perjantai 22. heinäkuuta 2011

Leijonaa mä metsästän.. vai mikä kumma se olikaan?

Kävimme eilen jäljestämässä helteestä huolimatta.
Treenit sujuivat erittäin hyvin. Lola nuuhki alkuhajun tarkkaan ja pitkään. Lähti sitten jäljelle epäröimättä. Ilmaisu oli vähän omanlaatuinen. Eli toisin sanoen, Lola kyllä sekunnin murto-osaksi otti normaalin ilmaisu asennon, mutta innostui sitten täysin kävelevästä iltapalasta. Lolahan on täysin hulluna kaikkiin pieniin jyrsijöihin, oraviin, hiiriin sekä pikkulintuihin, joten osasin valmistautua tälläiseen innostukseen myös näissä treeneissä.
Jäljestys itsessään sujui siis täydellisesti ja sain varmuuden siihen mitä olin ajatellutkin, että me emme valitettavasti voi mennä tosietsintöihin missä kohteena on jokin pienempi otus. Hyvää harjoitusta tämäkin oli ja ennen kaikkea oli mukava nähdä, että jäljestys onnistui myös otuksella, mitä Lola ei ole koskaan aikaisemmin edes haistanut.


Alkuhaju otettiin pyyhkeestä.



Jäljellä.



Lola ei yleensä jäljestä nenä kiinni maassa, mutta nyt taisi olla sen verran mielenkiintoinen haju..





Saavuimme hiekkatielle.



Jarrua jarrua!



Etsittävä löydetty!!



Lola innostui maalimiehestä, hitusen liikaakin ;)









Tyytyväinen ohjaaja ja tyytyväinen koira.



Tälläinen löytyi :)

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kaupunki treenit

Muutamia treenejä on taas jouduttu jättämään väliin, helteiden takia. Tänään pääsimme treenaamaan pitkästä aikaa :)
Tällä kertaa olimme käpylässä, keskellä keskustan hulinaa. Lolan jälki oli noin 400m pitkä, kulki asvalttia pitkin ja puikkelehti talojen välistä.

Lola lähti matkaan innoissaan. Nuuhkaisi nopeasti hajua ja aloitti heti työt. Ensimmäisessä mahdollisessa risteys kohdassa se päätti kuitenkin muuttaa jäljestämisen ilmavainuksi. Osasin lukea tämän ja varsinkin kun Lola kääntyi risteyksestä suoraan ravintolan ovelle, tiesin ettei nyt olla jäljellä enään. Annoin sen käyttää ilmavainuaan ja niin me poukkoiltiin pitkin ja poikin.
Keskustassa missä tuuli pyörii talojen välistä, on ilmavainulla suunnistaminen todella vaikeeaa. Lolakin oli selvästi täysin hukassa muutamassa kohdassa.
Mietiskelin mistä se voisi maalikoirasta saada ilmavainua ja ohjailin sitä varovasti oikeaan suuntaan.

Jälkeä pitkin emme kulkeneet, mutta maalikoira löytyi loppujen lopuksi, yllätimme ne selän takaa ;)

Kaikkein hienointa oli nähdä Lolan käytös kaupungin vilinässä. Se ei hötkyillyt, eikä hytkyillyt mitään. Muutaman kerran se joutui oikein ihmettelemään lasten touhuja ja rullatuolia, mutta matkaa jatkettiin.
Toiset koirat eivät tuntuneet olevan häiriö, eikä mikään. Liekö sitten niin, että kun häiriöö on tarpeeksi paljon, niin niihin ei kiinnitetä niinkään huomiota. Jos taas ollaan jossain rauhallisemmalla paikalla, niin se yksi ainoa vastaantulija kadulla on selvästi suurempi häiriö kuin keskustan 50 vastaantulijaa.

Nyt vaan tarvitsemme lisää kaupunki treenejä, jotta Lola oppii pitämään kiinni siitä jäljestä. Vaikka hyvin se perille minut vei näinkin, mutkan kautta, mutta perille kuitenkin :)

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Ja treenit jatkuu..

Helteet ovat väistyneet, ainakin hetkeksi ja pääsimme jälleen viikon tauon jälkeen treenaamaan. Viimekertaisen pitkän ja haastavan jäljen vastapainoksi, halusin tänään Lolalle mahdollisimman mukavan ja paluttavan jäljen, motivaatio jäljen.
Lolan jälki oli noin 400m pitkä, meni metsää pitkin ja maalikoira oli hiekkamontussa odottelemassa, siinä toivossa, ettei Lola saisi suoraan siitä ilmavainua.

Lola lähti innolla matkaan. Se yritti selvästi käyttää ilmavainua, mutta meni hienosti jälkeä pitkin reippaaseen tahtiin kun ei ilmasta hajua saanut. Lola juoksi ja minä juoksin perässä. Lolan into oli aivan älytöntä. Häntä huiski ja se hyppi ja loikki puun runkojen yli ja minä heiluin liinan toisessa päässä ja yritin pysyä vauhdissa mukana.
Lola ilmaisi maalikoiran hiekkamontun reunalta, erittäin selkeästi. Se pysähtyi täydestä vauhdista montun reunalle, nosti hännän antenniksi kohti taivasta ja korvat nousivat miltei pystyyn. Kun kehuin sitä hienosta ilmaisusta se tuli kenguruloikilla hakemaan palkkaa. Silmät loistivat, vaahto lensi ja koko koira oli onnensa kukkuloilla :) Ihanaa katseltavaa!

Lauantaina tiedossa onkin lisää uusia haasteita erilaisen maalieläimen muodossa. Mutta siitä juttua tarkemmin niiden treenien jälkeen ;)


perjantai 1. heinäkuuta 2011

Huh hellettä

Helle meitä hellii.. tai pikemminkin kiusaa. Treenit peruttu, sää on liian kuuma hommiin, sekä koiran autossa pitämiseen. Lenkkeily ei onnistu kuin vasta yön pikku tunneilla. Nyt siis nautitaan ja ollaan tekemättä yhtään mitään :) Onneksi sunnuntaina pitäisi sään hellittää ja päästään montulle poistamaan hellekilot.

Lola viettää vapaa päivää.


Lyyli.


PörröHemmo.