lauantai 30. tammikuuta 2010

Talvipäivien ohjelmaa

Pakkaset ovat hellittäneet hiukan. Tänään pystyimme lenkkeilemään Lolan kanssa jo tunnin verran umpihangessa rämpien. Lyylikin uskaltautui ulos ja pääsimme reilun vartin mittaiselle pissatukselle, kunnes eteenpäin liikkuminen alkoi taas kolmen tassun voimin. Lyylin korvat myös paleltuvat erittäin helposti.
Tänään kylmä tuulikin oli jo hellittänyt ja oli oikein mahtava lenkkeily ilma.

Lola sai iltalenkille kaverikseen 12 viikkoisen dopperin pennun, Bonon. Vähän kaverit imettelivät toisiaaan, nuuhkivat tarkasti. Lola teki pienimuotoisia kenguru loikkia, leikin toivossa, mutta kokoeron takia katsoimme parhaaksi kulkea nyt ihan vaan rauhallisen remmilenkin. Kaverukset pääsevät kyllä irroittelemaan, kunhan Bono viellä vähän kasvaa :)


Tapaaminen sujui oikein mukavasti. Muutaman kuvankin sain otettua, valitettavasti laatu ei päätä huimaa. Mutta eiköhän noista kuitenkin jotain näe..




***
Olen monta vuotta etsinyt itselleni "täydellistä" koiranulkoilutus takkia. Kriteereitä on ollut monia, tärkeimpänä ehdoton näkyvyys (heijastimet) vedenpitävyys, tuulen pitävyys ja talvipakkasille lämpöisyys.
Nyt sellaisen löysin ja heti se pitikin tilata. Takki saapui viikossa kotiin saksasta asti.


On kyllä ollut juurikin sitä mitä toivoin. Takki on 3 in 1 tyyppinen. Eli punaisen päälikerroksen alla, on musta kevyt toppatakki. Tämän kevyen toppatakin saa siis irti ja sitä voi käyttää erikseen. Kuin myös punainen pääliosa menee mainoisti kesätakkina ilman toppavahviketta. Kun taas nämä kaksi takkia ovat päälekkäin, on minulla mitä lämpöisin talvitakki. Takki on nyt testattu ääriolosuhteissa (-18 lumimyrsky), eikä muuten paleltanut ollenkaan. Nyt aloin himoitsemaan samasta materiaalista olevia ulkoilu housuja.




Takin selässä oleva tassu on heijastinta. Heijastimet löytyvät myös kummastakin hihasta, sekä takin etutaskuista.
***



Tytöt söpistelivät illan pikkutunteina sängyllä. Muutamia söpistys otoksia tallentui kameraankin.

Kun on kylmä, kaveri lämmittää parhaiten.



Luttanat.



Ei kommentteja: