lauantai 6. kesäkuuta 2009

Vihti, Otalampi


Olemme toteuttaneet pitkäaikaisen haaveemme ja ostaneet tontin Vihdin Otalammelta. Tontti on reilut 1200 neliöö ja sijaitsee puiston laidalla, nousevalla pientalo alueella. Naapureita tulee olemaan kummallakin sivulla, sekä vastapäätä. Takapiha onkin sitten täysin puistoksi rauhoitettua aluetta. Takapihalta lähtee hienot lenkkipolut metsään.



Tontti on erittäin rauhallisella alueella. Liikennettä ei juurikaan ole (paitsi muut asukkaat), eikä alueella ole kuin muutamia omakotitaloja.
Maastoa riittää joka lähtöön. On puistoa, on valaistuja katuja, on metsää ja on peltoa.
Rakennustyöt aloitamme heti, kun paperihommat saadaan valmiiksi. Talon piirustuksia viellä viimeistellään, jonka jälkeen niille haetaan hyväksyntä. Sitten voimmekin alkaa tositoimiin.





Lola on päässyt jo tutustumaan tuleviin lenkkimaastoihin ja tulevan kodin ympäristöön.
Alueella tehdään myös tie muutoksia, liikenteen sujuvuuden parantamiseksi.




Lola vihdin metsässä.


Ei kommentteja: