R.I.P Jarmo

1.1.2012 - 21.11.2019

Jarmo on päässyt nyt kivuistaan. 

Suru on suuri..

Jarmoa syvästi kaivaten: Mimmu ja muu lauma

Muutoksen tuulia

Ensivuoden alusta koittaa aika, jota itse olen odottanut 5 vuotta. Eli Nose Work laji menee kennelliiton alaiseksi ja näin ollen lajin kokeista tulee jatkossa saamaan koiranettiin virallisia tuloksia. Tämä on ollut minulle treeni motivaattori, joskin valitettavasti koirani, jonka kanssa tähän tähtäsin on kerennyt kuolemaan jo. Mutta katsotaan jos saan jossain vaiheessa itseni motivoitua jälleen kerran yrittämään, niin ehkäpä sitten seuraavan kanssa saisin ihan niitä virallisia tuloksiakin aikaiseksi.
Keväällä Nose Work Finland ry:n jäsenet äänestivät, että yhdistys lähtee mukaan virallistumiseen ja siirtyy kennelliiton alaiseksi. Asiasta käytiin jonkin verran vääntöä. Onhan se sanomattakin selvää, että suuressa porukassa on suuria mielipide eroja. Kyllä-äänet kuitenkin voittivat ja yhdistyksestä tulee nose workin virallinen yhdistys, joka jatkossa noudattaa kennelliiton laatimia sääntöjä.
Se miten koesäännöt tulevat muutoksen myötä muuttumaan, ei ole viellä kokonaan julkaistu. Asiasta on tulossa tiedote sekä kokous yhdistyksen kouluttajille ja tuomareille. Varmasti joitakin pieniä muutoksia tullaan saamaan, jotta säännöt olisivat mahdollisimman tasapuolisia jokaiselle, esimerkiksi käytettävien hajujen osalta. Nythän on ollut jollain tasolla ongelmana, ettei toiset koirat ole ilmeisesti tunnistaneet kokeissa käytettyä hajua. Tai näin olen ymmärtänyt keskusteluja lukiessani.. sitähän on sitten taas vaikeampi määritellä, että johtuuko se itse hajusta vai jostakin muusta. Mutta hyvä näistäkin epäkohdsta on puhua ääneen ja pohtia niihin mahdollisia ratkaisuja, jottei kokeista tulisi epäreiluja. Nyt käytettävissä olevissa hajuissa on todistetusti suuria eroja. Ja tämän hetkinen suositus onkin treenata mahdollisimman monella erivalmistajan hajuilla, jotta koira oppii niihin kaikkiin muunnoksiin.

Mitä lähemmäs virallistumisen päivää tullaan, sitä enemmän se näyttää aiheuttavan keskustelua ja ennen kaikkea, keskutelua virallistumista vastaan. Mehän emme viellä tiedä tasan tarkkaan millaisia muutoksia lajiin tullaan tekemään, joten itse olen siinä mielessä uteliaan kiinnostunut. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, itse olen tätä odottanut vuosia, joten minä en tunne lukeutuvani niiden joukkoon jotka hommaa kovasti vastustavat.
Muutokset voivat olla pelottavia. Ja varsinkin tälläinen tilanne missä tiedetään, että muutoksia tulee muttei tiedetä viellä millä mittakaavalla, voi ja aiheuttaakin aikamoisia pelonsekaisia tunteita. Olen lukenut keskusteluista jopa sitä, että pitää perustaa uusi yhdistys näillä vanhoilla säännöillä.

Tällä hetkellä se mitä keskusteluista olen lukenut, suurin huolenaihe tuntuu olevan kennelliiton doping säännöt. Kun laji virallistuu, astuu voimaan myös viralliset säännöt kokeisiin osallistuvan koiran terveydelle ja lääkitykselle. Laji on alunperin kehitetty löytökoirille, jotta niille pystyttäisiin tarjoamaan aktiviteettiä tarhaoloihin. Mutta tästä laji on kehittynyt viralliseksi kilapailulajiksi. Muutosta on siis jo tapahtunut aikoja sitten, eikä kukaan treenaa nose workkiin vaadittavia taitoja tarhaolosuhteissa. Muutos on jo tapahtunut siinä vaiheessa kun laji on tuotu tarhaoloista jokaisen koirakon luo. Ja muutos sinetöityy nyt ensivuoden alusta. Mielestäni tämä ei tarkoita sitä, ettei alkuperäistä ajatusta kunnioiteta enää. Mielestäni tämä tarkoittaa juurikin sitä, että ajatus on ollut niin hyvä, että siinä on potentiaalia viedä se askeleen pidemmälle.

Lajin perusajatus oli, että se on hauska laji jokaiselle koiralle. Nyt tuntuu, että doping sääntöjen myötä tämä ajatus on heitetty hukkaan ja se on aiheuttanut suurta mielipahaa. Itse en näe asiaa tällä tavalla. Minusta laji on edelleenkin (miltei) jokaiselle koiralle sopiva. Sitä voi harrastaa ja puuhata minkä koiran kanssa tahansa haluaa, mutta KOEura vaatii motivaation lisäksi tulevaisuudessa terveyttä. Virallisiin kokeisiin osallistuvalla koiralla ei ensivuonna saa olla pysyvää lääkitystä ja tilapäisessäkin lääkityksessä on tarkat varoajat säädetty. Doping säännöt ei ole kuitenkaan alkujaan tehty kiusaamiseksi tai kisaamisen estämiseksi. Niiden on tarkoitus suojella koiraa, joka ei kykene itse puhumaan mihin sattuu ja miltä tuntuu. Koska aina kun on kyse kilpailemisesta, toisilla se lähtee lapasesta sen verran, ettei oma järki toimi enää eläimen hyväksi.
Jokainen joka minut tuntee, tai on blogiani seurannut tietää varmasti jo nyt, että itse en hyväksy sairaan koiran kanssa kilpailemista ollenkaan. Ja tietyissä rajoissa hyväksyn sairaan koiran kanssa treenaamisen. Kuitenkin siinä vaiheessa kun treenit muuttuvat kilpailu tavoitteisiksi, tulee hommasta sen verran vakavaa, ettei kyse ole enää puuhastelusta. Joskus mielestäni kyse ei ole enää edes harrastamisesta, vaan itse luokittelen sen jo koiran työksi. Tämän takia en oikein aina ymmärrä dopingsääntö vastaisuutta. Sanotaan ettei esim ihottuman takia annettu kortisooni vaikuta koiran suorituskykyyn, mutta jos ajattelee asiaa lääkkeen kannalta, niin kortisonin syöminen vaikuttaa ihan kokonaisvaltaisesti elimistöön.

Ymmärrän kyllä joiltakin osin doping sääntöjen tuoman mielipahan. Lajissa on useampi todella hyvä koirakko, joiden koeura tyssää nyt vuoden vaihteessa. Ja jos sanon, että ymmärrän ohjaajan tunteita tässä asiassa, niin kannattaa uskoa. Olen itse joutunut 3 kertaa vetämään koiran pois harrastuksista juuri kun olemme olleet siellä huipulla, missä kaiken sen kovan työn jälkeen homma alkaa vihdoin pelittämään.Näistä kolmesta koirasta kaksi on jo kuopattu ja yksi makaa tällä hetkellä sohvalla viettäen seurakoiran virkaa. Itselleni tämä on ollut todella haastavaa ja nykyään motivaation saaminen takaisin tuntuu vaikealta. Vaikka mielenkiintoa olisi, jokin sisälläni laittaa vastaan sanoen, ettei se kaikki työ kannata enää neljättä kertaa aloittaa alusta, ihan vaan koska ehkäpä seuraavakin koira aloittaa sairastamisen siellä huipulla ollessa. Mutta asiaan, itse olen siis vapaaehtoisesti vetänyt omat koirani pois hommista vaikkei doping säännöt sitä ole niissä lajeissa vaatinutkaan. Tämän takia minun on toisinaan hiukan vaikea ymmärtää, että lääkitystä kaipaavan koiran kanssa kisaamisen evääminen tulee jotenkin mielipahaa aiheuttavana yllätyksenä..

Dopingsääntö vastaisuutta perustellaan monesti sillä, että nose work ei ole kovinkaan fyysinen laji. No ei se sitä ole jos vertaa esim agilityyn tai vinttikoirien viehejuoksuun. Mutta fysiikkaa se vaatii kuitenkin, joskin ei niin räjähtävää nopeutta mutta ennen kaikkea kestävyyttä. Koepäivät ovat todella pitkiä. Nopein koe missä itse olen koirani kanssa ollut, kesti 4h. Yleensä kokeissa on kulunut työpäivän verran, eli lähemmäs 8h. Ja jos mietitään hetki mitä koiran kropassa tapahtuu kun koira nuuhkutushengittää, voidaan jo todeta, että laji on erittäin fyysinen. Me emme voi tietää miltä koirasta tuntuu koepäivän aamuna. Me voimme yrittää tulkita sitä ja me voimme arvailla, mutta me emme voi tietää. Tämän takia dopingsäännöt on luotu eläinlääkärien kanssa. Minäkin olen sitä mieltä, että niissä säännöissä on osa turhuutta ja niissä olisi parantamisen varaa. Olisi myös hienoa jos dopingsäännöt olisivat lajikohtaisia, koska jokainen laji vaatii hiukan erilaista suorituskykyä. Mielestäni on hölmöä, että esimerkiksi yhden kipulääkkeen antamisen jälkeen koira voi osallistua kisoihin vasta 28 päivän päästä.. säännöissä olisi paranneltavaa mielestäni juuri näissä kohdissa, jossa lääkettä joudutaan antamaan satunnaisesti.

Itsestäni tuntuu jotenkin todella oudolta ajatus, että täytyy perustaa uusi yhdistys tälle lajille, jotta sairaat koirat voisivat edelleen käydä kokeissa.. Tässäkin lajissa, kuten monessa muussa on "harjoitus kokeita", eli ns möllikokeita joissa ei ole kennelliiton vaatimuksia. Mutta virallisia tuloksia niistä ei voi saada. Eli siis harrastelu voi jatkua vaivaisten koirienkin kanssa ja kisaaminen ilman virallisiatuloksia.. siis aivan kuten tähänkin asti. Miksi koira, joka ei ole fyysisesti terve tulisi saada virallisia tuloksia? Koira ei muutenkaan itse tuloksillaan mitään tee, ne on vain ja ainoastaan meitä ihmisiä varten. Itselleni se on mittari koiran ominaisuuksista, sekä ohjaajan osaamisesta.

Itse olen lähinnä toiveikas nyt kun laji virallistuu. Toivon, että joihinkin epäkohtiin tullaan saamaan parannusta ja se mitä olen infoista lukenut, ilmeisesti onkin toteutumassa. En osaa sanoa,  mitkä ovat olleet tähän asti kriteerit lajin tuomariksi hyväksymiselle. Minulla ei  itselläni ole niin paljoa kokemusta eri tuomareista, että voisin jotain heidän toiminnastaan sanoa. En kerennyt kuin 3lla eri tuomarilla käymään ja heidän toiminnastaan ei ainakaan ole mitään negatiivista mieleen jäänyt. Mutta puskaradion kautta olen kuullut hiukan kyseenalaisiakin asioita, jotka eivät omasta mielestäni kuulu lajin tuomarin ammattitaitoon. Kennelliiton myötä tulee varmasti tuomareille myös uusia vaatimuksia.  Tulee olla tietoa ja taitoa. Joutuu kurssittamaan itseään ja opiskelemaan, sekä näyttämään osaamisensa. Tuomarioikeudet voidaan myös evätä mikäli sääntöjä ei noudata.

Toinen epäkohta mihin toivon parannusta lajin virallistumisen myötä on ne lukuisat kouluttajat. Nose work on lajina saavuttanut suuren suosion ja kylkiäisenä se on tuonut mukanaan lukuisia kalliita kursseja. Nykyään tuntuu, että jokainen koirakoulu järjestää ainakin nose workin alkeita vaikkei kouluttajalla mitään tietotaitoa lajista olisikaan. Koiria saatetaan jo heti alkeissa kouluttaa tavalla, joka ei palvele koesääntöjä. Ja kun koirakko huomaa virheet sitten koekentillä, on virheiden korjaaminen työlästä tai jopa mahdotonta. Kuvittelen, että lajin virallistumisen myötä meillä on yhä enemmän harrastelijoita, jotka jo alkeiskurssille mennessään pitävät tähtäimenä kokeet. Tällöin koulutustason vaatimuskin kasvaa. Voi olla ettei  enää sellaisille  kursseille riitä osallistujia, missä opetetaan asioita, joitka aiheuttavat kokeissa virheitä. Tämä varmasti omalta osaltaan tulee muuttamaan kouluttajalle asetettuja vaatimuksia ja nostamaan taitotasoa. Eli periaatteessa jos homma menee ajanmyötä kuten kuvittelen, meillä voi tulevaisuudessa olla vähemmän kouluttajia, mutta kouluttajien taso on kovempi. Ja mikäli lajissa aletaan kilpailemaan ihan em-tasolla, tulee kouluttajien osaamisesta erittäin merkityksellistä.

Jostain syystä nose work kurssit tuntuvat olevan huomattavasti kalliimpia kuin esimerkiksi toko kurssit. Ja osalla kouluttajista ei ole mitään omakohtaista kokemusta edes koko lajista. Osa kursseja vetävistä ei edes kuulu yhdistykseen. Toivoisin, että kun maksat kalliin kurssin saisit myös laadukasta koulutusta vastineeksi. Kuka vaan osaa laittaa koiralle piilon, mutta se mitä tapahtuu sitä ennen ja sen jälkeen on ratkaisevaa. Ja nämä ovat juurikin niitä asioita, joihin toivon parannusta. Jos itse menen kurssille, haluan että minua ja minun koiraani koulutetaan. Jos haluan vain, että joku upottaa piilon, voin siihen pyytää ilmaiseksi vaikkapa naapurin lapsia. Tämän takia itse olenkin aika kriittinen niistä, kenen kurssille menen. Ja jos kouluttajalla ei ole mitään kokemusta hajutyöskentelystä historiassaan, eikä edes Nwf yhdistyksestä, jätän rahani säästöön ja treenaan itse..

Olen myös harjoituskokeissa törmännyt ajanottajiin, jotka eivät osaa käyttää sekunttikelloa. Reagointi kykykin on sellainen mitä voi harjoitella tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siihen se sitten jää. Toiset ihmiset ovat hitaampia regoinneissaan kuin toiset. Koska lajissa sekunttikin voi olla ratkaiseva tekijä koesijoituksen kannalta, itse toivon että kennelliiton koetoimitsijan vaatimukset tuovat myös tähän asiaan parannuksen. Voin ehkä viellä naurahtaa epävirallisissa kokeissa sitä, kun ajanottaja ei nyt saanutkaan kelloa pysäytettyä juuri sillä hetkellä kun huusin käsi pystyssä löytö. Mutta virallisissa kokeissa tälläistä tuskin kukaan kilpailija katsoo läpi sormien ja ottaa sitä huumorilla. Toimihekilöiden tulee olla osaavia ja heidän tulee näyttää osaaminen ennen kokeisiin osallistumista. Viralliset kokeet eivät ole se paikka, jossa elämän ensimmäistä kertaa saadaan sekuttikello käteen.

Laji on uusi, ymmärrän sen, sitä en kritisoi. Ymmärrän myös sen, että kaikenlainen koetoiminta on pitänyt harjoitella ihan nollasta lähtien. Pointtini onkin nyt se, että kun lajista tulee virallinen, loppuu harjoittelu ja sitten asiat jo osataan. Kokeiden järjestäjien tulee osata asiansa ja kokeista tulee tehdä kilpailijoille tasavertaisia. Ei voi tulla "hups" juttuja, eikä hajamielisyys virheitä. Sellaisen toimijan toiminta loppuu aika pian uusien sääntöjen mukaan. Ja tämä on mielestäni ja kilpailijan näkökannasta katsottuna hyvä asia.

Yksi keskustelua aiheuttava aihe on ollut myös reaktiiviset koirat kokeissa. Kennelliittohan kieltää säännöissään agressiivisesti käyttäytyvän koiran kilpailuihin osallistumisen. Miksi tämä sitten nähdään  negatiivisena asiana? Omasta mielestäni agressiivisten koirien paikka ei ole kokeissa, missä on paljon muita koiria ja ihmisiä ympärillä koko ajan. Mielestäni kenenkään kokeisiin osallistuvan ei tulisi olla pelko perseessä koe alueella sen takia, että pysyykö joku agressiivinen koira varmasti ohjaajan lapasessa. Ei varsinkaan nykyaikana, kun koirahyökkäyksistä on tullut koko ajan kasvava ongelma.
Epävirallisia nose kokeita on järjestetty jopa niin, että agressiivisille koirille on pyhitetty oma parkkipaikka. Siellä ne voivat ilman stressiä rauhoittua autossa ilman, että muut koirakot kävelevät lähimainkaan ohi. Onko tälläisen koiran paikka kokeissa? Onko tälläinen koira kokeisiin soveltuva? Mielestäni ei. Jos koiran hermorakenne ei pysy kasassa edes sen vertaa, että se kestäisi nähdä toisia koiria, mielestäni sen paikka on silloin jossain muualla kuin koiratapahtumassa.
Agressiivinen ja reaktiivinen koira voi olla myös hallinnassa. Ja silloin sen kanssa voi kokeissa käydä. Mutta mikäli vahinko sattuu, tulee jatkossa kennelliitto  asettamaan koiralle virallisen kilpailukiellon. Tämä on mielestäni hyvä asia. Epävirallisissa kokeissa ei tälläisiä kilpailukieltoja oikein voi jaella. Sieltä voi vaan heittää ulos kokeesta, mutta sen vahtiminen, ettei sama koirakko osallistu toisiin kokeisiin on mahdotonta.
Kokeisiin osallistuvan koiran tulee olla hallinnassa, niin kokeessa kuin odotus alueellakin. Ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että sosiaalisen koiran kanssa harrastaminen on huomattavasti mukavampaa, rennompaa ja vähemmän stressaavaa.
Siru tarkastetaan virallisissa kokeissa (käsittääkseni) aina, joten jos koira ei kestä vieraan ihmisen lähellä oloa edes sirun lukemisen ajan, milestäni silloin on miettimisen paikka, onko koira sovelias koekentille. Virallisiin kokeisiin osallistuva koira ei saa olla agressiivinen toisia koiria, eikä ihmisiä kohtaan. Näidenkin kanssa voi edelleen harrastaa lajia ja osallistua epävirallisiin kokeisiin, mutta virallisiin kokeisiin niiden kanssa ei voi  tulla... tai ei ainakaan kannata tulla.

En tiedä olenko väärässä. En tiedä katsonko tätäkin asiaa liian ruusunpuinaisien lasien läpi. Mutta jotenkin itse en kovin paljoa negatiivista asiaa lajin virallistumisesta kykene löytämään. Sen sijaan mahdollisuuksia parempaan näen koko ajan enemmän ja enemmän.
Aina kun puhutaan virallisista kokeista, sinne hakeutuu ihmisiä, joilla on vain ja ainoastaan tulokset silmissä. Tästä ei voi lajia syyttää, eikä edes lajin virallisuutta, vaan vain ja ainoastaan niitä liian kilpailuhenkisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vaan tuloksien eteen. Tämä on asia, minkä tiedostan.
Toisissa maissa, joissa nose work on virallistunut jo aikoja sitten, on muodostunut eri variaatioita lajista. Nähtäväksi jää, käykö meillä suomessa samoin. Mutta tätäkään asiaa en osaa katsoa negatiivisesti. Jos laji vaatii rinnalleen toisen version, mikä palvelee toisenlaisia koirakoita, niin miksi se olisi pahasta? Jos kennelliiton myötä lajista tulee teknisempi, eli aletaan vaatia katsojille upean näköistä ilmaisua ja räjähtävää nopeutta, se voi hyvinkin olla, että tietyn tyyppiset koirat tarvitsevatkin hiukan tekniikka vapaamman version lajista. Tämä on oikeastaan itselläni se ainoa pelko, molossi ihminen kun olen. Minun koirani ovat kaikki olleet sen tyyppisiä, ettei niille saa ilmaisukäytöstä hinkattua teknisesti pilkun tarkkaan kuntoon. Niiden mielenkiinto ja miellyttämisen halu ei riitä tekniikan hinkkaamiseen. Motivaatio kärsii ja koko laji menettää merkityksensä. Joten, jos nosesta tulee kovin tekninen koelaji, niin itse joudun siinä vaiheessa miettimään onko oman tyyppisilläni koirilla mitään mieltä kokeisiin osallistua. Ja tällöin tietenkin hartain toiveeni olisi, että lajista olisi olemassa myös muunnos, missä onnistuminen on tärkeämpää kuin viimeisen päälle hinkattu ilmaisu.

Mutta murehtia ei kannata etukäteen, vaan katsotaan miten homma tästä etenee. Niille jotka jo innolla odottavat virallisiin kisoihin pääsyä, toivotan paljon tsemppiä!!

Se suurin häiriö

Nose workissä koiralle opetetaan haju/hajut. Sen lisäksi se opetetaan etsimään näitä hajuja ympäristöstä riippumatta ja ilmaisemaan ne ohjaajalleen. Kuulostaa erittäin yksinkertaiselta, periaatteessa se sitä onkin. Mielestäni se on se helpoin osuus tässä lajissa, koiran opettaminen. Yleensä koirilla on luontainen kyky käyttää nenäänsä ja osata etsiä, joten näitä kykyä ei tarvitse niille edes pahemmin opettaa, riittää kun vain vahvistaa halutun hajun etsimistä ja löytämistä.
Vaikeus astuu mukaan siinä vaiheessa kun etsintään laitetaan koiran lisäksi ihminen. Koiralle se pahin häiriö liinan toisessa päässä.
Ihan pelkkä kytkettynä etsintä, on asia, mitä tulee harjoitella koiran kanssa runsaasti. Mitä huonommin ohjaaja hallitsee liinan käytön, sitä suurempi häiriötekijä se on koiralle. Ja mitä vähemmän koiraa on totuteltu liinan antamiin paineisiin, sitä pahemmin se niistä häiriintyy.
Alkeet tykkään itse opettaa koiralle vapaana, jolloin se ei saa turhia häiriöitä liinan liikkeistä, vaan se saa tehdä itsenäistä työskentelyä ja kasvattaa itsevarmuuttaan. Kun itsevarmuus ja yrittämisen halu alkaa olla kunnossa, otan harjoituksiin mukaan kytkettynä etsimisen. Nose workissä koira etsiikin kytkettynä huomattavasti useammin kuin vapaana, joten siihen taitoon kannattaa oikeasti panostaa.

Liinan pituus

Koesäännöissä etsintään käytetyn liinan pituutta ei ole määritelty. Sen saa siis jokainen valita oman mieltymyksensä mukaisesti. Kuitenkin itse suosin valintaa koiran mukaan. Kyse on myös aika paljon siitä, mihin koirasi opetat ja mihin sen totutat. Asiaa kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään myös koiran näkökulmasta, mikä on sen työskentelylle suotuisinta.
Mitä nopeampi koira, sitä enemmän ohjaaja joutuu juoksemaan jos koira työskentelee lyhyessä liinassa. Lyhyellä liinalla aiheuttaa nopealle koiralle lukuisia liina stoppeja, jotka aina kerta toisen jälkeen joko häiritsee koiran keskittymistä, tai turhauttaa koiraa. Liinassa tulisi aina pitää tasainen paine, eikä nykäisyjä ja stoppeja saisi turhaan tehdä. Jokainen turha nykäisy syö koiran motivaatiota ja katkaisee keskittymisen. Vähän sama jos ajatellaan, että katsot jännittävää elokuvaa. Yrität keskittyä siihen, mutta vieressä oleva ihminen tahtoo koko ajan puhua sinulle jotakin muuta. Jossain vaiheessa keskittymisesi herpaantuu. Koirat opetetaan pienestä lähtien kuuntelemaan remmin painetta, onhan remmissä vetäminen yksi sellainen asia, mitä me pidämme "huonona käytöksenä". Pari ensimmäistä vuottaan tai ainakin ensimmäisen vuoden, koiralle opetetaan ettei remmi saa kiristyä. Miksei koira kuuntelisi tätä remmin kiristymistä etsinnässä, kun sille on se taottu päähän niin monesti vapaa-ajalla?

Hidastempoisella koiralla 3m liina saattaa toimia ihan hyvin, eikä ohjaaja aiheuta koiralle sen suurempia nykäisyjä. Mutta on hyvä muistaa koiran tahdista huolimatta, mikä on paineistamista ja mitä se koiran työskentelyyn aiheuttaa.
Jokainen varmasti kouluajoilta muistaa tilanteen missä tehtiin itsenäisesti harjoitteita ja opettaja kiersi luokassa katsomassa. Muistatteko kuinka tunnetila vaihtui siitä kun opettaja oli luokan toisella puolella siihen, kun opettaja tuli niskasi taakse? Omasta kokemuksestani voin ainakin myöntää, että paineistuin niskan takana tarkkailevasta opettajasta niin paljon, että keskittyminen herpaantui, tulin epävarmaksi ja kysyin oitin neuvoa vaikka en sitä edes välttämättä olisi tarvinnut.
Sama voi tapahtua koiralle. Niskan takana tarkkaileva ohjaaja saattaa olla vieläpä jopa hiukan kumartuneena pieneen koiraansa päin ja koiran paineistaminen on taattua. Tämä voi aiheuttaa etsinnän motivaation huononemista ja pahimmillaan koira voi lopettaa hyvällä fiiliksellä alkaneen etsinnän kokonaan. Toiset koirat taas paineistuvat ohjaajan liian lähellä olosta niin paljon, että tekevät ilmaisukäytöksen ihan vaan saadakseen työn päätökseen.
Ja aivan varmasti on myös olemassa koiria, jotka eivät häiriinny tästä ollenkaan.

Kannattaisiko sitten koiralla pitää 15m liinaan nose etsinnöissä? Jos ohjaaja hallitsee koko liinan pituuden, miksei?
Itse olen kokeillut eri mittaisi liinoja. 10m liina ajoneuvoetsinnässä tuotti hankaluuksia. Koiran mennessä ajoneuvon toiselle puolelle, olin minä 10m väärällä puolella. En siis todellakaan kyennyt näkemään koiraani tai pysymään sen perässä. Pitkän liinan kelaaminen lyhyelle ja taas päästäminen pitkälle aiheutti sen verran lihastyötä ja vaati keskittymistä, että se oli kaikki pois koiran tarkkailusta. Missasin monta koiran elekieltä ihan vaan, koska kelasin pitkää liinaa lyhyemmäksi.
Kun huomasin liinan häiritsevän keskittymistäni lopetin sen kelaamisen. Ajattelin, että antaa mennä sillä koko 10m pituudella. Koiran mennessä ajoneuvon toiselle puolelle, liina osui maahan ja jäi jumiin renkaan alle. Tästä aiheutui turha stoppi ja koira otti sen rankaisuna. Se oli juuri löytänyt hajun toiselta puolelta ja oli menossa sitä ilmaisemaan. Yht äkkinen liinapidätys tappoi motivaation ja koirani lopetti työt.

Tässä yksi harjoitus 10m "pyykkinaru" liinalla. Videosta näkee hyvin miten koira häiriintyy ja miten minä joudun panostamaan pitkän liinan käyttöön. Homma ei ole harmoonista, eikä sujuvaa. Liinan materiaali ja pituus on koiralle vain haitaksi.



Mitä pidempi liina, sitä enemmän koira saa työskentelyynsä tilaa. Mutta sitä enemmän ohjaaja joutuu liinaa rullaamaan pitkäksi ja lyhyeksi.. ja taas pidemmäksi ja jälleen lyhyemmäksi.
Noseworkissä liina ei saa sotkeentua rekvisiittaan, eikä sillä saa siirtää esimerkiksi lattialla olevia laatikoita. Näin ollen liinan tulee pysyä kireällä ja mielellään niin, ettei se koske missään vaiheessa maahan. Maata pitkin laahaava liina sotkeentuu koiraan, rekvisiittaan tai jää jumiin esimerkiksi auton renkaan alle, koiran mennessä auton toiselle puolelle.

Liinan käyttö onkin yksi niitä suurimpia asioita mitä ohjaajan tulee harjoitella. Löytää omaan käteen sopiva liina, materiaaleja on tarjolla monia. Liinan pituus tulee olla sellainen, että se on helposti hallittavissa, mutta koiralle tulee suoda tilaa itsenäiseen työskentelyyn ilman, että ohjaaja painostaa niskan takana. Liina on hyvä olla kevyt, jottei se hakeudu voimakkaasti maatakohti ollessaan pitkällä. Kannattaa myös huomioida jännityksestä hikoilevat kädet tai sadesää, onko liinassa pitoa vaikka se olisi märkä? Nose workin koesäännöt kieltävät remmin irroittamisen kädestä etsinnän aikana. Liinan on siis pysyttävä kädessä kesällä ja talvella. Helteessä ja kaatosateessa.
Muoviset "pyykkinaru" liinat ovat kankeita ja varsinkin sateella liukkaita. Nahkaliina on kestävä oikein hoidettuna, voisi sanoa jopa että ikuinen. Mutta pito on huono omasta mielestäni. Nahkaliina tarvitsee kylkiäiseksi nahka hanskat, jotta pito pysyy ja ote ei lipeä. Nahkaliina on myös hiukan tönkkö uutena, toki käytössä se pehmenee ja sen olemus paranee.
Itse suosin "krippiliinaa". Eli kankaista liinaa jossa on kumi päälyste. Se on kevyt ja siinä on hyvä pito. Nahkahanskoilla pitoa saa parannettua, mutta liina pysyy hyvin tuntumassa ilman hanskojakin. Se ei ime itseensä vettä ja sateella liina on ihan yhtä pitävä ja kevyt kuin kuivallakin ilmalla.
Vain kokeilemalla erilaisia liinoja, voit löytää itsellesi sopivimman materiaalin ja sopivimman pituuden. Eikä kaikkea tarvitse aina ostaa itselle kokeiluun. Kysy treeneissä lainaan toiselta hänen käyttämää liinaa.

Liinan käyttö

Kuinka liinaa tulisi sitten käyttää? Jokaisella on hiukan oma tyylinsä siihen missä kädessä liinaa pitää ja miten sitä käteensä rullaa. Pitäisi kuitenkin pyrkiä siihen että liina aina kelautuisi lyhyemmällä kun koira tulee lähemmäs ja taas vapautuu pidemmälle jos koira ryntää kauemmas. Liina pitäisi aina pyrkiä pitämään tasaisen tiukalla ja välttää niitä turhia nykäyksiä ja stoppeja.
Flexi on automaattisesti kelautuva liina. Kun koira menee pidemmälle liinaa vapautuu, kun se tulee lähemmäs, liina lyhenee. Se on aina tasaisen kireällä (kunnes loppuu tai painetaan jarrua). Tälläiseen flexin pehmeään toimintaan tulisi pyrkiä "manuaalisella" liinalla. Se ei häiritse koiraa, ei aiheuta turhia nykäisyjä riippumatta siitä mihin suuntaan koira milloinkin menee.

Flexi voisikin olla hyvä väline etsinnässä, mutta siinä on vain kaksi toimintoa: vapaa ja lukitus. Siinä pitäisi viellä olle pehmeästi jarruttava toiminto. Koska sellainen puuttuu, on ainoa vaihtoehto flexissä jarruttaa koiraa manuaalisesti tarttumalla naruun. Tämä taas aiheuttaa väistämättä käsien palamisen ilman hanskoja, koska flexit ei ole suunniteltu niin, että niihin käsillä tartutaan. Itse en käyttäisi flexiä missään nimessä etsinnässä, koska siinä ei kykene koiralle ystävällisesti kertomaan, että tila loppuu ihan just kesken. Koira saa välttämättä kunnon voimakkaan nykäisyn. Flexissä ei myöskään ole mitään varoitusta sille, että hihnaa on kelan sisällä enää metrin verran, jotta nykäisyyn pystyisi itse vaikuttamaan myötäilemällä.

Liinan lyhyeksi rullaamisen ja pidemmäksi vapauttamisen idea on helppo ymmärtää kun katsoo perhokalastusta. Ehkä se olisikin hyvä laji opetella nose workin rinnalle 😁





Paras tapa harjoitella liinan käyttöä on mielestäni  lenkillä. Normaalin remmin sijaan otatkin käyttöön 10m liinan. Lenkkeillessä ei haittaa vaikka  välillä tuleekin tahattomia stoppauksia. Lenkkeilyssä on kaikkein turvallisinta harjoitella pitkän liinan hallintaa ja se on tehokastakin, koska moni meistä lenkkeilee ainakin 3 krt päivässä.

Miten liinaa sitten tulee käyttää?

Ensimmäinen huomioitava asia on se, että tarvitset siihen kaksi kättä.  Kun käsittelet liinaa, Silloin ei voi tehdä muuta, eikä keskitytä muihin asioihin, ainoastaan koiran tarkkailemiseen, jotta liina lyhenee ja pitenee oikeaan aikaan.

Liina pidetään kerällä usein vasemmassa kädessä. Vasen käsi on rentona vasemman jalan vieressä alhaalla. Kerän tulee olla sopivan löysällä, jotta se pitenee tasaisesti koiran vedosta.

Vasemmasta kädestä liina menee oikean käden läpi koiran valjaisiin. Oikea käsi toimii siis liinan säännöstelijänä. Se joko antaa liinan liukua pidemmäksi tai jarruttaa liinan pituutta. Se myös lyhentää liinaa viemällä sitä vasemman käden kerälle. Oikean käden tehtävänä on pitää liinassa koko ajan samanlainen jännitys. Kun liina on  koko ajan yhtä kireällä koiran valjaissa,  se ei häiritse koiran työskentelyä. Kun koira tuntee valjaissaan koko ajan saman paineen se ei kiinnitä siihen huomiota. Jos oikea käsi estää liinan pitenemisen, koira tuntee valjaiden kautta "stoppauksen". Usein nämä stoppaukset, eli nykäisyt, ovat ainoa helppo keino koiran herättelyyn. Mikäli koira haistelee jotain ei toivottua, voi liinasta nyppäisemällä saada koiran huomion ohjaajaan. Koirat oppivatkin nopeasti liina stoppaukset ja usein kun liinasta nykäisee, koira lopettaa työt ja ottaa ohjaajaan kontaktia. Tämä on hyvä ja helppo konsti kommunikoida koiran kanssa, kun se kulkee kymmenen metriä edellä, mutta tämän takia vahingossa tapahtuvat nyppäykset pilaavat helposti koiran onistuneen suorituksen.
Liian löysällä oleva liina taas sotkeutuu koiraan tai kasvillisuuteen, sekä sen pienikin kiristyminen tuntuu saman tien koiran selässä stoppauksena. Mitä pienempi koira, sitä helpommin löysällä oleva liina sotkeutuu sen tassuihin aiheuttaen jopa vaaratilanteita kovassa vauhdissa. Liinassa tulee olla aina mahdollisimman tasainen paine. Tällöin  liina toimii  myös napanuorana, jota pitkin pystyt tulkitsemaan ja lukemaan koirasi käyttäytymistä.

Jotta tiedät katsomatta vasempaan käteesi paljonko kerässä on liinaa jäljellä (jottei tule yllättävieä stoppauksia tämänkään takia) on liinaan hyvä laittaa pari solmua. Toisen solmun voi tehdä ihan liinan päähän "jarru solmuksi" jottein liina pääse luiskahtamaan kokonaan kädestä. Toisen solmun voi tehdä metrin päähän liinan päästä, jolloin solmun tullessa oikeaan käteen tiedät, ettei vasemmassa kädessä ole enää kerää jäljellä.



Kun liinan pidentäminen ja lyhentäminen onnistuu koiraa turhaan stoppaamatta, voidaan alkaa keskittyä työskentelyyn koira liinassa. Yksi asia mitä itse olen monesti huomannut jäljellä ja varsin monesti siitä ohjaajaa huomauttanutkin on se, että kun sitä liinaa on kymmenen metriä vasemmassa kädessä kerällä, niin annetaan sitä koiralle myös. Aika usein jostain syystä ohjaajat eivät anna koiralle liinan mitan vertaa liikkumatilaa  kuitenkaan. Toki on olemassa ympäristöjä, joissa koiran turvallisuuden takaamiseksi koko liinan mittaa ei voi antaa. Mutta jos maasto on suotuisaa, kannattaa ilman muuta antaa koiralle niin paljon tilaa kuin se on mahdollista. Kuten aijemmin sanoin, ohjaaja liinan päässä on aina suurin häiriö. Mitä lähempänä koiraasi olet ja mitä enemmän rajoitat sen liikesuuntia liinalla, sitä enemmän häiritset koirasi työskentelyä.

Jos mietitään hetki miten koirat hajua työskentelevät, varmasti ymmärrät paremmin miksi olisi hyvä antaa työskentelyyn tilaa jos se on mahdollista. Koirat seuraavat hajua aina etsimällä hajun reunat. Toiset koirat tekevät tämän pienieleisesti ja toki siihen vaikuttaa myös koulutus taso. Mutta toiset koirat tekevät siksakkia suurestikin alkeissa ja toiset tekevät sitä suuresti myös jatkossa. Jos liina on lyhyellä, joutuu ohjaaja siksakkaamaan mukana. Jos me maltamme antaa koiralle työskentelyyn tarpeeksi tilaa, me voimme kulkea suoraan ja antaa koiran hakea hajun reunat rauhassa. Itselläni ei ainakaan oma kunto riitä kulkemaan koiran tahtia, joten pidemmän liinan käyttö säästää ohjaajan kuntoa, joka on tärkeää varsinkin pitkäkestoisissa suorituksissa.



Ohjaaja säästää myös omaa energiaansa, sekä koira ei saa turhia stoppauksia kun puun ympäri menevä liina irroitetaan kädestä ja napataan taas käteen puun toiselta puolelta. Ohjaajan ei tällöin tarvitse alkaa itse kiertelemään puita.
Nose workissä tulee huomioida, ettei remmiä saa tiputtaa kädestä. Mutta siellä ei kannatakaan käyttää kovin pitkää liinaa. Ohjaajan tulee muutenkin miettiä tarkkaan milloin koiralle antaa nose etsinnässä koko liinan mitan verran tilaa. Itse annan yleensä vain laatikko etsinnässä ja ulkoetsinnässä riippuen paljonko ja millaista rekvisiittaa sieltä löytyy. Ajoneuvoetsinnässä saa olla tarkkana ettei liina mene auton renkaan alle kun koira kiertää auton toiselle puolelle. Liina nimittäin jämähtää jykevästi renkaan ja maan väliin ja aiheuttaa koiralle usein voimakkaan stoppauksen. Itse kuljen usein ajoneuvoissa paljon ulompana kuin koira, jolla saan varmistettua ettei liina jää ajoneuvoihin jumiin. En siis kulje koiran takana, vaan ulkoreunalla takaviistossa.



hanne tilanne mielestäni on tälläinen, jossa koiralle voi antaa koko liinan mitan työskentely rauhaa, eikä ohjaajan tarvitse edes itse mennä radalle sotkemaan hajuvirtoja liikkeillään. Tähän pyrin aina itse, kun etsintäalue antaa sille mahdollisuuden.



Maapiilo treeni on hyvää harjoitusta ohjaajan liikkumiselle alueella silloin, kun tiedossa on vain koiran lähetyspaikka. Ohjaaja voi turhalla liikkumisellaan polkea hajupiilon ja tehdä siitä koiralle mahdottoman löytää. Tämä on hyvä treeni harjoitella liikkumista koiran takana, kohdasta minkä koira on jo tutkinut. Liinaa on annettava, sillä koira saattaa myös haluta palata takaisin, mikäli on mennyt hajupiilon ohi (viive). Tälläisen etsinnän ohjaaja voi pilata omalla toiminnallaan helpostikin. Joten suosittelen harjoitusta.

Ei oo Häpee, olla Nopee

... Mutta jos tahtoo pärjätä Nose Workissä palkintopallille, se on välttämätöntä. Nopein koira voittaa, se on lajin henki. Ilman nopeuttakin voi tehdä luokkanousuja, kisa sijoituksia ei omien tulosten keräämiseen tarvita. Mutta jokaisessa etsintä alueessa on aikaraja, joten nopeus on kuitenkin  yksi kriteeri menestymiselle.

Toiset koirat ovat luonnostaan nopeatempoisempia kuin toiset. ja toisille tulee pikemminkin opettaa sitä rauhoittumista, jotta työskentely onnistuu. Toiset ovat taas niin rauhallisia, että niiden etsintänopeuteen tulee panostaa. Mennään siis koiran mukaan taas kerran, eikä tuhlata energiaa ja treeniaikaa niihin asioihin, mitkä koiralla on hallinnassa.

Motivaatio

Jälleen kerran, se on se motivaatio. Kaiken a ja o, myös mitä tulee nopeuteen. Mitä motivoituneempi koira on, sitä suuremmalla draivilla se pyrkii hajupiilolle. Mitä motivoituneempi hajuun koira on, sitä vähemmän sitä kiinnostaa etsintäalueella ne asiat, missä hajua ei ole. Eikös se ole se ihanne? Etsintä alueelle lähetettäessä koiralla ei ole mielessä mitään muuta kuin löytää hajupiilo ja ilmaista se ohjaajalleen. Ihan sama mitä alueella on ja missä alue on, haju on ainoa mikä kiinnostaa. Tähän ainakin itse pyrin, tälläinen mielikuva minulla on päässäni hyvästä etsinnästä ja sitä kohti minä olen yrittänyt suunnitella oman koirani koulutuksen.
Etsimisen tulee olla koiralle hauskaa ja palkitsevaa, jotta se syttyy hommaan. Mutta niin tulee olla löydönkin, jottein se jätä sitä ilmaisematta. Kun koko etsintä ketju on tasapainossa, koira etsii hyvällä asenteella ja ilmaisee piilon nopeasti sekä selkeästi.
Koko homma opetetaan pienissä palasissa. Hinkataan palaset sen näköiseksi kun toivotaan niiden olevan. Ja sitten yhdistetään palaset yhdeksi toimivaksi toiminnoksi.

Vauhti vai tekniikka

Samalla kertaa näitä kahta ei pysty välttämättä treenaamaan ja ehkei olisi edes kovin suotavaa sitä yrittää. Jos haluat opettaa koiralle vauhtia, on hyvä nipistää täydellisestä tekniikasta. Jos tehdään vauhdilla, ei koiralla ole aikaa miettiä teknistä suoritusta.
Jos taas vaaditaan teknistä suoritusta, ei ole hyväksi vaatia vauhtia. Jompikumpi kärsii, siksi on hyvä pitää nämä kaksi asiaa eri harjoituksissa, eikä tunkea niitä kriteereiksi samoihin treeneihin.
Kyse on myös ihmisen mielikuvasta, millainen on hänen mielestään koiran suorittama hyvä etsintä? Toiset haluavat, että koira tutkii etsintä alueen kaikki laatikot, jotta ohjaaja voi varmistua koiran käyneen kaikki läpi. Sanomattakin on selvää, että tämä on huomattavasti hitaampaa kuin jos ohjaaja haluaa koiran juoksevan suoraan "kuumalle" laatikolle piittaamatta "kylmistä".
Jos hinkkaat ensin tekniikan, saatko rakennettua hommaan vauhdin viimeisenä?
Jos palkkaat vauhdista, saatko rakennettua tekniikan viimeisenä?
Kumpi on parempi, vai onko olemassa edes oikeaa järjestystä?

Jos koira on personaltaan äärimmäisen rauhallinen, voi olla parempi panostaa alusta asti tekniikan sijaan nopeuteen, innostuneisuuteen. Rakentaa hajulle sellainen motivaatio, että koira pyrkii hajun luo voimakkaammin ja innokkaammin.
Jos koira on taas luonnostaan korkeassa vireessä, voi olla parempi hinkata sille tekniikka kuntoon. Opetella työhön rauhallisempi mielentila, jotta koira kykenee käyttämään nenäänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Opettaa ensin tekniikka kuntoon (hyvä etsintä, hyvä ilmaisu) ja sen jälkeen vasta päästää koira lisäämään vauhtiaan.
Olipa koira sitten luonnostaan nopea, tai sille on treenattu nopeutta, mutta ihanne on kohtuullisessa vireessä oleva koira, joka suorittaa etsinnän mahdollisimman nopeasti, sekä ilmaisee piilon sen enempää aikaa tuhlaamatta. Jos käytösketjun palaset eivät ole kunnossa, koira saattaa etsiä hyvin, mutta jättää ilmaisematta. Tai päinvastoin koira saattaa ilmaista vaikkei piiloa olisikaan siinä. Jos vauhti on kohdallaan, koira saattaa juosta päättömänä alueella, eikä kykene tarkentamaan mistä haju tulee. Jos taas tekniikka on hinkattu, koira saattaa tutkia jokaisen esineen alueelta kunnes loppuviimein törmää oikeaan.
Mutta jos saat rakennettua koiralle sekä vauhdin, että tekniikan, sinulla on pian nopea koira, joka menee vauhdilla kohti hajua ja ilmaisee piilon hetkessä. Siihen me pyrimme, tai ainakin minä 😇

Ruoka rauhoittaa

Aivan varmasti jokainen on tämän kuullut.
Miltei poikkeuksetta, aina nose workin alkeet tehdään siten, että koira palkataan nameilla. Nameilla palkaten on ohjaajan helppo määritellä palkan suunta ja ajoitus kuntoon. Näin ollen koiran on helpompi ymmärtää mistä palkkio tulee ja mitä siltä halutaan. Pienillä pehmeillä nameilla palkkaaminen on nopeaa ja koiralle pystyy antamaan nopeassa tahdissa toistoja. Alkuharjituksissa, motivaation kannalta onkin tärkeää, että koira saa palkkion usein ja nopeasti. Rokapalkka ei kuitenkaan välttämättä ole avain onneen, vaikka koira palkkiosta pitäisikin. Jos koiran on tarkoitus suorittaa ilmaisukäytös hajulle päin, voi olla haaste opettaa koiraa olemaan ennakoimatta ohjaajalta tulevaa palkkiota. Usein koirat oppivat nopeasti kuulemaan pienen äänen kun käsi menee taskuun ja alkavat ilmaisemaan kääntymällä palkkion suuntaan, eli ohjaajaan päin. Tämä vaatii usein hiukan enemmän työtä ja täsmällisempiä treenejä, jotta koira ymmärtää ettei palkkio tule jos hajulta kääntyy pois.
Toiset koirat  yhdistävät nopeasti: haju=ruoka. Pahimmissa tapauksissa koira havittelee hajua kuin ruokaa. Raapii, nuolee ja jopa syö hajunlähteen mikäli pääsee siihen käsiksi. Tämäkin vaatii tekniikan totaalista hinkkaamista, sillä kokeissa nuoleminen aiheuttaa virhepisteitä ja esimerkiksi ajoneuvon raapiminen voi johtaa jopa etsinnän tuloksen nollaamiseen. Sen lisäksi on hyvä muistaa, että ohjaaja on tietenkin vastuussa koiransa aiheuttamista vahingoista.
Ahne koira on helppo kouluttaa ruualla. Tai sanoisin, että ahneen koiran huomio on helppo saada ruualla. Tälläisten ahneiden koirien kanssa, joilla ei ole mielyttämisen halua usein jämähtääkin ruoka-apuun, eikä siitä välttämättä pääse pois koskaan. Se voi näyttää hyvältä ja se voi toimia oikein hyvin. Mutta kun mennään tilanteeseen missä kaikki avut on otettava pois (koe tilanteet) leviää homma usein käsiin. Palkkiokin voi olla liian hyvä. Ahne koira voi havitella liikaa ruokapalkkaa, jolloin työn laatu kärsii.
Ruokapalkka voi olla kiihdyttävä ja se voi aiheuttaa koiralle niin suurta stressiä, ettei koira kykene työskentelemään kunnolla. Monesti olen kuullut ettei koiralle anneta ruokaa ennen kokeita tai esimerkiksi ennen näyttelyyn menoa. Itsekkin olen tätä valitettavasti kokeillut kun kokeneempi koiraihminen sitä suositteli. Yhdeksi kokeiluksi se sitten jäikin. Koira ei ole sen kummempi kuin ihminenkään mitä tulee nälän tunteeseen ja sen aiheuttamaan stressiin. Kukaan meistä ihmisistäkään ei kykene parhaimpaan suoritukseen vatsa tyhjänä, mutta ei myöskään vatsa aivan täytenä. Avain onkin siinä, että vatsassa pitää olla sopivasti täytettä. Jos koiran kanssa, jolla ruoka on elämän prio 1 treena tyhjällä mahalla, voi pahimmassa tapauksessa olla sormien vahingoittuminen, koiran havittelessa liikaa palkkaa. Koko koiran keskittyminen suuntautuu siihen, milloin ohjaajan käsi ojentaa ruokaa. Hajutyöskentely vaatii koiralta useita aisteja samaan aikaan. Koira käyttää nenänsä lisäksi silmiään, kuuloaan ja varsinkin aivojaan. Jos jokin näistä on suunnattuna johonkin toiseen asiaan, ei homma rullaa. Koira voi myöskin alkaa oikomaan suoritettavaa tehtävää saadakseen palkkansa nopeammin. Tämä voi näkyä esimerkiksi valeilmaisuna. Koira ei jaksakkaan tehdä töitä pidempään vaan valeilmaisee, koska ilmaisukäytöksestä on seurannut aina palkkio,
Ruoka voi olla toisille koirille stressiä aiheuttava tekijä. Sen sijaan, että se rauhoittaisi, se saattaakin olla liian suuri häiriö. Alkeissa kannattaakin kokeilla koiralleen eri ruokapalkkaa. Katsoa miten se niihin reagoi ja miten ne sopivat omaan käyttöön. Hakea sitä oikeaa palkkiota, joka on koiralle mieluinen (mistä se palkkaantuu, eli haluaa yrittää myös uudelleen), mutta mitä se ei havittele liian suurella innolla.
Ja sama voi tapahtua myös lelua palkkana käytettäessä. Koira voi alkaa havitella palkkaa liikaa ja oikoo työtehtävänsä nopeamman palkan toivossa..

Luopuminen

Joillekin koirille on vain pakko opettaa luopuminen, jopa pidemmän kaavan kautta. Opettaa, etteivät ne saa aina kaikkea mitä haluavat ja opettaa varsinkin se, että ne luopuvat haluavansa asian havittelusta. Koiran tulee havitella palkkiota, se ei ole asian pointti. Jos palkkio on koiralle yhdentekevä ei motivoiminen onnistu. Palkkion tulee olla koiralle mieluisa ja sellainen mitä se havittelee ja mikä sen palkitsee. Mutta se ei saa olla ainoa asia mitä koiralla on mielessä. Tekemisessä tulee olla into ja ilo mukana, sanotaan sitten vaikka niin, että koiralla tulee olla hommassa mukana koko sydän.

Koska koiralle etsintä on metsästysketjua, itse pidän lelulla palkkaamista parempana kuin ruuan antamista kädestä. Lelun riepottelu viimeistelee koko ketjun ja vielä kun sen tekee ohjaajan kanssa (jakaa saaliin), se parantaa suhdetta ja lujentaa tiimityöskentelyä. Mutta palkkaamiseen, sen ottamiseen ja lelupalkassa sen takaisin luovuttamiseen tulee rakentaa säännöt. Mikäli koira puree aina ohjaajan sormia samalla kun saa ruokapalkan, tulee palkkaamisesta ohjaajalle yhtä tuskaa ja pahimmassa tapauksessa vaarallistakin. Mikäli taas palkaksi annettua lelua ei saa koiralta pois silloin kun sen aika olisi, koira palkkaa itse itsensä ja harjoituksien jatkaminen palkkauksen jälkeen hankaloituu. Etsintä aluetta ei saa vaihingoittaa lelulla leikkivän koirankaan kanssa, vaikka oma suoritus olisi ohitse. Eikä palkkanamia saa tippua etsintäalueelle löydön jälkeenkään. Kannattaa siis opetella heti alusta lähtien sellainen palkkaustyyli, joka sopii sekä koiralle, ohjaajalle, että koesääntöihin. Antaa hiukan ajatusta myös sille, että antaako ohjaaja palkan koiralle menemällä koiran luo, vai tuleeko koira hakemaan palkan ohjaajaltaan maltillisesti. Heitetäänkö lelu alueen ulkopuolelle vai nappaako koira lelun ohjaajan kädestä turvallisesti. Ja viellä pidemmälle lajia ajatellessa, kuinka palkkaat koiran kun alueella on useampi piilo. Palkkaatko sen ruualla tai lelulla vasta kun kaikki on löydetty. Vai annatko palkan aina jokaisen piilon ilmaisusta erikseen. Ja jos annat, kuinka saat koiran jatkamaan töitä heti palkan jälkeen ja kuinka paljon aikaa "välipalkkaan" kuluu. Välttämättä ylemmässä luokassa lelupalkka ei enää toimikkaan lajin sääntöjen takia, vaikka se koiralle olisikin kaikkein parhain.. Tästä minulla ei valitettavasti ole viellä kokemusta, Maya kerkesi kuolla ennen kuin pääsimme korkaamaan kakkosluokkaa. Mutta tämä minulla oli ajatuksissa kuitenkin jo ensimmäistä luokkaa treenatessa ja käytin sekä lelua, että ruokaa palkkana. Minulla oli siis aina (varsinkin kokeissa), sekä lelu, että ruokaa taskussa. Rataan tutustumis kierroksella mietin miten ja millä koirani palkkaan. 

Aika on vain yksi kriteeri

Etsintään käytetty aika ei nose workissä ratkaise kaikkea. Ja sydämeni pohjasta toivon, ettei siitä ikinä tule prio 1. Jos näin tapahtuu, meiltä tipahtaa lajin parista lukuisia koiria ja rotuja pois, ihan vaan sen takia, koska ne eivät luonnostaa ole niin aktiivisia ja vauhdikkaita. Yksi suurin syy miksi pidän tästä lajista niin paljon, on juurikin se, ettei lajissa ole rotusidonnaisia vaatimuksia. Toki tähänkään lajiin ei sovi koira kuin koira, mutta se johtuu sitten koiran sisäisistä ominaisuuksista, persoonasta eikä ulkoisista ominaisuuksista.. Nose workissä on ihan tavallista, että kokeissa rotukirjo on suuri. Eikä siellä kannata koskaan ketään aliarvioida pelkän rodun tai ulkonäön perusteella. Nopeus ei ole lajissa kaikki mitä tarvitaan, mutta se on kuitenkin joiltakin osin yksi tärkeimmistä asioista. Turha haahuilu kuluttaa turhaan etsintä aikaa, kuten myös turha päättömänä radalla sinkoilu. Joihinkin asioihin voit koulutuksella vaikuttaa, mutta koiran perusluonteeseen oikein et. Toki hitaastakin koirasta saa motivoituneena nopeamman, mutta se on kuitenkin edelleen hitaampi  kaikissa liikkeissään kuin nopea koira. Ja taas liian nopea koira voi kuluttaa täysin turhaa aikaa hukkaan sillä, että se jatkuvasti juoksee piilon ohi ehtimättä sitä haistamaan.

Nopeuteen kannattaa kiinnittää huomiota heti alusta lähtien, mutta siihen ei kannata juurikaan mieltään sen enempää upottaa kun alkeita tehdään. Nopeus kasvaa aina automaattisesti, kun koira saa itseluottamusta ja varmuutta työskentelyyn. 

Ne asiat mihin sen sijaan kannattaa ajatuksiaan upottaa heti alkeista lähtien on rakentaa koiralle oikea mieliala lajia kohtaan. Ja mikä se oikea mieliala sitten on? Se voi olla hiukan eri näkemys ohjaajasta riippuen. Itselleni se on mahdollisimman korkea vire, jossa koira kykenee viellä toimimaan. Se on veteen piirretty viiva, milloin liika on liikaa ja milloin ollaan jo liian vähän rajalla. Nopeaa koiraa voi olla parempi opettaa erittäin rauhallisesti kun taas hidasta koiraa voi hetsata lelulla ennen etsintään päästämistä. Ensimmäisessä luokassa koira on aina kytkettynä, joten liina toimii helppona jarruna ja opettajana koiralle mitä vauhtia tulee mennä. Vaikka koira olisikin todella nopea ja kykenee haistamaan kovassakin vauhdissa, tulee ohjaajan pysyä koiran perässä rataa vahingoittamatta.

Nopeuteen vaikuttaa myös suuresti se, miten koira on hommaan koulutettu. On tiettyjä koulutus tapoja jotka saattavat hidastaa koiran työskentely tahtia. Mainittakoon tähän esimerkkinä alkeiden opetus siten, että laitetaan lattialle kokonainen laatikko rivistö ja jokaisen laatikon päälle ruokaa. Näin saadaan helposti ja nopeasti opetettua koiralle, että se haistelee läpi jokaisen alueella olevan laatikon. Mutta näinopetettu koira on noin kolme kertaa hitaampi kuin koira, joka on opetettu menemään suoraan sinne missä hajua on.

Sisäetsinnässä todellisia mörköjä saattavat olla huoneen kulmat. Koira tarkastaa huoneen hienosti, mutta ei käy kulmissa mihin haju saattaa jäädä pyörimään. Olenkin nähnyt näitä "kulmatreenattuja" koiria, joille kulmatyöskentely on opettamalla opetettu.Vaikka haju olisi keskellä tyhjän huoneen lattiaa, koira tarkastaa ensimmäisenä seinät ja kulmat ja alkaa vasta sen jälkeen etsiä itse hajua. Kulmia kannattaa toki harjoitella, mutta siitä ei kannata tehdä koiralle rutiinia, joka syö useita turhia sekuntteja.

Nykyään on suuressa suosiossa hajutyöskentelyn opettaminen purkkiradalla. Muistan kun aloittelin itse hommaa sain etsimällä etsiä tietoa purkkiradasta ja sen käytön ideasta. Nykyään, sen verran mitä olen keskusteluja seuranut, suurin osa kouluttaa koiralleen alkeet käyttäen purkkirataa apunaan. Minäkin käytän, olen käyttänyt ja tulen edelleen käyttämään. Mutta olen huomannut myös tästä asiasta varjopuolen. Liiallinen purkkien kanssa puljailu voi aiheuttaa koiran jäämisen kiinni purkkeihin ja itse rataan. Tämän takia olen ottanut treenisuunnitelmaani mukaan aina purkkien häivytyksen, eli teen niistä koiralle vähäpätöisiä. Lähinnä vaan siinä toivossa, että jokus joku keksii laittaa purkkiradan sisäetsintään häiriöksi. Suosittelen aina silloin tällöin testaamaan, joko asettamalla koko purkkitelineen purkkeineen tai ripottelemalla yksittäisiä purkkeja ilman hajua radalle, ihan vaan nähdäkseen meneekö koira automaattisesti purkeille ja kykeneekö se jatkamaan etsintää kun purkeissa ei hajua olekkaan. Onko koira oppinut, että etsitään hajua vai onko se oppinut, että haju löytyy purkeista.

Kohteiden liiallinen tarkastelu syö aikaa. Meillä jokaisella on aina oma tyyli tehdä koiralle hajupiilot. Ja vaikka miten pitää niistä kirjaa ja tekee erilaisia, niissä on kuitenkin aina jotain omaa. Siksi itse suosin ja suosittelen muillekin käyttämään muita ihmisiä apuna piiloja upotettaessa. Parhaimpia piilojen upottajia ovat ehottomasti ihmiset, jotka eivät ole hommaa aikaisemmin tehneet. Niillä ei ole mitään käsitystä miten ja mihin piilot yleensä laitetaan ja tämä on parhainta treeniä koiralle.

Koira voi jäädä myös kohteisiin kiinni. Kaikki rekvisiitta mitä huoneessa on, on haisteltava läpi, koska useimmiten siellä on piilo aina ollut. Koirat käyttävät uskomattoman paljon aivojaan työskennellessään. Olisi kuitenkin suotavaa, että suurinta roolia piilon etsimisessä näyttelisi nenä. Joillekin koirille ei tarvitse kuin tehdä yksi piilo huoneeseen ja seuraavalla kerralla samassa huoneessa ne menevät ensimmäisenä tarkastamaan sen kohdan, missä piilo viimeksi oli.

Sisä- ja ulkoetsinnässä voi olla paljonkin rekvisiittaa etsintä alueella. Ulkoetsintä alue voi olla suurempikin, joten mikäli koira tarkastaa kohteita sen sijaan, että etsisi hajua, kuluu aikaa jälleen hukkaan aivan turhiin haisteluihin. Treeneissä rekvisiittaa kannattaa käyttää, mutta sitä kannattaa käyttää myös niin ettei niillä ole koiralle mitään merkitystä. Opettaa koiralle jälleen kerran, että haju löytyy käyttämällä nenää, ei silmiä.

Tässä meidän esimmäinen häiriötreeni Mayan kanssa. Etsintä alueella oli laatikko rata, sekä yksi purkki. Näissä ei hajua ollut. Videolta näkee hyvin miten koira käyttää aluksi aivojaan ja menee oitis tarkastamaan laatikot tottumuksen mukaan. Sen jälkeen se huomaa purkin ja menee sinne. Vasta kun se tajuaa ettei hajua niissä ole, se alkaa käyttämään nenäänsä.

Tämä oli minulla sellainen testi treeni kokeissa ilmenneeseen ongelmaan. Ja tämä treeni avasi silmäni. Suosittelen tiedostamaan koirastaan mitä elintä se käyttää etsinnässä ensimmäisenä, Mayalla se oli aivot. Kaikkein nopeimpaan lopputulokseen päästään, mikäli koira käyttää ensisijaisesti nenäänsä hajun paikallistamiseen 😉 Ja joskus sekin asia on sen arvoinen, että se kannattaa kouluttaa...

Entäs jos ei löydykkään?

Hallitsematon kaaos

Hajutreenit tulisi aina suunnitella niin, että koiralla on mahdollisuus onnistumiseen. Mutta vaikka me miten suunnittelemmekin etukäteen, katsomme tuulen suunnan ja huomioimme kaiken muunkin tiedostetun häiriön, tulee eteen tilanteita kun koira ei onnistukaan. Joko tehtävä on koiran tasoon nähden liian vaikea, jolloin koira ei osaa sitä ratkaista. Tai motivaatiossa voi olla puutteita vaikeampien harjoitusten yhteydessä. Tuuli voikin kääntyä juuri ennen harjoituksen aloittamista ja suunnittelemamme hajupiilo onkin nyt liian vaikea.
Sisätiloissa ympäristön vaikutukset ovat helpommin hallinnassamme, eivät kokonaan nekään, mutta helpommin kuin ulkona, jossa lämpötila voi esimerksi sateen takia laskea 5 astetta hujauksessa. On sanomattakin selvää, että tuulen suunnan vaihtuminen ja ilman kosteuden suuri yhtäkkinen muutos vaikuttaa hajun kulkeutumiseen suuresti. Pelkkä ohi ajava moottoripyörä voi ulkotreeneissä heittää hajupiilon hajun pitkällekin.

Huomioi koiran osaamisen taso ja persoona

Hajutyöskentelyä aloittelevan koiran kanssa, kaiken a ja o on hyvän motivaation rakentaminen etsintään. Toiset koirat tarvitsevat runsaasti onnistumisia ja rohkaisuja alkutaipaleella, jotta niiden itsetunto  kasvaa. Ujot koirat saattavat tarvita runsaasti ohjaajan tukea kyetäkseen tutkimaan vierasta ympäristöä keskittyen. Itsenäiset koirat taas voivat hyvinkin loukkaantua siitä, että niitä ei päästä tutkimaan sitä aluetta mihin koira haluaa. Ne voivat loukkaantua ohjaamisesta ja auttamisesta. Toiset koirat tarvitsevat jatkuvasti haastetta harjoituksiin motivaation ylläpitämiseksi. Toisille koirille taas vaikeustason nostaminen tulee tehdä pienin askelin ja varovasti.

Epäonnistumisista ei kannata tehdä mörköä. Se on vain yksi pieleen mennyt treeni, jonka voi korvata toisella onnistuneella treenillä. Vaikka miten yrität aina saada onnistuneita lopputuloksia, se ei valitettavasti ole edes mahdollista. Niin koirat, kuin me ihmisetkin, joskus epäonnistumme vaikka kaikkemme yritämmekin. Sekä ohjaajan, että koiran on hyvä suhtautua myös niihin epäonnistumisiin positiivisesti. Virheet eivät ole pahasta jos voimme niistä oppia. Koirat oppivat myös niistä epäonnistumisista.

Koirat ovat taitavia haistamaan ohjaajan tunteet. Vaikka kuinka yrität esittää epäonnistumisen jälkeen koiralle tyytyväisyyttä, se haistaa sinusta pettymyksen. Epäonnistumiseen suhtautumistaan kannattaa siis miettiä ja antaa sillekin ajatus. Miten suhtaudut epäonnistumiseen. Miten koirasi siihen suhtautuu. Varsinkin kisoihin mentäessä epäonnistumisen painaminen villasella on todella tärkeää. Mikäli etsinnät suoritetaan peräkanaa on ohjaajalla vain noin minuutti/kaksi aikaa epäonnistumisen jälkeen keskittyä jälleen uuteen suoritukseen. Ja koiralla olisi tietenkin hyvä olla motivaatiota epäonnistumisen jälkeen heti uuteen onnistuneeseen etsintään. Nose work kokeet ovat siitä mukavia, että vaikkei koira piiloa löytäisikään ajan puitteissa, sille annetaan kuitenkin viellä mahdollisuus löytöön ja sitä kautta palkkioon.

                        Tarkastele mielialoja

Koiran mielialan ja sopivan vireen tarkkailu on suotavaa jokaisessa treenissä, mutta yhtä tärkeää on tarkkailla samoja asioita ohjaajassa. On täysin turha lähteä treenaamaan koiraa jos ohjaajaa ei huvita tippaakaan. Valmiiksi kiukkuinen ohjaaja ei saa treeneistä koiralle hyvää kokemusta. Sekä koiran, että ohjaajan mielialan tulee olla innostunut ja motivoitunut. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä voiko asialle tehdä muutosta ennen treenejä, vai olisiko parempi jättää treenit välistä silläkertaa.

Tähän kohtaan on hyvä mainita myös ulkopuolisen kouluttajan vastuu. Hyvä kouluttaja osaa ja kykenee motivoimaan, niin koiraa kuin ohjaajaakin. Vaikka sitten sillä kertaa itse treenit olisivat menneetkin heikosti. Kouluttajan tulee osata kasvattaa motivaatiota ja innostaa ohjaajaa yrittämään enemmän.
Ohjaajan innostus tarttuu koiraan. Kun ohjaaja on innoissaan menossa treeneihin, koirakin on innoissaan. Olin aikoinaan  itse  kurssilla, jossa tuntui että koiran osaaminen ei mennyt eteenpäin, vaan päinvastoin se taantui. Oma motivaatio laski kurssilla kuin lehmän häntä. Jokaiselle treenikerralle menin aina edellistä enemmän väsyneenä ja valmiiksi hiukan kärttyisenä. Mietiskelin, että mitä ihmettä koirani tällä kerralla keksii perseilyksi. Jännästi koko koiran olemus muuttui eri kouluttajan kurssilla. Kouluttajan, joka sai luotua minuun motivaation takaisin ja uskon koiraani. Homma lähti rullaamaan taas kuin itsestään.

Kaikkien kouluttajien kanssa ei vaan synkkaa. Voi olla, ettei siinä ole mitään sanoilla selitettäviä asioita, se on vain tunne.  Nose work on motivaatiota kaipaava laji, ilman sitä ei etene, ei ohjaaja eikä varsinkaan koira. Ja joskus koiran huono motivaatio on vain ja ainoastaan heijastus ohjaajan motivaatiosta.

Tavoitteet

Tavoitteista olen muistaakseni joskus puhunut aijemminkin, mutta nostan ne taas tärkeyden takia esiin. Ilman tavoitteita ei voi edetä systemaattisesti ja palkitsevasti. On hyvä asettaa pidemmän aikavälin tavoitteita, joita kohti pyrkii. Tälläisiä voivat olla esim koe tulokset. Tärkeää on asettaa myös lyhyen aikavälin tavoitteita, jotka toimivat enemmänkin motivaattoreina. Näitä osatavoitteita voi olla lukuisia, esimerkiksi ilmaisu. Nämä on hyvä kirjata itselleen ylös ja  listata järjestykseen. Samalla tulee mietittyä, että missä järjestyksessä koiralle asioita opettaa. Kun homma luistaa, voi listasta luntata mikä on seuraava osatavoite, jota kohti treenit suunnitellaan.
Osatavoitteet voi kirjata itselleen ylös niin pieninä osasina kuin haluaa, tai sitten  voi harppoa joidenkin pienten asioiden yli ja katsoa, että kaikki tavoitteeseen tarvittavat asiat tulee kuitenkin siinä sivussa hallintaan.

Tavoitteiden on tarkoitus olla sekä motivaattorina, että helppona osaamisen kasvun mittarina. Tavoitteiden saavuttaminen on palkitsevaa, siksi ei kannata asettaa liian korkeita tavoitteita, joiden saavuttaminen kestää liian kauan.

Itse kuulun siihen ryhmään, joka palkkautuu tavoitteidensa saavuttamisesta sitä enemmän mitä hankalampaa se on ollut. Ja mitä enemmän sen eteen on joutunut tekemään töitä. Ehkäpä tämä onkin yksi syy siihen minulle usein esitettyyn kysymykseen: mikset sä ota labukkaa? 😆

Epäonnistumiset ovat osa oppimista

Koiran kanssa treenatessa, yksi tärkeimmistä asioisrta on laittaa tunteet syrjään ja suhtautua asioihin asioina. Varsinkin hajutöissä, aina ei vaan voi onnistua olosuhteista johtuen. Jos joku kertoo koirastaan, joka aina löytää ja aina onnistuu,  kyseenalaistan tälläisen treenityylin..

Sen sijaan, että epäonnistunutta treeniä tai koesuoritusta jäisi tunteilla märehtimään, kannattaa se purkaa auki ja analysoida. Miettiä miksi tapahtui kuten tapahtui ja miettiä siihen parannuskeinoa. Toisinaan on tilanteita, ettei niille vain keksi syytä vaikka miten porukalla miettii. Toisinaan ulkopuolisen näkemys voi avata omia silmiä, mutta toisinaan se voi sekoittaa ohjaajan totaalisesti. Itse kirjotan näitä epäonnistumisen analysointeja ylös, jotta voin palata niihin tarpeentullen myöhemminkin ja kenties löytää niihin oikean syyn ajan kanssa. Koska kukaan meistä, ei edes taitava kouluttaja, kykene pääsemään koiran pään sisään. Moni ongelma jää usein avoimeksi mysteeriksi. Kaikelle koiran tekemiselle ei aina löydy selitystä. Toki mitä parempi mielikuvitus ihmisellä on, sitä paremmin hän keksii myös selityksen jokaiselle koiran käytökselle. Mutta kannattaa muistaa, ettei koira ajattele kuten ihminen, meidän aivot eivät ole rakentuneet samalla lailla.

Muiden kuunteleminen on aina hyvästä. Niistä voi oppia paljon,  ja joskus se avaa silmiä sille miten asiat eivät ainakaan ole. Oma järki kannattaa aina pitää päässä ja ajatella asioita myös itse. Kokeneemmatkin kouluttajat erehtyvät joskus. Ja toisinaan kouluttaja ei tunne koiraasi edes niin hyvin, että hänen olisi mahdollista analysoida koirasi toimintoja. Vastuu on aina ohjaajalla. Sinun tulee päättää itse mitkä ulkopuolisen vinkit otat käyttöösi omalle koirallesi ja mitkä jätät käyttämättä.

Avoimuus kannattaa

Me suomalaiset olemme vähän sellaista kansaa, ettemme kovin helpolla tietoamme jaa. Ehkäpä on jokin pelko siitä, että jos kerron minun tietoni eteenpäin, menetän ne itse? Todellisuudessa asia on toisinpäin. Kun jakaa omaa tietoa, voi saada toisilta vastapallona sellaista tietoa mitä ei itseltä aikaisemmin löytynyt. 

Somen keskusteluryhmät ovat parhaimmillaan helpoimpia paikkoja saada nopeasti usean eri ihmisen ratkaisuja esitettyyn ongelmaan. Mutta samalla se on myös aikamoinen sudenkuoppa. Neuvoja jakelee yksi jos toinenkin. Yleensä mitä paremmin ihminen osaa kirjoittaa, sitä enemmän hänen sanoihinsa uskotaan, vaikkei henkilöllä olisikaan mitään tietoa tai edes juurikaan omaa kokemusta asiasta. 

Toivoisin, että kokeneemmat kouluttajat olisivat somen keskusteluryhmissä avoimenpia ja osallistuisivat keskusteluihin enemmän. Heillä on kuitenkin kokemuksia lukuisista koirista, eikä sitä kokemuksen määrää voi verrata mitenkään heihin, jotka kouluttavat vain omaa koiraansa. Tämä onkin yksi syy sille, miksi itse olen mutustellut useamman vuoden ajatusta toiminimen perustamisesta ja nose work kurssien pitämisestä. Tiedän, että kouluttamalla muita oppisin kaikkein eniten itse. Muutamia kursseja olenkin jo pitänyt esimerkiksi etsijäkoirat Vainulle ja kurssilla opin itse aivan mielettömästi uusia asioita kurssilla olleiden  koirien kautta.

Kukaan ei voi tietää kaikkea. Ja kun koirien kanssa touhutaan, tulee muistaa, että jokainen koira on oma yksilönsä.. aivan kuten koiran ohjaajakin. Yksikään koira ei toimi samalla lailla, eikä yksikään koiran ohjaaja ole samanlainen. Muiden neuvoista ja ajatuksista kannattaa ottaa vinkkejä takataskuun silloin, kun niitä jaellaan. Ne voivat olla kultaakin kalliimpia. Mutta kannattaa kuitekin muistaa, että harvemmin toisen koiralle toiminut asia on ratkaisu oman koirasi ongelmaan. Asioita tulee hiukan muuttaa yksilölle sopivammaksi. Ja tämä on mielestäni se, mikä tekee kouluttajasta tai harrastelijasta osaavan. On pikkuisen eri asia kouluttaa malinoissia noseen kuin esimerkiksi bostoninterrieriä. Ja tämä on myös hyvä pitää mielessä oman koiran kanssa touhutessa. Toiset etenevät nopeasti ja toiset koirat vaan oppivat nopeammin. Kannattaa keskittyä vain siihen omaan koiraan ja sen  heikkouksiin sekä vahvuuksiin.  Suunnitella ja rakentaa treenit niin, että oma koira edistyy. Niin kauan kun edistymistä tulee, se on hyvä. Vaikka tahti olisikin sitten hiukan hitaampi kuin toisella.

Pohjat kannattaa kouluttaa huolella ja kuluttaa niihin hiukan kauemmin aikaa. Koska pohja on kaiken perusta. Jos pohja ei ole kunnossa, se usein tulee näkyviin myöhemmässä vaiheessa ja silloin voi olla jo miltei mahdotonta asioita saada korjatuksi. 

Paljon treeni intoa syksyn pimeisiin ja märkiin hetkiin !!!

Annun Nose treenit aloitettu

Annukan kanssa on Nose Workin alkeet aloitettu. Annu on 3-vuotias pitbull rescue espanjasta ja olemme tunteneet toisemme nyt reilun puolenvuoden ajan. Annulla ei tietääkseni ole mitään koulutus taustaa, joten homma on sille aivan uutta. Ja varmasti kaikkein uusinta uutta sille on se, että tässä lajissa pitäisi asioita tehdä itsenäisesti. Tämä itseasiassa näkyikin hyvin jo heti ensimmäisissä treeneissä.. Minun suurin tehtäväni alkeiden opettamisessa on kannustaa Annua itsenäiseen työskentelyyn ja vaalia sitä, että se yrittää. Me vasta Annun kanssa tutustumme toisiimme tässä treenatessa ja teen kaikkeni, jotta saan koiran mielialan pysymään innostuneena. Pyrin pitämään treenit lyhyinä ja sellaisina, että saan koiralle paljon yrittämisestä johtuvia onnistumisia. 

Ensimmäisen treenin ideana oli opettaa koiralle haluttu haju. Tutustuttaa se siihen ja tehdä hajusta mieluinen. Samalla opettaa koiraa menemään hajua kohti, josta se sai sitten palkan.

Itse taas opettelin ensimmäisen treenin aikana koiran käyttäytymistä. Seurasin sen motivaatiota ja viretilaa. Kokeilin eri palkan suuntia ja mitä se tekee koiran käytökselle. Hain rajoja treenin pituudelle ja toistojen määrälle. Kun nämä asiat tuntee koirastaan on treenien suunnittelu ja toteutus paljon helpompaa. Mutta nämä ovat asioita jotka tulee opetella. Ja oppiminen tapahtuu vain tekemällä.

Käytin taas kerran purkkeja apuna alkeita kouluttaessa, koska niiden kanssa on todella helppo muokata harjoitusta. Purkkeja voi vähentää kesken treenin jos treeni on liian haastava. Tai jos treeni sujuu hyvin, purkkeja voi lisätä ja vaikeuttaa harjoitusta. Vaikka treenit suunnitteleekin etukäteen, ei suunnitelmasta kannata pitää kiinni mikäli homma ei suju niinkuin kuvittelit sen sujuvan. Aina kannattaa olla suunnitelma B ja joskus jopa suunnitelma C.

Purkissa minulla oli puolikas tupakan filtteri ja siinä 1 tippa eucaa. Olen tykästynyt noihin filttereihin, koska niissä on "pumpulia" sisäpuoli ja ulkokuori on paperia. Eli periaatteessa siinä on heti kaksi erihajuista elementtiä mukana. Filtteri tuntuu myös pitävän hajun hyvin sisällään, se imeytyy sisukseen mutta haihtuu ulkokuoressa olevan paperin takia hitaammin. Filtteri on myös helppo leikata pieneksi palaksi koskematta siihen käsillä. Sitä on helppo pitää pihdeissä ja se on helppo leikata pienemmäksi saksilla. Myöhemmässä vaiheessa kun piiloja alkaa upottamaan ilman purkkeja, filtteri mahtuu vallan mainiosti esimerkiksi pillin sisään eikä se tipahda sieltä pois helpolla.

 Euca on vahva haju ja kun sen kanssa treenaa ensimmäisiä kertoja, tulee olla varovainen ettei se ole koiralle epämielyttävästi liian vahva haisteltavaksi. Filtteriä käyttäessä hajutippa imeytyy sen sisälle ja  on haisteluystävällisempi kuin esimerkiksi huopatassua tai vanulappu (ovat ohkasia ja hajutippa jää pinnalle).

Ekat treenit sujuivat mukavasti ja Annulla riitti intoa. Häntä heilui hurjaa tahtia ja ruokapalkka oli todella mieluisa. Opin heti ekoissa treeneissä huomaamaan väsymisen merkkejä ja sen takia teinkin helppoa yhden purkin harjoitusta lopuksi, ihan vaan, että Annu sai hajua tutuksi.

Toiset treenit tehtiin heti eri purkilla, eli uusi elementti tuli mukaan. Ostin Vainuvoimalta "palapeli purkkiradan" ja halusin heti kokeilla sen toimivuutta. Olen tälläistä purkkirataa havitellutkin jo jonkin aikaa. Monesti "kiinteää" purkkirataa käyttäessä koira ehdollistuu radan muodostelmaan. Sehän on ihan ok jos tarkoitus on opettaa koira työskentelemään  radalla. Mutta nose workin idea on mahdollisimman monet eri ympäristöt, joten itse pidän tärkeänä sitä, että myös purkkiradan muodostelmaa pystyy muuttamaan usein ja helposti. Näin koira ei jää koukkuun tiettyyn muodostelmaan, vaan oppii samalla yleistämään jo heti ensimmäisistä treeneistä lähtien. Tämän palapeli  purkkiradan kanssa pystyy muokkaamaan purkkien välejä koiralle sopivaksi. Purkit voi laittaa jonoon, riviin tai sikinsokin pitkin huonetta ja ne pysyvät jämäkästi pystyssä. 

Hajuradan voi sekoittaa liikuttamalla alustaa, jolloin ei tarvitse koskea purkkeihin ollenkaan (oma haju jää niissä vähäiseksi). Purkit on myös helppo nostaa ylemmäs jonkun tason päälle, mikäli sellainen tarve tulee. Nämä on myös helppo ottaa mukaan laukkuun ja tehdä treenejä ihan missä vaan. Minulta iso suositus tälle. 

Radan mukana tuli 6 muovista purkkia. En osaa sanoa miten hyvin muovisesta purkista hajun saa pestyä pois, joten varmuuden vuoksi merkkasin sen purkin pohjan jossa minulla hajua oli ja käytän aina tätä samaa purkkia kuumana purkkina jatkossakin.

Toiset treenit sujuivat todella mallikkaasti. Annu selvästi jo tiesi idean ja minulla alkoi taas löytyä palkan oikea suunta, sekä purkin liikutus. Tein  huomattavasti lyhyemmän treenin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tehokkaamman. Pääsimme jo liikuttelemaan purkkia vapaasti ja saimpas jopa pienen palan etsintää aikaiseksi, laittamalla treenin viimeisen purkin verhon taakse piiloon.

Tästä treenistä jäi hyvä mieli. Ja varsinkin Annun jatkuvasti vispaava häntä on mahtavaa katsottavaa!

Nyt olemme pitäneet muutaman päivän taukoa. Annulla  todettiin pissatulehdus ja se on nyt antibiootti kuurilla. Antibiootti heikentää tiedettävästi hajuaistia. Nose hajut ovat kuitenkin niin voimakkaita, etten usko sen siihen juurikaan vaikuttavan, ainakaan tälläisissä alkeis treeneissä. Pidämme kuitenkin  muutaman päivän taukoa, koska pissatulehdus voi olla kivulias. En halua ottaa sitä riskiä, että Annu yhdistää kivun noseen. 

Palaamme siis treeneihin pienen sairasloman jälkeen suurella innolla.

Täällä taas

Siitä onkin pidempi aika kun viimeksi tänne olen mitään kirjoittanut. Oma elämä on sinä aikana mennyt täysin uusiksi.PK-seutu on taakse jäänyttä elämää ja nykyään asustelen Päijät-Hämeessä maaseudulla. Koiria on tullut muuton myötä laumaan lisää ja niitä löytyy tällä hetkellä 5 kappaletta.

Maya on siirretty kuolleiden listalle, valitettavasti.
2018 marraskuussa Maya muuttui erittäin äkäiseksi ja se alkoi selvästi ontumaan toista takajalkaansa. Olin jo kesästä  lähtien miettinyt, että miksi se on alkanut perseilemään nose treeneissä. Tiesin, että se osasi ja oli siinä lajissa muutenkin todella hyvä koira, mutta homma ei enää oikein rullannut. Se saattoi lopettaa etsinnän kesken ja jättää ilmaisematta. Yleensä se teki treeneissä ensimmäiset pari etsintää hyvällä motivaatiolla ja tyylipuhtaalla suorituksella, mutta sen jälkeen sen koko olemus muuttui. Kun se sitten alkoi loppuvuodesta ontumaan, ymmärsin syyn olevan kivuissa.
Mayan takapää kuvattiin marraskuussa ja sen kummatkin lonkat todettiin löysäksi, sekä nivelrikkoiseksi. Tämän lisäksi sen oikean takajalan polvi oli rikkoinen, sekä siinä olevat nivelsiteet olivat vammautuneet. Nivelsiteet olivat menossa poikki ja vaativat leikkausta. Leikkaaminen ei kuitenkaan valitettavasti ollut vaihtoehtona, koska toinenkin takajalka oli jo rikki. Koska kipulääkkeet eivät parantaneet Mayan äkäiseksi muuttunutta luonnetta, jouduin tekemään vaikean päätöksen ja päästämään sen pois.

Vaikka Mayan kanssa kerkesimmekin treenaamaan vain 3 vuotta, se opetti minulle hurjan paljon. Se oli täysin erilainen koira aikaisempiin koiriini verrattuna. Se oli haastava, koska sillä ei ollut miellyttämisen halua ollenkaan, eikä se palkkaantunut ruuasta. Olen hurjan ylpeä siitä mihin asti sen kanssa pääsin ja varsinkin siitä, että kerkesimme tekemään yhden täysin virheettömän sadan pisteen suorituksen kokeissakin.
Valitettavasti sen verran kova kolaus Mayan menetys minulle oli, että laitoin koko harrastuksenkin tauolle. En ole siis tässä reilun vuoden aikana treenannut edes Oivan kanssa, vaan olen pitänyt totaalista taukoa treeneistä ja muistakin koiraharrastuksista.

Uuden parisuhteen kautta sain 3 koiraa lisää ja yksi niistä on pitbull Annukka. Annu on iloinen ja mielyttämisen haluinen 3-vuotias rescue. Kokeilin ihan vaan kokeilu mielellä mitä se tykkäisi purkkitreeneistä ja sain ilokseni huomata, että tykkäsihän se. Olenkin nyt alkanut treenaamaan Annua tavoitteellisesti Nosen alkeisiin.

Tämä onkin itselleni taas uutta asiaa, alkaa treenaamaan aikuista koiraa. Aikaisemmat harrastuskoirani olen ottanut pentuja ja aloittanut niiden kanssa treenaamisen jo heti pienenä. Varmasti vastaan tulee taas uusia asioita, jotka opettavat uusia treenitapoja.
Alku on lähtenyt hyvin käyntiin. Katsotaan mihin minun ja Annun paukut riittävät. Tietenkin tavoittelen koeuraa tämänkin kanssa.

Sain tänään ihanan viestin yhdeltä blogia seuranneelta ja hän pyyteli minua kirjoittamaan Annun treeneistä. Tämä viesti lämmitti sydäntäni todella paljon ja niimpä ajattelin heti päivittää tänne tietoja. Annun treeneistä tulen myös jatkossa tekemään päivityksiä videoiden kera.

Tästä se taas lähtee!