keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Myrsky puljaa purkeilla #3

Hirmuisasti ollaan taas menty eteenpäin purkkikurssilla. Haasteita on riittänyt. Suurin haaste tällä hetkellä on minun opettelu lukemaan Myrskyä. Se nimittäin väsyy nenätyöstä aika lailla, sen verran intensiivisesti se työskentelee. Minun täytyy oppia ne eleet, mistä pystyn lukemaan sen väsymyksen tason, jotten vahingossakaan pilaa sen motivaatiota liian pitkillä treeneillä. Olenkin nyt alkanut ottamaan ihan vaan muutaman minuutin treeniä ja pitänyt sen jälkeen muutaman minuutin taukoa. Tauolla olen kehunut ja paijannut koiraa paljon, jotta sen vireystaso pysyisi kuitenkin korkeammalla.
Pikkuhiljaa huomaan oppivani lukemaan pentua paremmin ja paremmin. En ole koskaan kouluttanut näin pienelle pennulle mitään, joten on aivan uskomatonta, että sen oppimis nopeus on kuitenkin samaa luokkaa mitä se oli kun Lolan kanssa purkeilla touhuttiin. Myrsky tykkää purkkitreeneistä kovasti. Se on jo oppinut metallipurkkien kolinan ja tulee häntä heiluen katsomaan kun laitan purkkeihin hajuja treeniä varten.

Olemme treeneissä päässeet nyt siihen vaiheeseen, että olemme ottaneet mukaan häiriöhajuja. Koska Myrskyn kanssa on tarkoitus myöhemmin alkaa jäljestämään eläimiä, käytän edelleen hajuna purkissa koiran karvaa (vaihtelen eri koirien karvoja jottei se ehdollistu vain yhteen hajuun). Häiriö hajuksi me käytämme ihmisten hajua, jotta sitten aikoinaan kun maastoon siirrymme, Myrsky on jo oppinut ettei ihmisen hajun seuraamisesta tule palkkaa.

Aluksi häiriöhajua laitetaan vaan yhteen purkkiin, sen jälkeen useampaan. Häiriöhaju pidetään aluksi samana kaikissa purkeissa. Vasta myöhemmin hommaa vaikeutetaan ja laitetaan eri purkkeihin eri hajuisia häiriöitä. Koska minulla on purkit metalliset, eikä koira pysty näkemään niiden sisään, olen ottanut ihmisten hajua pumpuliin. Yksinkertaisesti ihmiset ovat hinkanneet pumpulia ihoaan vasten, jonka jälkeen olen laittanut pumpulin minikrip-pussiin, päälle henkilön nimen ja päivämäärän. Itse en koske pumpuliin missään vaiheessa, vaan käytän metallisia pinsettejä. Olen aloittanut homman ihan vieraiden ihmisten hajulla, mutta ajettelin jossain vaiheessa vaikeuttaa tehtävää ja laittaa tutun ihmisen hajua häiriöksi. On ollut hieno huomata, että Myrsky on jo nyt ehdollistunut koiran hajuun, se ei kovin paljoa ihmisen hajusta ole kiinnostunut.



Saimme neuvoksi ensin aloittaa häiriöhaju harjoitus kahdella purkilla. Toisessa on oikeaa hajua ja toisessa häiriöhajua. Minulla on aina keltaisella merkillä varustetussa purkissa oikeaa hajua. Kahden purkin harjoitus on selvästi Myrskylle liian helppo. Joko se näkee tai kuulee kun vaihdan purkit, tai sitten se on jopa oppinut, että purkit vaihtavat paikkoja. Tämän takia en treenaa kahdella purkilla paljoakaan.

Kolmen purkin kanssa sain jo selvästi hienoa hajuerottelua. Taas on keltaisella merkityssä purkissa oikeaa hajua, yhdessä purkissa ihmistä ja kolmas on tyhjä. Itselläni on suuria haasteita palkkaamisessa edelleen. Kuvittelen palkkaavani oikeaan aikaan, mutta aina vaan kun videota katson mielestäni olen hitusen jäljessä. Onneksi se ei näytä paljoa koiraa haittaavan, se on oppinut kuitenkin hienosti.



Ensi sunnuntaina olisi tarkoitus alkaa treenaamaan ilmaisua, joka meillä tulee olemaan pitkäkestoinen nenäkosketus. Olen sen opettamisessa suoraan sanottuna ihan paska. Onneksi meillä on hyvä kouluttaja, joka varmasti osaa auttaa minua keston opettamisessa. Juurikin se oikea-aikainen palkkaus kun on niiiiiiiiin hakusessa ja keston opettelussa sen huomaa.
Ehkä se tästä..

Ei kommentteja: