Hinnalla millä hyvänsä?

Sain jälleen kerran lukea ihmisen itsekkyydestä koiraansa kohtaan. Omistaja kertoi julkisesti somessa, että koira oli läpäissyt luonnetestin hienoin pistein vain KAKSI TUNTIA ENNEN SEN LOPETTAMISTA. Tekstistä käsitin, että koira sairasti syöpää, joten ilmeisesti koiran sairaus ja terveydentila oli omistajalla tiedossa. Kuitenkin, kuitenkin koira vietiin niinkin rankkaan (henkisesti ja fyysisesti) testiin kuin luonnetesti, vaikkei koira ollut enää elinkelpoinen??!!!

Taidan itse olla pahemman luokan kukkahattutäti. Minulla on ollut tapana mennä koiran kanssa yhden tietyn kallion päälle, jonne auringonlasku näkyy mitä parhaiten.. aina ennen kuin joudun päästämään ystäväni pois. Näin tein Hemmon, Lyylin ja Lolan kanssa. Korkealla kallion päällä, katsellen auringonlaskua, hiljaisuudessa ja rapsutellen. Nauttien viimeisistä yhteisistä hetkistä, rauhallisesti.

Minä olen aina katsonut velvollisuudekseni, koiran ottaessani, että tarjoan sille parhaimman mahdollisen elämän, koiran omilla ehdoilla. En niillä ehdoilla mitkä minulle sopii, vaan niillä, mitkä sopii koiralle, myös sen käydessä vanhaksi ja/tai saraaksi.

Siinä vaiheessa kun koiralla todetaan jokin sairaus, sen paikka ei ole testeissä, eikä harrastuksissa. Eikä missään nimessä töissä, mikäli koira on työ käytössä. Tämä pitäisi tulla jokaiselta koiran omistajalta itseltään, vastuuna ja velvollisuutena. Kuitenkin, käytetään edelleen sairaita koiria, niin töissä kuin treeneissäkin. Minä suoraan sanottuna halveksin tälläisiä ihmisiä, enkä tiedä tälläiseen käytökseen mitään muuta syytä kuin ihmisen itsekkyys: hinnalla millä hyvänsä.

Jokaisen koiran omistajan tulee tunnistaa omasta koirastaan milloin se on terve. Milloin se on sekä fyysisesti, että henkisesti hyvässä kunnossa. Eläimet ovat eläimiä. Hevoset voivat juosta itsensä hengiltä ja koirat valitettavasti kykenevät piilottamaan kipunsa tehdessään töitä. Minäkin olen kokenut tämän kantapään kautta ja ehkäpä siksi tämä aihe on koskettanut ja koskettaa edelleen minua erittäin paljon.

Hyvässä kunnossa oleva koira on valpas. Se on kiinnostunut ympäristöstään ja ohjaajastaan. Se on innokas kun pääsee oman harrastuksensa pariin ja niin sen kuuluukin olla. Koiran olemus tulee olla pirteä, iloinen, aktiivinen ja innostunut. Toki koirissa on rauhallisempia luonteita ja minullakin on miltei apaattisen luonteen omaava rauhallinen nöffi. Mutta kyllä sekin on innostunut jäljelle päästessään, sen silmissä on palava katse, se ei pysy karvoissaan ja se on erittäin kiinnostunut tehtävästä. Se tulee innoissaan pois autosta ja kun sille puetaan jälkivaljaita, sen into nousee. Innolla en tarkoita välttämättä sitä, että koira menee kierroksille, haukkuu ja meuhkaa, vaan intoa on edellä mainitsemani asiat. Rauhallisilla koirilla tämä into on rauhallisempaa, aktiivisemmat voivat jopa heittää kierroksille.

Koirat ovat viisaita ottamaan vinkkejä ympäristöstään. Ne oppivat nopasti esimerkiksi sen, että kun omistaja pukee tietyt housut se tarkoittaa tiettyä treeniä. Ne oppivat että tiettynä päivänä tiettyyn aikaan lähdetään treeneihin. Ne oppivat yhdistelemään asioita nopeasti ja taitavasti ja toisinaan kuulee omistajien ihmettelevän, miten koira voi aina tietää treeneistä etukäteen, vaikka treenipäivät eivät ole säännölliset. Tämän takia omistajan on tarkkailtava koiraansa sen ollessa "vapaalla". Onko koira kotonakin halukas lenkkeilemään? juokseeko se mielellään vai joutuuko se nukkumaan pitkään rasituksen jälkeen? Pelkkä koiran nukkumis asentokin paljastaa aika paljon siitä, onko koira rentona vai jännittääkö se jotakin paikkaa kenties kipujen takia? Hysteeriseksi ei kannata heittäytyä, mutta mielestäni koiraa, oli se sitten puhtaasti kotikoira tai harrastuskaveri, tulee seurata kriittisesesti koko ajan. Onko koira onnellinen, pirteä, liikkuu ja syö hyvin? Siinä muutamia perus asioita mitä itse tarkkailen omissa koirissani ihan päivittäin. Huomioin myös sen, jos koira on normaalia vilkkaampi. Sekin kun voi olla kivun oire, koira ei pysty rentoutumaan. Minulla on myös tapana silitellä koiriani päivittäin, ihan kuonosta hännänpäähän asti. Ja nimen omaan silloin kun koira on rentona. Tällä tavalla käsittelemällä koiraa, koira oppii jopa varpaiden kosketteluun, sekä omistaja oppii huomaamaan pienimmätkin muutokset reaktioissa. Nuori koira esimerkiksi voi hyvinkin helposti satuttaa tassunsa tai jumiuttaa niskansa. Eikä sen tarvitse olla mitään vakavaa. Kun silittäessä huomaan koiran reagoivan esimerkiksi niskan koskemiseen, voin helpommin tarkkailla tilannetta. Mitä aikaisemmin tilanteisiin pystyy puuttumaan, sitä varmempaa paraneminen on, mikäli se on mahdollista. Sanoisin, että se sellainen ns maalaisjärki on oikein hyvä mittari näissäkin asioissa.

Vanhuus ei ole sairaus. On kuitenkin hyvä muistaa, että samalla lailla kun me ihmiset kestämme vanhemmiten huonommin rasitusta, samoin käy koiralle. Vanha keho ei palaudu enää niin hyvin kuin nuorena, eikä se ole enää niin kestävä kuin nuorena. Vammautumiset käyvät helpommin vanhemmalla iällä ja parantuminen on hitaampaa.
Koirilla kuten ihmisilläkin aistit heikkenevät vanhemmiten. Ne eivät välttämättä menetä kuuloaan, näköään ja varsinkin harvemmin hajuaistiaan, mutta totuus on se, että ne heikkenevät. Hajutyössä käytetty koira ei vanhemmiten yksinkertaisesti pysty välttämättä haistamaan enään niin hyvin, mitä se nuoruudessa kykeni, jolloin taas peräänkuulutan sitä omistajan velvollisuutta. Vanha koira ei välttämättä ala kokeilemaan vanhoina päivinä omistajaansa toko kentällä, tai heitä jäljestyksessä hommaa leikiksi. Se ei ehkä vain yksinkertaisesti kuule enää kunnolla, tai sitten se ei kykene hajuerottelemaan enää tarkasti. Koirille voi iskeä myös dementia, eivätkä ne kertakaikkiaan enää muista mitä niiden pitikään tehdä.
Tässä taas peräänkuulutan omistajan/ohjaajan velvollisuuksia varsinkin jos koiraa käytetään "töissä". Eli jossain sellaisessa asiassa missä virheet voivat vaikuttaa lopputulokseen. Omistajan/ohjaajan tulee nähdä vanhenevasta koirastaan ne oireet kun se ei enää kykene työskentelmään täysillä ja ennen kaikkea hyväksyä ne! Silmiään ei saisi ummistaa, eikä koskaan laittaa omaa menestymistään koiran hyvinvoinnin edelle. Tätä valitettavasti tapahtuu..

Enkä edelleenkään väitä, etteikö vanhan terveen koiran kanssa voisi harrastaa tai jopa käyttää sitä työtehtävissä, en toki. Kunhan sen kaiken tekee KOIRAN ehdoilla ja kunnioittaa niitä päiviä ja niitä hetkiä kun vanha koira ei työhön kykene. Sille tulee suoda enemmän vapaapäiviä toipuakseen rasituksesta. Sille tulee tarjota kevyempiä treenejä ja töitä. Ja siinä vaiheessa kun vanhuus alkaa oireilemaan, koiralle tulee suoda koiran ansaitsema ELÄKEAIKA. Vaikka se ohjaajasta tuntuisi kuinka tylsältä tahansa. Yleensä ensimmäiset vahuus oireet näkyvät siinä, ettei koira enää hyppää autoon. Se ei istu vaikka pyydetään ja sen makuulta ylös nouseminen käy hitaasti.
Sairaan tai vanhan koirankin kanssa voi kyllä harrastaa, kunhan sen tekee jälleen kerran niillä KOIRAN ehdoilla.

Koirat eivät onnu, koska ne ovat vanhoja. Ne ontuvat koska niillä on kipuja!

Lola alkoi oireilemaan nivelrikkoaan kolmen vanhana, juuri kun me olimme hajuhommissa parhaimmillaan. Tavoitteet oli korkealla ja treenaaminen sujui hyvin. Koira kehittyi koko ajan paremmaksi ja vain taivas tuntui olevan rajana. Sitten se alkoi ontumaan, ensin ihan vaan lenkillä ollessa. Laitoin sen heti parin viikon "sairaslomalle" tarjoten sille kevyttä liikuntaa ja paljon lepoa. Kun ontuminen ei viikon päästä näyttänyt menneen ohi, kävimme lääkärissä, josta saimmekin nivelrikko diagnoosin.
Toiset koirat kykenevät elämään nivelrikon kanssa paremmin ja toiset eivät. Niimpä pidin Lolaa levossa ja se sai kipulääkettä ontumiseen. Kun koiran kunto alkoi parantua, pidin sen viellä vähän aikaa levossa ja vasta kun se ei ontunut enää, lähdimme sen kanssa jäljelle. Jälki oli 3km pitkä ja Lola meni sen erittäin hyvällä motivaatiolla. Se oli innokas ja suoritui jäljestä mallikelpoisesti. Jäljestys kesti muistaakseni vajaan tunnin ja maali löytyi hienosti. Kuitenkin, heti kun se oli tehtävänsä suoriutunut se alkoi kulkea kolmella jalalla. Se ei käyttänyt toista etujalkaansa ollenkaan ilmaisun jälkeen, vaikka oli koko jäljen ajanut täysin normaalilla kävelytyylillä.
Tämä oli minulle shokki. Tajusin miten kipeä koirani oli, mutta kuitenkin se suoritti sille annetun tehtävän ihan vaan koska se oli niin uskollinen ja työmotivoitunut. Saimme onneksi kyydin maalista takaisin autolle ettei Lolan tarttenut könkätä samaa matkaa takaisin. Laitettuani Lolan autoon ja ajaessani kotiin, en tuntenut suurta onnistumisen riemua hienosti ajetusta jäljestä, vaan tunsin suurta epäonnistumista siinä, miten huonosti tunsin oman koirani ja osasin sen kipuja lukea. Seuraavana päivänä ilmoitin kurssin vetäjälle, että me emme enää tule jäljestämään.. se jäikin Lolan viimeiseksi pitkäksi jäljeksi.
Muutaman kuukauden päästä kokeilin sille lyhyttä ja kevyttä jälkeä helppokulkuisessa maastossa, mutta se selvästi ontui senkin jälkeen. Joten, niinkin raskaalta kun se tuntui, Lola pääsi eläkkeelle jälkihommista. Ja kyllä, sekä minä, että Lola, kumpikin rakastettiin sitä harrastusta. Päätös oli vaikea, mutta jälkeenpäin en voi kuin olla ylpeä siitä, miten laitoin koirani tarpeet ja hyvinvoinnin kaiken muun edelle. Ja sitä pyydän muiltakin!

Oli harrastus tai työtehtävä sitten mikä vaan, niin jos koira oireilee sen jälkeen tai tarvitsee runsaasti aikaa palautuakseen siitä, pitäisi se olla jokaiselle hälyyttävä varoitus. Koirat eivät kaipaa kunniaa eivätkä meriittejä. Ne eivät piittaa virallisista tuloksista tai julkisuudesta. Ne eivät kaipaa sitä, että muut niitä kunnioittavat ja kehuvat saavutuksia. Ne kaipaavat hyvää elämää, jonka jokainen joka koiran ottaa, lupautuu niille samalla tarjoamaan. Vain me ihmiset arvostamme edellä mainittuja asioita ja niitä ei tulisi koskaan havitella koiran hyvinvoinnin kustannuksella, ei koskaan!

Elokuu on ollut kesän kuumin kuukausi ja toivottavasti moni on ottanutkin sen kesäloman kannalta. Kohta kuumuus väistyy ja pääsemme nauttimaan viileämmistä ilmoista koirien kanssa täysillä treenaten.
Minä haluan toivottaa jokaiselle treenin täyteistä syksyä ja muistuttaa kelien viilentyessä myös siitä koiran lämmittelystä ennen treeneihin lähtöä.
Tarkkailkaa raikkaimpianne ja reagoikaa mikäli ne yrittävät teille kertoa kivuistaan. Antakaa koirillenne harrastuksista tarpeeksi pitkä sairasloma toipumiseen, mikäli ne sen tarvitsevat. Ja antakaa vanhoille koirille niiden ansaitsemat hyvät vanhuuspäivät ilman suorittamisen pakkoa.
Ja ne jotka koulutuksia ja treenejä vetävät: pidetään huoli ettei harrastelijat tuo sairaita koiria treeneihin. Se on myös tärkeää, että koko treenipiiri kannustaa terveen koiran kanssa hyvää tekemistä ja ohjaa sairaita koiria sairaslomalle. Joskus se on nimittäin niin, ettei omistaja/ohjaaja itse näe koiransa realistista kuntoa, mutta ulkopuolinen sen näkee. Jos koira ei esimerkiksi kävele puhtaasti, se ei ole silloin kykeneväinen fyysiseen työhön. Kannetaan vastuu myös treenien vetäjänä, kuten koiran ohjaajanakin.