Tänäkään kesänä ei ole helteet meitä hellinneet. Ei ole ollut kuin kourallinen kunnollisia hellepäiviä, joten meillä on ollut yllin kyllin viileitä sateisia kelejä hyödynnettävänä treenaamiseen. Onko siis ollut tänäkään vuonna tarpeellista lähteä koiran kanssa hajuhommiin kuumimpana päivänä?
Ymmärrän jotenkuten suuret kisat, joiden järjestämiseen on kulutettu aikaa ja vaivaa. Viikkoja, kuukausia. Silloin ymmärrän, että helteen sattuessa ei tapahtuman peruminen käy ihan käden käänteessä. Ymmärrän myös mikäli kyse on hengen pelastamisesta, akuutista tilanteesta. Mutta sitä en ymmärrä, että treenataan helteellä.. viikon ainoana kuumana päivänä ja kuumimpaan aikaan. Ja yleensä kun näillä helteessä treenaavilla on se puolilitraa taskulämmintä vettä mukana koiralleen, eikä muuta.
Koiran kyky kestää hellettä vaihtelee suuresti. Jokaisen tulee tunnistaa oman koiransa sietorajat ja noudattaa niitä. Miksi? No siksi, koska lämpöhalvaus on aina omistajan syy.
Koirat hakeutuvat automaattisesti viileään jos niille tulee liian kuuma. Mutta jos niille ei sitä mahdollisuutta suoda on lämpöhalvaus riskinä. Ennaltaehkäisy on ainoa tehokas tapa vähentää koirien koulleisuutta lämpöhalvaukseen.
Meillä täällä suomessa lämpötilojen vaihtelut ovat suuria. Yhdessä hetkessä voi olla auringossa +27 ja toisessa hetkessä ukkosen mukana tullut sade laskee lämpötilan +17 asteeseen. Kevät on riskialtista aikaa koiran lämpöhalvaukselle. Kesän edetessä lämmönsietokyky kasvaa. Mutta jos on viileä kesä ja vain muutama hellepäivä siellä täällä, ei keho todellakaan kykene sietämään kuumuutta hyvin. Jokainen varmasti huomaa sen myös omasta kehostaan. Ensimmäinen helleviikko on aina pahin. On tuskaisen kuuma, kamala jano koko ajan eikä oikein jaksa tehdä mitään. Seuraava helleviikko on jo huomattavasti edellistä helpompi. Elimistö tottuu.
Koiran värilläkin on väliä sille, miten hyvin se sietää kuumuutta. Vaaleat koirat kestävät paremmin kuin tummat tai mustat.
Lämpöhalvaus on kavalampi ja nopeampi uhka koirille kuin usein ymmärretään. Riskiryhmään kuuluvat ennen kaikkea sydänvikaiset ja lyttykuonoiset koirat, joiden jäähdytysjärjestelmä ei toimi kunnolla rakenteellisista syistä. Riskiryhmää ovat myös nuoret pennut, sekä vanhat koirat.
Lämpöhalvaukselle altistava tekijä on stressi. Koirien yleisimpiä stressin aiheuttajia ovat matkustaminen, kilpaileminen, vieraassa paikassa oleminen ja vieraiden ihmisten keskellä oleminen.
Mitä lämpöhalvaus sitten on? Se on koiran ruumiinlämmön äkillinen nouseminen liian korkeaksi. Koiran elimistö kestää 42-43 asteista lämpötilaa vain pienen hetken, sen jälkeen sekä aivot, että sydän alkavat luhistua ja siitä seuraa kuolema. Lämpöhalvaus on siis erittäin vakava asia! Shokkioireet vahingoittavat hengitysteitä, sydäntä ja munuaisia. Sisäelinvauriot ovat yleisiä.
Koiran ruumiinlämmön noustessa 41 asteeseen elimistön valkuaisaineet alkavat saostua. Koira ei kykene hikoilemaan kuten me ihmiset, vaan se säätelee ruumiinlämpöään läähättämällä. Koira ikään kuin "vaihtaa" lämpimän hengitysilman viileämpään ilmaan läähättäessään. Mutta helteellä, lämpötilan ollessa korkea on läähätys tehotonta. Koira ei saa viileää ilmaa kuuman ilman tilalle.
Läähättäessään koira siis poistaa liikalämpöä elimistöstään. Samalla poistuu nestettä hiilidioksiinin ja muiden kaasujen lisäksi. Tämä taas laskee veren puskurivarastoja, jolloin PH nousee. Tämä taas puolestaan huijaa munuaisia poistamaan elektrolyyttejä, kuten kaliumia.
Elektrolyytit ovat elintärkeitä suorituksen jälkeisten kuona-aineiden neutraloimiseen. Joten, kokonaisvaltainen elimistön epätasapaino on saavutettu. Helle siis vaikuttaa koko koiran elimistöön!
Eikä uhka lämpöhalvaukselle ole aina suoraan verrannollinen auringon paistamiseen. Myös pilvisellä kuumalla säällä on uhka olemassa. Tämä on suurin jos koira suorituksen jälkeen kastellaan ja laitetaan autoon. Kosteus pahentaa tilannetta entisestään.
Sen lisäksi, että koira pidetään viileänä ennen suoritusta tulee sen jäähdyttelyyn suorituksen jälkeen helteellä panostaa. Koiran jalkojen ja mahan kastelu voi olla tarpeen, sekä kunnollinen juottaminen viileällä vedellä. Läpimärästä turkista vesi haihtuu huonosti ja sen lämpötila nousee. Märkää koiraa ei koskaan saisi laittaa kuumaan autoon. Sillä kosteus ja kuumuus tekevät yhdessä saman efektin kuin tuuli ja pakkanen. Palauttava liikunta on paras viilennys myös kuumalla kelillä. Käveleminen varjossa, metsäpolulla on kaikkein toimivin.
Lämpöhalvaus on nopea ja kavala uhka. Sen ensioireita ovat epänormaali voimakas läähätys. Koiran motoriikka alkaa heiketä ja jalat saattavat pettää. Oksentaminen ja ripulointi on myös mahdollista. Suun limakalvot muuttuvat tulipunaiseksi. Tajunnan taso laskee ja loppuviimein koira menee shokkiin ja koomaan. Kaikki tämä voi tapahtua 5-10minuutissa.
Onko se sen arvoista? Kannattaako tietoista riskiä ottaa? Olisiko kuitenkin parempi perua treenit hellepäivältä ja suunnata koiran kanssa rantaan viettämään leppoisaa kesäpäivää?
Koska yksinkertaisesti: paras tapa välttää lämpöhalvaus on ennaltaehkäisy! (lähteet: eläinlääkäriin.fi, katiska)
Suomessa ei ole viellä järjestetty virallisia nose workin kisoja. Sääntöihin tullaan tekemään viellä muutoksia ja viimeisiä viilauksia syyskuun aikana. Loppuvuodesta voi siis jo alkaa odottamaan, että niitä "virallisia" (laji ei ole kennelliiton hyväksymä) kisoja aletaan järjestämään.
Tällä hetkellä on kuitenkin hyvää aikaa ja hyviä mahdollisuuksia harjoitella oikeita kisoja varten möllikisoissa, jotka ovat siis leikkimieliset kisat tämän hetkisten kisasääntöjen mukaisesti. Nämä "kisa treenit" ovat kultaakin kalliimpia mikäli kisakentille mieli tekee. Siellä näkee hyvin oman ja koiran osaamis tason, sekä paineen siedon ja kestävyyden. Kisat kun kestävät ainakin 4 tuntia mikäli kaikkiin neljään osioon osallistuu.
