keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Räpsyjä

Sain kaverilta kunnon kameran lainaan. Tässä muutamia harjoittelu otoksia. Kuvia tuli näpsittyä yli 100, mutta tässä ne, jotka kehtaa edes näyttää..
Vaatii kyllä kärsivällisyyttä ja taistelutahtoa, että pääsee tuon kameran ajatuksiin mukaan.


Lyyliä






Hemmoa



Rääpäleet




Ja Lolaa































Ehkä se tästä viellä iloksi muuttuu. Ainakin osasin kuvia ottaa ja kamerakin on edelleen ehjä. Toivoa siis on..

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannus

Olimme juhannuksen kotona töiden takia. Olo oli kuin oisi maalla ollut. Koko Espoo oli täysin hiljentynyt ihmisistä ja koirien kanssa sai lenkkeillä rauhassa kuunnellen lintujen laulua.

Kävimme sunnuntaina tontilla pyörähtämässä, katselemassa, ihmettelemässä ja suunnittelemassa (minä suunnittelen jo kovasti tontin aitaamista). Iloksemme huomasimme, että meidän risukasa oli haettu pois.

Odottelemme piirustusten valmistumista ja sitten aloitammekin työt niin pian kuin mahdollista.

Tonttimme lähistöllä on "monttu", jota olen aina ohimennen katsellut "sillä silmällä". Otimmekin tontti reissulle Lolan mukaan ja menimme tutustumaan tuohon monttuun. Paikka osottautui mitä mahtavimmaksi koirien juoksutus paikaksi.



Tälläinen näkymä oli toiseen suuntaan ja samanlainen toiseen.




Pakollinen poseeraus kuva.




Lola nautti olostaan vaikka olikin aika tuskastuttavan kuuma.




Muutama luoksetulo harjoitus. Oikeen kiitolaukkaa.




Lola ja Timo.




Läähpuuh.




Keppileikkejä.



Kuuma.




Näin se lentää.




Poseerausta.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Lolan uusi ystävä

Lola on saanut uuden ystävän, Kaverini kultsi "Susa".
Yhdessä olemme käyneet haistelemassa Vihdin metsäisiä maastoja.
Tytöt tulevat hyvin juttuun keskenään.



Susa





Lenksulla metsässä



Ihania metsäpolkuja. Ei kuulunut muuta kuin linnun laulua.
Todella rentouttavaa lenkkeilyä.
Tälläinen maasto on minun mieleeni.




Avaran paikan hepuleita :)


Jarrutusta ja kiihdytystä.




Lola väsähti, mutta Susa jaksaa.




Oikee, vasen, kaarros ja väistö.




Juostaisko?




Peltohepuli.




Hippaa



Susa, minä ja Lola.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Salon näyttely

Odotin viimeiseen posti päivään asti ja kun numerolappua ei näyttelyyn kuulunut silloinkaan, aloitin soittorumban. Viisi puhelua ja pari päivää se vei, ja me pääsimme Lolan kanssa mukaan. Netti-ilmottautumisessa oli tullut joku häiriö, eikä kone ollutkaan rekisteröinyt Lolan tietoja. Näyttely henkilökunta oli erittäin avuliaita asian suhteen ja hoitivat homman hienosti. Jäi oikein hyvä olo heistä vaikka tälläisestä vaikeasta ongelmasta olikin kyse.

Aamuherätys oli kukonlaulun aikaan. Aloitimme päivän Lolan kanssa reippaalla ja raikkaalla metsälenkillä, jonka jälkeen nautimme kevyen aamiaisen. Reppu oli pakattu jo edellisenä iltana, joten kahvikupposen jälkeen lömpsimme unisina autoon ja suuntasimme kohti Lohjaa.

Lohjalla vaihdoimme autoa kasvattajan kyytiin ja menimme hakemaan Lolan veljen Andyn, mukaan näyttelyyn. Andy asuikin ihan näyttelypaikan lähistöllä.

Sää oli oikeastaan aivan mahtava näyttelyyn. Asteita oli vain lähemmäs 15 ja tuuli oli kylmä. Itse palelin lähes koko päivän, mutta tärkeintä oli, ettei koirilla ollut liian kuuma. Aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti kun taas varjossa olikin sitten todella viileä.

Näyttelypaikka oli mukava. Saimme auton lähelle ja kehään pääsi kävelemään puistoa pitkin, joten ei tarvinnut kulkea kehien vierustaa ihmismassan seassa, vaan pääsi jopa samalla vähän pissattamaankin koiraa.

Näyttelyt sujuivat hyvin. Itseäni ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin aikaisemmin ja oli oikeastaan oikein rennon letkeä olo ennen kehään menoa, sekä kehään menon jälkeen.
Kehässä Lola esiintyi hienosti. Se juoksi hyvin, joskin taisi olla tylsistynyt kun vauhtia ei meinannut löytyä. Lola jaksoi hyvin seisoa paikoillaan tuomarin edessä. Hampaiden näyttö sujui kuin vanhalta tekijältä :)

Lola oli nuortenluokan kolmas, tuomarina Lilian Hanniste, viro

Hyvä tyyppi ja koko. Pää voisi olla voimakkaampi ja kuono lyhyempi. Oikea purenta.
Tummat silmät ja maski. Hyvät korvat. Vähän pehmeä selkä ja pitkä lanne. Hyvä häntä. Riittävä eturinta ja rintakehä. Hyvät raajat, vapaa liikunta.



lauantai 6. kesäkuuta 2009

Vihti, Otalampi


Olemme toteuttaneet pitkäaikaisen haaveemme ja ostaneet tontin Vihdin Otalammelta. Tontti on reilut 1200 neliöö ja sijaitsee puiston laidalla, nousevalla pientalo alueella. Naapureita tulee olemaan kummallakin sivulla, sekä vastapäätä. Takapiha onkin sitten täysin puistoksi rauhoitettua aluetta. Takapihalta lähtee hienot lenkkipolut metsään.



Tontti on erittäin rauhallisella alueella. Liikennettä ei juurikaan ole (paitsi muut asukkaat), eikä alueella ole kuin muutamia omakotitaloja.
Maastoa riittää joka lähtöön. On puistoa, on valaistuja katuja, on metsää ja on peltoa.
Rakennustyöt aloitamme heti, kun paperihommat saadaan valmiiksi. Talon piirustuksia viellä viimeistellään, jonka jälkeen niille haetaan hyväksyntä. Sitten voimmekin alkaa tositoimiin.





Lola on päässyt jo tutustumaan tuleviin lenkkimaastoihin ja tulevan kodin ympäristöön.
Alueella tehdään myös tie muutoksia, liikenteen sujuvuuden parantamiseksi.




Lola vihdin metsässä.