiä kehittämään. Siinä vaiheessa kun koirakko pitää itseään täydellisenä, kehitys lakkaa.
Mikäli ohjaaja kykenee pitämään mielensä avoimena uusille asioille, uusille ideoille ja uusille näkökannoille on jatkuva kehittyminen mahdollista. Mutta tämä vaatii sitä nöyryyttä ja realistisuutta. Kykyä hylätä jopa ne vuosien ajan saadut opit jotka sittemmin osottautuvatkin täysin vääriksi tai turhiksi.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, muutenhan me kaikki kouluttaisimme koiramme hajutyöskentelyyn täysin samalla tavalla, eikö? Ei ole olemassa myöskään kahta oikeaa tapaa, ei edes kolmea.. Tapoja on useita ja juuri kun löytää itselleen sopivimmat ja ne tavat, jotka koiralle sopii, sitä oppiikin uusia tapoja uudelta taholta. Ja jälleen ollaan siinä tilanteessa, että opetellaan uutta. Ja joskus ne parhaimmat vinkit voivatkin tulla ihan toisen lajin harrastajalta.

kaikkia vinkkejä ei kannata kuitenkaan tallentaa muistiin,  mikäli ne sotivat omaa ajattelumaailmaa vastaan. Pieni suodatin on hyvä olla, varsinkin netissä kun neuvoja voivat jakaa ihmiset, joilla ei oikeasti ole kokemusta koko asiasta. Eikä kannata luulla, että joku tietää kaiken, sekään ei ole mahdollista. Jotakin tiettyä kouluttajaa ei kannata alkaa pitämään guruna, se voi olla, että vuosien päästä sitä huomaakin, että "guru" olikin vain ihminen, jolla oli vilkas mielikuvitus ja hyvät kommunikointi taidot..

Itse arvostan ihmisiä, jotka ovat kouluttaneet oman koiransa, kenties jopa parikin ja ulkopuolisia. Jotka osaavat kertoa miten ja miksi ja varsinkin se tärkein: miksi ei näin. Ihmiset, jotka ovat valmiita muuttamaan koulutustapaa radikaalistikin jos huomaavat ettei kyseinen koira kehity valitulla konstilla. Ihmiset, jotka tiedostavat omat heikkoutensa ja pyrkivät niitä kehittämään paremmaksi.

Harrastamisen tulee olla hauskaa, mutta myös tavoitteellista. Mikäli ei tavoitteita ole, mitä järkeä on jotakin tehdä? Jos tekee vaan huvikseen, niin onko silloin väliä miten sen tekee?

Ja siinä vaiheessa kun kohti tavoitetta pyritään, siinä vaiheessa ei homma ole ihan pelkkää sitä hauskaa. Mukaan tulee epäonnistumisia ja niitä tulee hajuhommissa paljon (jos ei tule, on hyvä miettiä tekeekö koira työn vai tekeekö ohjaaja sen koiran puolesta).

Koirat, kuten ihmisetkin oppivat epäonnistumisista. Itse mokailen todella paljon. Joskus saan hakata päätäni seinään kirjaimellisesti. Jokainen virhe on rikkaus siinä vaiheessa, kun asioihin pystyy suhtautumaan asioina, jättäen tunteet pois.Koska tunteet voivat olla pahin suden kuoppa koiran kouluttamisessa.
Virheet ovat hyödyllisiä mikäli niistä oppii ja mikäli niiden uudelleen esiintymistä oppii hallitsemaan. Mutta jos tekee samoja virheitä päivästä toiseen, vuodesta toiseen, voit olla varma, että matkan varrelle kohti visiota tulee suuriakin ongelmia. Ja jokainen, joka koirien kanssa on touhunnut, ymmärtää, että käytöksen muuttaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin uuden käytöksen opettaminen. Joskus voikin olla "turvallisempaa" harjoitella käyttäytymisketju täysin eri hajulla kuin mikä on loppuvisiossa. Harjoitteluissa ilmenneet virheet voi sitten helpommin häivyttää pois kun siirrytään uuteen hajuun. opettaa koiralle uusi käytösketju uudella hajulla ilman ilmenneitä virhekäytöksiä.

Kesä on aktiivisinta treeni aikaa, ainakin meillä. Haluan toivottaa kaikille treeni rikasta kesää, unohtamatta kuitenkaan tarjota itselle ja koiralle myös rentoutumista ja nauttimistä lämpimistä keleistä. Siinä missä aurinko meitä hellii, se saattaa olla myös petollisen vaarallinen. tarkkailkaa koirianne ja keskeyttäkää hajutyöt mikäli koira kuumenee liikaa. Läähättäessään ja kuumetessaan koirien hajuaisti ei kykene toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Joten ajoittakaa hajutyöt paikkaan ja aikaan, joka on koiran onnistumisen kannalta suotuisa.

Mukavaa treenikesää!!

Sunnuntai on jälkipäivä

Toisille sunnuntai on lepopäivä. Se päivä viikossa kun ei tehdä mitään ihmeellistä, ollaan vaan ja ladataan akkuja. Minulle akkujen lataaminen onnistuu parhaiten koiran kanssa treenatessa, hajuhommissa. Siinä täytyy keskittyä ihan kympillä koiraan. Suunnitella treenit hyvin, polkea jälki tai laittaa hajupiilo suunnitelman mukaisesti. Päästää koira töihin ja keskittyä itse tarkkailemaan sen työskentelyä, opetellen eleitä ja työskentely tapaa. Analysoida onnistuminen suorituksen jälkeen ja suunnitella seuraavia treenejä alustavasti. Se on se, mikä on minulle sitä "rentoutumista". Se taitaa olla jopa ainoa keino millä itse pystyn nollaamaan työstressin tai muut mieltä painavat asiat. Koko muu maailma unohtuu siinä vaiheessa kun koiralle annetaan jäljestys käsky.

Tänä sunnuntaina kello oli soimassa seitsemältä. Oli luvattu kuumaa päivää, joten jälkimetsään suunnattiin treenikaverin kera heti aamusta. Ja kuuma päivä siitä totisesti tulikin. Aamulla asteita oli jo 13 ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Maa oli kuiva, nyt on ollut viikon verran sateetonta.

Tällä kertaa suunnittelin Mayalle R muotoisen jäljen. Se on hyvä treenijälki. Siinä on suorakulma, kaarre ja sitten erittäin terävä kulma. Aikaisemmin emme ole kokeilleet tervää kulmaa ja sen suorittaminen kiinnosti. Jäljen polkeminen tiettyyn muotoon oli haasteellista, mutta puhelimen avulla onnistuin siinä yllättävän hyvin.
Tarkoitus oli tehdä yksi pidempi jälki, mutta varauduin siihen, että mikäli suuria ongelmia esiintyy teen toisen lyhyen. Jäljen pituudeksi tuli 450m ja vanhensin sitä 30min.

Alkuun otin aika pitkän rauhoittumisen, olimme noin 5min paikoillaan, maya sivullani istuen kunnes päästin sen nostamaan jälkeä. Tämä hallittu ja hillitty jäljelle lähteminen on kyllä ollut hyvä! Metsässä missä treenaamme on alkupätkä todella kuivaa ja paljasta maata, se on osottautunut koirille hankalaksi. Tänäänkin alku sujui haparoiden, mutta kun haju löytyi sieltä missä aluskasvillisuus oli runsaampaa, sujui loppumatka ihan puhtaasti läpi juosten.

Esineitä oli jäljellä kaksi. Toinen R kirjaimen ylhäällä, kulman jälkeen ennen kaarretta. Ja toinen lopussa. Jäljelle merkkasin vain aloituskohdan, sekä esineet. Muita merkkejä ei matkan varrella ollut. Maya on suoritunut sen verran hyvin jäljessä, etten halua alkaa sitä ohjailemaan. Merkkejä käyttäen tulee usein ohjattua koiraa turhaan, hajuhan harvemmin on juuri siinä mihin jälki on poljettu.

Tälläkertaa otin puhelimella ylös myös Mayan suorituksen. Halusin nähdä miten se meni terävän kulman ja koko jäljen muutenkin. En ole aikaisemmin tajunnut tätä tehdä, mutta nyt tulen vastaisuudessa tekemään saman joka kerta. Tällä tavalla voin ilman merkkejä katsoa jälkikäteen kuinka jäljen seuraaminen onnistui.

Tänään sain kokeilla myös 15m liinaa. Liina oli krippiliina, joskin erittäin ohut. Ohuesta liinasta oli huono pitää kiinni, Maya on todella vahva koira ja sillä on todella luja vauhti päällä. Liina pureutui käsiini kun koira veti jäljestäessään. Onneksi minulla oli hanskat kädessä, muuten käteni olisi taatulla palaneet. Muutoin liinan pituus oli erittäin hyvä. Maya työskenteli eri tavalla nyt kun se sai mennä paljon vapaammin. Se haki hajua hienosti laajoilla ympyröillä kun ampui ohi kulmassa ja kaarteessa. Se ei kertaakaan kysynyt minulta neuvoa vaan teki työn itsenäisesti, erittäin hyvällä motivaatiolla. Esineelle jämähtäminen oli todella hienoa! Vaikka rämistelin 15m päässä koirasta se odotti minua hienosti esineellä. Palkkasin sitä runsaasti esineestä ja annoin sitten uuden jäljestys käskyn. Maya lähti hienosti jatkamaan hommia. Viimeisellä esineellä se sai taas lelun loppupalkaksi. Se on selvästi ymmärtänyt että sana "kiitos" tarkoittaa lelun heittämistä ja homman lopettamista siihen. Olen ottanut tämän saman vapautus sanan jäljellekin, se on meillä noseworkissä käytössä.

Tässä viellä Mayan kulkema reitti. Alussa tosiaan näkyy tuollainen ympyrä, jolloin se haki hajua laajalta alueelta.

Ensikerralla voisin ottaa enemmän esineitä matkan varrelle, joskos saisin sen vauhtia sillä vähän hillityksi. Jatkan kuitenkin palkkaamista runsaasti esineen ilmaisusta, että se ymmärtäisi sen olevan se juttu.

Hyvä treeni ja hieno onnistuminen jälleen kerran.

Jälkitreeniä

Kävimme taas jälkimetsässä viimekerrasta viisastuneina.
Nyt aloin kiinnittämään huomiota miten jäljen alkuun mennään. Pissatin ja kakatin Mayan heti kun saavuin jälkimetsään ja vasta sen jälkeen lähdin polkemaan sille ensimmäistä jälkeä. Se malttoikin tällä konstilla tehdä tarpeensa, sillä maastossa ei ollut viellä mitään nostettavia jälkiä. Kovin se aluksi yritti ympäristöä skannata, mutta lopetti aika pian.
Näin toimien minun ei tarttenut sammuttaa sen intoa lähteä jäljelle, sillä jälkeä ei viellä ollut. Otetaan ensikerralla sama juttu!

Tänään treenasin tien ylitystä. Jälkimetsässä menee vähä liikenteinen hiekkatie, jonka ylittämisestä olen haaveillut. Eilen satoi miltei koko päivän ja aamusta maa oli märkä. Mikäs sen parempi keli jälkitreeneille!

Mayan ensimmäinen jälki oli 210m pitkä, yhdellä terävällä kulmalla ja puolessa välissä oli leveän metsäpolun ylitys. Halusin koittaa ensin pehmeämmässä maastossa kuinka leveän polun ylitys sujuu, ennen kuin uskalsin viedä harjoitukset hiekkatielle.
Onnekseni jälkeä polkiessa ja maalin paikkaa miettiessä näin maassa koiran frisbeen. Otin vieraan esineen treeneihin mukaan ja tein jäljen astuen frisbeen yli. Oman esineen asetin noin 10m päähän vieraasta esineestä, nähdäkseni ilmaiseeko Maya minulle vieraan esineen (sitä sen ei tulisi tehdä). Emme ole harjoitelleet tätä sen kummemmin, toki metsässä toisinaan matkanvarrelle osuu ihmisen heittämiä roskia.

Jäljen aloitus kohtaan mentiin tällä kertaa hillitysti ja hiukan jopa hallitustikin. Otin Mayan sivulle istumaan, laitoin kaikessa rauhassa videon päälle ja hanskat käteen. Suoristin liinan ja hengitin. Maya malttoi hienosti istua sivulla ja odottaa lähtö lupaa. Sen verran innoissaan se kuitenkin oli, että luvan saatuaan lähti pinkomaan ihan väärään suuntaan. Olisin voinut antaa luvan lähempänä jälkeä, koska olimme tehneet juuri aikaisemmin toisen jäljen sinne suuntaan minne Maya lähti pinkomaan. Noh, lähemmäs oikeaa jälkeä ja uusi lähetys ja jäljen nosto onnistui hienosti.

Ja koska olen mestari mokailemaan koko ajan niin Maya nosti yhden jälkimerkeistä. Otti sen suuhunsa ja nyppäsi alas puusta. Yritetään jatkossa muistaa laittaa merkkejä korkeammalle, eikä ihan siihen koiran nenän kohdalle houkuttelemaan. Onneksi se ei jämähtänyt merkille sen enempää. otti sen vain suuhunsa ja tiputti samantien jatkaen matkaa.
Polun ylitys sujui hyvin, ei ongelmia. Jäljelle tein vahingossa loivan kaarroksen vaikka luulin sen olleen kulma.. Noh, ehkä tämä kaarros olikin hyvä, sillä Maya meni kaarteessa hukkaan. Luulen, että se jatkoi ensin vauhdilla suoraan vaikka jälki kaartoi vasemmalle. Hienosti se löysi jäljen uudelleen ja menikin loppumatkan täysin jäljen päällä. Hukkaan meneminen taisi siis olla hyödyksi!
Vieraan esineen Maya haisteli läpi, muttei kiinnostunut siitä sen enempää, eikä jämähtänyt siihen niinkuin oikeaan esineeseen jämähtää.
Hieno ja onnistunut treeni.



Toinen jälki oli 180m pitkä. Tarkoitus oli tehdä suora, sitten hiekkatien ylitys ja sen jälkeen kulma ja loppuesine. Onneki käytän puhelinta aina avuksi, joten mitään kulmia ei tähän jälkeen tullutkaan, pari kaarretta tuli. Pääasia oli tien ylitys ja sen onnistuinkin polkemaan kohtisuoraan niinkuin suunnittelin.
Vaihdoin jälkimerkit koviin muovisiin, ei niin houkutteleviin läpysköihin, jotka sijoitin huomattavasti aikaisempaa ylemmäs. Merkit olivat vain alussa, tielle menokohdassa, tieltä poistulo kohdassa ja maalissa.

Jäljelle lähtö otettiin taas hillitysti ja hallitusti. Maya joutui jälleen istumaan sivullani sen aikaa, että sain itseni valmiiksi ja liinan suoraksi. Jäljelle se pinkaisikin luvan saatuaan innokkaasti ja täysin oikein. Nyt seisoin paljon lähempänä jäljen alkua kuin viimeksi, eikä viereistä maastoa oltu tallattu.
Maya meni täysin jäljen päällä ja tulimme tielle juuri kuten olen reitin sinne polkenut. Pieni tarkastus tiellä ja tieltä metsään menokohta löytyi nopeasti. Koko matka mentiin jäljen päällä ja esineelle jämähtäminen oli hieno.
Tämä jälki oli noin 30min vanhentunut. Erittäin, erittäin hieno treeni! Nyt en itsekkään mokaillut suuremmin. Sen verran kova vauhti neidillä on, että aloin miettiä pidemmän liinan tarpeellisuutta. Kun Maya menee puun ympäri on minun kaikkein helpoin tiputtaa liina kädestä ja napata se kiinni puun toiselta puolelta. Ainoa ongelma on vain se, että joudun juoksemaan, jotta kerkeän napata liinasta kiinni. Nyt meillä on ollut käytössä 8m pitkä liina, joka taas edesmenneellä Lolalla toimi parhaiten.  Ensikerralle saan lainaan 15m pitkän liinan ja mikäli se tuntuu paremmalta laitetaan sellainen hankintalistalle :)



...Kummastakin jäljestä on tulossa myöhemmin videot, kunahan saan ne taas ladattua ensin. Valitettavasti videot eivät kauheen hyviä ole, kamera on väärin suunnattu. Polun, sekä tien ylitys siinä kuitenkin hienosti näkyy.
Olen nyt fiksaillut vähän kameran kiinnitystä uudelleen ja toivon, että tästä lähtien saisin koiran työskentelyä paremmin mahtumaan kuvaan. Toki se tulee olemaan jälleen hankalampaa jos vaihdamme liinan pidempään..

Metsäjäljellä

Eilen lähdettiin aikaisin aamusta metsään jäljestämään. Säät ovat nyt olleet todella lämpöisiä ja kelit kuivia, joten aamulla se on mentävä jos meinaa mennä.

Viimeksi tein Mayalle 80m jäljen ja siihen ensimmäisen kulman oikealle. Jälki meni muuten ok, mutta se haistoi loppuesineen ja siellä olevat makkarat ja veti aikamoista siksakkia miltei koko matkan. Todennäköisesti se siis haki esinettä (tai niitä makkaroita) ilmavainulla, mutta otti tukea jäljestä. Se nimittäin siksakkaili jäljen päällä kovaa vauhtia nenä ylhäällä.

Nyt päätin laittaa palkat suljettuun purkkiin sen toivossa, ettei se saisi kovin pitkältä otettua ilmavainua. samalla aloin myös pienentämään esinettä. Olen käyttänyt edelleen mikrokuituliinoja, mutta nyt viikkasin sen pieneksi neliöksi purkin päälle. Poljin hiukan maata, että sain esineen kuoppaan, jotta siitäkään ei hajua leijailisi kovin kauas. Jälki oli 300m pitkä. Ensin 80m suoraa, sitten 90 asteen kulma vasemmalle ja loput taas suoraa.
Merkkasin ensimmäiset 10m jäljen alusta, sillä halusin tuoda Mayan jäljelle kohtisuoraan. En ole aikaisemmin ihan kohtisuoraan kokeillutkaan. Kulmassa oli merkit, jotta pystyin seuraamaan sen kulmatyöskentelyä ja sitten loppuesineellä viellä yksi merkki.

Aloitus oli sähläystä. Mayalla oli todellakin virtaa kuin pienellä hevosella, heti kun otin sen autosta se alkoi sinkoilemaan kohti metsää. yritin sitä siinä vähän pissattaa, mutta eihän se malttanut. Lähdin viemään sitä kohti aloituspaikkaa. annoin jälki käskyn noin 10m ennen jäljen kohtaa ja Maya juoksi täysiä jäljen yli. Ei haistanut ollenkaan, pinkoi vaan menemään ja olisi varmaan jatkanut jollen olisi sitä pysäyttänyt liinan päähän.
Otettiin uusi yritys, samasta kohdasta mutta vähän lähempää jälkeä. Ehkä se oli vain liian innokas eikä kyennyt haistamaan? Pieni rauhoittuminen ja uusi yritys. Jälleen sama homma. Maya juoksi ihan surutta jäljen yli ja kun stoppasin sen liinasta se palasi jäljen päähän ja alkoi menemään sitä väärään suuntaan.
Tässä vaiheessa ihmettelin jo suuresti, että mitä se touhuaa. Ei se ole koskaan aikaisemmin takajäljelle lähtenyt, aina on osannut hienosti etsiä oikean suunnan. Maya meni ihan jäljen alkupäähän takajälkeä ja nappasi suuhunsa aloitus merkin.. hmmmmmp...
Olin täysin hölmistynyt. Päätin aloittaa jäljen ihan alkupäästä ja suoraan jäljen päältä. Vein sen alkuun, rauhoitin, osoitin kädellä suunnan ja annoin käskyn.. Mutta ei. Se ei lähtenyt jäljestämään.

Mulla alkoi jo epätoivo iskeä ja jouduin oikeasti miettimään, että mikä kumma nyt mättää. Koiralla näytti intoa olevan, jälki oli siinä missä pitikin ja kaikki piti olla kohdillaan, ihan niinkuin ennenkin.
Sitten Maya kyykistyi kakkaamaan. No sehän se!!

Olen kuullut aikaisemmin samaisen tarinan, mutten muistanut ottaa sitä huomioon. Ystäväni, joka tekee ammatikseen koirillaan erikoisetsintää kertoi minulle aikoinaan, että hän oli pelästynyt koirallaan olevan joku vikana. Koira ei vaan kertakaikkiaan ollut ilmaissut löytöjä. Oli vaikuttanut siltä kuin tämä koira ei kykenisi enää haistamaan. Se ei reagoinut opetettuun hajuun vaikka se loppuviimein tuotiin sen nenän eteen. Harjoitustilasta pois lähdettäessä ja koiraa autoon viedessä, se oli vetänyt omistajansa voimalla lähimpään pusikkoon ja mennyt kakalle.
Eli ilmeisesti asia on niin, että jos koiralla on oikein kova hätä, se ei yksinkertaisesti kykene keskittymään haistelemiseen.. ihan ymmärrettävää mielestäni.

Noh, tämä oli hyvä opettavainen jälki taas kerran. Tästä lähtien pidän huolen siitä, että koiralla ei ole hätä ennen jälkeä tai varsinkaan ennen nose workkiä. Jäljellä paskominen nyt onnistuu siinä sivussakin, mutta kuvitelkaapa jos menee sisäetsintään, tai nose work kisoihin ja koira ei kykenekkään haistamaan kovan hädän takia!!

Palataan asiassa takaisin tähän meidän jäljestykseen, Maya siis väänsi tortun ja lähti HETI sen tehtyään jäljelle. Nosti jäljen 90 asteen kulmassa ihan tuosta noin vaan ja koko jälki meni kovalla vauhdilla ilman ongelmia.
Vauhti oli niin kova, että meillä kului aikaa jäljen suorittamiseen 4minuuttia. Kulman Maya suoritti vauhdista huolimatta hyvin. Ei kulkenut ihan jäljen päällä vaan pari metriä sivulla, mutta täysin myötäillen jäljen suuntaa. Työskentely oli aivan mahtavaa. Videolla ei nyt kauheesti näy muutakuin käteni, jotka yrittävät roikkua liinan peräsä. Mutta siinä näkyy hyvin ne kohdat, kun Maya tarkentaa jälkeä. Sen työskentely on todella hienoa ja itsenäistä, tykkään mielettömän paljon!
Olen pyrkinytkin siihen, etten sitä jäljellä auta. Suunnittelen jäljet niin, että siinä olisi sopivasti haastetta ja sen jälkeen annan sen tehdä työn itsenäisesti. Mikäli se joskus hukkaa jäljen totaalisesti en tule sitä auttamaan loppuun asti, vaan keskeytän jäljen ja teen sitten helpomman jos siltä näyttää.

Tämä jälki sujui kuitenkin alkusähellyksen jälkeen hienosti. Vauhti oli kova, motivaatio oli hyvä ja esineelle pysähtyminen todella hienoa ja varmaa!!

Seuraavaksi olisi suunnitelmissa vanhentaa jälkeä 30 minuuttiin jolloin saan todennäköisesti sen vauhtia hidastettua, eikä näitä jäljen läpijuoksemisia tule liikaa. Toki se on aina hyvä tehdä välillä jälkiä, jotka koira kykenee vaan juoksemalla suorittamaan, mutta loppujen lopuksi liian helpot jäljet voivat syödä motivaation.
Nyt onnistuu kulma oikealle ja vasemmalle. Nyt on aika ottaa mukaan uusia haasteita: monikulmat, terävät kulmat, kaarteet, ikä ja kohta sitä voisi jo kokeilla tien ylittämistä kun polkujen ylittäminen sujuu hienosti!

Kohti kesää

Kevät on pyörähtänyt käyntiin oikein kunnolla ja aurinko on tullut takaisin. Vähän tuli takapakkia kun viimeviikolla satanut räntä muutti maan valkoiseksi.
Sen kyllä aina huomaa omasta energiastaan kun kevät koittaa, sitä jaksaa paljon paremmin ja on intoakin touhuta ulkona kaikenlaista.

Huhtikuun lopulla treenasimme nose workkiä ämpäreillä. Tällä kertaa käytin 12 ämpäriä ja laitoin ne hajutesti muodostelmaan. Pahvilaatikoita minulla ei ole, joten harjoittelen nyt sitten näillä ämpäreillä ja toivon, että kun ne muuttuu laatikon malliseksi Maya tietää mitä pitää tehdä.
Ilmaisu alkaa olemaan sillä mallilla, että minun on sitä helppo lukea. Olen siihen tyytyväinen. Nähtäväksi jää, miten ilmaisu toimii vieraassa ympäristössä paineen alla, mutta ainakin se kotona osaa... kuuluisat selitykset.



Ämpäreiden kanssa puljaamisen lisäksi ollaan otettu ihan sisäetsintää. Nyt kun kelit suosii, olisi tarkoitus vihdoinkin siirtyä ulos. Treenikavereiden saaminen on tuottanut haastavuutta, kovin nihkeästi porukka tuntuu suhtautuvan yhteistreeneihin. Mutta ei hätä ole tämän näköinen, minulla on onneksi vanhoissa tutuissa ihmisiä, joita laji kiinnostaa. Ja mikäs sen parempi konsti lajiin tutustua kuin tehdä treenejä yhdessä!!

Tässä yksi video sisäetsinnästä. Yritin keksiä piilon, jollaista en ole aikaisemmin tehnyt. Vähän niinkuin haasteen toivossa. Laitoin hajun vanupuikkoon ja puikon avonaiseen shappoo pulloon. Shappoo pullon kiikutin suihkuun ja laitoin muita shapoita riviin viereen.
Suunnittelin lähettäväni koirani etsintään eteisestä ja avasin vessan ovenkin, joka oli siinä matkanvarrella. Näin ollen mayan piti kulkea eteisen, vessan ja kodinhoitohuoneen ohi, ennen kuin pääsi suihkuun missä haju odotteli.
Homma ei näyttänyt olevan Mayalle mitenkään päin haasteellinen, se vain meni suoraan suihkuun ja haisteli shampoo pullot rivistä, jonka jälkeen jämähti oikealle pullolle.

Toinen etsintä oli meille sokko.Alueena oli vessa ja khh. Kyllä tuosta koirasta näkee erittäin hyvin kun se saa hajun nenäänsä ja ilmaisu oli aivan mahtava! Hajupiilo löytyi täsmälleen sieltä mihin Maya jämähti. Hyvä tästä tulee!!



Olemme myös kevään kunniaksi korkanneet metsäjäljet! Ja hienosti on niidenkin korkkaus lähtenyt taas sujumaan. Minullahan on vähän sellainen suunnitelma, että opetan Mayan ensin metsässä jäljelle ja ilmaisemaan esineet. Sitten kun homma on hallussa lisään siihen ID:n. Suunnitelmana oli lähteä nyt keväällä etsijäkoiraliiton alkeiskurssille, mutta jouduin sen perumaan. Tuntuu ettei aika vaan nyt riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä, jostain on tingittävä. Nose workiin tarvittava ikä tulee täyteen parin viikon päästä ja harjoitukset olisi sitten tarkoitus siirtää kisakentille, jotta itse saisin sitä kisakokemusta ja ehkäpä sitä kautta purettua kovaa jännittämistäni.
Metsäjälkeä puuhastelemme tällä hetkellä ihan vaan omaksi iloksi, vailla sen suurempia huolia ja murheita. Tarkoitus on, että Maya oppisi jäljestämään ja ilmaisemaan esineet mitä etsittävä on matkalle tiputtanut.

Treenit ovatkin sujuneet hyvin myös tässä nenälajissa. Mayan motivaatio on hyvä, joskin toisinaan ongelmaksi koituu liian kova vauhti ja sen myötä hajun kadottaminen. Vahvuus Mayassa on se, että se työskentelee ja opettelee homman hienosti itsenäisesti.

Vappuna tein sille kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli 280m pitkä suora. Alku oli hankala. Olimme tehneet toiselle koiralle 10m päähän jäljen ja Maya olisi halunnut nostaa sen. Pidätin liinasta ja ohjasin sen uudelleen oikean jäljen päälle. Jouduin tämän toistamaan kahteen kertaan, toinen jälki oli tietenkin tuoreempi ja kiinnostavampi kuin se oikea, mitä olisi pitänyt lähteä ajamaan.
Maya hyöri ja pyöri alkukohdassa, haisteli väärää jälkeä ja mietti. Sitten sille syttyi lamppu päähän. Se nosti oikean jäljen aivan mielettömällä innolla ja siinä sitten juostiinkin täysiä koko jälki alusta loppuun asti. Maaliesineen oli laittanut kallion päälle, joten Maya sai siitä hajun aika aikaisin. Loput 20m ei menty enää jäljen päällä vaan suunnistettiin ilmavainuisesti. Esineelle jämähtäminen oli hyvä! Tämän jäljen jälkeen kaivoin mokkahanskat esiin, kädet paloivat ihan kiitettävästi kun kiitokinkku oli töissä..

Toinen jälki oli 80m pitkä ja siinä oli yksi (ensimmäinen) kulma. Maya meni jäljen hauskasti siksakaten, opetellen itsenäisesti mihin se haju kulkeutuu. Jälleen mentiin viimeiset kymmenen metriä ilmavainulla, joten alan nyt laittamaan palkat suljettuun purkkiin. Olen käyttänyt maalissa edelleen suht suuria pyyhkeitä, joiden sisään olen käärinyt namia. Nyt on korkea aika alkaa häivyttää nameja laittamalla ne ensin purkkiin ja sitten loppuviimein poistamalle ne maalista kokonaan. Luulen että esineenkin pienentäminen alkaa olemaan ajankohtaista mikäli tuo vetää vieläkin ilman nameja ilmavainulla esinettä kohti.. Katsotaan miten käy.
Kulmassa Maya joutui selvästi tekemään töitä ja miettimään, mutta se suoriutui siitäkin täysin itsenäisesti. Sen oppimista on niin palkitseva katsella!!




Tällä viikolla pyörähtää käyntiin meidän agilityn alkeiskurssi. En ole koskaan aikaisemmin lajia käynyt kokeilemassa, joten nyt kun on koira, jonka kanssa lajia voi kokeilla, menemme neljän kerran kurssille. Se jää nähtäväksi, että jatkammeko kurssin jälkeen vai jätämmekö sen siihen. Kuten aikaisemmin sanoin, valitettavasti aika ei vain riitä ihan kaikkeen mitä haluaisi tehdä.

Koska nenätöissä on fyysinen kunto erittäin tärkeä, olemme aloittaneet Mayan kanssa juoksemisen. Itselläni on hyvät välineet siihen, mutta Mayalle oikeiden valjaiden ja remmin löytyminen tuottaa päänvaivaa. Sitä joutuu myös vähän opettamaan, että tarkoitus olisi juosta edelläni, eikä sivulla tai purra remmiä.. eiköhän sekin homma ala sujumaan kun malttaa vaan harjoitella kunnolla.