Niimpä mekin osallistuimme 3-4.7 Show Hau Centeriin järjestettyyn kahden päivän möllikisaan. Pääsimme paikalle vain toisena päivänä työni takia.
Kisat olivat suuret. Koirakoita oli parisen kymmentä ja kilpailuluokkia kaksi. Tuomarina oli lajin kehittänyt Ron Gaut USA:sta. Kumpikin kisapäivä oli hiukan erilainen. Maanantain ohjelmaan kuului kolme etsintää: laatikkoetsintä, sisäetsintä ja ajoneuvoetsintä.
Suoraan sanottuna meidän suoritukset menivät enemmän ja vähemmän täysin penkin alle. Jännitin todella paljon tilannetta, olin aivan toiminta kyvytön, eikä aivoni rekisteröineet yhtään mitään. Olin täysin pettynyt itseeni osioiden jälkeen, olo oli kuin en olisi koskaan lajia edes harrastanut. En kyennyt lukemaan koiraani, en ollenkaan. En oikein edes tuntunut ymmärtävän mitä minun tulee missäkin osiossa tehdä. Parhain esimerkki oli ajoneuvoetsintä, jossa Maya ilmaisi aivan täysin selvästi hajupiilon, mutta minä en vaan saanut kättäni nostettua ja sanottua "löytö", niin jännittynyt olin!!
Maanantaina 4.7 menimme ilmottautumaan klo 10. Kisapäivä alkoi siis suht aikaisin. Rataan tutustuminen oli tarkoitus alkaa klo 10.30 ja itse kisat 11.30. Koska laji on uusi ja tuomareillakin on varmasti lukuisia haasteita kisojen järjestelyissä, pääsimme aloittamaan kisat vasta 12 aikoihin. Parisen tuntia siis odottelua ennen H-hetkeä. Hermojakiristävää!! Aika kului kuitenkin yllättävän nopeasti jutellen ja tutustuen muihin kisoihin tulleisiin, osa olikin jo ennestään treeneistä tuttuja. Tunnelma oli jännittävä, mutta erittäin leppoisa.
Kisat pyörähti käyntiin laatikkoetsinnällä. Radalla on 12 saman näköistä laatikko, joista yhdessä oli haju. Koiralla oli 2 minuuttia aikaa löytää haju ja ohjaajan tuli siitä ilmoittaa tuomarille nostamalla käsi pystyyn ja sanomalla kuuluvasti "löytö".
Tein kisoissa paljon sellaisia asioita mitä en ole koskaan treeneissä tehnyt. Jälkeempäin kun analysoin omaa toimintaani, en voi kuin ihmetellä miten sekaisin olin. En tehnyt käytännössä mitään samalla lailla kuin olemme miltei vuoden treenanneet.
Odottaessamme laatikoille pääsyä leikin mayan kanssa patukalla! En todellakaan osaa sanoa miksi. Olenhan minä sen treeneissäkin nähnyt, että jos palkkaan patukalla harjoitusten välissä, maya alkaa valeilmaisemaan, jotta saisi palkan nopeasti. Ja sitten menen ja teen näin! Maya oli myös niin kuumana tästä mahtavasta patukkaleikki ideastani, että radalle päästyämme se läähätti todella voimakkaasti! Ja jokainen joka hajuhommia tekee, tietää, ettei koira kykene täydelliseen haistelun intensiteettiin läkähtyneenä. Voi perse!
Lähtöviivalle kun mentiin, en laittanut mayaa sivulle istumaan miten toimin AINA treeneissä. Päästin sen saman tien juoksemaan laatikoille ja sinnehän se juoksikin innokkaasti. Se oli kuin lapsi pallomeressä!!! Jee laatikoita, näilläkö nyt leikitään??!! Yllätykseksi täytyy kyllä sanoa, että maya haisteli laatikoita läpi, noin puolet. Sitten se alkoi turhautumaan. Hajupiilo oli toisessa reunassa missä maya ei ollut edes käynyt. Eli ilmeisesti se ei saanut hajua ollenkaan, joten päätti sitten laittaa nenänsä kiinni yhteen laatikkoon. En kyennyt reagoimaan tähän heti, mietin kyllä että se oli ilmaisu. Maya tuli istumaan eteeni korvat höröllään kerjäämään patukkaa. Yritin saada sen jatkamaan hommia, jolloin se meni takaisin samalle laatikolle ja polkaisi sitä raivokkaasti. Laatikko meni rikki, jolloin se on saman tien hylkäys.
Tuomari näytti meille oikean laatikon, maya ilmaisi sen ja sai palkan.. minä olin täysin valmis viiltämään ranteeni tässä vaiheessa.
Lennettyämme ulos laatikko radalta menimme saman tien sisäetsintään, joka oli tehty kentän laidalle. Se oli erotettu muusta alueesta sermillä. Tämä olikin päivän ainoa onnistunut suoritus. Aikaa sisäetsintään meiltä kului 8sekunttia. Piilo oli laitettu lattian keskellä olevan imurin putken sisään ja ilmaisu oli helppo lukea, maya työnsi nenänsä putkeen ja jämähti siihen. Hajun maya sai heti lähtöpaikkaan ja suoriutui tehtävästä erittäin hienosti! Itse olin edelleen kuin koomassa, aivot eivät kunnolla toimineet. Järkyttävä tunne!
Kun kaikki koirakot olivat suorittaneet nämä radat pidettiin lounastauko. Minä olin niin jännittynyt ja niin harmistunut omasta suorituksestani, etten kyennyt edes syömään mitään. Oman jaksamisen kannalta olisi ollut viisasta ottaa eväät mukaan, olihan tästä tulossa pitkä päivä.
Kello oli jo yli kaksi kun pääsimme aloittamaan autoetsintää. Kisäjärjestys oli tässä käänteinen, eli nyt me olimme mayan kanssa loppupäässä. Muutaman tunnin odottelua siis taas.
Autoja oli etsinnässä kolme ja ne olivat noin 3m päässä toisistaan. Minua jännitti todella paljon miten tämä tulee menemään, autoja emme ole treenanneet ollenkaan. Yhdellä autolla olen treeniä ottanut (omalla) mutta en niin, että siinä on useampi auto. Aikaa oli 3 minuuttia tähän tehtävään.
Tällä kertaa aivoni raksuttivat lähdössä sen verran, että lähtöviivalle mentiin hillitysti namin avulla seuraten ja ennen lähetystä sivulla istuminen ja pieni rauhoittuminen. Sitten lähdettiin matkaan.. Olin suunnitellut, että kierrätän Mayan autojen ulkoreunoja pitkin ympäri ja toivoin, että se saisi sillä tavalla hajusta kiinni. Maya lähtikin varmasti kohti harmaata autoa ja alkoi haistelemaan sen takapuskuria erittäin intensiivisesti. Olin innoissani, se oli selvästi hajulla! Nyt vaan tarkkana ilmaisun kanssa. Ilmaisua ei kuitenkaan tullut, tai sitten en osannut sitä lukea.. Maya kiersi auton ympäri ja palasi taas haistelemaan takapuskuria. Ei ilmaisua.. Sitten se lähti päättäväisesti kohti valkoista autoa.. Maya on tehnyt treeneissä niin, että jos en ole palkannut sitä ilmaisusta, sen sijaan että se ilmaisisi enemmän ja selvemmin se on saattanut lyödä hanskat tiskiin. Pelästyin.. ilmaisiko se sittenkin jo?
Maya siirtyi viereiseen autoon ja haisteli etupuskuria. Samaan aikaan ajan ottaja alkoi huutelemaan, että enää on 30sekunttia aikaa jäljellä.. Voi perse!!
Maya haisteli puskuria, haisteli rekisteri kilpeä ja loppuviimein haisteli autossa olevan lohkolämmittimen töpselin kantta. Siinäkö? Maya nuolaisi kantta...
En osaa selittää tapahtumaa mitenkään muutein kuin omalla jännitykselläni. Minä näin ihan selvästi että maya ilmaisi ja se ilmaisi todella hyvin!! ja varsinkin nuolaisu oli se ihan viimenen varmistus siitä, että haju on juurikin siinä. Mutta minä en vain saanut nostettua kättä löydön merkiksi, enkä suutani auki, en vaikka joku pään sisälläni huusi "löytö" ja se huusi lujaa.. Siinä vain seisoin tumput suorana, käsi kohti maata ja maya ilmaisi hetken ja lopetti sitten hommat.. Ajan loputtua tuomari pyysi minua viemään koiran sinne missä tiesin hajupiilon olevan ja vein mayan valkoisen auton töpselin kohdalle. Maya ilmaisi uudelleen ja palkkasin sen patukalla. Tuomarikin naureskeli, että taidan jännittää todella paljon.. no KYLLÄ!
Kaiken kaikkiaan siis ensimmäiset möllikisat menivät meiltä aivan täysin perseelleen, turhaan sitä kaunistelemaan. Positiivista oli se, että Maya näytti kyllä osaavan. Se kykeni työskentelemään paineen alla, pitkän päivän uuvuttamana ja vieraassa ympäristössä. Minä sen sijaan... noh, tiesin kyllä että olen jännittäjä ja olinkin siihen varautunut, että tulen tarvitsemaan itselleni paljon kisakokemusta pohjalle. En oikein tiennyt miten kisat edes menevät, joten varmasti itsevarmuuteni kasvaa jo ihan sen myötä, että osaan toimia kisoissa ja sisäistän säännöt.
Vaikka olinkin erittäin tyytyväinen mayan suoritukseen, vietin pitkän hiljaisen hetken illalla peilin edessä ja yritin kysyä itseltäni mitä ihmettä tapahtui? Mitä minä oikein tein? Miksi mitä tein niinkuin tein? Olo oli kuin joku muu olisi ollut sisälläni ja minä en olisi ollut paikalla ollenkaan..
Epäonnistumisista voi ottaa opiksi ja todella toivon, että tämä minun osaltani niin täysin pieleen mennyt kisakokemus on sitten jollakin tapaa erittäin opettavainen, vaikka se niin pahalta tuntuukin. leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei se auta kuin antaa itselle anteeksi, ottaa opiksi ja yrittää uudelleen!!
Laitan tähän videon kisaosioista, itse en ole viellä kyennyt videota katsomaan kuin vain pikakelauksella. Varsinkin autoetsintä on sellainen joka saa minut hakkaamaan päätäni seinään. Videolla näkyy miten hienosti maya ilmaisee!! ja mitä minä teen? no en yhtään mitään!!! UGH!!
Ja koska virheistään voi oppia ja elämä on niitä täynnä, me menimme heti seuraavana päivänä 5.7 Lohjalle viralliseen hajutestiin ja möllikisoihin.
Hajutesti alkoi klo 17 ja tunsin miten jännitys alkoi jälleen nousemaan mahaani. Olin päättänyt että en jännitä, mutta päätös ei näköjään pitänyt. Olo oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin edellisenä päivänä, jotakin aivotoimintaa tuntui päässäni olevan.
Kun meidän vuoro tuli, astuimme mayan kanssa sisään halliin. Maya nappasi heti ensimmäiseksi jonkun kengän eteisestä ja veteli kenkä suussa hyppyloikat liinan päässä. Sain kengän (ehjänä) pois ja pääsimme hajutestiradan lähtöviivalle. Istutin mayan sivulleni ja pyysin saada hiukan aikaa sen rauhoittamiseksi. Silittelin mayan rintaa ja kerroin sille, että se osaa kyllä ja minäkin yritän parhaani.
Hajutestissä on 12 laatikkoa, joko yhdessä tai kahdessa rivissä. Yksi laatikoista sisältää hajupiilon. Koiralla on 3 minuuttia aikaa etsiä hajupiilo, jonka ohjaajan tulee ilmoittaa nostamalla kätensä ylös ja sanomalla "löytö".
3 Minuuttia on oikeasti pitkä aika. Jos koko tämän ajan käyttää, tekee se 15 sekunttia per laatikko... siis tälleen järjellä kun ajattelee.. tälleen kotona koneen äärellä.. mutta sitä ei sitten taas kukaan pysty selittämään, että mitähän ihmettä minä mahdoin ajatella testissä??!! En varmaan mitään.. ei siihen muuta selitystä taas ole, kuin jännityksen lamauttamat aivot, valitettavasti.
Lähetin Mayan laatikko radalle ja se meni heti innokkaana ensimmäisen laatikon luo. Jäi siihen haistelemaan tai sitten se jopa ihan jämähti, eli ilmaisi, jolloin minä sanoin tietenkin kaksi sekunttia radan suoritusta takanapäin ollessa, että "löytö".
Tuomari huokaisi syvään ja sanoi ettei haju ole siinä. Samaan aikaan Maya meni kaksi laatikkoa eteenpäin ja ilmaisi. Sanoin, että sitten se on tuossa. Ja niinhän se oli! Jos nyt olisin vaikka voinut olla hiljaa yhden sekunnin lisää niin testi olisi mennyt läpi, mutta näin nyt tällä kertaa taas. Kokeillaan testiä sitten uudelleen. Onneksi testin saa uusia määrättömiä kertoja, joten sen puolesta ei tarvitse paineita ottaa.
Jälleen pettyneenä itseeni, mutta erittäin tyytyväisenä Mayan suoritukseen palasimme auton luo odottelemaan möllikisojen alkua. Kisoihin osallistui 18 koirakkoa ja alueina olivat sisäetsintä ja autoetsintä. Kumpikin osio suoritettiin heti peräkkäin.
Jotenkin kun lähdin suorittamaan mayan kanssa möllietsintöjä, minua ei jännittänyt niin paljon. Olin positiivisella mielellä, olinhan juuri nähnyt miten hienosti se olisi hajun ilmaissut jos minä en olisi hommaa mokannut. Olo oli miltei normaali ja olin jopa innokas!
Sisäetsintä sujui hienosti! Hajupiilo löytyi sohvan nurkan alta 27 sekunnissa! Autoetsinnässä autoja oli vierekkäin kaksi. Maya lähti heti intensiivisesti etsimään kun lähetin sen. Hajupiilo löytyi toisen auton rekisterikilven alta vain 39 sekunnissa! Uskomatonta!!
Kummastakin osiosta saimme täydet pisteet ja erittäin hyvät ajat! Tuomari harmitteli kovasti kun mokasin hajutestin, mutta antoi rohkaisevia sanoja. Me kyllä osataan. Ja osattiin niin hienosti, että tulimme 18 koirakon joukosta kisoissa toiselle sijalle!! Aivan mielettömän uskomatonta! Meidän toiset möllikisat ja hopeeta tuli.
Tämä onnistuminen tuli kyllä niin tarpeeseen ja loi minuun uskoa, uskoa lähinnä itseeni. Ymmärsin samalla näiden kisojen jälkeen miten tärkeää on harjoitella sokkopiiloja, eli piiloja joiden sijaintia et tiedä. Siinä tulee testattua koiran osaaminen ja oma koiran lukemisen taito. Tällä kertaa onnistuimme upeasti.
Nyt jatkamme harjoituksia laatikoiden kanssa, kumpanakin päivänä laatikot osottautuivat haastavimmaksi. Joten nyt alamme niitä treenaamaan ja pidämme silmät auki seuraavia möllejä varten. Kyllä se tästä, ihan varmasti!!
