tiistai 18. elokuuta 2015

Tee se itse KAHVAPANTA

Ihan vaan, koska lomalla on aikaa näpertää kaikenlaista.
Tilasin laskuvarjonarua ja aloin harjoittelemaan punomista pantojen muodossa tietenkin.

Ensin Maya sai pentupannan, joka olikin todella nopea ja helppo tehdä. Olisikohan aikaa mennyt reilu 30min.


Pikalukot ja D-lenkit nappasin vanhoista huonoista pannoista, niitä kun on kaappi täynnä muutenkin. Pinkki päälikerros on heijastavaa narua.

Seuraavaksi päätin duunata Myrskyn nahkapannan. Sillä on tuollainen ohut, pyöreä puolikuristava panta kaapissa, koska se jää ikävästi karvoihin kiinni. Olen käyttänyt sitä tasan kerran ja todennut sen erittäin huonoksi pitkän karvan kanssa.
No nyt sitä voi taas käyttää. Se sai vähän väriä, vähän pehmustetta, vähän paksuutta ja kaiken lisäksi viellä heijastintakin.


Tästä innostuneena aloin miettimään, että onnistuisikohan joku vähän erilainen panta.
Vepe treeneissä olen kaivannut suunnattomasti kahvapantaa, että koiraa olisi helppo pitää rannalla kiinni ilman remmiä. Kaupoissa olevat kahvapannat ovat usein nahkaisia, joten ne eivät vepeilyyn sovi. Niimpä aloin väkertää mielikuvitusta käyttäen pienelle koiralle kahvallista pantaa.


Siitä tulikin erittäin tukeva. Laskuvarjonarua on kolmessa eri kerroksessa, joten tämä panta ei todellakaan tule hajoamaan.
Kaverini innoistui tästä kahvapanta luomuksestani sen verran, että pyysi minua tekemään hänen koiralleen kahvallisen pannan metsälenkille, jolloin koira olisi tarpeen vaatiessa helppo ja nopea napata kiinni. Otin tietenkin haasteen vastaan ja tein hänelle pannan, pikkuisen eri tyylillä kuin tuon ensimmäisen. Narua laitoin tähänkin pantaan kolmeen kertaan ja värit tietenkin tyttökoiran mukaisesti.


Panta on noin 3cm leveä ja kahva 2cm. Panta on erittäin jämäkkä ja tukeva. Nyt vain odotetaan, että panta pääsee uuteen kotiin ja saan niitä käytönnön kokemuksia.

Tästä pannasta otin kuviakin sen syntyvaiheista:

1. Ensin punotaan pannan runko. Koko panta rakentuu kahden langan ympärille. Kummatkin päät kiinnitetään pikalukkoihin ja valitaan sopiva pituus. Tässä pannassa ei ole säätömahdollisuutta, joten pituus täytyy tietää kun aloittaa pantaa punomaan.


2. Kun pannan runko on valmis, merkitsin pinnillä kohdan johon kahvan toinen pää punotaan kiinni.


3. Sitten aloin tekemään toista kerrosta rungon päälle, samalla lailla kuin punoin rungonkin. Toki pelkkä runko olisi ollut pienelle koiralla riittävä, mutta tästä pannasta oli tarkoitus tehdä jämäkkä.

4. Tässä vaiheessa valmistin kahvaosan erikseen. Aivan samalla lailla kuin pannan rungonkin, tein sen kahden narun ympärille, joista olin tehnyt lenkin. Eli tälläilen pötkylä, jonka kummassakin päässä on lenkit.



5. Jatkoin pannan vahvistamista uudella kerroksella, punoin kahvan toisen pään kiinni suunniteltuun kohtaan siinä samalla ja kahvan alle asetin remmille renkaan, pikalukon vastakkaiselle puolelle.


6. Jatkoin punomista aina pannan toiseen päähän asti, kiinnittäen samalla kahvan toisenkin pään. Päättelin langat polttamalla, tämä naru kun sulaa tulen alla, joten päät on helppo sulattaa punokseen kiinni huomaamattomasti.


 7. Koska kyseessä oli tyttökoiralle metsäpanta, punoin viellä vahvikekerroksen päälle koristekerroksen. Pinkkiä heijastavaa narua. Samalla sain vahvistettua entisestään kahvan kiinnityskohtaa, sekä remmilenkin kiinnitystä.




8. Viimeisenä punoin viellä kahvaan pinkkiä nauhaa. Koko pannan valmistamiseen kului aikaa reilun tunnin verran.



Jä mä en oikeasti ole edes mikään hyvä askartelija ;)

Ei kommentteja: