Mimmu Ja Molossit : Opetettu ilmaisukäytös

Ilmaisu

Ilmaisu on yksi niistä aiheista, jotka aiheuttavat keskustelua ja kysymyksiä aina. Eikä ihme, onhan se lajin perus ajatus. Tähän, niin kuin moneen muuhunkaan asiaan, joka koskee koiran hajutyöskentelyä, ei ole olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa ratkaisua. Tieto lisää ymmärrystä ja ymmärtäminen antaa paljon työkaluja omaan treenipakkiin, josta on helppo valita välineitä eri tarpeisiin. Omat rutiinit kannattaa rikkoa ja asioita kannattaa välillä katsella oman henkilökohtaisen mukavuusalueen ulkopuolelta. Muita kuuntelemalla ja muiden tekemistä seuraamalla voi löytää juurikin ne palaset omaan palapeliin, jotka ovat hukassa.

Haaveissani on nose work kokeisiin soveltuvan koiran hankkiminen, mutta tällä hetkellä siihen ei vaan resurssit yksinkertaisesti riitä. Toisaalta tämä on varmasti siinä mielessä hyväkin tilanne, että koulutuksellisia asioita tulee mietittyä rauhassa ja ajatuksella. Koska minun ei tarvitse tällä hetkellä keskittyä koiran treenaamiseen, olenkin keskittynyt itseni opettamiseen ja tiedon hankkimiseen. Joten, mikäs sen mahtavampaa kuin olla viimeisen päälle hinkattu koulutus suunnitelma valmiina tulevalle koiralle, kun sen aika koittaa.

Tähän mennessä olen kouluttanut kolme omaa koiraa nose workkiin. Jokaiselle olen tehnyt asiat hiukan eri tavalla, riippuen miten mikäkin koira on kehittynyt ja mitä ominaisuuksia koiralta on löytynyt. Koska se on turhaa harjoitella niitä asioita, joita koira jo osaa, vaikka siitä olisikin koulutus suunnitelmassa useampi harjoitus. kaikki koirani ja oikeastaan nekin koirakot, joita olen opastanut, olen kouluttanut ilmaisu edellä, eli takaperin ketjuttamalla. Olen aloittanut purkkiradalla ihan siitä, että koira tekee ilmaisukäytöksen purkille jossa on hajua.

Harrastelijoiden keskuudessa tämä on kuuma aihe tällä hetkellä. Tuntuu, että nämä koirien hajutyö lajit ovat lajeja, jossa koulutus tyylit muuttuvat nopeasti ja radikaalisti tiedon lisääntyessä. Ei siis ole ihme, että harrastelijoita mietityttää onko hyödyllistä kouluttaa koira nose workkiin ilmaisu edellä, vai tuoko se mukanaan ongelmia? Onko parempi keskittyä muihin asioihin ja rakentaa ilmaisu kenties myöhemmin tai jopa ei ollenkaan? Tämä pinnalla oleva aihe on saanut minut miettimään omaa kouluttamistani. Miksi teen kuten teen? Voisiko tämänkin tehdä kuitenkin toisin päästäkseen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen? Keskustelu jakaa ihmiset tässä aiheessa usein kahtia aika rankalla kädellä. Toiset hinkkaavat ilmaisun viimeisen päälle ennen mitään muuta ja toiset taas ovat sitä mieltä ettei mitään opetettua ilmaisukäytöstä edes kannata alkaa rakentamaan. Koirahan viestii meille koko ajan kehon kielellään.

Minä en osaa ajatella tätäkään asiaa mustavalkoisesti. Mielestäni oikeaa vastausta ei tähän asiaan ole. Totuus on ehkäpä siellä jossain harmaalla alueella? Toisinaan olen sitä mieltä, että seuraavan koirani tulen opettamaan etsintä edellä. Ilmaisun kouluttamisen ajattelen ottavani mukaan sitten kun sille tarve tulee, jos tulee. Seuraavana päivänä ajatukseni saattavat kääntyä ihan päin vastaiseen suuntaan. Ehdottomasti tulen kouluttamaan ilmaisu edellä!

