sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannus

Olimme juhannuksen kotona töiden takia. Olo oli kuin oisi maalla ollut. Koko Espoo oli täysin hiljentynyt ihmisistä ja koirien kanssa sai lenkkeillä rauhassa kuunnellen lintujen laulua.

Kävimme sunnuntaina tontilla pyörähtämässä, katselemassa, ihmettelemässä ja suunnittelemassa (minä suunnittelen jo kovasti tontin aitaamista). Iloksemme huomasimme, että meidän risukasa oli haettu pois.

Odottelemme piirustusten valmistumista ja sitten aloitammekin työt niin pian kuin mahdollista.

Tonttimme lähistöllä on "monttu", jota olen aina ohimennen katsellut "sillä silmällä". Otimmekin tontti reissulle Lolan mukaan ja menimme tutustumaan tuohon monttuun. Paikka osottautui mitä mahtavimmaksi koirien juoksutus paikaksi.



Tälläinen näkymä oli toiseen suuntaan ja samanlainen toiseen.




Pakollinen poseeraus kuva.




Lola nautti olostaan vaikka olikin aika tuskastuttavan kuuma.




Muutama luoksetulo harjoitus. Oikeen kiitolaukkaa.




Lola ja Timo.




Läähpuuh.




Keppileikkejä.



Kuuma.




Näin se lentää.




Poseerausta.

Ei kommentteja: