tiistai 8. toukokuuta 2012

Treeniä, treeniä ja treeniä

Ennen vappua kävimme taas treeneissä ja harjoittelimme Lolan kanssa tien ylitystä. Se ei jälleen sujunut niinkuin toivoin, mutta kokeneemman kanssa analysoimalla osottautui, että Lola meni olosuhteisiin nähden juuri oikein. Minulle se taas oli lähinnä jälleen yksi epäonnistunut tien ylitys :(



Vappu vierähtikin taas perinteisesti wapputreenien parissa. Minulla on taas pari alkeiskurssilaista koulutuksessa, joten alkeiskurssi korkattiin grillailun ja hyvän seuran puitteissa. Mahtavia koiria on taas tulossa mukaan harrastukseen.



Santtu & Aiccu

Mimmi

Papu

Mimmille alkuhajua

välipala

Maalikoiran lähetys maaliin

Riolle alkuhaju




Toissapäivänä oltiinkin sitten hakemassa apua tähän minun ja Lolan tie juttuun. Oltiin priva treeneissä kokeneemman kouluttajan kanssa. Lolalle tehtiin noin 600m pitkä tuore jälki, joka ylitti vilkkaan autotien.
Saimme todella hienon onnistumisen!
Lola selvästi regoi pakokaasuihin, mutta jäljesti hienosti ja ylitti tien ongelmitta. Ilmaisu tapahtui kaukaa noin 100m päästä ja ilmaisu oli normaalista poikkeavaa. Olen ihmetellyt kun Lola on alkanut temppuilemaan, heittelemään voltteja jäljellä. Mutta nyt sankin tietää, että se on ilmaisu! Lola siis ilmaisee maalikoirat kaukaa piehtaroimalla.
Eli siis jälleen vika löytyy sieltä liinan toisesta päästä... onneksi ;)

Lolan taso on jo sen verran korkea, ettei sille enää voi tehdä "helppoja" jälkiä. Liian helpot jäljet selvästi syövät sen motivaatiota. Niimpä, kouluttajan kanssa juteltua, tulimme siihen tulokseen, että lopetan Lolan kanssa nyt treenaamisen ainakin vähäksi aikaa. Suoritamme siis vain puuttuvia kurssijälkiä ja muut treenit saa olla. Jos haluan Lolalle jonkun treenijäljen tehdä niin se "helppo" täytyy olla vähintään 2km tai vähintään 4 pv vanha ;) Ei siis enää mitään nopeita helppoja, muka palauttavia jälkiä sille.

Katsotaan joskos se tästä taas intoutuisi. Itselleni priva treeni oli juuri sitä mitä halusin. Moneen kysymykseen sain vastauksen ja taas paljon hyviä neuvoja.
Tällä hetkellä keskitynkin nyt alkeiskurssien treeneihin ja siinä ohella voisi kokeilla Lolalle pitkien jälkien puuttuvat suoritukset...



Ei kommentteja: