lauantai 20. joulukuuta 2008

Rauhoitumme joulun viettoon

Joulukuu onkin ollut kiireistä aikaa. Itselläni opinnot olivat loppusuoralla ja nyt onnellisesti ohi. Valmistuin merkonomiksi monen tuskaisen vuoden jälkeen.

Messukeskuksen voittaja näyttely on aina loppuvuoden kohokohta. Nyt se olikin ikimuistoisempi kuin koskaan. Lolan veli voitti koko rotunsa parhaan tittelin. Kehän laidalla tunnelma oli mitä mahtavin. Oli hienoa olla mukana kannustamassa Remarkabullit voittoon.

Lola kävi vuositarkastuksessa, sekä uusimassa rokotteensa. Ylipainoa lukuun ottamatta kaikki oli hyvin. Hampaita lääkäri kehui kovasti, sekä koiran käsiteltävyyttä.
Laihdutuskuuri siis jatkuu.. jatkuu ja jatkuu.. Kokeilemme kuivamuonan vaihtoa kevyt versioon. Kuin myös vaihdamme taskunamit riisikakkuihin (Lola on tästä tietysti erittäin innoissaan..).

Samalla reissulla kävin näyttämässä Lyylin nivusissa olevaan epämääräisen muotoista pattia. Patti tutkittiin ja se osottautui maitorauhas kasvaimeksi.
Lääkärin mukaan 50% kasvaimista on hyvänlaatuisia.
Koska Lyyli syö epilepsia lääkkeitä, menemme nyt ensimmäiseksi verikokeisiin kontrolloimaan, että lääkitys on kohdallaan ja munuaiset ja maksa voivat hyvin.
Jos tämä asia on kunnossa, on seuraavana vuorossa keuhkokuvaus.
Maitorauhas kasvain leviää nopeasti koiran oman hormoonitoiminnan välityksestä ja usein se leviää lääkärin kertoman mukaan koiran keuhkoihin.
Nuorella koiralla harvemmin etäpesäkkeitä keuhkoista löytyy, mutta Lyylin keuhkot tarkastetaan ennen leikkaukseen ryhtymistä.
Mikäli keuhkot ovat puhtaat, poistetaan Lyyliltä viimeinen nisä, sekä patti. Samalla olisi tarkoitus steriloida Lyyli, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti. Lääkäri suositteli sterilointia niin kasvaimen kuin epilepsiankin takia.
Ei auta kuin uskoa, että kaikki järjestyy kyllä. Lyyli on ulkoisesti ollut täysin terveen oloinen, joten en jaksa uskoa, että tuolla energiamäärällä keuhkoista mitään löytyy.

Hemmo on vanha ja väsynyt, mutta pirteä ja hyväntuulinen. Hemmo on syönyt hyvin ja lenkkeileekin melko reippaasti. Pitkiä lenkkejä Hemmon kanssa ei enää tehdä. Remmilenkitys on maksimissaan puolituntia pitkä. Usein menemme Lyylin ja Hemmon kanssa metsään, missä kumpikin saa mennä omaa tahtiaan.

Huomenna on haku treenit Lolan kanssa ja sitten me rauhoitummekin alkuviikon työkiireiden jälkeen viettämään rauhallista joulua sukuloimalla ja kinkkua syömällä (paitsi ei Lola).

Hyvää Joulua kaikille!!






Ei kommentteja: