Extreme treenit

Juhannuksen kunniaksi olimme tänään treeneissä. Lolalle tehtiin 3km pitkä jälki. Näin pitkää emme ole koskaan aikaisemmin edes kokeilleet.
Sää oli mitä parhain kun jäljelle lähdettiin. Puolipilvistä ja tuuli mukavasti. Ei ollut liian kuuma.

Lola lähti hienosti liikkeelle ja oikaisimmekin heti kun vain mahdollisuus oikaisuun tuli.
Sain onneksi kartan mukaan jäljelle, joten pystyin seuraamaan siitä olimmeko oikeassa paikassa.
Lola veikin minut "väärään" suuntaan. Jälki kääntyi oikealle, mutta Lola jatkoi matkaa suoraan, varman oloisena. Tiesin ettei jälki mene sinne, mutta päätin mennä katsomaan mihin se minua vie. Lola eteni väärään suuntaan erittäin varmasti ja nopealla temmolla. Jollen olisi tiennyt missä jälki kulkee, en olisi pystynyt Lolasta lukemaan ettei olla enää jäljellä.
En osaa sanoa miksi Lola vei minut harhaan. Se eteni noin 500m väärään suuntaan ja odotin koko ajan milloin se ilmaisee minulle, että nyt ollaan hukassa. Sitä sainkin odottaa. Vihdoin Lola kuitenkin nappasi kepin suuhun, joka on merkki siitä, ettei se osaa ratkaista tilannetta. Palautin sen takaisin oikeaan paikkaan.

Lola lähtikin oitis oikeaan suuntaan ja saimme kaveriksi sateen. Olimme matkanneet noin kilometrin verran kun ihana vilvoittava sade muuttui kaatosateeksi kera ukkosen.
Sitkeesti jatkoimme hommia varoen liukkaita pitkospuita.

Seuraava haaste tuli kun saavuimme laavulle. Siellä oli kolme koiraa, sekä joukko ihmisiä grillaamassa makkaraa. Lola oli erittäin välinpitämätön sekä koiria, että ihmisiä kohtaan. Grillissä pihisevä makkara sen sijaan houkutti. Lolaa sekoitti myös ihmisten halu saada sitä silittää, joten jouduimme hetken pyörimään laavun edustalla, kunnes Lola löysi taas oikean suunnan.

Sitten taivas repesi. Noin 200m laavun jälkeen vettä tuli kuin esterin... Oli kuin olisi suihkussa ollut. Oli täysin mahdoton nähdä eteenpäin kun vesi valui silmiin. En tiedä olisiko Lola jatkanut jäljestystä, mutta minä päätin että nyt mennään kuusen alle odottelemaan se pahin sade ohi. Siellä sitten kyykimme ja Lola laittoi itsensä pitkäkseen.
Vartin verran odottelimme ja kun sade ei vaan laantunut päätin, että nyt jatketaan. Lola ponkaisi pystyyn ja lähti taas jäljelle.

Ukkonen jytisi ja olimme täysin läpimärkiä. Mutta niin vaan Lola vei minua eteenpäin. Välillä yritin läpimärästä kartasta tarkastaa, että olimme oikeassa suunnassa.

Noin 500m ennen maalia Lola pysähtyi äkillisesti ja tuli eteeni seisomaan. Se tuijotti namitaskua. Ilmaisu?
Pyysin sitä jatkamaan jolloin se käänsi vain nenänsä juurikin maalin suuntaan ja tapitti taas namitaskua. En osaa varmaksi sanoa oliko se ilmaisu, maalikoira oli kuulemma tässä vaiheessa viellä autossa ja auto sen verran kuopassa, ettei sieltä todennäköisesti haju voinut Lolan nenään tulla.
Palkkasin sen kuitenkin, sillä jos en olisi tiennyt missä maali on, olisin ilman muuta pitänyt sitä ilmaisuna. Niin selkeä se minusta oli. Suuntakin oli täysin oikea.

Palkkaamisen jälkeen jatkoimme matkaa löntystellen kohti maalia. Kun maalikoira oli näkyvissä Lola ilmaisi sen taas erittäin selkeästi ja palkkasin sen jälleen.

Oli aivan uskomatonta huomata miten pitkään Lola oikeasti jaksaa työskennellä. Jäljen ajamiseen meillä meni 2h ja Lola teki töitä koko ajan intensiivisesti. Se oli aivan henkisesti loppu kun saavuimme maaliin.
Sää oli mitä kamalin, mutta tulipa sekin nähtyä, että emännän sietokyky on huomattavasti pienempi kuin koiran ;)

Rutkasti tuli taas kokemusta ja rutkasti tuli onnistumisia. Nyt sohvalla makaa yksi väsynyt työkoira, joka tuskin ennen aamunkoittoa liikuttaa eväänsäkään. Ja minä puolestani menen nyt lämmittelemään saunaan..