Ja katsottavaa siinä riittikin. Oli hienoa nähdä miten bullmastiffi toimii agility radalla, eikä negatiivista sanottavaa ole.
Agility on huippu hieno laji. Koira menee tuhatta ja sataa mutta on kuitenkin täysin ohjattavissa pelkkien käsimerkkien ja kehon elekielen avulla. Todella kunnioitettavaa yhteistyötä.
Treeneissä oli esteitä ympäri kenttää, mutta niistä käytettiin aina vain tiettyjä. Ei siis ollut radan mallia, jonka koira olisi voinut päätellä itse, että miten hypyt menee. Esteitä oli peräkkäin ja vieritysten. Ohjaamisella oli todella suuri merkitys.
Käsimerkeillä koiraa ohjattiin heti hypyn jälkeen uudelle esteelle. Sain huomata miten pienen pieni virhe kehon asennossa ajoi koiran väärälle esteelle. Laji oli kuin vauhdikasta tanssia.
Kaikkein mielenkiintoisemmaksi lajin teki juurikin tuo koiran ohjattavuus. Kuinka helposti kehon asennolla ja käsimerkeillä koiraa voikaan ohjata. Jopa silloin kun olet koiran takana. Aivan uskomatonta.
Riikan ja Siirin suoritus teki minuun suuren vaikutuksen. Niin suuren, että olen alkanut miettimään miten tuollaisen ohjattavuuden hallinta olisi erittäin hyödyllistä myös omassa lajissani, jäljellä. Harvemmin sitä tulee edes jäljellä ajateltua, että sillä olisi jotain väliä mihin suuntaan kehoni on, minähän kuljen koiran takana. Mutta kenties sillä onkin merkitystä. Ohjaanko tietämättäni Lolaa jäljellä? jos vauhdikkaassa agilityssä ohjaaminen onnistuu myös koiran takana, onko mahdollista että jäljellä tulee autettua koiraa mikäli tiedän mihin jälki menee.. Täytyy siis ottaa enemmän treenejä missä en tiedä jäljen kulkusuuntaa, joten en voi tietämättänikään ohjata Lolaa.
Mutta palatakseni agilityyn, tässä muutama tyylinäyte kuvien muodossa.
Kiitos Riikalle ja Siirille, että sain tulla ihastelemaan kentän laidalle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti