keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

VarikkoTreenit Porvoossa 6.4.2015

Pääasiäisenä pääsimme Myrskyn kanssa mukaan bullmastiffien kokoontumisajoon. Tällä kertaa haku treenit pidettiin Porvoossa varikolla.


Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi, tuuli oli sopiva hajutreeneihin ja lämpötila mukavasti +6.
Treeneissä oli Myrskyn lisäksi 4 bullmastiffiä ( yksi oli yli 10-vuotias!!), pari suursnautseria ja yksi erittäin ällöttävä 8 viikkoa vanha labukka.

Siitä onkin vierähtänyt vuosi jos toinenkin kun viimeksi olen kökkinyt maalimiehenä mitä eriskummallisimmassa piilossa. Ja voi että nautin! Koirat olivat kaikki erittäin taitavia. Jokaisella oli mahtava motivaatio, ilmaisut olivat hienoja ja koirat tekivät todella hienosti töitä!

Hakuharrastus on jäljestykseen verrattaessa mielestäni mukavampaa katseltavaa. Haussa koirat ovat vapaana, joten ne saavat itse hakea hajua sieltä minne haju kulkeutuu ja työstää omalla tyylillään sen mistä haju tulee. Kukaan ei pidättele koirien tahtia liianan päässä roikkumalla ja himmaamalla. Kukaan ei häiritse koiran työskentelyä kiristämällä liinaa ja sanomalla koiralle, ettei se haju voi siellä olla. Luulen, että tälläinen vapaana etsiminen olisi jälkikoirillekin hyvä motivaation nostattaja. Treeneissä olevia koiria kun seurasi, jopa 10-vuotias bullmastiffi etsi maalimiehet juosten! Yksikään koira ei kävellyt ihmisen tahtiin, kuten jäljellä mennään, vaan jokainen juoksi innosta puhkuen.


Koirat saivat itse ratkaista ongelmat, ilman ohjaamista ja painostamista. Ne saivat mennä esteiden läpi jos halusivat, kiivetä hiekkakasalle hakemaan hajua paremmin ja kiertämään aluetta löytääkseen hajun lähteen. Niitä ei estetty, ei hidastettu, ei painostettu, eikä häiritty. Niiden annettiin käyttää nenää sekä ratkaista ongelmat itse!


Onnelliset koirat hakuhommissa tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että halu lajin pariin syttyi uudelleen. Voisikohan Myrskyn kanssa kokeilla tätä lajia? Olisikohan se sille mieluinen? Laitetaan asia muhimaan ja aloitetaan kysely esimerkiksi muiden nöffien osalta, olisiko kiinnostusta perustaa harrasteluryhmä hakua varten.

Myrsky ei näissä treeneissä etsinyt ihmistä vaan halusin ottaa sille Nose Work treenejä uudessa ympäristössä uusilla häiriöillä. Piilotimme ensimmäisessä harjoituksessa sille 3 hajustettua purkkia betonikasa käytävälle. Purkkien kanssa pystyin vähän hallitsemaan hajun kulkeutumis suuntaa, vaikka toki sain taas huomata, ettei se kuitenkaan mene aina niinkuin suunnittelee.



Ensimmäinen purkki laitettiin betonikasan viereen, ihan näkyville. Kuitenkin niin, että Myrsky ei saanut näköapua ennen kuin sai hajun ja lähti sitä kohdentamaan. Tämä sujuikin hienosti. Myrsky sai hajua ja lähti kulkemaan sitä kohti. Näki purkin maassa ja laittoi nenän purkin päälle! Hieno ilmaisu!

Seuraava purkki oli asetettu betonikasassa olevan rautaputken sisään. Myrsky jatkoi hienosti hommia ensimmäiseltä löydöltä, mutta palasi ilmaisemaan sen uudelleen. Otin purkin mukaan käteeni ja annoin uuden etsintä käskyn. Yritetään muistaa ensi kerralla useampaa piiloa käytettäessä, suunnitella myös mihin löydetty piilo laitetaan, tai mitä sille tehdään. Tällä  kertaa piilojen välillä oli noin 5m matka, joten eri piilojen hajut sekoittuivat keskenään. Myrsky hämääntyi myös kun minulla oli jo se yksi löydetty purkki kädessäni, ilman kantta tietenkin.
Myrsky teki hienosti töitä kaikesta mokailustani huolimatta ja bongasi hajun rautaputken sisältä. Se työnsi kuononsa putken suulle, hieno ilmaisu!

Laitoin kummatkin löydetyt purkit rautaputken sisään ja jatkoimme kolmannen etsimistä. Se olikin vaikea. Purkki oli asetettu noin vyötärön korkeudelle ja haju näytti liikkuvan sieltä laajalle. Myrskystä huomasi selvästi miten sen käytös muuttui kun se sai hajun, mutta se ei osannut hajua kohdentaa. Tässä vaiheessa se alkoi lopettaa työskentelyä ja pyrkimään ihmisten luo, joten apuri siirsi purkin korkeasta piilosta maahan, joka oli oikea ratkaisu. Tulimme Myrskyn kanssa jälleen käytävää pitkin, Myrsky haisteli hienosti betoni kasoja ja bongasi sitten viimeisenkin purkin laittaen nenän purkin päälle. Kulkeutuuko haju korkeammalla laajemmalle, vai onko Myrskylle vain helpompaa etsiä hajua alhaalta.. en tiedä, mutta hiukan korkeampia piiloja täytyy alkaa harjoittelemaan.
Tämä treeni sujui erittäin hienosti ja olin oikein tyytyväinen Myrskyn motivaatioon, työskentelyn tarkkuuteen sekä ilmaisuun :)

Varikon perimmäisestä nurkasta löysin kasan styroksi kuutioita, joissa oli juurikin purkin kokoinen reikä keskellä. Sain mahtavan idean laittaa hajupurkki yhteen kuutioon ja tehdä siitä Myrskylle "purkkiradan". Myrsky suorittikin radan hienosti, ilman ongelmia. Apuri siirsi kuutioita, joten en tiennyt oikeaa kuutiota. Myrsky ilmaisi minulle oikean työntämällä kuononsa niin syvälle reikään kuin vain onnistui. Mahtava ilmaisu ja hajulle jääminen!

(loput kuvat: Tove Hellman)


Myrsky lähetetään radalle

Myrsky tajusi heti homman idean ja lähti haistelemaan innolla.
Huomasin ettei se käynyt ensimmäisellä kuutiolla ollenkaan, joten otetaan mukaan tälläisiin treeneihin myös se, että kuuma purkki onkin radan ensimmäisenä.

Myrsky jähmettyi oikealle kuutiolle ja jäi siihen hienosti.

Kun palkkion tuleminen kesti, se työnsi koko kuononsa kuution sisään.
 Ilmaisu oli todella hieno ja varma. Tätä voi jo kutsua hajulle jäämiseksi.

Lihapulla palkka hajun päälle.

Treenit päätettiin, mitenkäs muuten kuin koirille parhaimpaan palkkaan, riehumiseen. Hajuaivot vapaalle ja juoksemaan!





Kiitos kaikille aivan mahtavista treeneistä. Oli ilo olla mukana.

Ei kommentteja: