lauantai 7. toukokuuta 2011

Askel eteenpäin

Kävimme eilen auttamassa jatkokurssilaisia.
Lola toimi hienosti kaupunkitreeneissä maalikoirana, sekä jatkokurssilaiselle loppukokeessa hämäyskoirana. Teimme viimeiseksi Lolalle pienen kaupunki jäljen, tämän vuoden ensimmäisen asvalttijäljen. Lolan jälki oli noin 500m pitkä ja sisälsi pari kulmaa. Jälki kulki asvalttia pitkin, josta Lola oikaisi pusikkoa pitkin noin puolet.

Hienosti sujui vuoden ensimmäinen asvaltti jälki, ilman ongelmia. Toinen kulma oikastiin tosiaan pusikon kautta, toinen kulma mentiin täydellisesti jälkeä pitkin.
Maalikoira löytyi sisäpihalta ja Lola joutui vähän etsimään sitä. Tuuli taisi pyörittää hajua pitkin pihaa. Ilmaisu oli jälleen kerran erittäin selkeä ja kohteliaan matkan päästä. Taitava tyttönen :)

Saimme eilen treeneissä hyviä uutisia.
Etsijäkoiraliiton hallitus on hyväksynyt Lolan etsintöihin valmistaville kursseille. Mahtavaa!!!!!
Itse olenkin tässä Lolan treenaamisen ohella käynyt jo suorittamassa ohjaajalle kuuluvat kurssit, joten voin keskittyä tyystin kesällä alkaviin Lolan kursseihin.

Kursseja on kolme. Yksi kurssi perehdyttään pitkiin jälkiin, toinen vanhoihin jälkiin ja kolmas kaupunkijälkiin. Jokaisessa on kolme harjoituskertaa ja loppukoe.
Pisin jälki oli harjoituksissa muistaakseni 8km, vanhin taisi olla viikon vanha ja kaupungissa haastavin on Helsingin keskusta.
Luulen, että kaikkein haastavin näistä tulee meille olemaan kaupunki. Lola osaa kyllä työskennellä suuressakin häiriössä, mutta nähtäväksi jää, kykeneekö se työskentelemään myös Helsingin hulinassa.

Treenit aloitetaan kesän aikana ja niiden suorittamiseen menee noin puolisen vuotta. Siinä ohella käymme edelleen treeniringin treeneissä tekemässä vähän helpompia jälkiä näiden haastavien kurssien tasapainottamiseksi.
Olemme siis taas askeleen lähempänä tavoitettamme ja olo on mahtava.
Lolan työskentelyhalu on pysynyt koko ajan korkealla.

Häntä pystyssä kohti uusia haasteita :)


Ei kommentteja: