Pakottamalla koira haistelemaan smelleriä, eli alkuhajua saadaan aikaan koiran vastenmielisyys hajua kohtaan, sekä kaikkeen siihen, joka vastaa hajua. Tämän voi nähdä hyvinkin koiran elekielestä kun smelleriä työnnetään koiran nenään.
Pahimmat smellerin haistelun pakottamiset tapahtuvat pitämällä koiran päästä kiinni ja työntämällä hajupussi jopa koko pään yli. Lievempiä versioita näkee yleisesti harrastelijoiden keskuudessa, hajua sisältävä kakkapussi työnnetään koiran kuonon yli, ikäänkuin varmistuakseen siitä, että koira haistaa smellerin. Pussi otetaan pois koiran päästä tai kuonosta kun ohjaaja on sitä mieltä, että koira on haistanut smellerin tarpeeksi hyvin.
satunnainen kuva otettu netistä
Mistä tämä tyyli on saanut alkunsa? Ei ole tietoa, mutta se on iskostunut joidenkin päähän syvälle. Koirahan kykenee haistamaan kilometrin päässä olevan maalimiehen mikäli tuulen suunta on suotuisa. Miksi ihmiset kuitenkin kuvittelee, että koiran täytyy laittaa pää/kuono pussin sisään haistaakseen sen sisällön? Ongelma smellerin käytössä on se, että kukaan ei opeta sitä. Jonkin verran puhutaan siitä, kuinka smellerin tulee olla hajultaan mahdollisimman puhdas ja vahva, jotta koiran on helpompi löytää sille täsmäävä haju maasta. Mutta se, miten smelleri koiralle annetaan ei ole kuulunut ainakaan yhteenkään kurssiin/koulutukseen joihin itse olen osallistunut. Smelleri aloittaa koko hajutyöskentelyn, joten on hyvä antaa sillekin pieni ajatus.
Todennäköisesti tälläinen koiran pään pitäminen ja pussin työntäminen pään yli, on tullut lukuisten virheiden seurauksesta. On täysin luonnollista, että me ihmisetkin reagoimme naamaa lähestyviin esineisiin kääntämällä päämme pois tai ainakin peruuttamalla vähän.
Kun koiralle työnnetään smelleriä kohti naamaa, koira peruuttaa. Ihminen alkaa luonnollisesti ottamaan koirasta kiinni ja estämään peruuttamisen, kunnes ollaan loppuviimein ensimmäisen kuvan osoittamassa tilanteessa, jossa tarvitaan jo kahta kättä saadakseen koira haistelemaan smelleriä. Mitä luulette, miten koira suhtautuu näin annettuun smelleriin tai siihen täsmäävään hajuun?
Kuvan osoittama tilanne on ääripää. Yhtä hyvin voimme puhua koirista, jotka siirtävät painoaan taakse ohjaajan työntäessä hajupussia sen eteen haisteltavaksi. Toiset koirathan eivät edes haistele smelleriä, eivät käytä nenäänsä siinä ollenkaan vaan "ryntäävät pakoon", joka saattaa näyttää siltä, että koira lähtee jo jäljelle. Mikäli tälläiselle koiralle, joka välttelee smelleria tehdään tuplasokkojälki (ohjaaja eikä kukaan muukaan mukana oleva tiedä jäljen suuntaa) koira valitsee usein väärän jäljen. Epämieluinen smellerin anto aiheuttaa koko hajua kohtaan epämieluisan tunteen, jolloin koirat välttelevät hajua automaattisesti. Mikäli oikea jälki on vanhempi kuin muut paikalla olleet jäljet, koira todennäköisesti (ja usein) valitsee ilman ohjaamista tuoreimman jäljen, joka ei vastaa annettua smelleriä. Tämä taas saa aikaan ohjaajassa hämmennystä ja smellerin antoon otetaan lisää pakotteita, koirahan ei sitä haistanut kunnolla kun valitsi väärän jäljen.. pian ollaan menty ojasta allikkoon.
Smellerin idea on antaa koiralle vihje, että tätä hajua etsitään. Tarkoituksena on, että koira etsii hajuun vastaavan hajun innoissaan maastosta ja lähtee seuraamaan sitä hyvällä motivaatiolla.
Kuinka sitten saamme smelleristä koiralle mieluisan?
Koirat ovat uteliaita eläimiä. Yleensä, mitä tavoittelemattomampi jokin on, sitä itsepäisemmin koira asiaa hapuilee, tahtoo siihen tutustua. Esimerkiksi tien laidalla oleva karkkipussi, se on miltei mahdotonta koiran ohittaa ilman tarkempaa tutkimista nenällään. Voisiko tätä koiran luontaista taipumusta uteliaisuuteen käyttää hyväkseen myös smellerin annossa?
Jäljestys pohjautuu metsästysketjuun: Koira saa hajun, etsii hajun, seuraa hajua ja löytää saaliin. Mikäli tämä ketju on heti alusta koiralle epämieluinen voitte olla varmoja, ettei ketjun muut osat toteudu ilman voimakasta ohjaamista ja manipulointia. Ja siinä ei huijaa ohjaaja kuin itseään. Tämä on valitettavan yleistä, enkä voi taas kuin vain painottaa edelleen niitä tuplasokkojälkiä, jotka paljastavat totuuden.
Mikäli koira lähtee ilman ohjaamista väärälle jäljelle smellerin annon jälkeen, ei kyse ole välttämättä koiran osaamattomuudesta, tuulen suunnasta, maastosta, säästä yms. Toki selityksiä voi keksiä lukuisia, mutta suosittelen pysähtymään ja katsomaan mitä tapahtui juuri ennen väärän jäljen valintaa. Mikä sai koiran valitsemaan väärän jäljen. Videointi on paras keino selvittää ongelmia ja treenejä kannattaa videoida ihan siitä smellerin annosta lähtien. Tuliko koira itse smellerin luo, vai työnnettiinkö se koiran naamalle? Millainen oli koiran elekieli smellerin aikana, oliko painopiste smelleriin/ohjaajaan päin vaiko poispäin. Ryntäsikö koira "pakoon" vai haisteliko kiinnostuneena ja innoissaan? Koiran elekielen tulkitseminen on tärkeää, niin jälkeä ajaessa kuin ihan smellerin annosta lähtien. Joskus smelleri voi olla koiralle syystä tai toisesta niin epämieluisa, ettei se halua lähteä hajua etsimään. Tämä on hyvä tiedostaa jo heti siinä lähtöpisteessä, eikä vasta tuntien päästä kun koira onkin lähtenyt alusta alkaen väärälle jäljelle vain vältelläkseen epämieluisaa hajua. Tätähän me emme halua vahvistaa, emmehän?
Mikäli koira ei hapuile itsenäisesti smelleriä, vaan päin vastoin välttelee sitä tai ryntää jäljelle ennen smellerin antoa, sen sijaan, että smellerin antoon aletaan kuluttamaan enemmän aikaa ja vaivaa ja kenties käyttämään enemmän pakotteita, voi koko tyylin muuttaa. Missään ei lue, että smelleri tulee antaa ohjaajan kädestä. Se on vain tapa, joka ihmisillä on pinttynyt päähän.
Sitä vain tehdään, koska on aina tehty, sen enempää ajattelematta miten koira asian kokee.
Vuonna 1937 Dr. Leon Whitney kirjoitti kirjan, jossa hän mm kertoi havainnoineensa, että mikäli koira saa etsiä smellerin itse, ne valitsevat siihen täsmäävän jäljen paremmin. Idea oli siinä, että smelleri tuli koiralle yllätyksenä. Koira sai etsiä sen itse. Metsästysketju saa näin voimakkaan alun. Koira löytää kiinostavan hajun ja lähtee sitä hyvällä motivaatiolla etsimään. Tämähän on koiraeläimelle erittäin luonnollinen tapa metsästää, ajatellaan esimerkiksi susia. Ne haistavat saaliin hajun maasta, löytävät jäljen ja lähtevät saalistamaan.
Kaiken lisäksi tämä on erittäin helppoa toteuttaa. Maalimies asettaa hajunäytteensä jäljen päälle (alkuharjoituksissa), mielellään suljettuun lasipurkkiin, jolloin hajua ei leijaile purkin ympärillä. Purkki voi ja sen pitääkin olla täysin näkyvissä. Mikäli lasipurkkiin paistaa aurinko, haju lämpenee, jolloin kannen avatessa haju ikäänkuin "räjähtää" koiran naamalle. Voiko koiralle enää parempaa smelleriä tarjota? Sen lisäksi, että itse löydetty smelleri antaa jo heti alussa koiralle "palkkion", se on myös mahdollisimman puhdas hajultaan. Se ei ole ollut ohjaajan kädessä, muovipussissa, taskussa yms. vaan se on asetettu "tuoreeltaan" suljettuun lasipurkkiin.
Muutamille asioille kannattaa kuitenkin tässäkin tapauksessa antaa ajatus:
1. hajupurkkia ei saa missään nimessä asettaa paikkaan, jossa on koiran ulostetta tai pissaa
2. jos hajupurkkia ei halua käyttää, tulee smellerin olla tarpeeksi suuri. Tupakan tumppi on aivan liian pieni. Paita tai pyyhe on sopiva.
3. Smelleri tulee asettaa niin, ettei koira kykene sitä kovin kaukaa näkemään tai jos purkkia ei käytetä, ei koira saa saada hajua kovin kaukaa. Jos koira saa hajun kaukaa, ne analysoivat sen eivätkä välttämättä reagoi enää hajuun. Hajuhan kuuluu tällöin jo ympäristöön, eikä se ole puuttuva.
4. muovipussit ovat huonoja, niitä ei tule käyttää. Muovipussi on huokoinen, jolloin koira saa smellerin hajun jo paljon ennen kuin se on tarkoitus.
Se mikä tässä maahan asetetussa smellerissä on parempaa kuin ohjaajan kädestä annettu on se, että tässä koira työskentelee itsenäisesti. Se löytää itse smellerin (ohjaaja korkeintaan avaa purkin kannen) ja etsii itse jäljen. Ohjaaja ei eleillään, eikä edes rintamasuunnallaan anna koiralle vihjettä. Smellerin anto on yksinkertaista, koiraa ei pidätellä, sitä ei rauhoitella smellerin antamisen aikana, sitä ei käsketä istumaan, makaamaan tai tehdä muitakaan temppuja. Koira löytää smellerin, haistaa smellerin koska koirat ovat uteliaita ja sen jälkeen se etsii siihen täsmäävän hajun. Ohjaajalla ei tässä ole roolia ollenkaan, eikä pitäisikään olla. Onhan kyse edelleen koiran hajutyöskentelystä.
Jos mietitään hetki "perinteistä" smellerin antoa koiran näkökulmasta voi treenit alkaa tähän tyyliin:
1. Koira otetaan autosta ulos vuoronsa alkaessa. Ohjaajalla on kakkapussissa smelleri ja se on hänen treeniliivin taskussa. Joko koiran puolella, selässä tai vastakkaisella puolella, sillä ei ole merkitystä. Koira on haistanut jo vieraan hajun joka tulee ohjaajasta.
2. Koira kenties pissatetaan pikaisesti ja sen annetaan toivottavasti kalibroida nenänsä. Tässä vaiheessa koira on jo onnistuneesti skannannut ympäristöään, siinä olevat hajut, sekä smelleriä vastaavan hajun maastossa. Se kenties jopa yrittää kiskoa jäljen suuntaan, jolloin ohjaaja pidättää sitä voimakkaasti ja kutsuu vierelleen.
3. Koiralle puetaan valjaat. Tässä vaiheessa koira on jo haistanut smellerin, tietää missä jälki on ja haluaa lähteä sinne. Ohjaaja komentaa koiransa istumaan, tappelee koiran kanssa jotta saa sille valjaat puettua ja kenties jopa joutuu minuutteja odottelemaan, että koiran "alkuinnostus" laskee.
4. Kun koira on rauhallinen, sille tarjotaan smelleriä. Tässä vaiheessa koira on jo ajat sitten haistanut smellerin ja löytänyt siihen sopivan jäljen. Se on yrittänyt lähteä ajamaan innoissaan jälkeä, mutta siltä on se kielletty. Innokkuus jäljelle on sammutettu ja koira tehty hajulle passiiviseksi. Nyt sille tarjotaan uudelleen hajua, jonka se on jo saanut ja jota se ei saanut lähteä seuraamaan.
5. Mikäli koiraa ei ohjata, eikä painosteta se usein valitsee tälläisessä tilanteessa väärän jäljen. Jäljen joka on tuoreempi kuin sille suunniteltu jälki. Ohjaaja on hölmistynyt. Joko pakottaa koiran haistelemaan smelleriä uudelleen, ehkäpä pariinkin kertaan tai sitten ohjaa koiran oikealle jäljelle.
Vertailun vuoksi, entäpäs jos smelleri odottaakin koiraa jäljellä, suljetussa purkissa tai muutoin aseteltuna niin, ettei koira saa siitä hajua:
1. Koira otetaan autosta, annetaan sen tehdä tarpeensa ja kalibroida nenänsä
2. koiralle puetaan valjaat. Se voidaan pyytää sivulle istumaan siksi aikaa.
3. Koiraa lähdetään kuljettamaan jäljen alkupäähän, paikkaan johon maalimies on smellerin asettanut
4. koira havaitsee smellerin ja ryntää innokkaasti sitä kohti, ohjaaja antaa liinaa ja pysähtyy
5. koira haistelee smellerin, etsii siihen täsmäävän hajun maastosta ja lähtee sitä seuraamaan. Ohjaaja liikkuu vasta kun 10m liina kiristyy.
Jos minä olisin koira, valitsisin jälkimmäisen tavan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti