perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kevättä odotellessa

Kevät tulee, vaikka toisinaan siihen ei uskoisi. Meillä varma kevään merkki on aina ollut Hemmon laittaminen kevät kuntoon. Hemmoa ei voi enää nyppiä, eikä ihossa olevien pattien ja näppyjen takia ajelukaan enää onnistu. Niimpä pappakoiralainen pääsi ihan perinteiseen saksi käsittelyyn ja on nyt valmis kuukauden kuluttua ottamaan syttärivieraita vastaan :)

Pörrönä


Ja saksittuna


Lyylille on varattu epilepsia kontrolli. Muutaman viikon päästä menemme Aistiin ottamaan verinäytteet ja pidämme sormet ristissä, että tulokset olisivat yhtä hyviä kuin viimeksi.


Lolan kanssa kävimme pitkästä aikaa kaveri lenkillä. Olimme noin tunnin verran montulla ja koirat vapaana. Lola sai itse päättää kävely tahdin, sekä milloin se juoksi ja milloin ei. Selvästi juokseminen oli vähempää mitä ennen ontumis ongelmia, mutta juoksi se kuitenkin.
Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus mennä suorittamaan 5km pituinen kurssijälki, mutta sepäs ei onnistunutkaan. Lolan selkä oli ilmeisesti kipeytynyt juoksemisesta, sillä se ei suostunut jäljestämään, eikä istumaan.
Päivän mittaisella levolla, Lola on taas palautunut täysin. Eli ei siis enää rankempia riehumisia, ei ainakaan ennen kurssijälkeä.



Blogikin on päivitetty kevät kuntoon ja sen kanssa olenkin huuli pyöreänä. Pahoitteluni jos jotakin virheitä löytyy uudesta mallista...

Ei kommentteja: