Nose Work-koe 1. luokka

Vantaalla järjestettiin 18.6 nose workin 1. luokan "virallinen" koe. Virallinen heittomerkeissä, koska laji ei viellä ole kennelliiton hyväksymä. Tämä Vantaan koe oli nyt neljäs suomessa järjestetty nose koe, joka on ns yhdistyksen virallinen. Eli yhdistys pitää koetuloksia tietokannassaan ja näissä kokeissa on myös mahdollisuus luokkanousuun. Tämä oli meidän ensimmäin oikea koe mihin Mayan kanssa osallistuimme, mölleissä olemme käyneet suht ahkeraan kuitenkin.

Koe pidettiin ShowHau centerillä vantaalla. Olemme olleet Mayan kanssa samassa paikassa aika tasan tarkkaan vuosi sitten möllikokeissa. Paikka on aika levoton, siinä mielessä, että liikennettä on paljon ja melu on sen mukainen. Vuosi sitten Maya paineistui melusta selvästi ja sama oli näkyvissä tänäkin vuonna. Kouluttajammekin varoitteli hiukan, että kokeessa tulee olemaan runsaasti häiriöitä. Pakko myöntää, että meille nämä häiriöt olivat todennäköisesti hiukan liian suuret, edelleen. Ei sillä, etteikö Maya olisi pystynyt töitä tekemään. Pystyi toki ja se tekikin todella hyvät etsinnät. Mutta viretila oli aika matala. Maya ei kyennyt lepäämään autossa, vaan se väsyi.

No mutta jos aloitetaan päivän kulku ihan alusta..

Herätyskello pärähti soimaan aamulla viideltä. Oltiin siis hereillä samaan aikaan kuin naapurin kukko. Tuhti aamupala naamaan, Mayalle kunnon lenkki alle ja hiukan mahantäytettä. Nopea laukun pakkaaminen ja autoon tunkeutuminen.
Ilmottautuminen kokeisiin alkoi klo 7.30 ja me olimmekin hyvin paikalla. Ilmottautuminen oli suht sujuvaa, joskin sirunlukija oli rikki. Mutta rokotukset tarkastettiin ja kisakirjat annettiin koetoimitsijalle.
Noin klo 8.30 alkoi rataan tutustuminen. alkuperäisen aikataulun mukaan se piti alkaa jo klo 8. Ongelmia oli ulkoetsintäalueen kanssa, sekä ajoneuvojen, koska tilan mihin alueet oli etukäteen suunniteltu olikin lukollisella portilla eristetty.
Sillä aikaa kun alkoi selvittely kuka tulee avaamaan ulkoportin, tutustuimme laatikkoetsintä alueeseen, sekä sisäetsintä alueeseen, jotka olivat jo valmiina. Nollakoirakko kävi viellä alueet läpi ja jouduimme odottelemaan noin puolisen tuntia tämän takia.

Kokeeseen oli otettu 40 koirakkoa. Meidät oli jaettu kahteen 20 koirakon ryhmään. Aamu ryhmä koostui läheltä tulleisiin ja heidän koe aikataulu oli suunniteltu klo 8.30-12.30. Iltapäivällä saapui loput 20 koirakkoa joiden aikataulu oli suunniteltu 13-16.30. Palkintojen jako klo 17.

Aamuryhmä oli viellä jaettu kahteen, koska kokeita oli tuomaroimassa kaksi tuomaria. Joten, suunnitelmissa oli, että kaikki alueet pyörivät samaan aikaan koko ajan. Ryhmä A aloitti sisältä ja ryhmä B ulkoa. Tämän jälkeen ryhmät vaihtoivat alueita.
Minä kuuluin ryhmään A ja aloitin kokeet laatikko etsinnällä, jonka jälkeen oli heti perään sisäetsintä. Ensin se tuntui ihan hyvältä olla tässä ryhmässä, koska ulkona olevaa portti ongelmaa ei ollut saatu ratkaistua edelleenkään siihen aikaan kun pääsimme aloittamaan kokeet. Sisäetsinnät aloitettiin noin klo 9 ja ulkoetsinnät saatiin pyörimään klo 10.

Aamu oli Centerillä rauhallinen. Parkkipaikalla ei juurikaan ollut ketään muuta kuin kokeeseen osallistuvat ja fiilis oli ihan hyvä. Kun siirryin Mayan kanssa odotus alueelle, huomasin että se alkoi taas läähättämään voimakkaasti. Saman se teki vuosi sitten kun olimme samassa paikassa. Sisätila oli kyllä taaskin melko lämmin, mutta läähätys oli ehkäpä enemmänkin sellaiste hermostunutta kuin kuumuudesta johtuvaa. Itselläni oli ihan ok fiilis, eikä niinkään mitään suurempaa jännitystä ollut.
Laatikkoetsintä oli ensimmäinen ja se meni jälleen kerran penkin alle. Siitä saimme pistesaldoksi pyöreän nollan ja virhepisteeksi 2 väärän piilon ilmaisusta.
Maya teki hienosti töitä. Se lähti radalle todella keskittyneen oloisena. Kaarsi keskeltä vasempaan reunaan ja kiersi yhden laatikon kokonaan ympäri. Sitten se jatkoi etsintää kohti takaseinää käyden nenällään jokaisen laatikon läpi. Radan takana se kääntyi ympäri ja palasi radan alkuun saman laatikon luo, jonka se oli ihan alussakin tutkinut tarkemmin. Jälleen se pyöri sen huolellisesti ympäri ja painoi nenänsä laatikon päälle. Ilmoitin tämän laatikon löydöksi, mutta se oli väärä.
Valitettavasti en ottanut kuvia etsintä alueista tällä kertaa (en tiedä olisiko niistä edes saanut ottaa kuvia), joten piirroksessa nyt hiukan suuntaa antava rata ja kuvaus siitä miten maya alueen tutki. Sen työskentely oli niin tarkan näköistä ja niin päättäväistä, etten millään voinut arvata että se ilmaisisi minulle väärän laatikon! Voi kurjuus!

Laatikoille aikaraja oli 1.5 min. Maya teki etsinnän aika nopeaan tahtiin. Olin tyytyväinen sen työskentelyyn, se todellakin tutki laatikot läpi, eli käytti niissä nenänsä. Niinkuin kuvasta huomaa, oikeaa laatikkoa emme käyneet nenällä ollenkaan tutkimassa.
Tällä kertaa kykenin itse rekisteröimään ne mitä me olimme tutkineet ja ne mitkä meillä oli viellä käymättä. En siis ollut niin kauhusta kankea, ettenkö kyennyt käyttämään aivojani, se on hyvä kehitys! Minä ymmärsin kyllä, että yksi nurkka oli kokonaan käymättä mutta en voinut edes kuvitella hajun olevan siellä. Maya käveli oikean laatikon ohi, eikä näyttänyt mitään reagointia hajuun. Ainoa laatikko mihin se reagoi oli alkupäässä. Se haisteli sen rauhallisen tarkasti heti alussa, kiersi radan ja palasi voimakkaasti samalle laatikolle jälleen haistellen sen rauhassa ympäri. Mihinkään muuhun laatikkoon se ei reagoinut mitenkään. Oletin siis täysin, että tämä ainoa reagointia aikaan saanut laatikko oli oikea.
Mutta näin nyt pääsi sitten käymään. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Maya ilmaisee väärän laatikon. Tämä on itse asiassa ollut meillä ongelmana jo ihan laatikoiden alkuvaiheessa ja näköjään on ongelmana edelleen. Noh, niinhän se vähän on, että loppuviimein kouluttaminen on ongelmien ratkaisemista, joten aletaan nyt pähkäilemään tähän asiaan parannuskeinoa ihan toden teolla. Yritän saada asiaan osaavaa ulkopuolista apua, sillä näköjään nyt en itse olekkaan osannut ongelmaa poistaa.

Sisäetsintään mentiin heti laatikoiden jälkeen, se oli pieni trimmaushuone, jossa oli metallihyllykkö, trimmipöytä ja imureita lattialla. Maya meni oitis ovelta lähetyksen jälkeen haistelemaan huoneen keskellä olevaa metallihyllyä ja jämähti siihen. Ilmoitin piilon löytyneeksi ja se oli oikein!
Koetuloksia ei ole viellä julkistettu, mutta ainakin minusta tuntui, ettei meillä tähän etsintään mennyt kuin muutama sekuntti. Todella hyvä suoritus siis. Maya meni ihan suoraan hajulle, eikä lähtenyt tutkimaan huonetta sen kummemmin. Ilmaisu oli selkeä ja hyvä.

Olimme suorittaneet sisäosiot noin klo 10. Samaan aikaan oli saatu juuri pyörimään B-ryhmän ulkoalueet. Siirryimme siis autolle odottelemaan, että pääsisimme suorittamaan ulkona tehtävät osiot. Odottelusta tulikin pitkä.
Koska A-ryhmä oli suorittanut sisäosiot jo hyvissä ajoin, pääsi B-ryhmä suoraan ulkoalueilta suorittamaan sisäetsinnät. Heille ei siis tullutkaan aamun odottelua enempää odottelua etsintäaluiden väliin. Sen sijaan meille tuli. Jouduin odottamaan kaiken kaikkiaan kuusi tuntia ennen kuin oli meidän vuoro suorittaa ulkoetsinnät. odotus aika oli hurjan pitkä. Se oli aivan liian pitkä. Ymmärrän kyllä tunnin tai parinkin odotusajan välillä, onhan sitä ollut möllikokeissakin. Mutta kuusi tuntia on kyllä aivan liian pitkä aika.
Yritin saada Mayaa rentoutumaan autossa tauon aikana, mutta se ei oikein kyennyt siihen. Mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän oli paikalla liikennettä. Suuri parkkipaikka täyttyi äkkiä kaupoilla ramppaavista ihmisistä. Autoja meni koko ajan ohi, ihmisiä käveli, lapset huusi, ostoskärryt kolisi.. kova taustamelu siis. Minun oli kuitenkin pakko pitää ikkunoita autossa auki, koska sää oli suht lämmin. Ja koska lämpötila nousi päivän mittaan, minun oli loppuviimein pakko avata kontti ja olla mayan seurana siinä auton edessä.

Onneksi seura oli hyvää ja paikalla oli monia ennestään tuttuja kavereita. Päivä kului siis kuitenkin jotenkin vaikka odotusaika oli hurjan pitkä. Maya nuupahti noin neljän tunnin odottelun jälkeen ihan täysin. Kävin sen kanssa kävelemässä aina välillä, mutta alueella ei oikein ollut mitään rauhallista paikkaa, jossa se olisi kyennyt rentoutumaan. Meillähän ei kotona ole juurikaan mitään liikennemelua, joten Maya selvästi väsyi metelistä.

Kun sitten vihdoin pääsimme suorittamaan ulkoetsintöjä oli kello jo 16. Aamuryhmä oli siis jo reilut 3 tuntia aikataulusta myöhässä.
Ulkoetsintä alue oli suuri, todella suuri. Missään möllikokeissa ei ole ollut noin suurta aluetta etsittävänä. Kun kävelimme lähtöpisteeseen Maya oli aivan loppu. Se ei mennyt innoissaan alueelle vaan köpötteli kankeasti. Yritin innostaa sitä hiukan, mutta en juurikaan saanut sen virettä nostettua. Etsintään se kuitenkin lähti ja aika hyvällä temmolla. Se lähti etsintään vasenta ulkoreunaa pitkin, jossa itseasiassa hajupiilo sijaitsikin. Tutki koko vasemman reunan, meni takarajalle ja astui alueelta ulos. Siinä vaiheessa ymmärsin, että se oli niin väsynyt ettei jaksanut oikein työstää hajua. Aloin ohjaamaan sitä tutkimaan kontin reunaa. Se tutkikin hienosti kaikki mihin sitä ohjasin. Kävimme ohjatulla etsinnällä läpi ensin ulkoreunat ja sen jälkeen pyysin sitä tarkastamaan alueen keskellä olevia kohteita. Maya teki todella hienoa työtä. en ole aikaisemmin tehnyt sen kanssa näin voimakkaasti ohjattua etsintää, mutta nyt minun oli pakko, sillä se oli todellakin aivan loppu.
Homma loppui pesukoneen kylkeen. Maya haisteli osoittamaani kyljellään olevaa pesukonetta, ensin toiselta puolelta ja siirtyi sitten toiselle sivulle, aivan kuten teki laatikoilla. Se jämäytti nenänsä pesukoneen kylkeen. Ilmoitin piilon löytyneeksi ja se olikin väärä!
Tuomarikaan ei oikein osannut antaa mitään järkevää selitystä miksi Maya ilmaisi pesukoneen. Itse laitan sen kyllä vahvasti väsymyksen piikkiin. Voi olla, että haju tuli piilosta pesukoneeseen ja kenties siinä oli hajupilvi. Ehkä Maya ei vaan jaksanut enää työstää hajua loppuun ja päätti lopettaa homman ilmaisemalla.
Sain tietää missä piilo oikeasti oli ja vein Mayaa sitä kohti. Maya sai oitis hajusta kiinni, tarkensi hyvin ja ilmaisi sen hienosti!
Noh, tästä meille ropisi pisteitä pyöretä nolla ja virheitä saatiin jälleen väärästä löydöstä kaksi.

En ihan tasan tarkkaan muista mitä kaikkea rekvisiittaa alueella oli, mutta tässä jälleen suuntaa antava kuva alueesta ja ilmaisupaikasta. Maya tutki itsenäisesti siis ensin lavan ja meni sen jälkeen pyörätelineen ohi takarajalle, jossa aloitin ohjatun etsinnän kontin sivua pitkin takaisin alkuun ja sieltä keskelle. Pyörtelinettä emme siis käyneet läpi, koska Maya teki vahvan ilmaisun pesukoneen kylkeen.

Viimeisenä koitoksena oli ajoneuvot. 2 henkilöautoa ja yksi trukki/pumppukärry. Maya lähti etsintään taaimmaisen auton luo ja oli selvästi hajulla. Se tutki auton toisen reunan, kiersi sen ja meni toiselle reunalle. Siellä ei selvästi ollut hajua, jolloin se palasi jälleen samalle sivulle autoa mihin meni aijemmin. Se tutki sen sivun uudelleen ja eteni sitten viereiselle autolle. Pyöri hetken eturenkaan kohdalla je meni ulkoreunaa pitkin kohti pumppuja.
Huomasin  ettei se jaksa työstää hajua, joten aloin jälleen ohjaamaan. Pyysin sen katsomaan pumput läpi, mutta siellä ei selvästikään ollut hajua. Palattiin sitten tähän keskimmäiseen autoon ja huomasin, että haju tuli jostakin sieltä. Maya tarkasti etupuskurin ja kummatkin etupyörät muttei osannut tarkentaa. Joudin käyttämään aivojani ja pyysin sen katsomaan auton helman. Maya tutkikin sitä hiukan tarkemmin, muttei ilmaissut. Meni taas auton toiselle puolelle ja haisteli auton pohjaa. Pyysin sen takaisin tarkastamaan helmaa ja nyt se saikin hajusta kiinni. Se jähmettyi oven alareunaan. Todennäköisesti haju kulkeutui auton toiselle puolelle.
Saimme tästä onnistuneen tuloksen 25 pistettä ja tuomarilta kehut koiran ohjaamisesta ja lukemisesta.

Yhteensä pisteitä meille koko kokeesta kertyi siis 50/100 ja kahdesta väärästä ilmaisusta saimme 4 virhepistettä.
Olin harmissani Mayan laatikkoetsinnästä eniten ja siellä tehdystä väärästä ilmaisusta. Epäonnistuneen ulkoetsinnän laitan kyllä ihan täysin väsymyksen piikkiin.
Sen sijaan sisäetsinnän nopea onnistunut suoritus oli todella mahtava! Olen myös erittäin tyytyväinen ajoneuvon onnistumiselle, koska tein sen ohjatusti ja Maya teki kanssani aivan mielettömän upeaa työtä. Tuntui todella hyvältä kun pyysin sitä tarkastamaan jonkun kohdan niin se todellakin tarkasti sen saman tien. Meillä oli sellainen yhdessä tekemisen mahtava fiilis.

Nyt ei muuta kuin lisää vaan treeniä ja yritetään selvittää latikoiden ongelma. Hyvää kokemusta taas saatiin ja opin senkin, mikä on Mayalle tällä hetkellä liikaa. Opin sen häiriönsieto rajat.
Toki häiriöitä tulee harjoitella, jotta koira kykenee niissäkin toimimaan ja tämä koe oli todellinen henkisen kestävyyden mittari. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että saimme edes sen 50 pistettä. Ja varsinkin onnistunut ajoneuvo! Maya oli aivan loppu mutta teki kuitenkin onnistumisen! Eikä voi unohtaa sitäkään, että minäkin olin kuuden tunnin odottelun jälkeen kyllä jo hiukan kyrsiintynyt.

Toivotaan, että jatkossa koejärjestelyt paranevat ja kokeet alkavat sujumaan aikataulujen mukaan, sekä jouhevasti. Näin pitkä odotusaika kyllä syö hyvin kokeisiin osallistumisen motivaation.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jatkoa koe analysointiin:

Kokeet olivat sunnuntaina. Keskiviikkona, eli 3 päivää kokeiden jälkeen töistä kotiin tullessani huomasin, että Maya oli avannut vaatekaapin oven. Se oli vetänyt kaikki vaatteet kaapin alahyllyltä pois ja tehnyt sinne pesän. Pesässä oli pari vinkupossua. Maya oli keskiviikkona illalla niin huonovointinen, että jopa mietin sen kiikuttamista lääkäriin. Kipu meni kuitenkin ohi, todennäköisesti sillä oli ihan oikeita synnytys tuskia, vaikka pentuna olikin pari vinkulelua.

Nyt jälkeenpäin kun mietin asioita uudelleen, tiedostaen, että koiralla on elämänsä pahin valeraskaus voi ymmärtää sen koe käyttäytymistäkin paremmin. Mayahan ei ollut oma itsensä kokeessa ollenkaan. Siltä puuttui tekemisen meininki ja ilo. Se oli hiukan hermo kireellä ja todella väsynyt.

Noh, näitä sattuu. Ei sille mitääm voi.
Maya on tarkoitus steriloida heti kun hormoonitoiminto tasaantuu jälleen, joten toivotaan, että tämä jää nyt viimeiseksi hormooni oikkuiluksi.
Lisään tähän viellä koekuvia, joita löysin.

Kisajännitys

10.6 kävin kuuntelemassa Anne Talvitien luentoa, joka käsitteli kisajännitystä. Sen lisäksi, että sain erittäin hyvää teoriatietoa jännittämisestä, sen aiheuttajasta, sen käsittelemisestä, pureuduimme parityöskentelynä myös jokaisen omaan henkilökohtaiseen jännittämiseen. Oli mielenkiintoista purkaa omia tuntemuksiaan pilkun tarkasti paperille, niitä kun ei aikaisemmin ole tullut mietittyä sen tarkemmin.
Itse olen työstänyt omaa kisajännitystäni tässä vuoden päivät, ihan vain kuuntelemalla omaa kroppaani ja miettimällä jännittämiseen minulle sopivia lieventäviä keinoja. Ensimmäiset nose kisat menivätkin täysin penkin alle, koska minä en vain yksinkertaisesti kyennyt jännittämiseltäni toimimaan, en ollenkaan. Nyt olen päässyt hienosti eteenpäin tässä asiassa ja se on näkynyt jo kisakentilläkin. Kykenen jo keskittymään koiran tekemiseen melkein satasella ja hallitsemaan omaakin tekemistäni. Viellä on kuitenkin parannettavaa, jotta kykenen parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Tämän takia ilmottauduin luennolle, jotta saisin niitä puuttuvia palasia lisää palapeliini ja niitä toden totta irtosikin!
Asiaa tuli todella paljon ja muistiinpanot jäivät pieneksi. Yritin ammentaa kaiken jaetun tiedon mahdollisimman hyvin, mutta ihan kaikkea en ole vieläkään täysin sulattanut. Voi olla, että muistiinpanoni eivät ole täysin sitä mitä luennoitsija tarkoitti, mutta ajattelin ne nyt kuitenkin avata tänne blogiini, mikäli joku toinenkin saisi niistä jotakin irti.
Ei siis kannata syyttää luennoitsijaa, mikäli tektissäni on selviä asia virheitä!

***** 

Luento aloitettiin miettimällä mitä jännittäminen on. Miltä se tuntuu. Jännittäminen on tunnetila, eikä sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa. Se on siis pelkkiä tunteita.
Jännittämistäkin on positiivista, sekä negatiivistä. Heti alussa käsittelimme myös täydellisen "nollatilan", eli tilan jossa  ei jännitä ollenkaan. Huomasimme, että silloin ei välttämättä kykene parhaaseen mahdolliseen suoritukseen kuitenkaan. Jos tekeminen ei tunnu missään, onko se silloin mielekästä? Onko tuloksella merkitystä?
Piirsimme mittarin jossa oli sekä positiivinen, että negatiivinen jännitys. Mittariin kirjasimme muutamia tunteita, jotka kuvastavat tilaa. Sen jälkeen sijoitimme itsemme mittarille.

Minä olen ollut selvästi "pelon" ja "kauhun" välissä, mutta tällä hetkellä tunnen olevani "oksennuksen" ja "pelon" välissä. Viellä kuitenkin selvästi punaisella puolella. Töitä on tehtävä, jotta pääsen jännittämisessä positiivisen puolelle. Toisinaan, olen jo päässytkin innostumiseen. En ihan jokaisessa kisassa, mutta jo selvästi muutamassa. Parempaan suuntaan olen siis menossa.

Jännittäminen on jokaiselle henkilökohtainen asia. Jokainen tuntee jännityksen eri tavalla ja eripuolella kehoa. Siihen ei ole olemassa yhtä oikeaa "näin pääset eroon jännityksestä" konstia. Luento ei siis antanut valmiita avaimia sille, miten jännityksestä pääsee eroon, se antoi hyvät avaimet siihen miten omaa jännitystään voi alkaa purkamaan. Työ on jokaisen tehtävä itse omassa päässään, kukaan muu ei sitä voi puolestasi tehdä.

Ensimmäinen asia millä jännitystä lähdetään purkamaan on tiedostaa itsensä. Tietää mikä laukaisee jännityksen. Missä tilanteessa jännitys tulee. Kun tunnet itsesi ja oman jännittämisesi, vain silloin voit alkaa niihin vaikuttaa.

Kun puhuimme kisajännityksestä, esiin nousi erilaisia "oireita". Osa kertoi että jalat tärisivät ja tuli pelko siitä, että pysyykö pystyssä. Osa sanoi, ettei ajatukset pysyneet kasassa, vaan päähän syntyi eräänlainen ajatusluuppi, josta ei päässyt irti. Käsittelimme fokusta. Mihin pitää keskittyä, milloin ja millä lailla. Homman idea on siinä, että keskittyy oikeisiin asioihin oikeeseen aikaan. Mielen hallintaa.. kun suorittaa koiran kanssa, ei ole parhain mahdollinen keskittää fokus silloin yleisöön ja miettiä miltähän suoritus mahtaa muiden silmissä näyttää. Tasapaino, siihen tulee pyrkiä.

Kävimme läpi hiukan niitä palikoita mistä me ihmiset olemme rakentuneet. Vaikka me pidämme itseämme "järki" olentoina, on selvää, että meidän tunteita ja tekemisiä ohjaavat kuitenkin tiedostamattomat, sisään rakentuneet toiminnot. Ne ovat niin automaattisia, ettemme aina edes tiedosta niiden olemassaoloa, emmekä välttämättä niitä edes huomaa. Niihin vaikuttaa meidän aikaisemmat kokemukset, lapsuus, nuoruus, kasvatus. Ne ovat meidän sisällä tiukassa ja niistä tuskin koskaan voi päästä kokonaan eroon, mutta niitäkin kykenee hallitsemaan, mikäli niitä oppii tiedostamaan. Automaattiset toiminnot ovat nopeita, todella nopeita. Ne toimivat ennen kuin niitä ehtii edes ajattelemaan. Esimerkiksi pelko reaktio. Käärmeen kohdatessa saattaa hypähtää taaksepäin ennen kuin järki kerkeää edes tajuta käärmeen olevan kyseessä. 98% toiminnoistamme on automaattisia. Ne on jokaisella henkilökohtaisia. Vaikka miten luulemme toimivamme järjellä, emme sitä tee. Ihminen ei vain ole rakentunut niin. Tunteet tulevat aina ensin, vasta sen jälkeen järki.
Ihmisen toiminnasta 2% on järkiperäistä, eli tiedostettua. Tiedostettu toiminta on huomattavasti hitaampaa kuin tiedostamaton. Tästä syystä on hyvä pysähtyä ja antaa tunteiden laskeutua ennen suurien päätöksien tekemistä. Tämä olisi hyvä muistaa myös some keskusteluissa. Kannattaa tosiaan antaa tunnekuohun laantua ennen kuin vastaa johonkin tunteita kuohuttavaan viestiin...

Ihmisellä on suuri kyky havainnoida vain niitä asioita, mitä me olemme päättäneet. Meillä on tarve olla oikeassa. Mikäli päätämme, että me emme osaa, me emme oikeasti tule koskaan oppimaan. Jos päätämme, että koira ei ole paras mahdollinen, se ei todellakaan tule koskaan parhaaksi mahdolliseksi. Havainnoimme vain niitä asioita, jotka tukevat ajatuksiamme, tunteitamme. Tämän takia tunteiden muuttamisella voi olla erittäin suuri vaikutus.
Kun asiat kirjoittaa paperille ylös, ne eivät ole enää tunteiden tasolla, vaan niistä tulee järkiperäisiä. Onkin hyvä tehdä ihan listaa omasta osaamisestaan, sekä koiran osaamisesta. Mitä osataan, missä ollaan hyviä, missä heikkoja.

Onnitsuminenkin on hyvä purkaa auki. Sen voi purkaa niin pieniin osiin kuin vain itse haluaa. Miettiä mitä onnistuminen on ja mitä siihen pitää olla, että onnistuminen on mahdollista. Tämä auttaa suuresti myös treenien suunnittelussa ja pilkkomisessa. Kannattaa pitää myös mielessä, että ihminen ei kehity ilman virheitä!

Minä purkasin auki nose workin onnistuneen suorituksen ja lähdin miettimään mitä onnistumiseen tarvitaan. Tulin siihen tulokseen, että onnistuminen edellyttää nopeaa etsintää, hyvää ilmaisua ja koiran lukutaitoa.
Tämän jälkeen lähdin purkamaan nämä kolme kohtaa auki ja mietin kutakin erikseen. Mitä pitää olla, että etisnnästä tulee nopea?  Koiran tulee tietenkin olla innokas. Mitä pitää olla, että koira on innokas? Mielestäni sen tulee silloin olla hyvin motivoitunut. Entäpäs mitä pitää olla, että koirasta tulee motivoitunut. Sen tulee tietenkin saada työstä mieluinen palkka.
Hyvän ilmaisunkin purin samalla lailla auki. Aloin miettiä, mitä hyvään ilmaisuun täytyy olla. Mielestäni hyvä ilmaisu on nopea ja tarkka. Jotta sen saa nopeaksi ja tarkaksi se täytyy rakentaa koiran lihasmuistiin, että siitä tulee automaattinen toiminto (joka on siis nopeampi kuin järkiperäinen). Jotta saan sen automaattiseksi, siihen tarvitsee lukuisia toistoja. Ja jotta saan ilmaisuun lukuisia toistoja, se vaatii useita treenejä.
Onnistumiseen tarvitaan myös ohjaajan reagointi ja piilon löytymisen ilmoittaminen. Eli koiraa täytyy osata lukea. Hyvään koiran lukemiseen tarvitaan mielestäni luottamusta. Ohjaajan tulee luottaa siihen, että koira ilmaisee oikean piilon. Luottamus rakentuu mielestäni kokemuksen kautta. Kokemusta taas saa useista toistoista. Ja jotta saa toistoja paljon, tarvitsee paljon treeniä.

Oma asenne on tärkeä. Mutta me ihmiset tarvitsemme myös muita ihmisiä, joilta saamme tukea ja kannustusta. Tämän takia kannattaakin valita treeniporukka hyvin. Sellainen porukka, jossa uskallat tehdä virheitä. Sellainen joka kannustaa, iloitsee ja on positiivinen. Jossa puhalletaan yhteen hiileen ja jossa uskallat oikeasti harjoitella niitä asioita, jotka eivät suju. Treeneihin tulisi aina mennä asenteella "en ole täällä näyttämässä, olen oppimassa", jotta kehittyminen on mahdollista.
Minulla on lukuisia erilaisia kokemuksia siitä, mitä huono treeniporukka voi pahimmillaan saada aikaan. Se pysäyttää totaalisesti kehittymisen, ei pysty oppimaan mitään uutta. Epäonnistumiset tiputtavat vain syvemmälle sen sijaan, että niihin tartuttaisiin ja niitä parannettaisiin. Sen lisäksi, että huono treeniporukka voi syödä ohjaajan motivaation, se on hyvä konsti myös koiran motivaation tappamiselle. Ja siinä onkin sitten työtä, rakentaa koiralle uudelleen motivaatio työhön, joka sen tulisi suorittaa nopeasti ja tarkasti ja kaiken lisäksi itsenäisesti.
Omien kokemuksieni kautta olen aina mennyt lyhyelle kurssille jos menen jonkun uuden kouluttajan koulutukseen. Olen huomannut sen olevan turvallisin tapa kokeilla kepillä jäätä. Jos kouluttaja ei saa luotua minuun ja koiraani innostuneisuutta en ole mennyt uudelleen samaan paikkaan.
Nose work on onneksi laji jota harrastaa moni erilainen koira. En ole tässä lajissa törmännyt kertaakaan rotu ennakkoluuloihin tai asenteisiin. Muistan kuinka bullmastiffini kanssa haaveilin aikoinaan tokosta, mutta hyvän treeniporukan löytyminen jäi. En koskaan löytänyt meille sellaista porukkaa, joka olisi ollut ennakkoluuloton ja innokas meitä kouluttamaan. Usein jäimme toko treeneissä taka-alalle kun eri kouluttajat keskittyivät antamaan pilkun tarkkoja neuvoja "potentiaalisemmille" roduille. Se oli todella harmillista ja se söi minun koko motivaation lajiin. Ehkä se onkin yksi suurimmista syistä miksi nose work on innostanut niin paljon. Siellä ei koskaan kukaan ole katsonut nenän varttaan pitkin kokeissa, eikä treeneissä minua tai koiraani.. ei koskaan!

Käsittelimme myös valtaa ja vastuuta. Jokaisen tulisi kantaa valta ja vastuu omista tekemisistään. Jokaisen tulisi huolehtia omista asioistaan, eikä muiden asioita. Ihminen kykenee vaikuttamaan vain omiin asioihin, muiden asioihin ei yleensä meillä ole mitään vaikutusvaltaa. Pystymme ainoastaan vaikuttamaan siihen, miten me suhtaudumme muiden asioihin. Valtaa ja vastuuta ei tulisi koskaan luovuttaa ulkopuoliselle, se on este kehittymiselle.
Luennoitsija antoi hyvän esimerkin siitä kuinka moni luovuttaa vallan kouluttajalle. Tällöin kouluttajalla on valta koiran kehittymisestä, siitä miten ja mitä harjoitellaan. Kun treenaaja luovuttaa vallan ja pitää itse vastuun, on pettymykset suuria epäonnistumisissa.
Mikäli treenaaja luovuttaa sekä vallan, että vastuun kouluttajalle. On treenaaja todella huoleton. Eihän hänen tarvitse kantaa mitään huolta mistään. Jos koira ei opi ja epäonnistuu, on se kouluttajan vika. Tälläinenkään ei kanna kovin pitkälle.
Valta ja vastuu tulisi aina pitää itsellä, silloin kehittyminen on parhainta. Sinulla on itselläsi valta siitä mitä ja miten koiraa treenataan. Kannat vastuun siitä miten se kehittyy. Mitä se osaa. Missä se on hyvä ja mitä pitää viellä harjoitella. Pidät huolen omista asioistasi ja keskityt asian ytimeen.
Epäonnistumisen laittaminen esimerkiksi huonon sään syyksi on vallan antamista säälle. "koska sataa", "koska on kova tuuli", "on liian kuuma". Se mitä me ajattelemme olevamme, sitä me olemme. Jos ajattelemme että koira ei kykene hyvään suoritukseen kuin +20 asteessa ja puolipilvisellä säällä, se ei todellakaan kykene siihen sateella. Asenteella ja ajatuksilla on suuri rooli käyttäytymisessämme.

*****

Saimme myös muutamia käytännön ohjeita sille miten jännitystä voi lähteä purkamaan kun sen huomaa tulevan. Tärkeintä on tosiaan tiedostaa ensin se tilanne mikä jännityksen laukaisee. Miettiä sille syitä. Usein ne syyt ovat meidän omassa päässämme. Me asetamme itsellemme ajatuksia siitä, että meidän tulee näyttää muille mitä osaamme. Me luulemme, että se on meidän osaamisemme mittapuu, että pärjäämme kokeissa tai kisoissa. Että se määrittelee meidän ihmisarvon.

Tavoitteissa ei ole mitään pahaa, mutta tavoitteiden syyt kannattaa selvittää. Nämä syyt on hyvä rakentaa itselleen sellaiseksi, että ne antavat itsellesi juuri sitä mitä tarvitset. Niihin ei kannata sekoittaa ympäristöä, jolloin paineet kasvavat. Me pystymme vaikuttamaan vain ja ainoastaan omiin asioihimme, emme muiden. Joten kannattaa pysyä omissa asioissa.

Me itse annamme tilanteille erilaisia merkityksiä, tilanteet eivät itsessään luo tunteita. Mikäli meidän kisatilanne on merkitykseltään "näytön paikka", on sanomattakin selvää, että kisaan mennessä meillä on erittäin suuret paineet onnistumiselle. Jos sen sijaan alammekin ajattelemaan kisatilannetta niin, että se on testi minulle ja koiralleni, testi joka mittaa meidän sen hetkistä osaamista, on sanomattakin selvää että koko kisatilanne saa täysin erilaisen merkityksen.

Yksi konsti saada jännitys hallintaan ja sitä kautta pienennettyä on tehdä siitä konkreettinen. Viedä tunne tiedostetun puolelle, kuvitella se yksityiskohtaiseksi ja sen jälkeen lähteä sitä muuttamaan. Tätä tulee harjoitella jatkuvasti. Mitä enemmän sitä harjoittelee, sitä helpommaksi se muuttuu.

Kriisitilanteissa on käytetty seuraavaa konstia jännityksen purkamiseksi

Kaiken a ja o on siirtää tunne tiedostettuun osaan aivoja, jolloin sitä voi tiedostetusti hallita. Se osa aivoistamme, joka käsittelee tunteita, on automaattinen toiminnaltaan, eikä sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa. Koska tämä osa aivoja ei käsittele sanoja, saamme tunteen siirrettyä tiedostetulle puolelle nimeämällä sen. Sen jälkeen voimme alkaa sitä muokkaamaan järjen avulla.

Koska minulla on suuria ongelmia kisajännityksen kanssa, olen nyt aloittanut kisojen merkityksen muuttamisen. Olen huomannut, että osa puhuu nose kisoista kisa nimellä, osa koe nimellä.

Olen aina käyttänyt kisa nimitystä, joka varmasti on osa syy sille, miksi jännitän niin paljon. Onhan kisalla paljon suurempi merkitys kuin kokeella ympäristöä (muita ihmisiä) ajatellen.

Tästä lähtien muutan asennettani parempaan suuntaan, jotta saan jännitykseni paremmin hallintaan. Asennoidun kisoihin niin, että ne mittaavat minun ja koirani tämän hetkistä osaamista, eivät mitään muuta. Alan puhumaan niistä nimellä "koe", koska sitähän ne ovat ja sen takia minä sinne osallistun. Nähdäkseni millä tasolla ollaan ja mikä vaatii viellä treeniä.

Tästä se lähtee!! Näillä fiiliksillä valmistaudumme kohti lauantain KOEtta. Innokkaasti ja positiivisella jännityksellä!