tiistai 21. huhtikuuta 2015

Hajuerottelun kouluttamisen kirjoa

Uusimmassa Canis lehdessä oli parikin kirjoitusta lajista Nose Work. Kirjoitukset olivat kahden eri ihmisen tuotoksia ja olivat erittäin mielenkiintoista luettavaa. Kummallakin näytti olevan erilainen tyyli opettaa koiralle hajuerottelua ja hajun etsimistä. Toisen artikkelin kirjoittaja käytti koulutuksessaan ruokaa apuna. Ymmärtääkseni koiralle opetetaan ensin ruuan etsiminen piilottamalla sille nameja. Myöhemmässä vaiheessa namin lisäksi piiloon laitetaan haluttua hajua. Harjoitukset jatkuvat tästä niin, että namin määrää pienennetään, jolloin loppuviimein koiralla on piilossa pelkkä haju.
Toinen artikkeli keskittyi lähinnä Nose Work lajin sääntöjen esittelyyn, mutta siinä oli lyhyesti mainittu koulutus vinkkejäkin. Ymmärsin, että tyyli oli sama kuin edellä mainittu, mutta ruuan sijaan käytettiin lelua.
Mielenkiintoisen näistä artikkeleista teki se, että itse en ole käyttänyt kumpaakaan mainittua koulutustyyliä. Tapoja on siis todellakin monia, myös tässä lajissa. Sitä en osaa sanoa, että mikä koulutustyyli on hyvä ja mikä huono, minulla ei tosiaankaan ole kokemusta ruualla tai lelulla kouluttamisesta. Itse olen kouluttanut hajuerottelua opettamalla koiralle, että tietystä hajusta seuraa palkkio. Oikeita termejä en osaa käyttää, mutta olen käsittänyt, että tyylini on periaatteessa takaperin ketjuttamista. Eli käytännössä olen ensimmäisenä opettanut sen, mihin hajuerottelu päättyy purkkiradalla (nenäkosketus oikeaan purkkiin).

Olen noin vuosi sitten kirjoittanut omasta purkkikoulutuksestani jutun, lähinnä tarkoituksena pitää se itselleni muistiinpanona siitä, miten olen koulutuksessa edennyt. Olen yrittänyt muistiinpanoni muokata siihen suuntaan, että aloitteleva purkittaja saisi siitä vinkkejä ja ymmärtäisi mikä on purkkikoulutuksen idea. Mitä purkeilla voi kouluttaa ja kuinka.

Ajattelin nyt julkaista muistiinpanoni tänne arkistojen kätköistä. Kuten olen huomannut, mikään koulutus tapa ei ole ehdoton. Ja tässäkin lajissa näyttää olevan montaa eri "koulutuskuntaa". Pääasia on, että valitsee itselleen ja koiralleen sellaisen koulutustyylin, joka menee omaan järkeen. Joka tuntuu fiksulta idealta ja jolla saa tuloksia aikaan. Ja kukapa estää yhdistelemästä eri tyylejä? Jokaisessa tyylissä on varmasti jotakin sellaista, mitä soveltamalla saa treenit itselleen ja koiralleen sopivaksi. Avoimena kannattaa siis olla, eikä teilata toisen tyyliä heti alkuunsa. Siellä jossain voi olla juurikin se puuttuva palanen omiin treeneihin, jos pitää mielen avoimena :)

(tekstin kopioiminen ehdottomasti kielletty)



------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hajuerottelu hallintaan purkeilla


Hajuerottelun harjoitteleminen purkeilla, auttaa koiraa täsmälliseen hajutyöskentelyyn. Purkkien kanssa ympäristö, sekä eri hajuhäiriöt ovat helposti hallinnassa. Koiralle pystyy antamaan puhtaita hajulähteitä, sekä koiran osaamista on helppo tarkkailla, virheisiin on helppo puuttua. Hajujen käsittelyn lisäksi on tärkeää, että treenattavat purkit ovat mahdollisimman hajuttomia, tai ainakin saman hajuisia. Ilmaisun työstäminen purkeille on helppoa, kuten myös valeilmaisuiden minimoiminen. Purkkitreeni sopii koiralle kuin koiralle, aktiviteetiksi, energian purkamiseksi, jäljellä esiintyvien ongelmien ratkaisemiseksi tai ihan vaan taitojen syventämiseksi.  Kotitreeni ei vie aikaa kuin kymmenisen minuuttia, eikä siihen tarvita mitään ihmeellisempiä välineitä. Purkkikoulutuksen avulla voit opettaa koiraasi etsimään ihan mitä vain haluat, hometta, sieniä, autosi avaimet tai vaikka rahaa. Alkuhajun (smelleri) avulla voit opettaa koirasi etsimään juuri sitä hajua mitä kulloinkin pyydät. Nenän käyttö on koiralle rankkaa työtä, se rauhoittaa koiraa ja usein jopa poistaa tietynlaisia ei-toivottuja käytösongelmia. Purkkikoulutus on hauskaa ajanvietettä koiran kanssa, jossa vain mielikuvitus on rajana.




Koulutusmetodeja on monia. Tässä kerron miten minä olen koirieni kanssa purkkikoulutusta tehnyt. Tämä tapa on sopinut itselleni ja koirilleni. Tapaa voi muokata omien mieltymyksien ja koiran vaatimuksen mukaisesti. Hajukoulutus on yksilöllistä, eikä jokainen koira etene oppikirjan mukaisessa järjestyksessä.

Mitä hajuerottelu on?

 Meillä ihmisillä tärkein aisteistamme on näköaisti. Se on aisteistamme  kehittynein. Pystymme näkemään erilaisia muotoja, ulottuvuuksia, värejä yms. Meille ihmisille kaikki mikä on silmin nähtävissä ja käsin kosketeltavissa on todellista. Siksi hajuerottelun idea on toisinaan helpompi ymmärtää, mikäli koiran hajuaistia vertaa ihmisen näkökykyyn.
Kuvitellaan, että meillä jokaisella on oma henkilökohtainen väri. Jokaisella ihmisellä on oma värinsä, jokaisella esineellä, kasvilla ja eläimelläkin on omansa. Toisilla väri on punertava, toisilla sinertävä. Toiset muistuttavat vihreää. Mutta yhdenkään ihmisen, esineen, kasvin tai eläimen  väri ei ole samanlainen, ne poikkeavat toisistaan sävyltään ja tummuudeltaan.
Erottelu aloitetaan nimen omaisesti opettamalla  erottelemaan  eri värit toisistaan. Valintamme mukaisesti voimme valita vain yhden tietyn värin, jonka haluamme erottaa muiden joukosta. Halutessamme voimme valita myös jokaiseen harjoitukseen kulloisenkin mielivaltaisen värin, mikäli annamme harjoituksen alussa  näköärsykkeen kyseisestä väristä (smelleri).
Alkuharjoitukset tehdään helpoksi, joten otetaan mahdollisimman eri värit ensimmäisiin harjoituksiin. Esimerkiksi vihreä ja keltainen. Ne erotamme jo hyvän matkan päästä toisistamme. Kun idea alkaa olla selvillä voimme ottaa vihreän rinnalle keltaisen sijaan muita vihreän eri sävyjä.  Joskus, jos sävyt ovat oikein saman kaltaisia joudumme vertailemaan niitä keskenään, kenties laittamaan ne lähekkäin ja vertailemaan onko sävy sama vai onko siinä pieni vivahde ero. Tämä on erottelua ja  kun koira tekee sen silmien sijasta nenällä, se on hajuerottelua.
Hajujen maailma on mielenkiintoinen. Sen enempää en niihin nyt  paneudu. Kuitenkin haluan muistuttaa, että koiran hajuaistin, nenän rakenteen ja hajujen käyttäytymisen ymmärtäminen, auttaa koiran ohjaajaa hajuharrastuksissa.






Hajujen käsittely ja säilöminen                               

 Suurimmat haasteet purkkikoulutuksessa liittyvät hajujen käsittelyyn ja säilömiseen. Pitäisi aina pyrkiä siihen, että haluttu koiran ilmaiseva haju olisi mahdollisimman puhdas alkuharjoituksissa. Koskaan haju ei ole täysin puhdas, se on mahdotonta kotioloissa, hajut keräävät jopa ilmasta itseensä vieraita hajuja. Mutta on hyvä kuitenkin välttää kosketusta hajulähteeseen, sekä pitää se tiiviisti suljetussa tilassa säilönnän ajan. Lasipurkki on parhain hajujen säilömiseen. Lasi ei ime itseensä hajua niin hyvin kuin huokoinen muovi, jota ei saa välttämättä hajuttomaksi edes tiskikone pesulla. Kaupasta saa ostaa puhtaita lasipurkkeja, joissa on tiivis kansi. Muovipussit, kuten minikrip- pussit ovat hyviä hajun väliaikaiseen säilytykseen. Pussi on kuitenkin huokoinen, joten hajun sekaan pääsee ilmasta muita hajuja. Ja varsinkin eri hajupussien säilyttäminen vierekkäin vaarantaa puhtaan hajulähteen. Purkkiin, jossa hajulähteitä säilytetään voi hyvinkin tiputtaa puhtaita vanulappuja tai esimerkiksi steriiliä sideharsoa. Näin ollen voi hajun antaa näistä, jolloin itse hajunlähde kestää useamman treenikerran. Tälläisiä hajusiirrännäisiä käyttäessä tulee muistaa, että siirrännäisen ainetta on vaihdettava usein, jottei koira halutun hajun sijaan oleta hajun sisältävän myös tietyn siirrännäisen (vanulapun) hajua.  Aina treenin jälkeen, käytetyt hajut ovat ”saastuneet”, eikä niillä voi treenata enää toiseen kertaan. Eri hajujen varastoiminen treenejä varten on siis suotavaa. Varastopurkkeihin kannattaa myös merkitä mitä hajua se sisältää ja milloin haju on otettu talteen. 





Hajuja ei tule käsitellä sormin, varsinkin hajuerottelun alkuvaiheessa on tärkeää, että harjoiteltavat hajut olisivat mahdollisimman puhtaita, sekä tuoreita.  Metalliset pinsetit tai ottimet ovat hyvä apuväline hajujen siirtämiseen varastosta treenipurkkiin.






Treenattavat purkit voivat olla kuvan kaltaisia metallisia, joissa on kannessa ristikko. Tämä estää koiraa pääsemästä hajuun käsiksi, jos esimerkiksi harjoittelee jollakin, mikä on syötävää. Kansi estää myös hajun karkaamisen, mikäli koira kaataa purkin. Metallipurkeissa ei myöskään ole koiralle näköapuja, purkit ovat samannäköisiä, eikä koira pysty käyttämään silmiään apunaan. Purkkien merkitseminen on kouluttajalle tärkeää, jotta hän tietää koko ajan missä purkissa on mitäkin. Purkkimäärän kasvaessa ja treenien edetessä, on täysin mahdotonta ilman merkkejä tietää, mikä purkki on oikea. Purkkien merkkaaminen kannattaa tehdä mahdollisimman näkymättömästi ja mielellään niin, että jokaisessa purkissa on merkki. Koira oppii äkkiä huomaamaan, jos aina vaan tietyllä tavalla merkatusta purkista saa palkkion. On hyvä muistaa myös vaihdella sitä purkkia, mihin oikean hajun laittaa.
Lasipurkit ovat myös erittäin hyviä treenivälineitä. Lasipurkkeja on tarjolla monen kokoista ja muotoista. Sieltä löytää helposti itselleen ja koiralleen mieluisimman. Kulmikas, kookkaampi ja painavampi lasipurkki pysyy paremmin pystyssä vauhdikkaammallakin koiralla. Lasipurkeissa ei tarvitse välttämättä käyttää kantta treenatessa, kunhan pitää huolen ettei lattialle kaatunutta hajua voi enää käyttää. Kannattaa siis pitää hiukan enemmän treenattavaa hajua mukana, mikäli koira sattuu purkin kaatamaan. Lasipurkin läpi näkee koira ja ihminen. Läpinäkyvällä purkilla treenatessa, olisikin suotavaa käyttää hajunsiirtoja. Eli jokaisessa purkissa täytyy olla vanulappu, jottei koira pysty silmin erottamaan missä on hajua ja missä ei.

                                           

Maltillisesti alkuun

 Purkkikoulutuksen alkuvaiheessa olisi hyvä päättää mitä hajua koiran halutaan ilmaisevan. Ensimmäisissä treeneissä käytetään samaa hajua. Mikäli koira halutaan ilmaisevan vain jonkun tietyn hajun esimerkiksi vaniljan, sille opetetaan hajuerottu alusta alkaen tätä hajua käyttäen. Mikäli koiran on tarkoitus etsiä ihmisiä, käytetään heti ensimmäisistä purkkitreeneistä lähtien eri ihmisten hajuja.
Purkkikoulutuksessa ei käytetä pakotteita. Koira saa palkkion aina kun haistelee oikeaa(”kuumaa”) purkkia, mikäli ei haistele, tai haistelee väärää, ei palkkiota tule. Palkkio tulee aina vain ”kuuman” purkin haistelusta. On kuitenkin tärkeää, että purkkimäärän lisääntyessä, koira haistelee myös ”kylmät” purkit. Hajuerottelua ei voi tehdä, mikäli koira ei jostain syystä halua purkkeja haistella. Motivaation rakentaminen huolella heti alusta asti kannattaa. Purkkikoulutus kannattaa edetä systemaattisesti, aina koiran taitojen mukaan. Tulee myös muistaa, että aina kun vaikeutta lisätään, pitää palata askel taaksepäin ja helpottaa harjoitusta.




 Yhdellä ja yhdessä

 Purkkikoulutus aloitetaan yhdellä purkilla. Koira palkataan aina kun se haistelee haluttua hajuja, hajusta tehdään sille mieluinen. Onnistuminen on tärkeää. Mikäli koira ei haistele, purkki otetaan hetkeksi pois ja tarjotaan sitä sitten uudelleen. Alkuharjoituksissa purkki on hyvä pitää kädessä.  Kun koira yhdistää purkin haistelun palkkion tuloon, voi purkin siirtää lattialle ja opettaa koiraa itsenäiseen työskentelyyn. Kaavoihin ei kannata kangistua, vaan vaihtaa purkin paikkaa itseensä ja koiraansa nähden. Tarkoituksena, että koira hakeutuu lattialla olevaan purkkiin itsenäisesti ja innokkaasti.
Koulutus ympäristö kannattaa pitää rauhallisena, haistelu on keskittymistä vaativaa työtä. Jos esimerkiksi koulutat koirallesi olohuoneessa vauhdikkaita temppuja, kannattaa purkkikoulutukselle pyhittää ihan oma tila. Koira kannattaa jo heti alkuun opettaa toimimaan purkeilla rauhallisessa mielentilassa, jotta haistelu onnistuu. Tarkoitus ei ole vain kuonolla nopeasti tökätä purkkia, vaan tarkoitus on haistella, sekä ymmärtää mitä haistelee.



                                           

Hajuerottelun alkeet

 Kun koira on kiinnostunut purkista ja haistelee sitä mielellään, voidaan hajuerotteluharjoitus aloittaa. Lisätään lattialle/telineeseen ”kuuman” purkin kaveriksi tyhjä (”kylmä”) purkki. Lasipurkeilla harjoitellessa tulee muistaa, että purkkien on oltava ulospäin samannäköisiä. Eli hajustetussa purkissa on hajustettu vanulappu ja hajustamattomassa purkissa on puhdas vanulappu. Palkkio annetaan koiralle aina vain ”kuuman” purkin haistelusta.
Purkkien paikkaa ja järjestystä tulee vaihdella, ettei koira opi hakeutumaan aina vaan toiselle purkille, vaan joutuu käyttämään nenäänsä. Purkkien siirtämisessä on tärkeää, että ohjaaja koskee kumpaankin purkkiin aina siirto vaiheessa. Näin koira ei saa apuja ohjaajan tuoreesta hajusta.  Kun hajuerottelu on hanskassa kahdella purkilla, otetaan mukaan kolmas ja neljäskin. Alkuvaiheessa vahvistetaan haluttua hajua ja muut purkit pidetään puhtaina hajuista. Kahden purkin harjoitteluun ei kannata jämähtää. Koira oppii nopeasti, että purkit vain vaihtavat paikkaa jokaisella kerralla. Muista siis myös välillä koskea purkkeihin, mutta jättää niiden paikat vaihtamatta.


Ilmaisu kuntoon

 Erottelun alettua sujumaan on hyvä päättää miten haluat koiran ilmaisevan sinulle oikean hajun.  Käytä mielikuvitustasi. Voit opettaa koirallesi jonkun tempun. Se voi esimerkiksi laittaa etutassun oikean purkin päälle. Se voi käydä makaamaan oikea purkki etutassujensa välissä. Se voi haukkua oikeaa purkkia, ottaa rullan suuhun oikealla purkilla tai sitten se voi pitää nenäänsä oikean purkin päällä kunnes vapautat sen. Voit opettaa koiralle jonkin haluamasi ilmaisukäytöksen, tai voit myös vahvistaa sitä mitä koira sinulle tarjoaa. Tärkeintä on, että päätät mitä haluat ja alat sitä koiralta vaatia.
Ilmaisukäytös opetetaan koiralle ensin irrallaan itse purkkiharjoittelusta. Ilmaisu laitetaan käskyn alle, jolloin koira tekee asian vain käskyn saatuaan, ei ilman käskyä. Palkka tulee ainoastaan kun koira suorittaa ilmaisukäytöksen silloin kun sinä pyydät. Kun käytös onnistuu, se siirretään purkkiradalle.
Taas palataan harjoituksessa askel taaksepäin, eli ilmaisuharjoitus aloitetaan vain yhdellä purkilla. Koiran kuuluu haistella purkkia niin kuin ihan ensimmäisessä harjoituksessa, mutta nyt palkkio annetaankin vasta, kun haistelun jälkeen saadaan käskysanalla haluttu ilmaisukäytös. Purkkia pidetään jälleen kädessä, josta se siirretään lattialle ilmaisukäytöksen vahvistuessa. Mikäli et vielä tässä vaiheessa ole täysin varma, millaisen ilmaisukäytöksen koiraltasi haluaisit, on pitkäkestoinen nenäkosketus suositeltavaa. Siitä on helppo muuttaa ilmaisua myöhemminkin.





Harjoituksia jatketaan kuten ennenkin, lisäämällä purkkien määrää. Tästä lähtien vaaditaan aina valittu ilmaisukäytös oikealla purkilla, palkkio tulee vasta ilmaisun jälkeen. Väärällä purkilla ilmaiseminen ei tuota tulosta. Pahimmissa tapauksissa vääriä ilmaisuja voi karsia pois, ottamalla purkit piiloon väärän ilmaisun johdosta. Kannattaa myös miettiä, oletko lisännyt liian nopeasti purkkien määrää, mikäli koira tekee valeilmaisuja useasti. Koira oppii myös erehdyksien kautta, joten virheistä ei kannata masentua. Sen sijaan kannattaa miettiä syytä harjoituksen epäonnistumiselle. Taaksepäin palaaminen on aina suotavaa, parempi kuin eteenpäin harppaaminen. Hyvä pohjakoulutus on kaiken a ja o.

Alkuhajun antaminen

 Mikäli tarkoitus ei ole opettaa koiralle vain yhtä tiettyä hajua, jota haluat sen etsivän (esim.  home) voi harjoitukseen liittää myös alkuhajun. Alkuhaju(”smelleri”) on haju, jota sillä kerralla haluat koirasi sinulle ilmaisevan. Alkuhajun avulla koirasi pystyy etsimään mitä hajua vaan. Hajunlähde voi siis käytännössä muuttua jokaisella harjoittelukerralla. Voit toisinaan pyytää sen etsiä koiraa, toisinaan ihmistä. Kannattaa siis miettiä onko sinulla jokin tietty tarkoitus purkkikoulutukselle vai haluatko vain puuhastella koirasi kanssa. Jos olet taitava hukkaamaan avaimesi, voi olla hyödyllistä opettaa koiralle avaimesi haju. Kaukosäädin on aina hukassa, olisiko se kätevää jos koirasi löytäisi sen sinulle?
Mikäli päätät ottaa harjoituksiin alkuhajun, on tärkeää, että alkuhaju ja purkissa oleva haju ovat tismalleen samoja. Hajuvaraston oikeanlainen säilytys on tärkeää.







Alkuhajua opetellessa palataan jälleen alkuun. Ensin annetaan kädestä alkuhaju ja palkataan kun koira haistelee sitä. Kun tämä on hallinnassa, asetetaan lattialle purkki, jossa on tismalleen samaa hajua kuin alkuhajussa. Nyt koira haistelee ensin alkuhajun kädestäsi ja menee sen jälkeen lattialla olevalle purkille. Ilmaisukäytös toivottavasti jo tulee varmasti ja pääset koiran palkkaamaan onnistuneesta suorituksesta. Kun koira ymmärtää alkuhajun tarkoituksen, voidaan harjoituksiin lisätä toinen purkki, joka on hajultaan tyhjä. Sitten voidaankin ottaa mukaan kolmas ja neljäs tyhjä purkki. Joka kerta kun koira ilmaisee ja saa palkkion se viedään pois purkkiradalta, jolloin pääset vaihtamaan purkkien paikkaa. Koiralle voi opettaa esimerkiksi jonkun paikan jossa se istuu kun purkkeja vaihdellaan. Tässä kannattaa kuitenkin huomioida, että koira saattaa nähdä minne oikea purkki liikkuu. Hyvä konsti on myös heittää varsinaisen ilmaisupalkkion jälkeinen nami purkeista pois, jolloin ehdit siirrellä purkkeja koiran etsiessä namia. Apuri voi myös liikutella purkkeja sillä aikaa kun ohjaaja vie koiran takaisin purkkiradan alkuun.  On hyvä muistaa aina koskea jokaiseen purkkiin, vaikka kaikkien paikkaa ei vaihtaisikaan.





Lisää haastetta häiriöillä

 Häiriöhajut otetaan mukaan kun harjoitukset onnistuu neljän purkin kanssa. Aluksi kannattaa käyttää jotakin halutusta hajusta poikkeavaa häiriötä. Jos koiran on tarkoitus ilmaista ihmisen hajua, kannattaa häiriöksi ottaa esimerkiksi teetä, tai jotakin mausteita. Vasta osaamistason kasvaessa voidaan ottaa toisen ihmisen hajua häiriöksi. Häiriöhajuja voi siirtää vanulappuun, jolloin häiriöksi voi ottaa myös useita eri ihmisiä. Häiriöhajuissa vain mielikuvitus on rajana, kaikki materiaali haisee omanlaiselleen. Mausteiden käytössä on hyvä muistaa, että valitsee nenäystävällisiä hajuja. Mikäli pippuria haluaa käyttää, on se ehdottomasti oltava kokonaisessa muodossa, ei missään nimessä jauheena. Epämiellyttävät kokemukset tässä vaiheessa, kuten pippurijauheen hengittäminen, voi tappaa koiran työskentelymotivaation lopullisesti. Tilanteen korjaaminen vaatii paljon työtä ja joiltakin se ei onnistu ollenkaan. Ole siis varovainen hajujen kanssa ja mieti, mihin itse nenäsi haluaisit työntää.
Häiriöhajun ottaminen on askel eteenpäin. Niinpä harjoituksessa palataan askel taaksepäin. Ensimmäiset häiriöt otetaan vain kahdella purkilla. Toiseen laitetaan haluttua hajua ja toiseen häiriöhajua. Harjoituksissa edetään samalla lailla kuin aikaisemmin tyhjien purkkien kanssa. Purkkien määrää lisätään osaamisen myötä, mutta häiriöhajut ovat jokaisessa purkissa samoja, purkkien määrästä riippumatta.


Variaatioita

 Harjoituksien edetessä vain mielikuvitus on rajana. Häiriöhajuja voi vaihtaa, jokaiseen purkkiin eri hajua. Purkkiradan muodostelmaa voi muuttaa rivistä jonoksi. Purkit voi laittaa ympyräksi, neliöksi tai niitä voi sijoitella huoneen eri nurkkiin. Purkkeja voi asettaa kaapin päälle, tai piilottaa kaapin alle. Purkkeja voi liikutella vapaasti. Asetelmissa kannattaa muistaa kuitenkin sopivan pituiset hajuraot purkkien väliin. Nopea koira tarvitsee suuremmat välit kuin hitaampi. Koiran täytyy keritä hengittämään ilma ulos, ennen seuraavalle purkille menoa. Muutoin on vaarana, että koira puhaltaa edellisen purkin hajut seuraavaan. Tämä voi hyvinkin olla yksi syy valeilmaisulle, tarkasta hengittääkö koirasi ulospäin ennen kuin siirtyy seuraavalle purkille. Haistelu on koiralle väsyttävää puuhaa. Pidäthän huolen ettet milloinkaan treenaa koiraasi uuvuksiin. Lopeta aina silloin kun koirasi näyttää olevan parhaimmillaan harjoituksessa. 



                                                                                                                                              Miia Hultin

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Mistä olet hankkinut nuo metalliset purkit? On kovin kätevän näköiset :)

Mimmu kirjoitti...

Moikka.
Nää purkit on oikeasti tomusokeri sirottimia. Netissä ainakin herioil.fi myy näitä. Joulun alla näin Hongkong myymälässä myös, joskin niissä ei kantena ollut verkko vaan reikiä.