tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vapaa päivän iloja

Tänään nautittimme vapaasta päivästä ja ihanasta kevät säästä.
Aamupäivästä olimme Lolan kanssa pellolla ja kokeilin taas pillin toimivuutta. Minä kun olen pilannut Lolan luoksetulon lahjakkaasti huutamalla välillä "tänne", välillä "tännepäin", välillä nimellä ja kaikkea muuta mahdollista. Toisinaa "tänne" käsky tarkoittaa, että alkaa vaan tulemaan kohti ja toisinaan sitten haluan sen tulevan ihan luo. Koska tuntuu mahdottomalta hallita omaa kielen käyttöään ja uudelleen opettaminen on haastavaa, olen ostanut pillin. Alusta asti olen tietoisesti vaatinut, että kun pilliin puhalletaan tullaan luokse.
Tänään kokeilin mitä tapahtuu kun Lola tekee jotain erittäin mukavaa ja puhallan pilliin..



Iltapäivästä Lola pääsi Riesan kanssa lenkille. Lola ei ole kolmeen kuukauteen ollut kaveri lenkillä ja nyt kokeilimme mitä tapahtuu tunnin mittaisen rymyämisen jälkeen. Lola on lenkin jälkeen maannut sohvalla, eikä ole pahemmin liikkunut. Laitoin sille varmuuden vuoksi Bot loimen päälle ja nyt toivon ettei se aamulla olisi täysin lukossa.
Lenkki meni hyvin, vauhtia riitti ja Lola selvästi nautti. Joskin sen tahti oli huomattavasti hidastunut siitä mitä se on parhaillaan ollut.
Nyt vaan katsotaan mitä sen kanssa voi tehdä ja mitä meidän tulee välttää. Toivotaan, että tämän päivän mukava lenkki ei ollut virhe...






Kevät ja ekat joutsenet :)


Pienten kanssa päivä kului metsässä. Lyyli osaa kerjäämisen jalon taidon. Kukaan ei liiku ennen kuin Lyyli saa namia.. Olen hyvä kouluttamaan koiria ;)



Ei kommentteja: