tiistai 24. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kuulumisia

Hiukan päivityksiä kuulumisistamme.

Lolan nivelrikko on taas pahana. Olemme lopettaneet tyystin lenkkeilyn ja Lola pääsee vain pissatuksille, joko yksin vapaana (jolloin ei juokse) tai sitten remmissä. Sillä on ollut todella huonoja päiviä ja olen joutunut antamaan kipulääkettä 2 kertaa päivässä. Se ei suostu aina tulemaan piharappusia alas ja ylös menokin näyttää olevan yhtä tuskaa. Makuulta ylösnouseminen on vaikeaa, olen toisinaan sitä tukenut sillä peräpää saattaa pettää alta hetkellisesti.

Lola on saanut kahden viikon ajan laser-hoitoja. Kävimme hoidoissa  3 kertaa viikossa. Aluksi näytti siltä, että laser on pelastus, mutta sitten alkoi taas huonommat päivät. Ilmeisesti tämä märkä ja kylmä keli on nivelrikolle kaikkein pahin.
Laser hoitajamme lähti joululomalle viikoksi, joten sain vuokrata laitteen kotiin. Tarkoitus on nyt viikon ajan antaa hoitoja aamulla ja illalla. Katsotaan sitten onko hoidolla vaikutusta. Mikäli ei ole, lopetan hoidon ja keksin taas jotain uutta kokeilemisen arvoista..

Koska Lola ei pysty tällä hetkellä juoksemaan, eikä leikkimään Myrskyn kanssa olen joutunut panostamaan siihen, että pienimies saa energiansa purettua muulla tavalla.
Olemme käyneet pitkillä metsälenkeillä, täällä on aivan mahtavat maastot lenkkeillä. Hajupurkeilla olemme jatkaneet parin viikon tauon jälkeen. Tauko onkin tehnyt hyvää ja into nenätyöskentelyyn on suuri.

Myrsky on kasvanut huimasti. Se on nyt 5kk vanha ja korkeutta on noin 60cm. Painosta ei ole hajuakaan, sillä en yksinkertaisesti jaksa sitä nostaa enää. Karvaa irtoaa hurjasti ja kampaaminen on loputon projekti. Sain kasvattajalta hyviä vinkkejä karvan siistimiseen ja nyt olisi tarkoitus aloittaa harjoittelu, jotta sitten joskus tulevaisuudessa kenties osaisin karvan laittaa näyttelykuntoon.. Maaliskuussa olisi nöffien erkkari, johon olen ajatellut viedä Myrskyn.

Myrskyn kanssa on käyty uimalassa Hyvinkäällä nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla osallistuimme pentu-uintiin, joka järjestetään aina torstaisin. Valitettavasti ensimmäisellä uintikerralla uimalassa oli sähkökatkos, joten iltauinti vaihtui kuutamo uintiin. Myrsky oli reipas uimari pimeydestä huolimatta ja oli mukava kun se pääsi tapaamaan muita pentuja. Pentu-uintia on tarkoitus jatkaa läpi talven, aina kun työvuoroni sen sallivat.

Olimme viime perjantaina jälleen uimalassa, tällä kertaa mukana olivat Myrskyn veli Koda, sekä sisarpuoli Ariel. Myrskyn kasvattajakin oli suomessa, joten hänetkin näimme uimalassa.
Tämä toinen uintikerta oli mielettömän hieno kokemus. Myrsky meni reippaasti itse rampilta altaaseen, ui tasaisen varmasti ja rampilta altaasta nouseminen onnistui hienosti. Edellisellä kerralla Myrsky levisi aina ylöstulorampille kuin jokisen eväät. Nyt se selvästi oppi miten siitä tullaan.

Tässä kasvattajan kuvaamaa videoo. Myrskyllä on pinkit liivit.



Oli ihana nähdä Myrskyn velikin. Nyt ymmärrän miksi kaikki sanovat, että Myrsky on suuri. Onhan se aikamoinen muhku karvoineen päivineen. Pahin kasvukausi näyttää olevan ohitse ja kasvattaja vinkkasi, että ruokintaan kannattaa nyt kiinnittää huomiota, ettei Myrsky pääse lihoamaan.

Kuva: Yrjö Mäkelä
Salaa toivoin kun Myrskyä olin ottamassa, että siitä tulisi vähän pienempi ja karvattomampi. Nyt näyttää siltä, että minulla on täällä kasvamassa jättisuuri karvapallo. Kaikesta huolimatta luonne ja terveys on minulle kaikkein tärkeintä. Myrsky on osottautunut luonteeltaan täydeksi kympiksi, joten en voisi tyytyväisempi olla. Rakastan tuota kuolaavaa karvakasaa yli kaiken. Se on itsevarma ja rauhallinen. Sillä on hermot kultaa. Se jaksaa keskittyä ja on varma suorittaja. Myrsky on kuuliainen ja erittäin kiltti pentu. Se on juuri sellainen luonteeltaan kun toivoinkin, en voisi tyytyväisempi enää olla. Myrsky on ollut todella helppo pentu. Jos se näkee tai kuulee jotakin outoa, se istahtaa ihmettelemään. Se rakastaa autoilua ja tahtoo aina mukaan, minne ikinä menenkään. Kun auton käynnistää alkaa kuorsaus takakontissa.
Aamuisin on ihana herätä märkään pusuun ja saada sen jälkeen jättikokoinen tassu naamalle. Sisäsiisteys on hyvällä mallilla, on ollut aina 12 viikkoisesta asti. Jos pissahätä yllättää, Myrsky pyytää ulos. Mikäli se ei pääse, se käy pissalla lattiakaivon päällä. Se ei ole enää kuukauteen pissannut pitkin taloa, vaan käy ainoastaan lattiakaivolla. Kätevää, pissa menee suoraan viemäriin.

Olen niin tyytyväinen tuohon pörrökasaan, että olen huomannut alkavani haaveilemaan toisesta karvakasasta...