Toiminta varmuus

 Koirien kyvyt

Koirat osaavat lukea ihmisten eleitä ja ymmärtävät meidän tunteita, tästä syystä koirat aikoinaan kesyyntyivät. Koirat oppivat nopeasti kommunikoimaan ihmisten kanssa ja ne oppivat nopeasti ymmärtämään ihmisten elekieltä. Edelleen koira ja ihminen kykenee muodostamaan harmoonisen  suhteen, jossa on ihanne tilanteissa havaittavissa kunnioitus ja luottamus. Koirat oppivat sen helposti jos niille tarjotaan sen opeteluun mahdollisuus. Toisinaan sitä tapaa koirakon, jota tarkkaillessa tuntuu kuin koira toimisi ihmisen ajatuksella. Totuus on kuitenkin se, että koirat eivät osaa lukea ajatuksia, mutta ne osaavat lukea eleitä ja ovat siinä mestareita. Ne ovat eleiden lukemisessa niin hyviä, että toisinaan se vaikuttaa ulkopuolisesta kuin koira lukisi ihmisen ajatukset.

Näköaisti

Koirille luontaista on katsoa osoittamaamme suuntaan. Sitä en osaa sanoa, että onko se synnynnäinen taito vai osoitammeko me ihmiset jo pienille pennuille pentulaatikolla esimerkiksi ruokakuppia. Mutta sen osaan sanoa, etten ole koskaan nähnyt koiraa, joka ei reagoisi osoittamiseen. Omat koirani painavat oitis nenän maahan jos osoitan maata. Vasta kun nenä on laitettu osoittamaani kohtaan ne alkavat käyttää hajuaistia löytääkseen mitä olen osoittanut.

Jäljen nostamisen opettaminen on koiralle todella helppoa mikäli vain osoittaa kämmenellä jäljen kohdan. Maya teki tämän mallikkaasti jo 4kk vanhana.

Mayan ensimmäiset jäljet

 

Kuuloaisti

Sen lisäksi, että koirat ovat mestareita seuraamaan meidän käden liikkeitä ne ovat mestareita myös kuuntelemalla lukemaan eleitämme.

Koirilla on huomattavasti parempi kuulo kuin ihmisillä ja ne osaavat käyttää kuuloaistiaan erinomaisesti. Ne kykenevät kuuntelemaan askeliemme tiheyttä. Tällä tavalla esim koiran kanssa juostessa koira pystyy valmistautumaan risteyksessä kääntymiseen kun takana juokseva ihminen vaihtaa askel lajia. Koirat pystyvät kuulemaan myös hengityksemme rytmin muuttumisen. Kokeile joskus kulkiessasi koiran perässä lenkillä alkaa hengittämään todella tiehästi. Ikäänkuin olisit koira joka läähättää. Montako sekunttia kuluu, ennen kuin koira kääntyy katsomaan sinuun kysyvästi?

Tämä oli ääripään esimerkki, mutta sama efekti tapahtuu koirassa myös silloin, kun se lähestyy hajupiiloa ja ohjaaja lopettaakin hengittämisen keskittyessään odottamaan koiran ilmaisua. Kun tälläisen tekee tarpeeksi monta kertaa, lopettaa hengittämisen tai hengittää eri tahtiin, koira oppii sen vihjeeksi. Niimpä aina kun ohjaaja hidastaa hengitystään, koira ilmaisee, se tietää olevansa piilon lähellä. Sen sijaan, että se tekisi töitä ja käyttäisi nenäänsä, se ottaa vihjeestä vaarin ja lukee ohjaaja.

Mikäli ohjaaja valmistautuu nopeaan palkkaamiseen, koiran viellä tehdessä töitä, oppii koira nopeasti lukemaan ihmisen rintamasuunnasta hajupiilon paikan tai jäljen suunnan. Me ihmiset kuljemme aina sinne minne meidän rintakehämme osoittaa.

Koirat oppivat todella nopeasti seuraamaan kehoamme ja sitä, mihin suuntaa me olemme menossa. Tämä on hyvin nähtävissä agility koirissa. Agikoirat kykenevät ottamaan ohjauksia vastaan maksimaalisessa nopeudessa, hypätessä esteen yli tai juostessa putken läpi. Ohjaajan ei tarvitse tehdä kropallaan kuin hiuksen hieno ohjaus virhe, niin koira hyppää väärälle esteelle.

Hajuhommat ovat taas täysin päin vastaista kuin agility. Siinä koiran tulisi tehdä työt itsenäisesti ja olla ottamatta ihmisestä vinkkejä.
Mutta koirat ottavat vinkkejä vaikka me emme haluaisi, se on niiden ominaisuus ja sitä varten me pystymme elämään koiran kanssa harmoniassa. Kuka haluaisi koiran, joka ei noteeraa omistajaansa ollenkaan? ei koskaan, eikä missään?

Jokainen koira kirja, painottaa opettamaan heti pennun tultua kotiin ihmisen mukana kulkemisen, sen että pentu kuuntelee sinua ja ottaa sinuun katsekontaktin.. eikö?
Tässäkin asiassa koirat ovat yksilöitä. Toiset ovat jo pienestä pitäen niin itsenäisiä, että niiden kontaktiin saa panostaa tosissaan. Ja toiset ovat taas niin omistajaansa kunnioittavia, että irtoaminen omistajan viereltä muutamaa metriä kauemmas, saattaa olla koiralle elämän jännittävin asia.

Tuntoaisti

Sen lisäksi, että koirat kuuntelevat meidän askelia ja hengitystä,ne katsovat meidän kehon liikettä, rintamasuuntaa ja käsiä. Mutta kun koiralle puetaan valjaat ja laitetaan liina niihin kiinni, saavat ne meidän lukemiseen kolmannenkin aistin, tuntoaistin.

Koirat oppivat nopeasti tuntemaan jälkivaljaissa eriasteiset paineet ja niiden tarkoitukset. Ne oppivat pian että kun me jarrutamme niiden vauhtia, ne alkavat hidastamaan. Ne oppivat myös ennakoimaan käännöksiä ja niiden suuntia, ihan vaan sillä, että liina vaihtuu kädestä toiseen tai liinakäsi siirtyy hiukan ulommas, jolloin liinan lukko liukuu D-lenkissä pari senttiä toiseen reunaan. Vaikka koira meneekin 10 metriä ihmistä edellä, se kykenee vähintään liinan kautta lukemaan ohjaajaansa.Liina on ikäänkuin napanuora ohjaajan ja koiran välillä. Se ruokkii koiran työskentelyä ja siirtää koiraan ihmisen tunteet. Se voi myös olla pahin motivaation tappaja, mikäli liinan perässä kulkeva henkilö ei kiinnitä huomiotaan liina työskentelyynsä.

Mayan ilmaisun treenaamista. Tarkoitus opettaa koiralle, että vaikka ohjaaja liikkuu, koira pysyy nenä painettuna hajulle. Videosta näkee hyvin miten koiralle on vaike pitää nenä hajulla kun ohjaaja liikkuu..

Miksi me ohjaamme koiria

En usko (tai en halua uskoa) ,että kukaan joka oikeasti haluaa koiran oppivan suoritusvarmaksi hajutyöskentelyssä,  ohjaa koiraansa tahallisesti.
Jokainen, joka ymmärtää hajujen maailmaa ja sen, että ympäristön vaikutus hajujen liikkumiselle on täysin hallitsematon kaaos, myös ymmärtää, että haju harvemmin on siellä missä me luulemme sen olevan. Siksi koiran ohjaamisen tarpeellisuutta hajutöissä tulisi miettiä kriittisesti. Usein ohjaaminen ei osu oikeaan ja se vain hankaloittaa koiran työskentelyä. Pahimmassa tapauksessa koira ei opi treenistä mitään, vaan ohjaaja tekee työt sen puolesta.

Tässä vaiheessa on varmaankin hyvä huomauttaa, että auttaminen ja ohjaaminen ovat kaksi eri asiaa. Toisinaan koira tarvitsee apua hajutreeneissä, kenties sille täytyy osoittaa suunta missä hajua on. Toisinaan palaaminen jäljellä taaksepäin, on ainoa keino jatkaa harjoitusta. Ohjaaminen on koiran manipulointia, eikä sillä ole tekemistä koiran nenätyöskentelyn kanssa.

Yleistä  jäljellä on se, että tiedettyyn kulmaan tultaessa ohjaaja alkaa ennakoimaan ja pidättämään koiraa liinasta. Varsinkin nopeaa koiraa, joka saattaa usein ampua kulmista yli.
Kovin montaa kertaa koiralle ei tarvitse opettaa tätä liinapidätys +  kulma yhdistelmää, ne oppivat sen kyllä tehokkaasti.. nopeammin kuin luoksetulon.

Erikois etsinnässä liinapidätteet ovat myös helposti syntyvä riesa. Nose workissä on aina rajattuna tietty etsintä alue. On kuitenkin tyypillistä, että haju kulkeutuu alueen ulkopuolelle tai sitten koira haluaa käydä tyhjentämässä nenänsä hajuttomalla alueella. Niin tai näin, mutta näissä tilanteissa yleensä tulee liinapakote, jonka jälkeen koira ottaa ohjaajaan kontaktia ja kenties lopettaa nenän käytön siihen. Tämän jälkeen koiraa ohjataan jatkamaan töitä hajualueella. Koira oppii nopeasti liinapakote + käden liike , että ohjaaja kyllä kertoo missä haju on. Sen sijaan, että koira tekisi hajutöitä, käyttäisi nenäänsä,  se voi käyttää hyödykseen nopeampaa ja helpompaa tapaa: mennä pois hajualueelta jolloin sille näytetään piilo ja se saa palkan!
(jälleen huomautan, että ohjaamisella ja sillä, että koiraa autetaan takaisin hajualueelle välillä on suuri ero)

Mayan ensimmäinen laatikko treeni koe säännöillä. Koiralla ei selvästikkään ollut mitään mielikuvaa mitä sen kuului tehdä. Aloin osoittamaan laatikoita kun muu ympäristö kiinnosti enemmän. Sain osoittamalla koiran kiinnostumaan laatikosta, mutta haistelua ei ollut mukana. 
Lopussa näkyy hyvin, vaikkei se ymmärtänyt laatikoiden merkitystä, saadessaan hajun se meni hajulähteelle ja ilmaisi sen.

 

Miten opimme pois pahoilta tavoilta?

Ensimmäinen askel on asian tiedostaminen. Ymmärtäminen miten koira toimii ja miten se oppii. Oman kehonkielen hallinnan opettelu.
Agility ohjaajat käyvät lukuisia treenejä harjoitellen kuinka ohjata koiraa oikein. Hajutöitä tekevien ohjaajien tulisi tehdä saman verran treenejä kuinka olla ohjaamatta koiraa. Koiraa tulisi aina harjoitella sitä tilannetta silmällä pitäen missä se tulee loppuviimein toimimaan.

Mikäli erikoisetsinnässä koiran tulee tehdä tarkkaa ja täsmällistä hajutyöskentelyä, on koiralle opetettava ohjaaminen, se millä saat sen tutkimaan ne paikat mitä haluat, siinä järjestyksessä kuin haluat. Jos taas tyhjien tilojen merkkaamisella ei ole merkitystä, on mielestäni turha pyytää koiraa käymään läpi jokainen nurkka. Nose workissä laatikko etsinnässä näkee kahden laisia suorituksia. Toiset haluavat koiran haistelevan jokaisen laatikon järjestelmällisesti. Koiralle opetetaan perus muodot, jono ja rivi. Mutta kun laatikot ovat epämääräisessä asetelmassa, ohjaaja ohjaa koiraa laatikolta toiselle. Toiset taas opettavat koiralle hajun niin vahvaksi,  että koiran saadessa hajun se juoksee hajulähteelle mahdollisimman nopeasti piittaamatt niistä laatikoista, jotka eivät hajua sisällä..
Kannattaa siis miettiä, mihin koiraa opettaa ja mitä siltä haluaa. Miten haluaa koiran työskentelevän, mikä palvelee sitä lopputulosta. Ja harjoitella niitä. Jos koiran tulee olla mahdollisimman nopea, kannattaako opettaa järjestelmällistä etsintää? Jos taas koiran tulee olla mahdollisimman tarkka, kannattaako ensimmäisenä panostaa nopeuteen?

Jopa niin sanottuna paskajäykkänä oleminen voi tehdä koiralle myöhemmässä vaiheessa hallaa. Se, että välttää koiran ohjaamista ja kiinnittää kehoonsa huomiota, ei tarkoita sitä, että ihmisen on seisottava kuin sotilas. Edes silmiä ei voi räpäyttää, koska koira voi nähdä! Kyllä, eleettömyydenkin voi tehdä väärin ja siitäkin voi tulla koiralle vihje.

Kuvitellaan, että ohjaaja seisoo aina erikoisetsinnässä kädet puuskassa lähetyspaikalla.  Entäs jos ohjaajalta  tipahtaakin  naksu lattialle, juuri kun koira on suunnistamassa hajupiilolle. Koira voi häiriintyä todella paljon ohjaajan kumartumisesta, mikäli sille ei ole opetettu että ohjaajan liikekin on yhden tekevää. Pahimmassa tapauksessa tälläinen tilanne voi lopettaa koiran työskentelyn kokonaan ja pilata muuten hyvin alkaneen harjoituksen täydellisesti.

Kuvitellaan, että jäljellä ohjaaja myötäilee koko ajan koiran rintamasuuntaa.  Joillekin ohjaajille koiran ohjaamisen mörkö on niin iskostunut päähän, että he eivät jäljellä uskalla liikkua, hengittää tai edes puhua normaalisti. Jäljen ajamisesta tulee stressi. Ohjaaja väsyy siihen, että hän tanssii koiran tahdissa, liikkuu kun koira liikkuu, pysähtyy heti kun koira pysähtyy. Yrittää koko ajan pysyä koiran takana suorassa linjassa, tekee ympyrän kun koira kiertää yms.

Riko rutiinisi

Harva meistä käyttäytyy kuitenkaan samalla tavalla kotona etsintää tehdessä kuin kisoissa. Tai jäljellä treeneissä tutussa metsässä kuin täysin vieraassa. Mistä sitten tietää omat rutiininsa ja mitä pitää rikkoa? 

Apuohjaaja voi olla kultaakin kalliimpi tässä asiassa. Joku joka tarkkailee mitä teet ja miten koirasi tekemisiisi reagoi. Ehkäpä tyypillisin asia nose workissä on ohjaajan käden meneminen taskuun ennen kuin koira on hajupiilon kunnolla ilmaissut. Tai ohjaaja ottaa askeleen koiraa kohti, ennen kuin koira on piilon ilmaissut. Koira oppii nopeasti tämän käden liikkeen tai siitä syntyvän äänen palkkion ääneksi. Samalla lailla kuin naksu.

Jäljellä tyypillisin mitä olen itse nähnyt, on kulmissa jarrutus. Sen sijaan, että annettaisiin koiran ampua kulmista yli ja palautua itse takaisin, sitä aletaan jarruttelemaan jotta saadaan ohjaajan mielikuvaan sopivampi suoritus tyyli.

Videointi, varsinkin silloin kun treenaa itsenäisesti on hyvä opetusväline. Sen lisäksi, että kuvaa koiraa ja opettelee sen elekieltä on  hyvä kuvata myös itsensä ja tarkkailla miten oma toiminta koiran työskentelyyn vaikuttaa. Mutta videointikin on täysin turhaa, mikäli ohjaaja ei kykene miettimään kriittisesti omaa toimintaansa. Siinä vaiheessa kun ihminen luulee osaavansa, kehitys lakkaa. Siinä vaiheessa ei enää oppimista tapahdu. Siinä vaiheessa ihminen jämähtää omaan mielikuvitus maailmaansa ja pysyy siinä. Mielikuvitusmaailma aiheuttaa toisinaan illuusion aina toimivasta koirasta ja kun se ei sitten joissakin tilanteissa toimikkaan, sitä lähdetään helposti ohjaamaan. Oravanpyörä on valmis ja ohjaajan illuusio toimivasta koirasta jatkuu.

Minulla meni usein käsi taskuun ennen kuin naksautan tai kehun. Se oli automaatio jonka kanssa olen tehnyt paljon töitä. Videointi on auttanut minut miltei jo kokonaan pois tästä ongelmasta.

Tässä videolla näkyy hyvin Mayan lähestyessä hajupiiloa kuinka se tarkkailee missä vaiheessa palkkio tulee. Kuinka lähelle sen täytyy hajua mennä saadakseen palkkion. 

Ohjaanko vaiko en?

Mistä sen sitten tietää ohjaako koiraansa vai ei? Koirat kun voivat lukea erittäin pieniäkin eleitämme ja ottaa niistä vinkkiä. Tähän ei ole olemassa mitään muuta konstia kuin tehdä harjoituksia sokkona.

Sokko tarkoittaa sitä, ettei ohjaaja tiedä missä hajupiilo on. Silloin koiran tahattoman ohjaamisen mahdollisuus mitätöidään. Kuten myös tahallisen ohjaamisen mahdollisuus.
Jos et tiedä missä piilo on, et voi ohjata koiraasi piilolle. Sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kun antaa koiran suorittaa tehtävä, se joko löytää tai se ei löydä, mutta ohjaaja ei voi puuttua työskentelyyn. Eikö? Yksinkertaista, kyllä. Mutta tämä harjoittelumuoto myös rikkoo illuusion. Siksi se on toisille kuin punainen vaate. Koira joka aina löytää, ei enää aina onnistukaan kun ohjaaja ei tiedä hajupiiloa.

Jäljellä tämä tulee tehdä joko sokkona, jolloin jälkeä ajaa vain reitistä tietämätön ohjaaja ja koira, tai sitten tuplasokkona jos haluaa käyttää mukana jäljen seuraajaa. Oli miten oli, mutta idea on siinä ettei kukaan joka jäljellä on mukana tiedä mistä jälki on poljettu ja missä maali on. Koska sen lisäksi, että koirat ovat mestareita lukemaan meitä, myös ihmiset oppivat nopeasti lukemaan toista ihmistä. Kuuntelemaan askeleita takana tai vieressä olevalta seuraajalta. On siis erittäin tyypillistä että koiran ohjaaja ei loppupeleissä ohjaakkaan koiraansa, vaan hän on jäljen seuraajan ohjattavissa.

Ilman sokkotreenejä ei voi tietää totuutta koiran osaamisesta. Valitettavaa mutta totta. Koska valtaosa koiran hajutöissä tapahtuva ohjaaminen on tiedostamatonta, ei sitä huomaa kuin tekemällä tämä tiedostamatonkin mahdottomaksi. Usein kaupunki ympäristössä näkee miten koira haluaa kääntyä ennen risteystä, mutta ohjaaja pidättää liinasta ja päästää koiran kääntymään vasta kadun kulmassa, koska siinähän jälki kulkee.. Jos koira olisi saanut seurata hajua, se olisi kääntynyt ajat sitten.

Niin kauan kun koira tekee selvästi hajutöitä on kaikki hyvin ja sille tulisi sallia työskentelyn mahdollisuus, itsenäisesti. Kuten aikaisemmin sanoin, ympäristö muokkaa hajujen liikkumisesta täysin hallitsemattoman kaaoksen. Koira kyllä tietää missä haju on, me ihmiset voimme vain arvailla. Usein koiran ohjaaminen tilanteissa, missä koira on hajulla, tekee vaan hallaa koiran työskentelylle ja pahimmassa tapauksessa pilaa koko suorituksen, sekä syö koiran motivaation työskentelystä.

Harjoittelimme hajutestiä varten. Apuohjaaja oli laittanut yhteen ämpäriin hajupiilon, enkä minä tiennyt mikä niistä oli oikea. Kun Maya ilmaisi nostin käteni ylös. Mikäli ilmaisu osui oikeaan, apuohjaaja nosti hyväksynnän merkiksi oman kätensä ylös.

 

Metsästys

Koirien hajutyöskentely perustuu metsästys ketjuun. Koira "metsästää" sen hajun kohteen mikä sille opetetaan. Aivan kuten sudetkin, ne joskus epäonnistuvat metsästyksessä. Haju häviää, jälki häviää, saalista ei löydy, se pääsee karkuun.

Eläimet, kuten me ihmisetkin, opimme myös erehdyksen kautta. Mikäli koira juoksee kulmasta ohi eikä pääse sen seurauksena palkkiolle, alkaisiko se oppia itse tarkemmaksi kulmien kanssa? Sen sijaan, että sitä aletaan jarruttamaan ja opettamaan, että aina liinan kiristyessä tulee käännös. Entäpäs sitten tosi tilanteessa kun ohjaaja ei kykene ennakoimaan kulmia? Toimiiko liinapakotteella kulmat opetettu koira silloin?

Entäs jos koira ei löydä erikoisetsintä treeneissä hajupiiloa? Se ei joko osaa sitä kohdentaa tai se ei vaan yksinkertaisesti saa piilosta hajua. Onko silloin parempi viedä koira hajulle, jolloin se kenties oppii että lopettamalla työt se saa palkan. Olisiko parempi keskeyttää, ymmärtää että nyt ei onnistu. Miettiä hetki ja kokeilla toista piiloa välissä? Kumpi auttaa koiraa toimimaan tositilanteessa paremmin, tilanteessa missä ohjaaja ei tiedä piilon sijaintia?

Sokko treenit hajuhommissa ovat siis tärkein harjoittelumuoto kohti  toimivaa koirakkoa. Kaikki kokeet, missä testataan koiran osaamista ovat pääasiassa sokkoja, juurikin sen takia, että halutaan nähdä koiran osaaminen ilman apuja. Halutaan tietää totuus.
Metsäjäljellä on tietty määrä esineitä. Ohjaajalle näytetään alue josta jälki lähtee ja ohjaaja ajaa jäljen yksin koiransa kanssa. Koira joko löytää esineet (suorittaa sille koulutetun tehtävän) tai ei löydä. Tulkinnan varaa onnistumisesta ei ole, se joko onnistuu tai ei. esineet tulee luovuttaa maalimiehelle.
Verijäljellä jäljen polkija kulkee viimeisenä. Ensimmäisenä menee koira, jonka tulee olla pitkällä liinalla. Sen jälkeen kulkee jäljestä tietämätön ohjaaja. Ohjaajan takana työskentelyä seuraa tuomari, joka ei myöskään tiedä jäljen suuntaa. Viimeisenä tulee jäljen tekijä, joka ilmoittaa koiran mennessä hukkaan.

Epäonnistumisia ei tule pelätä, ne kertovat meille vain totuuden niistä asioista, jotka kaipaavat viellä harjoittelua. Mitä järkeä on harjoitella jatkuvasti asioita, joita koira jo osaa? Hajutyöskentelyn tulee olla mahdollista, mutta sen tulee myös olla haastavaa. Mikäli haasteita ei ole, ei ohjaajalla, eikä koirallakaan motivaatio kovin kauaa säily. Haasteiden ylittäminen saa aikaan onnistumisen tunteen ja motivaatiota jatkaa. Sen sijaan, että havittelee menestystä, kannattaa nauttia matkasta menestykseen. Sillä menestys ennen työtä tulee vain sanakirjassa...

Tuplasokkojälki. Halusin testata Mayan osaamista jäljellä, sekä esineiden nostamista. Tämä oli samalla ensimmäinen kerta kun kokeilin vieraan ihmisen polkemaa jälkeä ja vieraan hajustamia esineitä (esineet olivat omia ja koiralle tuttuja). Lähdin yksin Mayan kanssa jäljelle. Tiesin jäljestä aloituskohdan, sekä esineiden määrän ja viimeisen esineen värin (tiesin milloin jälki loppui).