sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Haasteelliset treenit

Tänään treenasimme pitkästä aikaa vuorokauden vanhaa jälkeä. Jälki oli haastava. Se oli yli kilometrin pituinen. Yön aikana sula maa oli jäätynyt, myös voimakas tuuli vaikutti hajun maassa pysymiseen. Haasteita siis riitti.

Lola lähti innokkaasti matkaan. Vauhti oli hidasta, mutta työskentely oli tarkkaa. Nenä kävi kovaa tahtia.
Ensimmäisestä kulmasta mentiin ohi. Jälki kääntyi oikealle, mutta Lola vei minua suoraan. Muutaman kymmenen metrin kuluttua aloin itsekin huomaamaan, että koira haahuilee, se ei siis ilmeisesti ole jäljellä enää.
Minun oli kuitenkin mahdoton itse sitä auttaa, sillä en tiennyt minne jälki oikeasti meni. Ei siis auttanut muu kuin luottaa koiraan täysillä.
Lola korjasikin tilanteen itse. Hetken se mietiskeli ja lähti sitten takaisin risteykseen. Vein sen risteyksen alkuun ja nyt se kääntyikin varmasti oikealle. Matka jatkui. Lola joutui tosissaan haistelemaan piennarta ja kulkemaan nenä maassa. Välillä vauhti kiihtyi ja sitten taas hidastui. Tätä jälkeä ei niin vaan juostu läpi.

Saavuimme "autiolle" talolle, jonka ohi olemme aikaisemminkin jäljestäneet. Viime kerralla talo oli Lolalle haasteellinen ja sama tapahtui nyt. En tiedä mikä talon kuistissa oikein on, mutta jotakin aivan mahdottoman mielenkiintoista. Viimeksi, kuten nytkin oli todella haasteellista, että sain Lolan jatkamaan työskentelyä talon tutkimisen jälkeen. Matka kuitenkin jatkui, vaikka aikaa siihen kului.

Talon jälkeen tie olikin "tampattu". Se ei kuitenkaan näyttnyt jäljestämistä haittaavan. Lola sai ilmeisesti mäen päällä jo hyvät vainut maalikoirasta, sillä sen häntä nousi pystyyn ja vauhti kiihtyi. Loppumetrit miltei juostiin.
Ilmaisu oli erittäin selkeä, siitä ei voinut erehtyä.

Lola joutui tosissaan tänään tekemään töitä ja se näkyi väsymisenä. Kesken jälkeä se alkoi hurjasti piehtaroimaan ja selvästi lopetti työskentelyn. Olisiko se vain halunnut tauottaa työtään? Annoin sen rauhassa piehtaroida lumessa. Hetken siinä pyörittyään se lähti taas innokkaasti matkaan.

Haasteellinen jälki, mutta niin vain siitäkin selvittiin.


Tässä videon pätkää jäljen lopusta. Video alkaa kohdasta, jossa lola piti piehtaroimis taukoa. Videossa näkyy myös mainitsemani haasteellinen talo. Maa oli tampattu jäljen päälle, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan.
Täytyisi kameramiehelle laittaa pulkka Lolan perään, niin ei tarvitse yrittää pysyä perässä kun neliveto menee päälle :D
Vähän heiluvainen video, mutta kai siitä jotakin selvää saa..

Ei kommentteja: