24.5.2010
klo 17.30
Petikko
klo 17.30
Petikko
Treeniemme aiheena oli koiraan luottaminen.
Se on jo moneen kertaan nähty, että Lola osaa ja tietää mitä pitää tehdä. Ongelmaksi on vain muodostunut minä ja minun käytökseni. Mielestäni liian helposti ohjaan Lolaa oikeaan suuntaan, enkä anna sen ratkaista itse tilanteita, mikäli ne ovat haastavia. Luulen, että epävarmuus varsinkin risteyksissä on juurikin minun aiheuttamaa. Viime treenien jälkeen aloin miettimään kuinka itse toimin risteyksissä. Tähän mennessä kun olen ennalta tiennyt mihin suuntaan pitäisi kääntyä, olen myös koiraa ohjannut oikeaan suuntaan, suuremmilla taikka sitten minimaalisillakin eleillä. Lola on taitava lukemaan eleitäni, joten minun ei tarvitse kuin seisoa pikkuisen oikeaan suuntaan päin, niin se tietää mihin pitää mennä mikäli ei itse osaa ratkaista tilannetta.
Nyt halusin oppia luottamaan Lolan työskentelyyn ja samalla punnita omia koiran lukemis taitojani. Osaisinko lukea Lolan eleitä mikäli en tiedä missä jälki menee? Aikaisemmin olemme kyllä treenanneet jälkeä niin, etten ole tiennyt, mutta usein minulle on ennen risteystä kerrottu mihin suuntaan pitäisi mennä. Nyt en halunnut tietää jäljestä mitään, vaan luotin täysin Lolan osaamiseen.
Jälki lähti hiekkatietä pitkin parkkipaikan ohi. Lola takkuili tässä parkkipaikan vierustalla hetken, todennäköisesti haistoi maalikoiran auton. Jatkoi kuitenkin matkaa reippaasti.
Tulimme ensimmäiseen kolmihaaraiseen risteykseen. Tie jossa jälki kulki nousi ylös ja tie jonne Lola minua lähti viemään kulki alempana. Nämä kaksi tietä veivät samaan suuntaan ja välissä oli oja.
Risteyksen jälkeen Lolan tahti hidastui, tulin hiukan epävarmaksi. En kuitenkaan nähnyt siitä eleitä, että se olisi ollut täysin hukassa, eikä Lola halunnut palata takaisinkaan. Niimpä jatkoimme eteenpäin.
Tulimme kohtaan, jossa ojan yli oli laitettu muutamia puita ylikulkumahdollisuudeksi. Lola kääntyi jyrkästi ojan suuntaan, halusi ylittää sen, mutta epäröi. Rohkaisin Lolaa kastelemaan hitusen tassujaan ja menemään ojan yli kun kerran se sinne selvästi tahtoi. Näin pääsimme taas jäljen päälle ja vauhti olikin heti verkkaisempaa.
Toinen risteys, sekin kolmihaarainen. Vasemmalle ylös jatkui hiekkatie ja oikealle lähti metsäpolku. Lola valitsi metsäpolun hetkeäkään miettimättä. Huomasin jälleen itsestäni, että tulin taas epävarmaksi. Jokin idiootti ääni pääni sisällä sanoi, että ei se jälki voi sinne mennä, tottakai ne ovat kävelleet tietä pitkin.
Hiljensin äänen päässäni ja annoin Lolan rauhassa työskennellä. Se meni metsäpolkua eteenpäin 10m ja jäi sitten seisoskelemaan. Jälki ei siis jatkunutkaan sinne?
Hetken Lola yritti ratkaista tilanteen ja otti häiriötä kauempana kulkevista ihmisistä. Koska itselläni ei ollut hajuakaan missä jälki meni, en voinut auttaa, en tahallisesti, enkä tahattomasti.
Lola palasi hiukan takaisinpäin ja lähtikin sitten umpimetsään. Tahti kiihtyi taas, oltiinko siis sittenkin jäljellä vai saiko se ilmavainun? Pienessä mielessäni kuitenkin ensimmäiseksi pelkäsin sen haistaneen metsästä jotakin syötävää...
Kiertelimme ja kaartelimme puita, Lola eteni nenä maassa ja kuitenkin mutkien kautta koko ajan yhteen ja samaan suuntaan. Pääsimme metsästä aukiolle, jossa meni polku. Lola vei minut verkkaisesti polulle mutta jäi sitten pyörimään paikoilleen. Maisteli keppejä ympärillään, josta tiesin ettei se osaa ratkaista tilannetta. Tässä vaiheessa Lola myös häiriintyi takanamme seuraavista ihmisistä, he kun olivat jääneet meistä muutamia metrejä jälkeen ja rymistelivät paikalle metsiköstä.
Pyysin Lolaa jatkamaan ja kokeilin ottaa muutaman askeleen polkua pitkin. Tämä auttoi ja matka jatkui.
Polku tuli takaisin hiekkatielle. Lola mietti hetken ja kääntyi sitten oikealle. Vauhti oli hidastempoista ja Lola käytti selvästi ilmavainua. Olimmeko kenties jo lähellä vai oliko jälki hukkunut? Lola eteni kuitenkin määrätietoisesti, joten seurasin sitä nöyränä.
Tulimme varasto alueelle, jossa oli todella vahva bensan käry. Lola nuuhki peltikasoja mutta jatkoi kuitenkin matkaa, hiukan hitaammassa tahdissa kylläkin.
Lola kiipesi varastorakennuksen terassille ja jäi siihen pyörimään. Terassilla oli kaksi ovea ja Lola tarkati kumpaakin, moneen kertaan ja hartaasti.
Tästä kohdasta en tiedä miksi Lola terassille meni. Maalikoira ei ollut siellä käynyt. Olisiko Lola kenties hakenut parempaa ilmavainua korkeammalta kohdalta, miten olen sen aikaisemmin huomanneen tekevän.
Terassilla vietimme hetken ja toisenkin. Jouduin houkuttelemaan Lolan sieltä pois. Lola lähti kiertämään rakennusta kuin palatakseen takaisin. Tässä vaiheessa kiristin liinaa enkä antanut sen mennä samoja jälkiä takaisin.
Sitten Lola huomasi rakennuksen seinustalla korkean auton renkaista tehdyn pinon. Se otti muutaman juoksuaskeleen pinoa kohti, kävi sitä haistamassa ja jäi sitten taas paikoilleen. Lola haisteli vielä varaston altakin, meni sitten muutaman metrin eteenpäin ja jähmettyi siihen.
Luulin sen ottavan ilmavainua, enkä ymmärtänyt, että maalikoira oli löytynyt kunnes minua kehoitettiin palkkaamaan koira. En ymmärtänyt en, vaikka Lola seistä tapitti, niinkuin se aina ilmaisee.
Lola hoiti taas hienosti homman kotiin. Osasi ratkaista ongelmat itse kun annoin sille mahdollisuuden. Tämä varmasti tuo Lolalle lisää itsevarmuutta ja täytyykin nyt katsoa etten jatkossa tiedä jäljestä mitään, etten voi edes tietämättäni koiraa ohjailla oikeaan suuntaan.
Kyllä nämä treenit vähän herättivät minua.
Koiran hajuaisti on niin uskomaton, etten vaan pysty luottamaan, että Lola on hajulla.
Minun täytyy opetella tyjentämään pääni kaikesta miettimisestä jäljestyksen ajaksi ja vain keskittyä Lolan työskentelyyn. Se kyllä osaa hommansa, nyt se tuli viimeistään nähtyä!
Tälläisiä harjoituksia täytyy saada lisää, enhän minä osaa lukea tuota koiraani ollenkaan, vaikka se kaikki eleet tekee suuri-ilmeisesti, hitaasti ja erittäin selvästi.. voi tyhmä minä.
Onneksi Lola antaa minulle paljon anteeksi. Se ei ota nokkiinsa jos en päästä sitä johonkin suuntaan, se yleensä menee sinne sitten toista kautta jos sinne oikeesti haluaa.
Se ei välitä vaikka välillä joudun sitä pysäyttelemään matkalla, vastaantulijoiden taikka sitten totaalisten liina solmujen takia.
Se ei myöskään ota nokkiinsa kun ilmaisee maalikoiraa ja minä en vaan tajua, vaikka se seisoo ja tapittaa. Onneksi se on oppinut loikkimaan luokseni ilmaisun jälkeen hakemaan namia. Ja jos tätäkään en tajua, herättelee 50 kiloa rakkautta suoraan etutassuilla mahaan viimeistään.
Noh, nyt ainakin tiedän missä itseni pitää kehittyä ja rutkasti. Lisää vaan itselleni treeniä ja varmuutta koiran luottamiseen, eiköhän se siitä sitten.
Se on jo moneen kertaan nähty, että Lola osaa ja tietää mitä pitää tehdä. Ongelmaksi on vain muodostunut minä ja minun käytökseni. Mielestäni liian helposti ohjaan Lolaa oikeaan suuntaan, enkä anna sen ratkaista itse tilanteita, mikäli ne ovat haastavia. Luulen, että epävarmuus varsinkin risteyksissä on juurikin minun aiheuttamaa. Viime treenien jälkeen aloin miettimään kuinka itse toimin risteyksissä. Tähän mennessä kun olen ennalta tiennyt mihin suuntaan pitäisi kääntyä, olen myös koiraa ohjannut oikeaan suuntaan, suuremmilla taikka sitten minimaalisillakin eleillä. Lola on taitava lukemaan eleitäni, joten minun ei tarvitse kuin seisoa pikkuisen oikeaan suuntaan päin, niin se tietää mihin pitää mennä mikäli ei itse osaa ratkaista tilannetta.
Nyt halusin oppia luottamaan Lolan työskentelyyn ja samalla punnita omia koiran lukemis taitojani. Osaisinko lukea Lolan eleitä mikäli en tiedä missä jälki menee? Aikaisemmin olemme kyllä treenanneet jälkeä niin, etten ole tiennyt, mutta usein minulle on ennen risteystä kerrottu mihin suuntaan pitäisi mennä. Nyt en halunnut tietää jäljestä mitään, vaan luotin täysin Lolan osaamiseen.
Jälki lähti hiekkatietä pitkin parkkipaikan ohi. Lola takkuili tässä parkkipaikan vierustalla hetken, todennäköisesti haistoi maalikoiran auton. Jatkoi kuitenkin matkaa reippaasti.
Tulimme ensimmäiseen kolmihaaraiseen risteykseen. Tie jossa jälki kulki nousi ylös ja tie jonne Lola minua lähti viemään kulki alempana. Nämä kaksi tietä veivät samaan suuntaan ja välissä oli oja.
Risteyksen jälkeen Lolan tahti hidastui, tulin hiukan epävarmaksi. En kuitenkaan nähnyt siitä eleitä, että se olisi ollut täysin hukassa, eikä Lola halunnut palata takaisinkaan. Niimpä jatkoimme eteenpäin.
Tulimme kohtaan, jossa ojan yli oli laitettu muutamia puita ylikulkumahdollisuudeksi. Lola kääntyi jyrkästi ojan suuntaan, halusi ylittää sen, mutta epäröi. Rohkaisin Lolaa kastelemaan hitusen tassujaan ja menemään ojan yli kun kerran se sinne selvästi tahtoi. Näin pääsimme taas jäljen päälle ja vauhti olikin heti verkkaisempaa.
Toinen risteys, sekin kolmihaarainen. Vasemmalle ylös jatkui hiekkatie ja oikealle lähti metsäpolku. Lola valitsi metsäpolun hetkeäkään miettimättä. Huomasin jälleen itsestäni, että tulin taas epävarmaksi. Jokin idiootti ääni pääni sisällä sanoi, että ei se jälki voi sinne mennä, tottakai ne ovat kävelleet tietä pitkin.
Hiljensin äänen päässäni ja annoin Lolan rauhassa työskennellä. Se meni metsäpolkua eteenpäin 10m ja jäi sitten seisoskelemaan. Jälki ei siis jatkunutkaan sinne?
Hetken Lola yritti ratkaista tilanteen ja otti häiriötä kauempana kulkevista ihmisistä. Koska itselläni ei ollut hajuakaan missä jälki meni, en voinut auttaa, en tahallisesti, enkä tahattomasti.
Lola palasi hiukan takaisinpäin ja lähtikin sitten umpimetsään. Tahti kiihtyi taas, oltiinko siis sittenkin jäljellä vai saiko se ilmavainun? Pienessä mielessäni kuitenkin ensimmäiseksi pelkäsin sen haistaneen metsästä jotakin syötävää...
Kiertelimme ja kaartelimme puita, Lola eteni nenä maassa ja kuitenkin mutkien kautta koko ajan yhteen ja samaan suuntaan. Pääsimme metsästä aukiolle, jossa meni polku. Lola vei minut verkkaisesti polulle mutta jäi sitten pyörimään paikoilleen. Maisteli keppejä ympärillään, josta tiesin ettei se osaa ratkaista tilannetta. Tässä vaiheessa Lola myös häiriintyi takanamme seuraavista ihmisistä, he kun olivat jääneet meistä muutamia metrejä jälkeen ja rymistelivät paikalle metsiköstä.
Pyysin Lolaa jatkamaan ja kokeilin ottaa muutaman askeleen polkua pitkin. Tämä auttoi ja matka jatkui.
Polku tuli takaisin hiekkatielle. Lola mietti hetken ja kääntyi sitten oikealle. Vauhti oli hidastempoista ja Lola käytti selvästi ilmavainua. Olimmeko kenties jo lähellä vai oliko jälki hukkunut? Lola eteni kuitenkin määrätietoisesti, joten seurasin sitä nöyränä.
Tulimme varasto alueelle, jossa oli todella vahva bensan käry. Lola nuuhki peltikasoja mutta jatkoi kuitenkin matkaa, hiukan hitaammassa tahdissa kylläkin.
Lola kiipesi varastorakennuksen terassille ja jäi siihen pyörimään. Terassilla oli kaksi ovea ja Lola tarkati kumpaakin, moneen kertaan ja hartaasti.
Tästä kohdasta en tiedä miksi Lola terassille meni. Maalikoira ei ollut siellä käynyt. Olisiko Lola kenties hakenut parempaa ilmavainua korkeammalta kohdalta, miten olen sen aikaisemmin huomanneen tekevän.
Terassilla vietimme hetken ja toisenkin. Jouduin houkuttelemaan Lolan sieltä pois. Lola lähti kiertämään rakennusta kuin palatakseen takaisin. Tässä vaiheessa kiristin liinaa enkä antanut sen mennä samoja jälkiä takaisin.
Sitten Lola huomasi rakennuksen seinustalla korkean auton renkaista tehdyn pinon. Se otti muutaman juoksuaskeleen pinoa kohti, kävi sitä haistamassa ja jäi sitten taas paikoilleen. Lola haisteli vielä varaston altakin, meni sitten muutaman metrin eteenpäin ja jähmettyi siihen.
Luulin sen ottavan ilmavainua, enkä ymmärtänyt, että maalikoira oli löytynyt kunnes minua kehoitettiin palkkaamaan koira. En ymmärtänyt en, vaikka Lola seistä tapitti, niinkuin se aina ilmaisee.
Lola hoiti taas hienosti homman kotiin. Osasi ratkaista ongelmat itse kun annoin sille mahdollisuuden. Tämä varmasti tuo Lolalle lisää itsevarmuutta ja täytyykin nyt katsoa etten jatkossa tiedä jäljestä mitään, etten voi edes tietämättäni koiraa ohjailla oikeaan suuntaan.
Kyllä nämä treenit vähän herättivät minua.
Koiran hajuaisti on niin uskomaton, etten vaan pysty luottamaan, että Lola on hajulla.
Minun täytyy opetella tyjentämään pääni kaikesta miettimisestä jäljestyksen ajaksi ja vain keskittyä Lolan työskentelyyn. Se kyllä osaa hommansa, nyt se tuli viimeistään nähtyä!
Tälläisiä harjoituksia täytyy saada lisää, enhän minä osaa lukea tuota koiraani ollenkaan, vaikka se kaikki eleet tekee suuri-ilmeisesti, hitaasti ja erittäin selvästi.. voi tyhmä minä.
Onneksi Lola antaa minulle paljon anteeksi. Se ei ota nokkiinsa jos en päästä sitä johonkin suuntaan, se yleensä menee sinne sitten toista kautta jos sinne oikeesti haluaa.
Se ei välitä vaikka välillä joudun sitä pysäyttelemään matkalla, vastaantulijoiden taikka sitten totaalisten liina solmujen takia.
Se ei myöskään ota nokkiinsa kun ilmaisee maalikoiraa ja minä en vaan tajua, vaikka se seisoo ja tapittaa. Onneksi se on oppinut loikkimaan luokseni ilmaisun jälkeen hakemaan namia. Ja jos tätäkään en tajua, herättelee 50 kiloa rakkautta suoraan etutassuilla mahaan viimeistään.
Noh, nyt ainakin tiedän missä itseni pitää kehittyä ja rutkasti. Lisää vaan itselleni treeniä ja varmuutta koiran luottamiseen, eiköhän se siitä sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti