Jarmo on päässyt nyt kivuistaan.
Suru on suuri..
Jarmoa syvästi kaivaten: Mimmu ja muu lauma
lauantai 23. marraskuuta 2019
sunnuntai 3. marraskuuta 2019
Muutoksen tuulia
Ensivuoden alusta koittaa aika, jota itse olen odottanut 5 vuotta. Eli Nose Work laji menee kennelliiton alaiseksi ja näin ollen lajin kokeista tulee jatkossa saamaan koiranettiin virallisia tuloksia. Tämä on ollut minulle treeni motivaattori, joskin valitettavasti koirani, jonka kanssa tähän tähtäsin on kerennyt kuolemaan jo. Mutta katsotaan jos saan jossain vaiheessa itseni motivoitua jälleen kerran yrittämään, niin ehkäpä sitten seuraavan kanssa saisin ihan niitä virallisia tuloksiakin aikaiseksi.
Keväällä Nose Work Finland ry:n jäsenet äänestivät, että yhdistys lähtee mukaan virallistumiseen ja siirtyy kennelliiton alaiseksi. Asiasta käytiin jonkin verran vääntöä. Onhan se sanomattakin selvää, että suuressa porukassa on suuria mielipide eroja. Kyllä-äänet kuitenkin voittivat ja yhdistyksestä tulee nose workin virallinen yhdistys, joka jatkossa noudattaa kennelliiton laatimia sääntöjä.
Se miten koesäännöt tulevat muutoksen myötä muuttumaan, ei ole viellä kokonaan julkaistu. Asiasta on tulossa tiedote sekä kokous yhdistyksen kouluttajille ja tuomareille. Varmasti joitakin pieniä muutoksia tullaan saamaan, jotta säännöt olisivat mahdollisimman tasapuolisia jokaiselle, esimerkiksi käytettävien hajujen osalta. Nythän on ollut jollain tasolla ongelmana, ettei toiset koirat ole ilmeisesti tunnistaneet kokeissa käytettyä hajua. Tai näin olen ymmärtänyt keskusteluja lukiessani.. sitähän on sitten taas vaikeampi määritellä, että johtuuko se itse hajusta vai jostakin muusta. Mutta hyvä näistäkin epäkohdsta on puhua ääneen ja pohtia niihin mahdollisia ratkaisuja, jottei kokeista tulisi epäreiluja. Nyt käytettävissä olevissa hajuissa on todistetusti suuria eroja. Ja tämän hetkinen suositus onkin treenata mahdollisimman monella erivalmistajan hajuilla, jotta koira oppii niihin kaikkiin muunnoksiin.
Mitä lähemmäs virallistumisen päivää tullaan, sitä enemmän se näyttää aiheuttavan keskustelua ja ennen kaikkea, keskutelua virallistumista vastaan. Mehän emme viellä tiedä tasan tarkkaan millaisia muutoksia lajiin tullaan tekemään, joten itse olen siinä mielessä uteliaan kiinnostunut. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, itse olen tätä odottanut vuosia, joten minä en tunne lukeutuvani niiden joukkoon jotka hommaa kovasti vastustavat.
Muutokset voivat olla pelottavia. Ja varsinkin tälläinen tilanne missä tiedetään, että muutoksia tulee muttei tiedetä viellä millä mittakaavalla, voi ja aiheuttaakin aikamoisia pelonsekaisia tunteita. Olen lukenut keskusteluista jopa sitä, että pitää perustaa uusi yhdistys näillä vanhoilla säännöillä.
Tällä hetkellä se mitä keskusteluista olen lukenut, suurin huolenaihe tuntuu olevan kennelliiton doping säännöt. Kun laji virallistuu, astuu voimaan myös viralliset säännöt kokeisiin osallistuvan koiran terveydelle ja lääkitykselle. Laji on alunperin kehitetty löytökoirille, jotta niille pystyttäisiin tarjoamaan aktiviteettiä tarhaoloihin. Mutta tästä laji on kehittynyt viralliseksi kilapailulajiksi. Muutosta on siis jo tapahtunut aikoja sitten, eikä kukaan treenaa nose workkiin vaadittavia taitoja tarhaolosuhteissa. Muutos on jo tapahtunut siinä vaiheessa kun laji on tuotu tarhaoloista jokaisen koirakon luo. Ja muutos sinetöityy nyt ensivuoden alusta. Mielestäni tämä ei tarkoita sitä, ettei alkuperäistä ajatusta kunnioiteta enää. Mielestäni tämä tarkoittaa juurikin sitä, että ajatus on ollut niin hyvä, että siinä on potentiaalia viedä se askeleen pidemmälle.
Lajin perusajatus oli, että se on hauska laji jokaiselle koiralle. Nyt tuntuu, että doping sääntöjen myötä tämä ajatus on heitetty hukkaan ja se on aiheuttanut suurta mielipahaa. Itse en näe asiaa tällä tavalla. Minusta laji on edelleenkin (miltei) jokaiselle koiralle sopiva. Sitä voi harrastaa ja puuhata minkä koiran kanssa tahansa haluaa, mutta KOEura vaatii motivaation lisäksi tulevaisuudessa terveyttä. Virallisiin kokeisiin osallistuvalla koiralla ei ensivuonna saa olla pysyvää lääkitystä ja tilapäisessäkin lääkityksessä on tarkat varoajat säädetty. Doping säännöt ei ole kuitenkaan alkujaan tehty kiusaamiseksi tai kisaamisen estämiseksi. Niiden on tarkoitus suojella koiraa, joka ei kykene itse puhumaan mihin sattuu ja miltä tuntuu. Koska aina kun on kyse kilpailemisesta, toisilla se lähtee lapasesta sen verran, ettei oma järki toimi enää eläimen hyväksi.
Jokainen joka minut tuntee, tai on blogiani seurannut tietää varmasti jo nyt, että itse en hyväksy sairaan koiran kanssa kilpailemista ollenkaan. Ja tietyissä rajoissa hyväksyn sairaan koiran kanssa treenaamisen. Kuitenkin siinä vaiheessa kun treenit muuttuvat kilpailu tavoitteisiksi, tulee hommasta sen verran vakavaa, ettei kyse ole enää puuhastelusta. Joskus mielestäni kyse ei ole enää edes harrastamisesta, vaan itse luokittelen sen jo koiran työksi. Tämän takia en oikein aina ymmärrä dopingsääntö vastaisuutta. Sanotaan ettei esim ihottuman takia annettu kortisooni vaikuta koiran suorituskykyyn, mutta jos ajattelee asiaa lääkkeen kannalta, niin kortisonin syöminen vaikuttaa ihan kokonaisvaltaisesti elimistöön.
Ymmärrän kyllä joiltakin osin doping sääntöjen tuoman mielipahan. Lajissa on useampi todella hyvä koirakko, joiden koeura tyssää nyt vuoden vaihteessa. Ja jos sanon, että ymmärrän ohjaajan tunteita tässä asiassa, niin kannattaa uskoa. Olen itse joutunut 3 kertaa vetämään koiran pois harrastuksista juuri kun olemme olleet siellä huipulla, missä kaiken sen kovan työn jälkeen homma alkaa vihdoin pelittämään.Näistä kolmesta koirasta kaksi on jo kuopattu ja yksi makaa tällä hetkellä sohvalla viettäen seurakoiran virkaa. Itselleni tämä on ollut todella haastavaa ja nykyään motivaation saaminen takaisin tuntuu vaikealta. Vaikka mielenkiintoa olisi, jokin sisälläni laittaa vastaan sanoen, ettei se kaikki työ kannata enää neljättä kertaa aloittaa alusta, ihan vaan koska ehkäpä seuraavakin koira aloittaa sairastamisen siellä huipulla ollessa. Mutta asiaan, itse olen siis vapaaehtoisesti vetänyt omat koirani pois hommista vaikkei doping säännöt sitä ole niissä lajeissa vaatinutkaan. Tämän takia minun on toisinaan hiukan vaikea ymmärtää, että lääkitystä kaipaavan koiran kanssa kisaamisen evääminen tulee jotenkin mielipahaa aiheuttavana yllätyksenä..
Dopingsääntö vastaisuutta perustellaan monesti sillä, että nose work ei ole kovinkaan fyysinen laji. No ei se sitä ole jos vertaa esim agilityyn tai vinttikoirien viehejuoksuun. Mutta fysiikkaa se vaatii kuitenkin, joskin ei niin räjähtävää nopeutta mutta ennen kaikkea kestävyyttä. Koepäivät ovat todella pitkiä. Nopein koe missä itse olen koirani kanssa ollut, kesti 4h. Yleensä kokeissa on kulunut työpäivän verran, eli lähemmäs 8h. Ja jos mietitään hetki mitä koiran kropassa tapahtuu kun koira nuuhkutushengittää, voidaan jo todeta, että laji on erittäin fyysinen. Me emme voi tietää miltä koirasta tuntuu koepäivän aamuna. Me voimme yrittää tulkita sitä ja me voimme arvailla, mutta me emme voi tietää. Tämän takia dopingsäännöt on luotu eläinlääkärien kanssa. Minäkin olen sitä mieltä, että niissä säännöissä on osa turhuutta ja niissä olisi parantamisen varaa. Olisi myös hienoa jos dopingsäännöt olisivat lajikohtaisia, koska jokainen laji vaatii hiukan erilaista suorituskykyä. Mielestäni on hölmöä, että esimerkiksi yhden kipulääkkeen antamisen jälkeen koira voi osallistua kisoihin vasta 28 päivän päästä.. säännöissä olisi paranneltavaa mielestäni juuri näissä kohdissa, jossa lääkettä joudutaan antamaan satunnaisesti.
Itsestäni tuntuu jotenkin todella oudolta ajatus, että täytyy perustaa uusi yhdistys tälle lajille, jotta sairaat koirat voisivat edelleen käydä kokeissa.. Tässäkin lajissa, kuten monessa muussa on "harjoitus kokeita", eli ns möllikokeita joissa ei ole kennelliiton vaatimuksia. Mutta virallisia tuloksia niistä ei voi saada. Eli siis harrastelu voi jatkua vaivaisten koirienkin kanssa ja kisaaminen ilman virallisiatuloksia.. siis aivan kuten tähänkin asti. Miksi koira, joka ei ole fyysisesti terve tulisi saada virallisia tuloksia? Koira ei muutenkaan itse tuloksillaan mitään tee, ne on vain ja ainoastaan meitä ihmisiä varten. Itselleni se on mittari koiran ominaisuuksista, sekä ohjaajan osaamisesta.
Itse olen lähinnä toiveikas nyt kun laji virallistuu. Toivon, että joihinkin epäkohtiin tullaan saamaan parannusta ja se mitä olen infoista lukenut, ilmeisesti onkin toteutumassa. En osaa sanoa, mitkä ovat olleet tähän asti kriteerit lajin tuomariksi hyväksymiselle. Minulla ei itselläni ole niin paljoa kokemusta eri tuomareista, että voisin jotain heidän toiminnastaan sanoa. En kerennyt kuin 3lla eri tuomarilla käymään ja heidän toiminnastaan ei ainakaan ole mitään negatiivista mieleen jäänyt. Mutta puskaradion kautta olen kuullut hiukan kyseenalaisiakin asioita, jotka eivät omasta mielestäni kuulu lajin tuomarin ammattitaitoon. Kennelliiton myötä tulee varmasti tuomareille myös uusia vaatimuksia. Tulee olla tietoa ja taitoa. Joutuu kurssittamaan itseään ja opiskelemaan, sekä näyttämään osaamisensa. Tuomarioikeudet voidaan myös evätä mikäli sääntöjä ei noudata.
Toinen epäkohta mihin toivon parannusta lajin virallistumisen myötä on ne lukuisat kouluttajat. Nose work on lajina saavuttanut suuren suosion ja kylkiäisenä se on tuonut mukanaan lukuisia kalliita kursseja. Nykyään tuntuu, että jokainen koirakoulu järjestää ainakin nose workin alkeita vaikkei kouluttajalla mitään tietotaitoa lajista olisikaan. Koiria saatetaan jo heti alkeissa kouluttaa tavalla, joka ei palvele koesääntöjä. Ja kun koirakko huomaa virheet sitten koekentillä, on virheiden korjaaminen työlästä tai jopa mahdotonta. Kuvittelen, että lajin virallistumisen myötä meillä on yhä enemmän harrastelijoita, jotka jo alkeiskurssille mennessään pitävät tähtäimenä kokeet. Tällöin koulutustason vaatimuskin kasvaa. Voi olla ettei enää sellaisille kursseille riitä osallistujia, missä opetetaan asioita, joitka aiheuttavat kokeissa virheitä. Tämä varmasti omalta osaltaan tulee muuttamaan kouluttajalle asetettuja vaatimuksia ja nostamaan taitotasoa. Eli periaatteessa jos homma menee ajanmyötä kuten kuvittelen, meillä voi tulevaisuudessa olla vähemmän kouluttajia, mutta kouluttajien taso on kovempi. Ja mikäli lajissa aletaan kilpailemaan ihan em-tasolla, tulee kouluttajien osaamisesta erittäin merkityksellistä.
Jostain syystä nose work kurssit tuntuvat olevan huomattavasti kalliimpia kuin esimerkiksi toko kurssit. Ja osalla kouluttajista ei ole mitään omakohtaista kokemusta edes koko lajista. Osa kursseja vetävistä ei edes kuulu yhdistykseen. Toivoisin, että kun maksat kalliin kurssin saisit myös laadukasta koulutusta vastineeksi. Kuka vaan osaa laittaa koiralle piilon, mutta se mitä tapahtuu sitä ennen ja sen jälkeen on ratkaisevaa. Ja nämä ovat juurikin niitä asioita, joihin toivon parannusta. Jos itse menen kurssille, haluan että minua ja minun koiraani koulutetaan. Jos haluan vain, että joku upottaa piilon, voin siihen pyytää ilmaiseksi vaikkapa naapurin lapsia. Tämän takia itse olenkin aika kriittinen niistä, kenen kurssille menen. Ja jos kouluttajalla ei ole mitään kokemusta hajutyöskentelystä historiassaan, eikä edes Nwf yhdistyksestä, jätän rahani säästöön ja treenaan itse..
Olen myös harjoituskokeissa törmännyt ajanottajiin, jotka eivät osaa käyttää sekunttikelloa. Reagointi kykykin on sellainen mitä voi harjoitella tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siihen se sitten jää. Toiset ihmiset ovat hitaampia regoinneissaan kuin toiset. Koska lajissa sekunttikin voi olla ratkaiseva tekijä koesijoituksen kannalta, itse toivon että kennelliiton koetoimitsijan vaatimukset tuovat myös tähän asiaan parannuksen. Voin ehkä viellä naurahtaa epävirallisissa kokeissa sitä, kun ajanottaja ei nyt saanutkaan kelloa pysäytettyä juuri sillä hetkellä kun huusin käsi pystyssä löytö. Mutta virallisissa kokeissa tälläistä tuskin kukaan kilpailija katsoo läpi sormien ja ottaa sitä huumorilla. Toimihekilöiden tulee olla osaavia ja heidän tulee näyttää osaaminen ennen kokeisiin osallistumista. Viralliset kokeet eivät ole se paikka, jossa elämän ensimmäistä kertaa saadaan sekuttikello käteen.
Laji on uusi, ymmärrän sen, sitä en kritisoi. Ymmärrän myös sen, että kaikenlainen koetoiminta on pitänyt harjoitella ihan nollasta lähtien. Pointtini onkin nyt se, että kun lajista tulee virallinen, loppuu harjoittelu ja sitten asiat jo osataan. Kokeiden järjestäjien tulee osata asiansa ja kokeista tulee tehdä kilpailijoille tasavertaisia. Ei voi tulla "hups" juttuja, eikä hajamielisyys virheitä. Sellaisen toimijan toiminta loppuu aika pian uusien sääntöjen mukaan. Ja tämä on mielestäni ja kilpailijan näkökannasta katsottuna hyvä asia.
Yksi keskustelua aiheuttava aihe on ollut myös reaktiiviset koirat kokeissa. Kennelliittohan kieltää säännöissään agressiivisesti käyttäytyvän koiran kilpailuihin osallistumisen. Miksi tämä sitten nähdään negatiivisena asiana? Omasta mielestäni agressiivisten koirien paikka ei ole kokeissa, missä on paljon muita koiria ja ihmisiä ympärillä koko ajan. Mielestäni kenenkään kokeisiin osallistuvan ei tulisi olla pelko perseessä koe alueella sen takia, että pysyykö joku agressiivinen koira varmasti ohjaajan lapasessa. Ei varsinkaan nykyaikana, kun koirahyökkäyksistä on tullut koko ajan kasvava ongelma.
Epävirallisia nose kokeita on järjestetty jopa niin, että agressiivisille koirille on pyhitetty oma parkkipaikka. Siellä ne voivat ilman stressiä rauhoittua autossa ilman, että muut koirakot kävelevät lähimainkaan ohi. Onko tälläisen koiran paikka kokeissa? Onko tälläinen koira kokeisiin soveltuva? Mielestäni ei. Jos koiran hermorakenne ei pysy kasassa edes sen vertaa, että se kestäisi nähdä toisia koiria, mielestäni sen paikka on silloin jossain muualla kuin koiratapahtumassa.
Agressiivinen ja reaktiivinen koira voi olla myös hallinnassa. Ja silloin sen kanssa voi kokeissa käydä. Mutta mikäli vahinko sattuu, tulee jatkossa kennelliitto asettamaan koiralle virallisen kilpailukiellon. Tämä on mielestäni hyvä asia. Epävirallisissa kokeissa ei tälläisiä kilpailukieltoja oikein voi jaella. Sieltä voi vaan heittää ulos kokeesta, mutta sen vahtiminen, ettei sama koirakko osallistu toisiin kokeisiin on mahdotonta.
Kokeisiin osallistuvan koiran tulee olla hallinnassa, niin kokeessa kuin odotus alueellakin. Ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että sosiaalisen koiran kanssa harrastaminen on huomattavasti mukavampaa, rennompaa ja vähemmän stressaavaa.
Siru tarkastetaan virallisissa kokeissa (käsittääkseni) aina, joten jos koira ei kestä vieraan ihmisen lähellä oloa edes sirun lukemisen ajan, milestäni silloin on miettimisen paikka, onko koira sovelias koekentille. Virallisiin kokeisiin osallistuva koira ei saa olla agressiivinen toisia koiria, eikä ihmisiä kohtaan. Näidenkin kanssa voi edelleen harrastaa lajia ja osallistua epävirallisiin kokeisiin, mutta virallisiin kokeisiin niiden kanssa ei voi tulla... tai ei ainakaan kannata tulla.
En tiedä olenko väärässä. En tiedä katsonko tätäkin asiaa liian ruusunpuinaisien lasien läpi. Mutta jotenkin itse en kovin paljoa negatiivista asiaa lajin virallistumisesta kykene löytämään. Sen sijaan mahdollisuuksia parempaan näen koko ajan enemmän ja enemmän.
Aina kun puhutaan virallisista kokeista, sinne hakeutuu ihmisiä, joilla on vain ja ainoastaan tulokset silmissä. Tästä ei voi lajia syyttää, eikä edes lajin virallisuutta, vaan vain ja ainoastaan niitä liian kilpailuhenkisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vaan tuloksien eteen. Tämä on asia, minkä tiedostan.
Toisissa maissa, joissa nose work on virallistunut jo aikoja sitten, on muodostunut eri variaatioita lajista. Nähtäväksi jää, käykö meillä suomessa samoin. Mutta tätäkään asiaa en osaa katsoa negatiivisesti. Jos laji vaatii rinnalleen toisen version, mikä palvelee toisenlaisia koirakoita, niin miksi se olisi pahasta? Jos kennelliiton myötä lajista tulee teknisempi, eli aletaan vaatia katsojille upean näköistä ilmaisua ja räjähtävää nopeutta, se voi hyvinkin olla, että tietyn tyyppiset koirat tarvitsevatkin hiukan tekniikka vapaamman version lajista. Tämä on oikeastaan itselläni se ainoa pelko, molossi ihminen kun olen. Minun koirani ovat kaikki olleet sen tyyppisiä, ettei niille saa ilmaisukäytöstä hinkattua teknisesti pilkun tarkkaan kuntoon. Niiden mielenkiinto ja miellyttämisen halu ei riitä tekniikan hinkkaamiseen. Motivaatio kärsii ja koko laji menettää merkityksensä. Joten, jos nosesta tulee kovin tekninen koelaji, niin itse joudun siinä vaiheessa miettimään onko oman tyyppisilläni koirilla mitään mieltä kokeisiin osallistua. Ja tällöin tietenkin hartain toiveeni olisi, että lajista olisi olemassa myös muunnos, missä onnistuminen on tärkeämpää kuin viimeisen päälle hinkattu ilmaisu.
Mutta murehtia ei kannata etukäteen, vaan katsotaan miten homma tästä etenee. Niille jotka jo innolla odottavat virallisiin kisoihin pääsyä, toivotan paljon tsemppiä!!
Keväällä Nose Work Finland ry:n jäsenet äänestivät, että yhdistys lähtee mukaan virallistumiseen ja siirtyy kennelliiton alaiseksi. Asiasta käytiin jonkin verran vääntöä. Onhan se sanomattakin selvää, että suuressa porukassa on suuria mielipide eroja. Kyllä-äänet kuitenkin voittivat ja yhdistyksestä tulee nose workin virallinen yhdistys, joka jatkossa noudattaa kennelliiton laatimia sääntöjä.
Se miten koesäännöt tulevat muutoksen myötä muuttumaan, ei ole viellä kokonaan julkaistu. Asiasta on tulossa tiedote sekä kokous yhdistyksen kouluttajille ja tuomareille. Varmasti joitakin pieniä muutoksia tullaan saamaan, jotta säännöt olisivat mahdollisimman tasapuolisia jokaiselle, esimerkiksi käytettävien hajujen osalta. Nythän on ollut jollain tasolla ongelmana, ettei toiset koirat ole ilmeisesti tunnistaneet kokeissa käytettyä hajua. Tai näin olen ymmärtänyt keskusteluja lukiessani.. sitähän on sitten taas vaikeampi määritellä, että johtuuko se itse hajusta vai jostakin muusta. Mutta hyvä näistäkin epäkohdsta on puhua ääneen ja pohtia niihin mahdollisia ratkaisuja, jottei kokeista tulisi epäreiluja. Nyt käytettävissä olevissa hajuissa on todistetusti suuria eroja. Ja tämän hetkinen suositus onkin treenata mahdollisimman monella erivalmistajan hajuilla, jotta koira oppii niihin kaikkiin muunnoksiin.
Mitä lähemmäs virallistumisen päivää tullaan, sitä enemmän se näyttää aiheuttavan keskustelua ja ennen kaikkea, keskutelua virallistumista vastaan. Mehän emme viellä tiedä tasan tarkkaan millaisia muutoksia lajiin tullaan tekemään, joten itse olen siinä mielessä uteliaan kiinnostunut. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, itse olen tätä odottanut vuosia, joten minä en tunne lukeutuvani niiden joukkoon jotka hommaa kovasti vastustavat.
Muutokset voivat olla pelottavia. Ja varsinkin tälläinen tilanne missä tiedetään, että muutoksia tulee muttei tiedetä viellä millä mittakaavalla, voi ja aiheuttaakin aikamoisia pelonsekaisia tunteita. Olen lukenut keskusteluista jopa sitä, että pitää perustaa uusi yhdistys näillä vanhoilla säännöillä.
Tällä hetkellä se mitä keskusteluista olen lukenut, suurin huolenaihe tuntuu olevan kennelliiton doping säännöt. Kun laji virallistuu, astuu voimaan myös viralliset säännöt kokeisiin osallistuvan koiran terveydelle ja lääkitykselle. Laji on alunperin kehitetty löytökoirille, jotta niille pystyttäisiin tarjoamaan aktiviteettiä tarhaoloihin. Mutta tästä laji on kehittynyt viralliseksi kilapailulajiksi. Muutosta on siis jo tapahtunut aikoja sitten, eikä kukaan treenaa nose workkiin vaadittavia taitoja tarhaolosuhteissa. Muutos on jo tapahtunut siinä vaiheessa kun laji on tuotu tarhaoloista jokaisen koirakon luo. Ja muutos sinetöityy nyt ensivuoden alusta. Mielestäni tämä ei tarkoita sitä, ettei alkuperäistä ajatusta kunnioiteta enää. Mielestäni tämä tarkoittaa juurikin sitä, että ajatus on ollut niin hyvä, että siinä on potentiaalia viedä se askeleen pidemmälle.
Lajin perusajatus oli, että se on hauska laji jokaiselle koiralle. Nyt tuntuu, että doping sääntöjen myötä tämä ajatus on heitetty hukkaan ja se on aiheuttanut suurta mielipahaa. Itse en näe asiaa tällä tavalla. Minusta laji on edelleenkin (miltei) jokaiselle koiralle sopiva. Sitä voi harrastaa ja puuhata minkä koiran kanssa tahansa haluaa, mutta KOEura vaatii motivaation lisäksi tulevaisuudessa terveyttä. Virallisiin kokeisiin osallistuvalla koiralla ei ensivuonna saa olla pysyvää lääkitystä ja tilapäisessäkin lääkityksessä on tarkat varoajat säädetty. Doping säännöt ei ole kuitenkaan alkujaan tehty kiusaamiseksi tai kisaamisen estämiseksi. Niiden on tarkoitus suojella koiraa, joka ei kykene itse puhumaan mihin sattuu ja miltä tuntuu. Koska aina kun on kyse kilpailemisesta, toisilla se lähtee lapasesta sen verran, ettei oma järki toimi enää eläimen hyväksi.
Jokainen joka minut tuntee, tai on blogiani seurannut tietää varmasti jo nyt, että itse en hyväksy sairaan koiran kanssa kilpailemista ollenkaan. Ja tietyissä rajoissa hyväksyn sairaan koiran kanssa treenaamisen. Kuitenkin siinä vaiheessa kun treenit muuttuvat kilpailu tavoitteisiksi, tulee hommasta sen verran vakavaa, ettei kyse ole enää puuhastelusta. Joskus mielestäni kyse ei ole enää edes harrastamisesta, vaan itse luokittelen sen jo koiran työksi. Tämän takia en oikein aina ymmärrä dopingsääntö vastaisuutta. Sanotaan ettei esim ihottuman takia annettu kortisooni vaikuta koiran suorituskykyyn, mutta jos ajattelee asiaa lääkkeen kannalta, niin kortisonin syöminen vaikuttaa ihan kokonaisvaltaisesti elimistöön.
Ymmärrän kyllä joiltakin osin doping sääntöjen tuoman mielipahan. Lajissa on useampi todella hyvä koirakko, joiden koeura tyssää nyt vuoden vaihteessa. Ja jos sanon, että ymmärrän ohjaajan tunteita tässä asiassa, niin kannattaa uskoa. Olen itse joutunut 3 kertaa vetämään koiran pois harrastuksista juuri kun olemme olleet siellä huipulla, missä kaiken sen kovan työn jälkeen homma alkaa vihdoin pelittämään.Näistä kolmesta koirasta kaksi on jo kuopattu ja yksi makaa tällä hetkellä sohvalla viettäen seurakoiran virkaa. Itselleni tämä on ollut todella haastavaa ja nykyään motivaation saaminen takaisin tuntuu vaikealta. Vaikka mielenkiintoa olisi, jokin sisälläni laittaa vastaan sanoen, ettei se kaikki työ kannata enää neljättä kertaa aloittaa alusta, ihan vaan koska ehkäpä seuraavakin koira aloittaa sairastamisen siellä huipulla ollessa. Mutta asiaan, itse olen siis vapaaehtoisesti vetänyt omat koirani pois hommista vaikkei doping säännöt sitä ole niissä lajeissa vaatinutkaan. Tämän takia minun on toisinaan hiukan vaikea ymmärtää, että lääkitystä kaipaavan koiran kanssa kisaamisen evääminen tulee jotenkin mielipahaa aiheuttavana yllätyksenä..
Dopingsääntö vastaisuutta perustellaan monesti sillä, että nose work ei ole kovinkaan fyysinen laji. No ei se sitä ole jos vertaa esim agilityyn tai vinttikoirien viehejuoksuun. Mutta fysiikkaa se vaatii kuitenkin, joskin ei niin räjähtävää nopeutta mutta ennen kaikkea kestävyyttä. Koepäivät ovat todella pitkiä. Nopein koe missä itse olen koirani kanssa ollut, kesti 4h. Yleensä kokeissa on kulunut työpäivän verran, eli lähemmäs 8h. Ja jos mietitään hetki mitä koiran kropassa tapahtuu kun koira nuuhkutushengittää, voidaan jo todeta, että laji on erittäin fyysinen. Me emme voi tietää miltä koirasta tuntuu koepäivän aamuna. Me voimme yrittää tulkita sitä ja me voimme arvailla, mutta me emme voi tietää. Tämän takia dopingsäännöt on luotu eläinlääkärien kanssa. Minäkin olen sitä mieltä, että niissä säännöissä on osa turhuutta ja niissä olisi parantamisen varaa. Olisi myös hienoa jos dopingsäännöt olisivat lajikohtaisia, koska jokainen laji vaatii hiukan erilaista suorituskykyä. Mielestäni on hölmöä, että esimerkiksi yhden kipulääkkeen antamisen jälkeen koira voi osallistua kisoihin vasta 28 päivän päästä.. säännöissä olisi paranneltavaa mielestäni juuri näissä kohdissa, jossa lääkettä joudutaan antamaan satunnaisesti.
Itsestäni tuntuu jotenkin todella oudolta ajatus, että täytyy perustaa uusi yhdistys tälle lajille, jotta sairaat koirat voisivat edelleen käydä kokeissa.. Tässäkin lajissa, kuten monessa muussa on "harjoitus kokeita", eli ns möllikokeita joissa ei ole kennelliiton vaatimuksia. Mutta virallisia tuloksia niistä ei voi saada. Eli siis harrastelu voi jatkua vaivaisten koirienkin kanssa ja kisaaminen ilman virallisiatuloksia.. siis aivan kuten tähänkin asti. Miksi koira, joka ei ole fyysisesti terve tulisi saada virallisia tuloksia? Koira ei muutenkaan itse tuloksillaan mitään tee, ne on vain ja ainoastaan meitä ihmisiä varten. Itselleni se on mittari koiran ominaisuuksista, sekä ohjaajan osaamisesta.
Itse olen lähinnä toiveikas nyt kun laji virallistuu. Toivon, että joihinkin epäkohtiin tullaan saamaan parannusta ja se mitä olen infoista lukenut, ilmeisesti onkin toteutumassa. En osaa sanoa, mitkä ovat olleet tähän asti kriteerit lajin tuomariksi hyväksymiselle. Minulla ei itselläni ole niin paljoa kokemusta eri tuomareista, että voisin jotain heidän toiminnastaan sanoa. En kerennyt kuin 3lla eri tuomarilla käymään ja heidän toiminnastaan ei ainakaan ole mitään negatiivista mieleen jäänyt. Mutta puskaradion kautta olen kuullut hiukan kyseenalaisiakin asioita, jotka eivät omasta mielestäni kuulu lajin tuomarin ammattitaitoon. Kennelliiton myötä tulee varmasti tuomareille myös uusia vaatimuksia. Tulee olla tietoa ja taitoa. Joutuu kurssittamaan itseään ja opiskelemaan, sekä näyttämään osaamisensa. Tuomarioikeudet voidaan myös evätä mikäli sääntöjä ei noudata.
Toinen epäkohta mihin toivon parannusta lajin virallistumisen myötä on ne lukuisat kouluttajat. Nose work on lajina saavuttanut suuren suosion ja kylkiäisenä se on tuonut mukanaan lukuisia kalliita kursseja. Nykyään tuntuu, että jokainen koirakoulu järjestää ainakin nose workin alkeita vaikkei kouluttajalla mitään tietotaitoa lajista olisikaan. Koiria saatetaan jo heti alkeissa kouluttaa tavalla, joka ei palvele koesääntöjä. Ja kun koirakko huomaa virheet sitten koekentillä, on virheiden korjaaminen työlästä tai jopa mahdotonta. Kuvittelen, että lajin virallistumisen myötä meillä on yhä enemmän harrastelijoita, jotka jo alkeiskurssille mennessään pitävät tähtäimenä kokeet. Tällöin koulutustason vaatimuskin kasvaa. Voi olla ettei enää sellaisille kursseille riitä osallistujia, missä opetetaan asioita, joitka aiheuttavat kokeissa virheitä. Tämä varmasti omalta osaltaan tulee muuttamaan kouluttajalle asetettuja vaatimuksia ja nostamaan taitotasoa. Eli periaatteessa jos homma menee ajanmyötä kuten kuvittelen, meillä voi tulevaisuudessa olla vähemmän kouluttajia, mutta kouluttajien taso on kovempi. Ja mikäli lajissa aletaan kilpailemaan ihan em-tasolla, tulee kouluttajien osaamisesta erittäin merkityksellistä.
Jostain syystä nose work kurssit tuntuvat olevan huomattavasti kalliimpia kuin esimerkiksi toko kurssit. Ja osalla kouluttajista ei ole mitään omakohtaista kokemusta edes koko lajista. Osa kursseja vetävistä ei edes kuulu yhdistykseen. Toivoisin, että kun maksat kalliin kurssin saisit myös laadukasta koulutusta vastineeksi. Kuka vaan osaa laittaa koiralle piilon, mutta se mitä tapahtuu sitä ennen ja sen jälkeen on ratkaisevaa. Ja nämä ovat juurikin niitä asioita, joihin toivon parannusta. Jos itse menen kurssille, haluan että minua ja minun koiraani koulutetaan. Jos haluan vain, että joku upottaa piilon, voin siihen pyytää ilmaiseksi vaikkapa naapurin lapsia. Tämän takia itse olenkin aika kriittinen niistä, kenen kurssille menen. Ja jos kouluttajalla ei ole mitään kokemusta hajutyöskentelystä historiassaan, eikä edes Nwf yhdistyksestä, jätän rahani säästöön ja treenaan itse..
Olen myös harjoituskokeissa törmännyt ajanottajiin, jotka eivät osaa käyttää sekunttikelloa. Reagointi kykykin on sellainen mitä voi harjoitella tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siihen se sitten jää. Toiset ihmiset ovat hitaampia regoinneissaan kuin toiset. Koska lajissa sekunttikin voi olla ratkaiseva tekijä koesijoituksen kannalta, itse toivon että kennelliiton koetoimitsijan vaatimukset tuovat myös tähän asiaan parannuksen. Voin ehkä viellä naurahtaa epävirallisissa kokeissa sitä, kun ajanottaja ei nyt saanutkaan kelloa pysäytettyä juuri sillä hetkellä kun huusin käsi pystyssä löytö. Mutta virallisissa kokeissa tälläistä tuskin kukaan kilpailija katsoo läpi sormien ja ottaa sitä huumorilla. Toimihekilöiden tulee olla osaavia ja heidän tulee näyttää osaaminen ennen kokeisiin osallistumista. Viralliset kokeet eivät ole se paikka, jossa elämän ensimmäistä kertaa saadaan sekuttikello käteen.
Laji on uusi, ymmärrän sen, sitä en kritisoi. Ymmärrän myös sen, että kaikenlainen koetoiminta on pitänyt harjoitella ihan nollasta lähtien. Pointtini onkin nyt se, että kun lajista tulee virallinen, loppuu harjoittelu ja sitten asiat jo osataan. Kokeiden järjestäjien tulee osata asiansa ja kokeista tulee tehdä kilpailijoille tasavertaisia. Ei voi tulla "hups" juttuja, eikä hajamielisyys virheitä. Sellaisen toimijan toiminta loppuu aika pian uusien sääntöjen mukaan. Ja tämä on mielestäni ja kilpailijan näkökannasta katsottuna hyvä asia.
Yksi keskustelua aiheuttava aihe on ollut myös reaktiiviset koirat kokeissa. Kennelliittohan kieltää säännöissään agressiivisesti käyttäytyvän koiran kilpailuihin osallistumisen. Miksi tämä sitten nähdään negatiivisena asiana? Omasta mielestäni agressiivisten koirien paikka ei ole kokeissa, missä on paljon muita koiria ja ihmisiä ympärillä koko ajan. Mielestäni kenenkään kokeisiin osallistuvan ei tulisi olla pelko perseessä koe alueella sen takia, että pysyykö joku agressiivinen koira varmasti ohjaajan lapasessa. Ei varsinkaan nykyaikana, kun koirahyökkäyksistä on tullut koko ajan kasvava ongelma.
Epävirallisia nose kokeita on järjestetty jopa niin, että agressiivisille koirille on pyhitetty oma parkkipaikka. Siellä ne voivat ilman stressiä rauhoittua autossa ilman, että muut koirakot kävelevät lähimainkaan ohi. Onko tälläisen koiran paikka kokeissa? Onko tälläinen koira kokeisiin soveltuva? Mielestäni ei. Jos koiran hermorakenne ei pysy kasassa edes sen vertaa, että se kestäisi nähdä toisia koiria, mielestäni sen paikka on silloin jossain muualla kuin koiratapahtumassa.
Agressiivinen ja reaktiivinen koira voi olla myös hallinnassa. Ja silloin sen kanssa voi kokeissa käydä. Mutta mikäli vahinko sattuu, tulee jatkossa kennelliitto asettamaan koiralle virallisen kilpailukiellon. Tämä on mielestäni hyvä asia. Epävirallisissa kokeissa ei tälläisiä kilpailukieltoja oikein voi jaella. Sieltä voi vaan heittää ulos kokeesta, mutta sen vahtiminen, ettei sama koirakko osallistu toisiin kokeisiin on mahdotonta.
Kokeisiin osallistuvan koiran tulee olla hallinnassa, niin kokeessa kuin odotus alueellakin. Ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että sosiaalisen koiran kanssa harrastaminen on huomattavasti mukavampaa, rennompaa ja vähemmän stressaavaa.
Siru tarkastetaan virallisissa kokeissa (käsittääkseni) aina, joten jos koira ei kestä vieraan ihmisen lähellä oloa edes sirun lukemisen ajan, milestäni silloin on miettimisen paikka, onko koira sovelias koekentille. Virallisiin kokeisiin osallistuva koira ei saa olla agressiivinen toisia koiria, eikä ihmisiä kohtaan. Näidenkin kanssa voi edelleen harrastaa lajia ja osallistua epävirallisiin kokeisiin, mutta virallisiin kokeisiin niiden kanssa ei voi tulla... tai ei ainakaan kannata tulla.
En tiedä olenko väärässä. En tiedä katsonko tätäkin asiaa liian ruusunpuinaisien lasien läpi. Mutta jotenkin itse en kovin paljoa negatiivista asiaa lajin virallistumisesta kykene löytämään. Sen sijaan mahdollisuuksia parempaan näen koko ajan enemmän ja enemmän.
Aina kun puhutaan virallisista kokeista, sinne hakeutuu ihmisiä, joilla on vain ja ainoastaan tulokset silmissä. Tästä ei voi lajia syyttää, eikä edes lajin virallisuutta, vaan vain ja ainoastaan niitä liian kilpailuhenkisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vaan tuloksien eteen. Tämä on asia, minkä tiedostan.
Toisissa maissa, joissa nose work on virallistunut jo aikoja sitten, on muodostunut eri variaatioita lajista. Nähtäväksi jää, käykö meillä suomessa samoin. Mutta tätäkään asiaa en osaa katsoa negatiivisesti. Jos laji vaatii rinnalleen toisen version, mikä palvelee toisenlaisia koirakoita, niin miksi se olisi pahasta? Jos kennelliiton myötä lajista tulee teknisempi, eli aletaan vaatia katsojille upean näköistä ilmaisua ja räjähtävää nopeutta, se voi hyvinkin olla, että tietyn tyyppiset koirat tarvitsevatkin hiukan tekniikka vapaamman version lajista. Tämä on oikeastaan itselläni se ainoa pelko, molossi ihminen kun olen. Minun koirani ovat kaikki olleet sen tyyppisiä, ettei niille saa ilmaisukäytöstä hinkattua teknisesti pilkun tarkkaan kuntoon. Niiden mielenkiinto ja miellyttämisen halu ei riitä tekniikan hinkkaamiseen. Motivaatio kärsii ja koko laji menettää merkityksensä. Joten, jos nosesta tulee kovin tekninen koelaji, niin itse joudun siinä vaiheessa miettimään onko oman tyyppisilläni koirilla mitään mieltä kokeisiin osallistua. Ja tällöin tietenkin hartain toiveeni olisi, että lajista olisi olemassa myös muunnos, missä onnistuminen on tärkeämpää kuin viimeisen päälle hinkattu ilmaisu.
Mutta murehtia ei kannata etukäteen, vaan katsotaan miten homma tästä etenee. Niille jotka jo innolla odottavat virallisiin kisoihin pääsyä, toivotan paljon tsemppiä!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)