Minä luen paljon muiden kirjoituksia aiheesta, yleensäkin koko tästä lajista. Olen iloinen, että aika moni kirjoittaa omaa blogiaan nose workistä. On mielenkiintoista seurata mitä kukakin tekee ja miten mikäkin koira edistyy ja pärjää kokeissa. Toki aina kaikessa tulee huomioida koira, sen ominaisuudet, sekä ohjaajan ominaisuudet. Kaikki eivät toimi samalla tavalla ja samat koulutus tavat eivät välttämättä tuota samaa lopputulosta ihan kaikille. Mutta mielenkiintoista ja opettavaista on lukea eri tyyleistä, joskin välillä se tuntuu laittavan pääni aivan sekaisin 😁 Olen myös valitettavasti itse saanut jo useampaan kertaan huomata, ettei meillä ole aikaa rajattomasti. Siksi itse kerron aina avoimesti omista virheistäni, ettei muiden tarvitsisi niitä toistaa. Jokainen tekee virheitä ja jos niistä ottaa opikseen, ne ovat hyödyksi. Minä olen myös sen verran avoin asioille, joista tiedän etten tiedä kaikkea, että olen valmis miettimään asioita toisesta näkökulmasta ja kokeilemaan uusien ideoiden toimivuutta. Järkevissä rajoissa tietenkin. Eli idean tulee sopia ajatusmaailmaani ja tuntua kokeilemisen arvoiselta. Tällä hetkellä olen yrittänyt hakea itselleni vahvistusta sille, miksi minun kannattaa seuraavankin kanssa jatkaa kuten edellisten kanssa, eli kouluttaa asiat takaperin ketjuttamalla, ilmaisu edellä.

Koiran luontainen käyttäytyminen

Koiramme pyrkivät saamaan huomiomme kommunikoimalla kanssamme. Ne voivat haukkua oven luona, jotta päästämme ne ulos. Tai raapia kaapin ovea saadakseen sieltä herkkuja. Koira käyttää näitä käyttäytymismalleja, jotka ovat tuottaneet halutun tuloksen aiemmin, toivoen meidän reagoivan näihin käyttäytymisiin. Se on koirien tapa kommunikoida kanssamme.

Hajutöissä on yleistä opettaa koiralle jokin käyttäytyminen löydölle, ilmaisukäytös. Ilmaisukäytöksen tarkoitus on antaa koiralle keino kertoa ohjaajalleen, että se on löytänyt ja tarkentanut etsityn hajupiilon sijainnin. Ilmaisukäytökset on tapana jakaa kahteen eri ryhmään: passiiviset ja aktiiviset.

Passiivinen ilmaisukäytös tarkoittaa sitä, että koira jää paikoilleen löytäessään hajun, se passivoituu. Se voi pysähtyä seisomaan hajun luo, tuijottaa hajulähdettä, jähmettyy, käy maahan makaamaan tai istuu.

Aktiivinen ilmaisu tarkoittaa sitä, että hajun löytäessään koira alkaa suorittaa jotakin toimintoa. Tällaisia toimintoja voivat olla esimerkiksi haukkuminen hajupiilolle. Jos koira saa itse valita ilmaisutyylinsä, se on usein aktiivinen ilmaisu. Koira haluaa palkkionsa ja osoittaa raivokkaasti löytäneensä piilon. Entäpäs jos koiralle luontainen aktiivinen ilmaisu onkin sellainen toiminto, jonka koesäännöt kieltävät?

Joko tai

Keskusteluja seuratessa tulee selvästi esille kaksi eri koulukuntaa. Toiset ovat sitä mieltä, ettei opetettua ilmaisukäytöstä tarvita. Ohjaajan tulee vain osata lukea koiransa eleistä milloin se on tehnyt löydön ja missä piilo sijaitsee. Keskusteluista rakentui minulle sellainen mielikuva, että osa näkee opetetun ilmaisukäytöksen aiheuttavan ongelmia, kuten valeilmaisuja, eli ilmaisukäytöksen esiintymistä myös siellä missä piiloa ei ole. Keskusteluja ilmaisusta lukiessa, valeilmaisu on kyllä kieltämättä asia joka tulee usein esiin. Tämä siis saattaa tosiaan olla melko yleinen ongelma, joskin usein ratkaistavissa oleva ongelma.

Minäkin olen aikoinaan Mayan kanssa touhutessa paininut samaisen valeilmaisu ongelman kanssa. Tulinpahan myös muutamissa möllikokeissa huutaneeksi löytöä silloin, kun Maya haisteli jotakin muuta hajua intensiivisesti. Itsestäni tuntuu kuitenkin hiukan oudolle ajatus siitä, että tästä ongelmasta syyttäisin itse ilmaisukäytöstä. Itse ajattelin syyn löytyvän kenties koulutus tyylistä / tasosta tai koiran epävarmuudesta.

Keskustelussa opetettua ilmaisukäytöstä vastaan on myös esiintynyt väite siitä, että mikäli opetettu käyttäytyminen ei ole tarpeeksi vahva, koira jättää epävarmassa tilanteessa piilon kokonaan ilmaisematta. Toiset antavatkin enemmän painoarvoa treeneissään ohjaajan kykyyn lukea koiransa elekieltä riittävän hyvin. Ohjaajan on osattava ymmärtää koiran luonnollisen ilmaisukäytöksen piilolle ja tulkitsemaan sen löydöksi ilman opetettua käyttäytymismallia.

Keskustelut hyvine perusteluineen ovat aina silmiä avaavia ja antavat paljon uusia ajatuksia. Jos keskustelu pysyy asiallisena erilaisista mielipiteistä ja kokemuksista huolimatta, siitä voivat oppia kaikki. Sen lisäksi, että jokaiseen vaikuttaa koulutustyyli, vaikuttaa siihen myös koiran ja ohjaajan ominaisuudet. Eli jokaiseen mahdolliseen ongelman ratkaisuun löytyy myös se mutta ja se mutan mutta 😁

Lajin vaatimukset

Nose work-lajissa luultavasti koiran elekielen tulkitsemisen osaaminen on vallan riittävä keino. Ainakin ensimmäisen luokan kokeissa. Koe säännöt kieltävät siinä häiriöhajujen sijoittelun etsintä alueelle. Vaikka toki sieltä voi löytyä kuitenkin hajuja, joista koira kiinnostuu enemmän kuin etsittävästä hajusta. Ja entä sitten kun koira löytää tällaisen mielenkiintoisen häiriöhajun? Kun koira kiinnostuu hajusta, luemme sen elekielestä, että se on hajupiilolla. Mikäli selkeä opetettu ilmaisukäytös puuttuu, ohjaajalle ei jää mitään muuta kuin elekielen tulkinta ja elekieli saattaa olla täysin sama riippumatta siitä mitä hajua koira oikeasti työstää. Tällöin riski siitä, että ohjaaja ilmoittaa paikan löydöksi missä piiloa ei ole, on huomattavan suuri. Edellinen alueella etsijä on saattanut esimerkiksi pissata alueen nurkkaan. Tai sinne on saattanut pudota pieniä koiran nenään voimakkaasti tuoksuvia namin murusia. Entä sitten ylemmissä luokissa, jossa säännöt jo sallivat häiriöhajujen asettelun etsintä alueelle?

On luonnollista, että koira on kiinnostunut ympäristön hajuista. Yleensä hajutyöskentelyä harrastavat koirat ovatkin varsin kiinnostuneita kontrollihajusteista, niihin ne ehdollistuvat helposti treeneissä. Kontrollihajut ovat hajuja, joita käytetään jatkuvasti harjoittelussa apuna. Nose workissä niitä ovat materiaalit, johon hydrolaatti imeytetään, esimerkiksi huopatassut, topsit ja vanulaput. Kun koira löytää kontrollituoksun alueelta, se saattaa kiinnostua siitä enemmän kuin muista etsintä alueen paikoista. Sen käytös voi näyttää hyvin saman kaltaiselta kuin haistaessaan hydrolaatin. Onhan kontrollituoksu koiralle tuttu tuoksu joka on johtanut palkkion saamiseen. Jos ohjaaja tulkitsee tämän kohdehajun nuuskimiseksi ja ilmoittaa koiran tehneen löydön, koirakko menettää kokeessa tärkeät pisteet. Jos taas koiralla on vahva opetettu ilmaisukäytös, joka on kohdennettu vain tietylle halutulle hajulle, sen ei pitäisi ilmaista muita hajuja.

Tässä video Mayan häiriö treeneistä. Jokaisessa purkissa oli häiriöhajuja. Minun oli yhdessä vaiheessa vaikea tulkita milloin se ilmaisi minulle jämähtämällä hajupiiloa ja milloin se vain haisteli jotakin muuta kiinnostavaa hajua pidempään.

Ensimmäinen purkki josta Maya kiinnostui sisälsi kissan karvaa. Oikea haju löytyi viereisestä purkista. Osaisitko sinä tulkita elekieltä katsomalla kumpi on oikean hajun ilmaisu? Olisitko sinä kokeissa huutanut löytöä purkin kohdalla, joka sisälsi kissan karvaa?

Toinen ongelma, joka voi johtua opetetun ilmaisukäytöksen puutteesta, on piilon väärin kohdentaminen. Etsintäalueella ilmavirtaukset voivat siirtää hajupilven toiseen paikkaan. Haju voi olla vahvempana siellä missä piilo ei ole. Tällöin koira yrittää löytää piiloa hajupilvestä, eikä ole kiinnostunut lainkaan paikasta, jossa piilo sijaitsee. Etsintäalueesta ja piilojen määrästä riippuen, hajupilvi voi olla niinkin vahva, että koiran elekieli on saman kaltainen, mikä se on piilon välittömässä läheisyydessä. On olemassa suuri riski sille, että ohjaaja tulkitsee koiran elekielen väärin ja ilmoittaa väärään paikkaan löydön tässäkin tilanteessa. Tämä on huomattavan tyypillistä varsinkin koetilanteissa, jossa ohjaajakin on hiukan stressaantunut ja jokainen etsintään käytetty sekunti huonontaa tulosta.

Mikäli koiralle on opetettu selkeä ilmaisukäytös jolla se ilmoittaa piilon sijainnin, ohjaajan on helppo erottaa edellisen kaltaiset tilanteet toisistaan. Jos koira yrittää kohdentaa piiloa hajupilvestä, mutta ei onnistu siinä, seuraavaksi se voi yrittää kohdentamista toisesta paikasta. Kun koira ei suorita ilmaisukäytöstä, se ei ole löytänyt piiloa. Ohjaaja pystyy luottamaan koiraansa tässä asiassa. Ohjaaja voi tällöin jopa ohjata koiraansa etsimään toisesta paikasta hyödyntäen alueen ilmavirtauksien analysointia.

Koiran persoonallisuus

Nose work on laji, joka on suunniteltu kaikille koirille sopivaksi lajiksi. Niinpä tämän rakkaan lajin parissa on todella laaja kirjo erilaisia koiria, niin ulkonäöltään kuin ominaisuuksiltaankin. Eri koirien etsintätyylit poikkeavat toisistaan huomattavasti. Joidenkin koirien etsintä tapa on hyvin huomaamaton. Toiset koirat näyttävät tulevan suorastaan hulluksi haistaessaan etsittävän hajun, kun taas toiset saattavat vain haistaa sitä kohtaa hiukan kauemmin kuin muita alueen kohtia. Jopa tarkkaavaisemmaltakin ohjaajalta saattaa tällainen vähäeleinen käytös mennä tyystin ohi, mikäli koiralle ei ole opetettuna selkeää ilmaisukäytöstä. Yleensä koirat kyllä palaavat paikkaan, jossa ne huomasivat kohdetuoksun, mutta kokeissa tällainen tyyli maksaa aivan liikaa sekunteja.

Tarve ilmaisukäytöksen opettamiselle määräytyy koiran hajutyöskentelyn tarkoituksen mukaisesti. Jos koiran tulee työssään näyttää tarkasti hajupiilon sijainti, on ilmaisukäytös miltei pakollinen. Nose workissä koiran ei tarvitse näyttää hajupiiloa täysin tarkkaan, eikä se siihen yleensä ylemmissä luokissa edes pysty. Opetettu ilmaisukäytös ei siis periaatteessa ole pakollinen lajia ajatellen. Joten voisiko tässä lajissa ilmaisukäytöksen opettamisen tarpeellisuuden määritellä koira itse?

Webinaarista lisää ajateltavaa

Kuuntelin Tero Väänäsen luennon siitä miten nuoren koiran koulutus rakennetaan kohti hyvin toimivaa etsintäkoiraa. Hänellä on itsellään tyyli opettaa koirat ilmaisu edellä ja hän käyttää alku koulutuksessa muuta hajua kuin sitä mikä on lopullinen tarkoitus. Luennolta sainkin taas erittäin paljon hyviä perusteluja sille, miksi opetettu ilmaisukäytös on tarpeellinen, joskin tuskin kuitenkaan edelleenkään nose work lajia ajatellen pakollinen. Tero painotti pitämään huolen siitä, ettei nuoren koiran ilmaisuharjoituksista tule liian teknistä huttua, joka syö motivaatiota ja pilaa sitä hauskuutta mihin lajin opettelussa tulisi pyrkiä. Hänen mielestään ilmaisu on koko idean keskipiste ja ajatus. Lajin tavoitteena on: koira etsii, että se pääsisi ilmaisemaan. Ja niinhän se on, kun asiaa ajattelee. Koko lajin idea on se, että koira ilmaisee piilon ohjaajalleen. Niin miksipäs tähän lopulliseen ideaan ei kannattaisi tuhlata koulutuksellista aikaa? Tai miksi se kannattaisi jättää jopa kokonaan kouluttamatta?

Valeilmaisut aiheuttivat keskustelua tälläkin luennolla. Teron mielestä syy ei ole yleensä siinä, että ilmaisu on ylipäätään koiralle opetettu. Usein syy löytyy muista asioista, jotka on kenties tehty väärin kouluttaessa koiralle ilmaisukäytöstä. Hänen kokemustensa mukaisesti yleensä syy valeilmaisuihin löytyy epäselvästä kriteeristä, heikosta ilmaisu käytöksestä, heikosta palkasta, irrotus ongelmasta (lelupalkka) tai koirakon puutteellisesta suhteesta. Liialliset mekaaniset treenit, eli ilmaisun liiallinen hinkkaaminen voi olla myös yksi syy. Valeilmaisut voivat hänen mukaansa myös johtua siitä, ettei koiralle ole rakennettu tarpeeksi etsintä kestävyyttä. Mikäli koiralle tehdään melko saman pituisia harjoituksia ja sitten kokeessa etsintä on pidempi, koira saattaa alkaa odottamaan palkkaa jo ennen löytöä. Hän itse testaa aina välillä koiransa etsintä kestävyyttä, eli sitä, kuinka pitkään koira tekee intensiivistä työtä ja missä menee se kipuraja, jolloin koira alkaa turhautumaan.

Tärkeinä asioina hyvään ilmaisukäytökseen pääsemiseen Tero painotti seuraavia asioita: selkeä kriteeri + hyvä palkkaus + hyvä yhteistyö. Mikäli nämä kolme osa-aluetta on rakennettu koiralle huolella ja oikein, sillä on motivaatio kunnossa ja etsintä itsessään toimii ilman sen suurempia harjoituksia. Hän kouluttaa itse koirat ensin ilmaisemaan lelua, tekee lyhyitä etsintöjä ja opettaa koiran käyttämään nuuhkutus hengitystä (tarkentamaan). Näihin asioihin hän panostaa, ne ovat se perusta joka tulee rakentaa huolella ja johon kannattaa uhrata aikaa, sekä vaivaa. Myöhemmässä vaiheessa hän ottaa koulutukseen mukaan keston (10-15min kestävät etsinnät), vaativammat piilot, vaativammat ympäristöt, pimeät treenit (ohjaaja ei tiedä piilon sijaintia) ja tyhjät treenit (hajua ei ole). Tässä vaiheessa hän myös siirtää koiran halutulle työhajulle käyttäen apunaan purkkirataa ensimmäisen kerran.

Tämä eri hajulla alkeiden opettaminen onkin ollut sellainen asia, mitä itse olen miettinyt. Terolta sain siihen nyt hyviä vinkkejä mikä siinä on ideana ja miten tällä tavalla homma lähdetään rakentamaan. Luulen, että tulen tätä tapaa hyödyntämään seuraavan koirani kanssa, jos ja kun sellainen joskus saapuu. 😊 Mutta tämä sivuhuomautus ei nyt liity kyllä millään tavalla ilmaisu aiheeseen...

Uhka vai mahdollisuus?

Opetitpa sitten koiralle ilmaisukäytöksen tai panostat sen luonnollisen käyttäytymisen tulkitsemiseen, tulee muistaa, ettei luotettavaan ilmaisuun ole oikotietä. Sekä ohjaajan, että koiran käyttäytymisen oppiminen etsinnässä ja koiran vahvan ja luotettavan ilmaisemisen oppiminen vaatii paljon työtä ja harjoittelua.

Ensimmäisenä vaatimuksena on se, että kohdetuoksu on koiralle erittäin selkeä. Koiran on tiedettävä, mikä on tarkka kohdetuoksu ja mitkä ovat kontrolli- ja muut häiriötuoksut, joihin sen ei pitäisi reagoida. Osa koulutuksesta rakentuu siitä, että koiralle opetetaan olemaan kiinnostumatta muista hajuista etsintäalueella. Suurin osa häiriöhajuista on helppo opettaa koiralle merkityksettömäksi. Mutta on mahdotonta valmistautua kaikkiin mahdollisiin häiriöhajuihin mitä koealueilla vastaan voi tulla. Jotta vältyttäisiin mahdollisilta väärinkäsityksiltä tulkitessa koiran käyttäytymistä etsinnässä, on yksi konsti opettaa ilmaisukäytös. Eli käyttäytymisketju, jossa kohdetuoksu laukaisee opetetun käytöksen ennen kuin koira edes ajattelee asiaa. Aina kun koira löytää kohdetuoksun, sen tulisi reagoida siihen epäröimättä. Jotta saamme käytöksen koiran lihasmuistiin, se vaatii meiltä aikaa, vaivaa ja lukuisia toistoja.

Toisena vaatimuksena on ilmaisutavasta huolimatta tuntea koiran kehon kieli. On hyödyllistä kyetä erottamaan, milloin koira työskentelee hajupilvessä ja milloin se kohdentaa hajupiiloa. Jos ohjaaja lukee koiraansa hyvin ja koira tekee ilmaisukäytöksen lihasmuistin reaktiona hajupiilon löytäessään, tiimi on tehokas ja he voivat luottaa toisiinsa. Eikö?

On kenties mahdollista selviytyä vain toisesta, mutta sanoisin, että parhaan tuloksen saavuttamiseksi on parasta saada ne molemmat toimivaksi kokonaisuudeksi.

Voisimmeko siis lopputiivistelmänä todeta, että molemmat ovat tärkeitä hallita: koiran kehon kielen ymmärtäminen ja opetettu, vahva ilmaisukäytös?