Häiriöhajujen harjoittelua

Hajutyöskentelyssä itse pidän tärkeä häiriöiden harjoittelua hallitusti. Hallitusti-sanalla tarkoitan sitä, että häiriöt ovat ennalta tehtyjä, ne on ohjaajan tiedossa ja näin ollen ohjaaja kykenee miettimään etukäteen miten toimia, mikäli koira tarttuu häiriöön.

Jäljellä nämä hallitut häiriöt voi hyvinkin sijoittaa ensin vähän jäljen sivuun ja sitten tuoda jäljen päälle. Tärkeintä on merkata kunnolla ja näkyvästi missä häiriö on. Mikäli koiraa joutuu jäljellä korjaamaan tulisi se tehdä siinä vaiheessa kun koira on vaihtamassa oikealta hajulta häiriölle. Riippuen häiriöhajusta koira reagoi aina hiukan eri tavalla kun kiinnostuukin toisesta kuin halutusta hajusta. Elekieli muuttuu, joka on usein nähtävissä hännän asennon muuttumisessa.
Korjaaminen jäljellä tulee siis tehdä juurikin siinä vaiheessa kun koira saa häiriöhajun ja sille tulee siihen kiinnostus. Ennen kuin koira siis tarttuu häiriöhajuun. Mikäli koira lähtee häiriöhajulle, nappaa sen nenäänsä ja  kiinnostuu siitä, on korjaaminen turhaa. Koiran on huomattavasti helpompi ymmärtää korjaamista kun se tehdään juuri oikeaan aikaan. Silloin sen on viellä mahdollista luopua kiinnostuneestaan häiriöhajusta ja valita oikean hajun seuraaminen sen sijaan. Mutta jos hommaan puututaan kun koira on etsimässä häiriöhajua, korjaamisessa puututaan vaan hajun etsimisen lopettamiseen. Tällöin koirasta voi hyvinkin tulla ohjaaja riippuvainen ja häiriöherkkä. Sille ei ole opetettu ettei oikealta hajulta saa poiketa häiriöhajulle. Sen on annettu mennä häiriöhajulle, keskeytetty homma jonkin ajan päästä ja viety se takaisin oikealle hajulle,

Purkkiradalla häiriöiden harjoittelu on vieläkin helpompaa kuin maastossa, ympäristön hallitsemisen takia. Purkeilla on todella helppo hallita se, missä häiriö on ja milloin koira vaihtaa oikealta hajulta häiriöön. Purkkiradalla häiriöhajuilta pois siedättäminen on helppoa, koira ei koskaan saa häiriöhajusta palkkaa. Se ei pääse häiriöhajuun käsiksi, eikä se tuota mitään. Pahimmassa tapauksessa oikean hajun voi napata radalta pois, jolloin koiran palkkion saamisen mahdollisuus poistuu mikäli häiriöhajun kiinnostus on liian suurta.
Koira oppii myös virheistään, eikä virheitä kannata pelätä. Se on tärkeä prosessi häiriöhajujen opettelussa. Tietenkään ei kannata heti aloittaa liian ylitsepääsemättömillä hajuilla, pihviä ei ehkä kannata tunkea purkkiradalle ensimmäisenä ruokahäiriönä.
Harjoituksen tarkoituksena on, että ihan sama mikä haisee, koira valitsee oikean hajun aina ensisijaisesti.

Häiriöhajuissa vain mielikuvitus on rajana. Suurin haaste on tietenkin se, mistä koira on eniten kiinnostunut. Joillekin se voi olla riista, joillekin ruoka. Toiset eivät voi olla haistelematta muiden koirien hajuja. Purkkiradalla tehty häiriöhajujen mitätöinti on helppo siirtää maastoon. Koira on jo oppinut ettei häiriöhaju tuota mitään, joten kynnys vaihtaa oikealta hajulta häiriöön kasvaa.

Mayan kanssa olemme alkaneet treenaamaan häiriöhajuja, siis niitä kiinnostavia. Olen alusta alkaen purkkiradalla käyttänyt "kylmissä" purkeissa jotakin hajua, mutta olen valinnut ne koiralle mahdollisimman miedoiksi ja mielenkiinnottomiksi. Yleensä käytän erilaisia tee makuja, niitä kun minulta löytyy kaapista runsaasti. Mietoja mausteita, ihmisen hajua yms. Nyt olen ottanut mukaan ruokahäiriötä ensin ihan hallitusti purkkiradalla. Tämä onkin osottautunut hyväksi treeniksi, Mayan oli todella vaikea luopua ruuan hajusta. Nuorella koiralla on muutoinkin keskittyminen hajutyöskentelyyn toisinaan vaikeaa, joten koen tämän tyyppisen harjoittelun erittäin opettavaisena ja tärkeänä. Häiriöhajujen harjoittelu vahvistaa koiran motivaatiota oikeaa hajua kohtaan, siitä se saa aina palkkion.

Purkkiradalla on helppo pitää harjoituksen onnistumis prosentti suurena. Mikäli joku häiriöhaju osottautuu ylitsepääsemättömäksi tässä vaiheessa, voi häiriöpurkin vaihtaa toiseen. Itse käytän yhdessä harjoittelussa usempaa häiriöhajua ja vaihtelen niitä harjoituksen aikana. Koiralla saattaa siis olla yhden treenin aikana 10 eri häiriöhajua, vaikka purkkitelineessä käytänkin maksimissaan neljää purkkia kerrallaan.

Tässä meiltä lyhyt pätkä ruokahäiriöstä. Pätkä on lyhyt, koska tämän reilun minuutin verran harjoitus onnistui ja sen jälkeen ruokahäiriö vei voiton. Lisää treeniä vaan...

NoseWörkätään

Viimeiset pari kuukautta on vaan satanut vettä, ollut pimeetä ja kylmää. Valoisa aika on todella kortilla ja usein siihen aikaan tulee juurikin ne pahmmat vesisateet. Myrsky on riepotellut ympäristöä jo viikon verran.
Minulla ei ole todellakaan ollut mitään intoa lähteä polkemaan Mayalle jälkiä märkään metsään, joten jäljen olemme nyt jättäneet tauolle. Kostea ja kylmä syksy on tuonut itselleni lukuiset nivelsäryt taas takaisin ja Myrskykin näyttää oireilevan välillä hiukan enenmmän. Noh, onneksi kohta on tämä vuosi taputeltu ja sitten alammekin kulkemaan kohtia valoisampaa aikaa oikein vauhdilla. Viellä pari kuukautta pimeyttä niin sitten helpottaa!

Myrsky on nauttinut märistä keleistä, se on saanut kahlata metsässä lukuisissa ojissa ja lammikoissa. Sen luonne on selvästi muuttunut nyt kun pallien poistosta on kuukausi aikaa. Se osaa näköjään oman nimensäkin ;) Ruoka on alkanut kiinnostamaan, joten se ei ole metsässä vapaana ollessaa karannutkaan hajujen perään vaan kulkee aika lähellä minua namipalojen toivossa. En tiedä voiko siitä sanoa, että se on rauhoittunut kun se ei koskaan mikään aktiivinen ole ollut.. mutta ainakin sille on tullut järkeä päähän.

Mayan kanssa olemme jatkaneet arkitoko treenejä. Ne ovatkin olleet todella mieluisia. Liikkeet joita kurssilla teemme ovat pohjaa toko liikkeille, mutta samalla ne ovat välttämättömiä arjen taitoja. Kuten esimerkiksi seuraaminen, ihmisjoukon ohittaminen, pysähtyminen, paikalla olo, luoksetulo.. ihan perus asioita ilman, että niistä viilataan ihan pilkun tarkasti toko liikkeitä.
Minulle onkin selvästi ollut haasteellista ymmärtää miten eri asiat koiralle opetetaan. Takapalkka on ollut täysin uusi asia, en ole moisesta aikaisemmin edes kuullut. On ollut todella upeeta kun on saanut oppia koko ajan uusia asioita ja koira on hienosti oppinut siinä samalla. Kouluttaja on erittäin mukava ja pitkähermoinen, sekä hän on valmis muuttamaan harjoitusta jokaiselle koirakolle sopivaksi. Toko treenimme kulkee niin, että yksi koirakko suorittaa annetun tehtävän kerrallaan ja muut odottavat omaa vuoroaan kentän sivulla. Tämä on ollut hyvä tapa. Itse pystyy seuraamaan muiden suorituksia ja oma koira oppii siinä samalla rauhoittumista vaikka toinen koira juoksee kenttää ympäri vinkulelu suussa.
Sen verran mieleni on nyt muuttunut, että alkuajatuksen mukaan arkitokokurssin jälkeen tokoon siirtyminen ei nyt enää tunnukaan niin hyvältä. Olen huomannut, että minä juttelen koiralle koko ajan suorituksien aikana ja annan vartaloapuja. Joten todennäköisesti tulemme siirtymään huhtikuun jälkeen rallytokoon, joka mitä ilmeisemmin sopii minulle paremmin. Tässä muutamia treeni videoita.








NoseWorkiä olemme Mayan kanssa harjoitelleet ahkerasti. Se onkin siinä huimasti edistynyt. Purkkiradan ohelle olemme ottaneet sisäetsintää. Mayan nenä on kyllä uskomaton ja se tuntuu löytävän hajun nopeasti ja helposti pienestä huoneesta.



Tässä ensimmäinen sisäetsintä



Kokeilin 30min vanhaa piiloa. Se ei näyttänyt tuottavan haastetta lisää ollenkaan.



Niinkuin sanoin, ilmaisu on sellainen mitä meidän mitään viellä hurjasti treenata. Itse haluaisin ilmaisuna hajulle jäämisen, eli koira todellakin jähmettyy löytäessään hajun lähteen eikä nosta siitä nenäänsä ennen kuin annan luvan.



Tällä hetkellä Maya hienosti osaa etsittävän hajun ja hienosti hajun lähteen etsiikin, mutta ilmaisu on selvästi viellä hujakoilla. Se onkin seuraava projektimme purkkiradalla harjoitteluun.
Tässä videossa näkyy hyvin miten Maya etsii hienosti hajun, menee hajulle ja jää hajulle. Mutta ilmaisu ei ole viellä kunnossa..



Olen alusta asti panostanut Mayan hajutyöskentelyssä rauhallista mielialaa ja olen erittäin tyytyväinen sen työskentelyyn tällä hetkellä. Vaikka kyseessä on suht aktiivinen ja vilkas koira, se ei hösää eikä hösellä kun se on "työmoodissa". Siitä näkee miten se keskittyy ja miten se käyttää todella nenäänsä ja aivojaan töitä tehdessään. Myrskylle tilasin aikoinaan työliivit, jotta koiran olisi helpompi hahmottaa mitä se on tekemässä ennen kuin lähetän sen etsintään. Mayalle tilasin pannan. Olenkin saman tien alkanut ottamaan hajutreenejä aina tämä panta kaulassa ja silloin kun se ei ole kaulassa, säilytän sitä purkkien kanssa samassa kaapissa, että siihen tarttuisi "työn haju". Maya on sisäistänyt pannan tarkoituksen selvästi. Sen koko olemus muuttuu kun pujotan pannan kaulaan!

Nyt kun Maya selvästi tietää mitä etsinnässä kuuluu tehdä, olen vaihtanut sen palkkaamisen ruuasta lelulle. Se kun palkkaantuu siitä tokotreeneissä selvästi enemmän.

Lelulla palkkaaminen on itselleni uutta, minulla ei aikaisemmin ole ollut koiraa, joka palkkaantuisi lelusta näin hyvin. Joten paljon on tässäkin asiassa taas opeteltavaa.

Olen saanut paljon hyviä neuvoja lelulla palkkaamiseen hajutyöskentelyssä ja yritän nyt opetella niitä parhaani mukaan. Virheitä tulee taatusti paljon, mutta niitähän ei kannata pelätä. Katsotaan mitä tästä tulee vai tuleeko yhtään mitään. Ainakin koira palkkaantuu hyvin, se on pääasia.. NoseWork on kuitenkin ihan vaan harrastuslaji, joten se ei ole niin vakavaa vaikka saisinkin jotain hullua aikaiseksi. Ilmaisu on vapaa valintainen, joskin pyrin kyllä siihen hajulle jäämiseen, mutta jos tuo nyt alkaa voltteja heittämään ilmaisuna niin hyväksytään sitten sekin.

Tässä ihka ensimmäinen lelulla palkkaamis yritys, onnistuin heittämään jopa koiraa päähän patukalla! Kyllä se tästä.. nyt vähän muokkaan saamieni neuvojen mukaan lelupalkkausta, katsotaan miten se lähtee etenemään. Purkkiradalla jatkamme ilmaisun harjoituksia.

Treeni päivityksiä

Huh.. ompas aika kulunut nopeasti. Pentu pitää päivät vilkkaina, enkä ole pahemmin kerennyt edes tänne kirjoitella kuulumisia. Noh, tässä niitä nyt tulee.

Aloitetaan Myrskystä.
Minulla on ollut sellainen pieni kutina sen kanssa, ettei sillä kaikki ole ok. Jäljellä se on toisinaan juossut ja toisinaan se on saattanut lopettaa kesken, juuri kun se on mielestäni mennyt parhaimmalla innolla. Nose workissä olen huomannut, ettei se oikein ilmaise matalalla olevia piiloja. Sen on myöskin ollut hankala purkkiradalla laittaa nenää maassa oleviin purkkeihin ja saman olen huomannut ihan arjen touhuissa, nenän laittaminen maahan on hankalaa.
Perjantaina 9.10 kävimme luustokuvauksissa. Valitettavasti tulos on kutakuinkin juuri kuten olin ajatellut. Lonkat olivat lääkärin arvion mukaan ok, mutta kyynärissä oli vikaa. Oikea kyynär oli pahempi. Lääkäri ei oikein osannut antaa mitään arviota, mutta sanoi etteivät kyynärät ainakaan terveet ole. Hän sanoi, että todennäköisesti virallinen tulos tulee olemaan ainakin ykkönen, mutta hän uskalsi veikata kakkosta tai jopa kolmosta.
Nyt odottelemme muutaman viikon, että viralliset tulokset saapuvat ja sitten vaan toivomme parasta, että Myrsky pystyy kyynäriensä kanssa elämään hyvän elämän.
Päätös on kuitenkin jo tehty, Myrsky saa jäädä pois hajuhommista. Olen miettinyt, että onkohan sillä kyynärissä jotakin pohjautuen sen käytökseen jäljellä, etsinnöissä ja purkkiradalla.
Opettavaisinta tässä on se, että nyt minä tiedän. Mikäli joskus viellä vastaani tulee koira, joka hajuhommissa tekee samalla tavalla kuin Myrsky: osaa muttei tee. On innostunut mutta lopettaa.. nyt tiedän, että terveys kannattaa tutkia ensin. Ja kun puhutaan hajutöistä, sanoisin että kyynärät ja niska/selkä.

Oloni on lohduton. Siitä ei ole kuin reilu vuosi kun menetin edellisen koirani kyynärän nivelrikolle ja nyt minulla on täällä toinen :( Toivon ja rukoilen, että Myrskyllä on edessään viellä pitkä elämä, mutta en laske sen varaan. Samalla lailla kuin Lolakin, se oireilee jo parivuotiaana.
Minä olen edelleen sitä mieltä, että mikäli koiraa osaa lukea ja sen liikkeitä katsoa, ei yksikään koira elä oireettomana nilvelrikon kanssa. Tätä väitettä kuulee usein ja minä väitän, että se on kakka puhetta!
Jatkamme Myrskyn kanssa kuitenkin leppoisaa seurakoiran elämää ja samalla jatkamme vepe harrastusta. Uiminen tekee hyvää nivelille ja siitä Myrsky nauttii! Vepeä voi myös harrastaa niin, että jättää veneestä hypyt pois ja katsoo ettei vedestä vedettävät lastit ole kovin painavia.
Yritetään pysyä positiivisena vaikka minua harmittaa ja surettaa ihan vietävästi

Maya kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Korkeutta alkaa olemaan jo polveeni asti ja kiloja on tällä hetkellä 5kk vanhalla neitokaisella tasan 20kg. Vauhtia piisaa ja järki puuttuu.. joten päivämme täyttyvät suurimmalta osalta vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla. Toivon ettei tuo vaan satuttaisi itseään, toisinaan kun vauhti on niin lujaa ettei se kykene pysähtymään.

Arkitoko on pyörähtänyt käyntiin ja Maya saa minut jokaisella treenikerralla hämmästymään. Mayan oppiminen on hurjan nopeaa ja se tykkää tehdä asioita. Ja kun se jotain tekee, se tekee sen satasella, ei yhtään vähemmällä. Se kestää hienosti häiriöitä, se keskittyy treeneissä vain minuun ja siihen, miten se saa palkkion. Sen kanssa on todella mieluisaa treenata, sillä se kehityy ihan jokaisella treenikerralla huimasti eteenpäin.
Mayan luonne on jotenkin vain sellainen, että se kolahtaa minuun ja lujaa. En osaa selittää sen tarkemmin. Meillä vaan yhteistyö pelaa ihan uskomattoman hyvin. Se tykkää tehdä minun kanssa töitä ja minä rakastan tehdä sen kanssa.
Olen saanut sen pidettyä toko treeneissä aika matalassa viretilassa ja se onkin osottautunut hyväksi oppimisen kannalta. Yritin sitä palkata lelulla, mutta en itse pidä siitä, että se kiihtyy. Nameilla tämä mopo pysyy paremmin hanskassa, joten jatketaan namilla palkkaamista nyt ainakin niin kauan, että minä opin tämän vauhtineidin tahtiin. Itselleni on nimittäin tuottanut pienoisia hankaluuksia oikea aikainen palkkaaminen nyt, kun on nopea koira käsissä.

Arkitokoa me jatkamme nyt aina huhtikuulle asti. Katsotaan sitten mitä keksitään. Toisaalta mieleni tekisi sen jälkeen siirtyä rallytokoon, mutta BH:n suorittaminen olisi kaukainen haaveeni..sitä silmällä pitäen voisi olla parempi pysyä ensialkuun ihan toko puolella. Noh, onneksi tässä on aikaa katsoa miten hyvin me kehitymme ja miettiä sitten jatkoa paremmin. Koiralla varmasti on potentiaalia, mutta oma koulutustaitoni toko jutuissa ei ole kovinkaan kummoinen. Onneksi meillä on hyvä kouluttaja kurssilla, joka osaa ohjata ja antaa neuvoja toisinaan ihan rautalangasta vääntäen.

Olen tehnyt Mayalle jälkikoulutus suunnitelman ja aikamoinen väkerrys siinä olikin... eikä se ole edes viellä täysin valmis. Alkeis harjoitukset on kirjattu ylös ja olemme tämän suunnitelmani pohjalta nyt lähteneet harjoittelemaan jäljestystä.
Jäljestyksen koulutussuunnitelmani alkaa suorilla jäljillä, joita pidennetään pikkuhiljaa. Pidentämisen jälkeen suunnitelmani mukaan alamme ottaa jäljelle ikää ja tämän jälkeen vasta harjoittelemme kulmia. Kulmajäljet tulevat kuitenkin olemaan pakostakin pidempiä, joten ne automaattisesti myös kerkeävät vanhenemaan ennen kuin niitä pääsee ajamaan. Joten siksi olen suunnitellut järjestyksen näin.
Mayan kanssa aloitamme jäljestyksen metsäjäljellä, jossa koira valitsee tuoreimman jäljen ja seuraa maan rikkoontumisen hajua. Mukana on kuitenkin myös osittain tunnistusjäljestystä, sillä jäljellä on jäljen tekijän (minä) esineitä. Haluan, että Maya pysähtyy aina esineen luokse, joten alkuharjoituksissa olen käyttänyt esinettä vain maalissa, eli siihen myös aina jälki loppuu ja koira saa mahtavan palkan. Esineenä olen käyttänyt värikkäitä pyyhkeitä joiden sisään olen laittanut muutaman namin. Maya onkin tällä konstilla hienosti pysähtynyt aina esineelle ja jäänyt siihen. Se kaivaa innoissaan namia pyyhkeen sisältä, jolloin minä olen kerennyt sen luo, antamaan sille taskustani lisäpalkkaa. Tästä olisi tarkoitus sitten ajan myötä jättää pyyhkeen sisältä namit pois, jolloin palkka tulee vain minulta pyyhkeen päälle. Ja kun tämä sujuu alan ottamaan aina vaan pienempiä esineitä. Esineilmaisuun saan hyvin toistoja kunhan päästään tekemään pitkiä jälkiä, jolloin esineitä voi tiputtaa jäljelle useamman. Katsotaan miten homma tästä lähtee etenemään, alku on ainakin sujunut paremmin kuin uskalsin odottaa!

Tässä on Mayan ihan ensimmäinen treeni. Teemme aina 3 jälkeä kerrallaan kunnes pituudet kasvavat..



Toisia treenejä en saanut valitettavasti videoitua, sillä oli unohtanut ladata kameran. Mutta tässä on kolmannet treenimme. Vahingossa yhteen jälkeen tuli jo nyt polun ylitys, mikä näkyy videolla hyvin haasteena. Maya kuitenkin suoriutui tehtävästä erittäin mallikkaasti.
Vanhoja jälkivideoita katsoessani olen huomannut, että ohjaan koiraa helposti liinalla. Pidätän, enkä anna välttämättä koiralle koko liinan mittaa tehdä töitä itsenäisesti. Yritän niinkuin koko ajan puuttua koiran tekemiseen.
Maya on nyt sen verran nopeakin jäljellä, että en edes kerkeä sitä ohjailemaan, mutta yritän tässä samalla parantaa omaa toimintaani liinan päässä kohti mahdollisimman neutraalia roolia. Lähdössä liikun vasta kun liina on kireällä ja jos koira kiertelee, yritän itse pysyä paikoillaan.



Noh, ehkä se tästä. Ensimmäinen asia omaan kehittymiseen on myöntää omat heikkoutensa ;) Mayan työskentelyyn olen sen sijaan erittäin tyytyväinen. Siinä on sitä tekemisen meininkiä, jota on vaan niin ihana seurata. Iloista menoa, hyvällä motivaatiolla.
Maya tykkää jäljestä ihan hurjasti. Pimenevät kelit asettavat hiukan haasteita löytää aikaa jäljestämiseen.. mutta mihinkäs tässä kiire on. Nautin suunnattomasti tämän neitikoirasen kanssa touhuamisesta.

Mayan kanssa kävimme  Lohjalla hyväntekeväisyys mätsärissä. Se oli minun kolmas mätsäri kokemus ja Mayan ensimmäinen. Emme olleet harjoitelleet seisomista, hampaiden näyttöä saatika juoksemista yhtään! Maya sai isojen pentujen luokasta punaisen nauhan ja loppuviimein tultiin punaisten ykköseksi!!!!
Ensimmäinen kehä kokemus meni vähän säätämiseksi, mutta sitten meillä alkoi yhteistyö pelaamaan tässäkin asiassa. Sain Mayan seisomaan nätisti nameilla ja se juoksi hienosti vierelläni kehuista. Se näytti oppivan siinä muutamalla kerralla, että mistä tässä onkaan kysymys. BIS kehästä ei tullut sijoitusta, mutta Maya meni sen hienosti! Se seisoi hienosti ja se juoksi hienosti. Olin siihen todella tyytyväinen. Ehkäpä me nyt tämän positiivisen ensimmäisen kokemuksen myötä uskaltaudumme uudelleen kehässä pyörähtämiseen...

isojen pentujen punainen 2. ja Maya oli 1.

Hinnalla millä hyvänsä?

Sain jälleen kerran lukea ihmisen itsekkyydestä koiraansa kohtaan. Omistaja kertoi julkisesti somessa, että koira oli läpäissyt luonnetestin hienoin pistein vain KAKSI TUNTIA ENNEN SEN LOPETTAMISTA. Tekstistä käsitin, että koira sairasti syöpää, joten ilmeisesti koiran sairaus ja terveydentila oli omistajalla tiedossa. Kuitenkin, kuitenkin koira vietiin niinkin rankkaan (henkisesti ja fyysisesti) testiin kuin luonnetesti, vaikkei koira ollut enää elinkelpoinen??!!!

Taidan itse olla pahemman luokan kukkahattutäti. Minulla on ollut tapana mennä koiran kanssa yhden tietyn kallion päälle, jonne auringonlasku näkyy mitä parhaiten.. aina ennen kuin joudun päästämään ystäväni pois. Näin tein Hemmon, Lyylin ja Lolan kanssa. Korkealla kallion päällä, katsellen auringonlaskua, hiljaisuudessa ja rapsutellen. Nauttien viimeisistä yhteisistä hetkistä, rauhallisesti.

Minä olen aina katsonut velvollisuudekseni, koiran ottaessani, että tarjoan sille parhaimman mahdollisen elämän, koiran omilla ehdoilla. En niillä ehdoilla mitkä minulle sopii, vaan niillä, mitkä sopii koiralle, myös sen käydessä vanhaksi ja/tai saraaksi.

Siinä vaiheessa kun koiralla todetaan jokin sairaus, sen paikka ei ole testeissä, eikä harrastuksissa. Eikä missään nimessä töissä, mikäli koira on työ käytössä. Tämä pitäisi tulla jokaiselta koiran omistajalta itseltään, vastuuna ja velvollisuutena. Kuitenkin, käytetään edelleen sairaita koiria, niin töissä kuin treeneissäkin. Minä suoraan sanottuna halveksin tälläisiä ihmisiä, enkä tiedä tälläiseen käytökseen mitään muuta syytä kuin ihmisen itsekkyys: hinnalla millä hyvänsä.

Jokaisen koiran omistajan tulee tunnistaa omasta koirastaan milloin se on terve. Milloin se on sekä fyysisesti, että henkisesti hyvässä kunnossa. Eläimet ovat eläimiä. Hevoset voivat juosta itsensä hengiltä ja koirat valitettavasti kykenevät piilottamaan kipunsa tehdessään töitä. Minäkin olen kokenut tämän kantapään kautta ja ehkäpä siksi tämä aihe on koskettanut ja koskettaa edelleen minua erittäin paljon.

Hyvässä kunnossa oleva koira on valpas. Se on kiinnostunut ympäristöstään ja ohjaajastaan. Se on innokas kun pääsee oman harrastuksensa pariin ja niin sen kuuluukin olla. Koiran olemus tulee olla pirteä, iloinen, aktiivinen ja innostunut. Toki koirissa on rauhallisempia luonteita ja minullakin on miltei apaattisen luonteen omaava rauhallinen nöffi. Mutta kyllä sekin on innostunut jäljelle päästessään, sen silmissä on palava katse, se ei pysy karvoissaan ja se on erittäin kiinnostunut tehtävästä. Se tulee innoissaan pois autosta ja kun sille puetaan jälkivaljaita, sen into nousee. Innolla en tarkoita välttämättä sitä, että koira menee kierroksille, haukkuu ja meuhkaa, vaan intoa on edellä mainitsemani asiat. Rauhallisilla koirilla tämä into on rauhallisempaa, aktiivisemmat voivat jopa heittää kierroksille.

Koirat ovat viisaita ottamaan vinkkejä ympäristöstään. Ne oppivat nopasti esimerkiksi sen, että kun omistaja pukee tietyt housut se tarkoittaa tiettyä treeniä. Ne oppivat että tiettynä päivänä tiettyyn aikaan lähdetään treeneihin. Ne oppivat yhdistelemään asioita nopeasti ja taitavasti ja toisinaan kuulee omistajien ihmettelevän, miten koira voi aina tietää treeneistä etukäteen, vaikka treenipäivät eivät ole säännölliset. Tämän takia omistajan on tarkkailtava koiraansa sen ollessa "vapaalla". Onko koira kotonakin halukas lenkkeilemään? juokseeko se mielellään vai joutuuko se nukkumaan pitkään rasituksen jälkeen? Pelkkä koiran nukkumis asentokin paljastaa aika paljon siitä, onko koira rentona vai jännittääkö se jotakin paikkaa kenties kipujen takia? Hysteeriseksi ei kannata heittäytyä, mutta mielestäni koiraa, oli se sitten puhtaasti kotikoira tai harrastuskaveri, tulee seurata kriittisesesti koko ajan. Onko koira onnellinen, pirteä, liikkuu ja syö hyvin? Siinä muutamia perus asioita mitä itse tarkkailen omissa koirissani ihan päivittäin. Huomioin myös sen, jos koira on normaalia vilkkaampi. Sekin kun voi olla kivun oire, koira ei pysty rentoutumaan. Minulla on myös tapana silitellä koiriani päivittäin, ihan kuonosta hännänpäähän asti. Ja nimen omaan silloin kun koira on rentona. Tällä tavalla käsittelemällä koiraa, koira oppii jopa varpaiden kosketteluun, sekä omistaja oppii huomaamaan pienimmätkin muutokset reaktioissa. Nuori koira esimerkiksi voi hyvinkin helposti satuttaa tassunsa tai jumiuttaa niskansa. Eikä sen tarvitse olla mitään vakavaa. Kun silittäessä huomaan koiran reagoivan esimerkiksi niskan koskemiseen, voin helpommin tarkkailla tilannetta. Mitä aikaisemmin tilanteisiin pystyy puuttumaan, sitä varmempaa paraneminen on, mikäli se on mahdollista. Sanoisin, että se sellainen ns maalaisjärki on oikein hyvä mittari näissäkin asioissa.

Vanhuus ei ole sairaus. On kuitenkin hyvä muistaa, että samalla lailla kun me ihmiset kestämme vanhemmiten huonommin rasitusta, samoin käy koiralle. Vanha keho ei palaudu enää niin hyvin kuin nuorena, eikä se ole enää niin kestävä kuin nuorena. Vammautumiset käyvät helpommin vanhemmalla iällä ja parantuminen on hitaampaa.
Koirilla kuten ihmisilläkin aistit heikkenevät vanhemmiten. Ne eivät välttämättä menetä kuuloaan, näköään ja varsinkin harvemmin hajuaistiaan, mutta totuus on se, että ne heikkenevät. Hajutyössä käytetty koira ei vanhemmiten yksinkertaisesti pysty välttämättä haistamaan enään niin hyvin, mitä se nuoruudessa kykeni, jolloin taas peräänkuulutan sitä omistajan velvollisuutta. Vanha koira ei välttämättä ala kokeilemaan vanhoina päivinä omistajaansa toko kentällä, tai heitä jäljestyksessä hommaa leikiksi. Se ei ehkä vain yksinkertaisesti kuule enää kunnolla, tai sitten se ei kykene hajuerottelemaan enää tarkasti. Koirille voi iskeä myös dementia, eivätkä ne kertakaikkiaan enää muista mitä niiden pitikään tehdä.
Tässä taas peräänkuulutan omistajan/ohjaajan velvollisuuksia varsinkin jos koiraa käytetään "töissä". Eli jossain sellaisessa asiassa missä virheet voivat vaikuttaa lopputulokseen. Omistajan/ohjaajan tulee nähdä vanhenevasta koirastaan ne oireet kun se ei enää kykene työskentelmään täysillä ja ennen kaikkea hyväksyä ne! Silmiään ei saisi ummistaa, eikä koskaan laittaa omaa menestymistään koiran hyvinvoinnin edelle. Tätä valitettavasti tapahtuu..

Enkä edelleenkään väitä, etteikö vanhan terveen koiran kanssa voisi harrastaa tai jopa käyttää sitä työtehtävissä, en toki. Kunhan sen kaiken tekee KOIRAN ehdoilla ja kunnioittaa niitä päiviä ja niitä hetkiä kun vanha koira ei työhön kykene. Sille tulee suoda enemmän vapaapäiviä toipuakseen rasituksesta. Sille tulee tarjota kevyempiä treenejä ja töitä. Ja siinä vaiheessa kun vanhuus alkaa oireilemaan, koiralle tulee suoda koiran ansaitsema ELÄKEAIKA. Vaikka se ohjaajasta tuntuisi kuinka tylsältä tahansa. Yleensä ensimmäiset vahuus oireet näkyvät siinä, ettei koira enää hyppää autoon. Se ei istu vaikka pyydetään ja sen makuulta ylös nouseminen käy hitaasti.
Sairaan tai vanhan koirankin kanssa voi kyllä harrastaa, kunhan sen tekee jälleen kerran niillä KOIRAN ehdoilla.

Koirat eivät onnu, koska ne ovat vanhoja. Ne ontuvat koska niillä on kipuja!

Lola alkoi oireilemaan nivelrikkoaan kolmen vanhana, juuri kun me olimme hajuhommissa parhaimmillaan. Tavoitteet oli korkealla ja treenaaminen sujui hyvin. Koira kehittyi koko ajan paremmaksi ja vain taivas tuntui olevan rajana. Sitten se alkoi ontumaan, ensin ihan vaan lenkillä ollessa. Laitoin sen heti parin viikon "sairaslomalle" tarjoten sille kevyttä liikuntaa ja paljon lepoa. Kun ontuminen ei viikon päästä näyttänyt menneen ohi, kävimme lääkärissä, josta saimmekin nivelrikko diagnoosin.
Toiset koirat kykenevät elämään nivelrikon kanssa paremmin ja toiset eivät. Niimpä pidin Lolaa levossa ja se sai kipulääkettä ontumiseen. Kun koiran kunto alkoi parantua, pidin sen viellä vähän aikaa levossa ja vasta kun se ei ontunut enää, lähdimme sen kanssa jäljelle. Jälki oli 3km pitkä ja Lola meni sen erittäin hyvällä motivaatiolla. Se oli innokas ja suoritui jäljestä mallikelpoisesti. Jäljestys kesti muistaakseni vajaan tunnin ja maali löytyi hienosti. Kuitenkin, heti kun se oli tehtävänsä suoriutunut se alkoi kulkea kolmella jalalla. Se ei käyttänyt toista etujalkaansa ollenkaan ilmaisun jälkeen, vaikka oli koko jäljen ajanut täysin normaalilla kävelytyylillä.
Tämä oli minulle shokki. Tajusin miten kipeä koirani oli, mutta kuitenkin se suoritti sille annetun tehtävän ihan vaan koska se oli niin uskollinen ja työmotivoitunut. Saimme onneksi kyydin maalista takaisin autolle ettei Lolan tarttenut könkätä samaa matkaa takaisin. Laitettuani Lolan autoon ja ajaessani kotiin, en tuntenut suurta onnistumisen riemua hienosti ajetusta jäljestä, vaan tunsin suurta epäonnistumista siinä, miten huonosti tunsin oman koirani ja osasin sen kipuja lukea. Seuraavana päivänä ilmoitin kurssin vetäjälle, että me emme enää tule jäljestämään.. se jäikin Lolan viimeiseksi pitkäksi jäljeksi.
Muutaman kuukauden päästä kokeilin sille lyhyttä ja kevyttä jälkeä helppokulkuisessa maastossa, mutta se selvästi ontui senkin jälkeen. Joten, niinkin raskaalta kun se tuntui, Lola pääsi eläkkeelle jälkihommista. Ja kyllä, sekä minä, että Lola, kumpikin rakastettiin sitä harrastusta. Päätös oli vaikea, mutta jälkeenpäin en voi kuin olla ylpeä siitä, miten laitoin koirani tarpeet ja hyvinvoinnin kaiken muun edelle. Ja sitä pyydän muiltakin!

Oli harrastus tai työtehtävä sitten mikä vaan, niin jos koira oireilee sen jälkeen tai tarvitsee runsaasti aikaa palautuakseen siitä, pitäisi se olla jokaiselle hälyyttävä varoitus. Koirat eivät kaipaa kunniaa eivätkä meriittejä. Ne eivät piittaa virallisista tuloksista tai julkisuudesta. Ne eivät kaipaa sitä, että muut niitä kunnioittavat ja kehuvat saavutuksia. Ne kaipaavat hyvää elämää, jonka jokainen joka koiran ottaa, lupautuu niille samalla tarjoamaan. Vain me ihmiset arvostamme edellä mainittuja asioita ja niitä ei tulisi koskaan havitella koiran hyvinvoinnin kustannuksella, ei koskaan!

Elokuu on ollut kesän kuumin kuukausi ja toivottavasti moni on ottanutkin sen kesäloman kannalta. Kohta kuumuus väistyy ja pääsemme nauttimaan viileämmistä ilmoista koirien kanssa täysillä treenaten.
Minä haluan toivottaa jokaiselle treenin täyteistä syksyä ja muistuttaa kelien viilentyessä myös siitä koiran lämmittelystä ennen treeneihin lähtöä.
Tarkkailkaa raikkaimpianne ja reagoikaa mikäli ne yrittävät teille kertoa kivuistaan. Antakaa koirillenne harrastuksista tarpeeksi pitkä sairasloma toipumiseen, mikäli ne sen tarvitsevat. Ja antakaa vanhoille koirille niiden ansaitsemat hyvät vanhuuspäivät ilman suorittamisen pakkoa.
Ja ne jotka koulutuksia ja treenejä vetävät: pidetään huoli ettei harrastelijat tuo sairaita koiria treeneihin. Se on myös tärkeää, että koko treenipiiri kannustaa terveen koiran kanssa hyvää tekemistä ja ohjaa sairaita koiria sairaslomalle. Joskus se on nimittäin niin, ettei omistaja/ohjaaja itse näe koiransa realistista kuntoa, mutta ulkopuolinen sen näkee. Jos koira ei esimerkiksi kävele puhtaasti, se ei ole silloin kykeneväinen fyysiseen työhön. Kannetaan vastuu myös treenien vetäjänä, kuten koiran ohjaajanakin.

Tee se itse KAHVAPANTA

Ihan vaan, koska lomalla on aikaa näpertää kaikenlaista.
Tilasin laskuvarjonarua ja aloin harjoittelemaan punomista pantojen muodossa tietenkin.

Ensin Maya sai pentupannan, joka olikin todella nopea ja helppo tehdä. Olisikohan aikaa mennyt reilu 30min.

Pikalukot ja D-lenkit nappasin vanhoista huonoista pannoista, niitä kun on kaappi täynnä muutenkin. Pinkki päälikerros on heijastavaa narua.

Seuraavaksi päätin duunata Myrskyn nahkapannan. Sillä on tuollainen ohut, pyöreä puolikuristava panta kaapissa, koska se jää ikävästi karvoihin kiinni. Olen käyttänyt sitä tasan kerran ja todennut sen erittäin huonoksi pitkän karvan kanssa.
No nyt sitä voi taas käyttää. Se sai vähän väriä, vähän pehmustetta, vähän paksuutta ja kaiken lisäksi viellä heijastintakin.

Tästä innostuneena aloin miettimään, että onnistuisikohan joku vähän erilainen panta.
Vepe treeneissä olen kaivannut suunnattomasti kahvapantaa, että koiraa olisi helppo pitää rannalla kiinni ilman remmiä. Kaupoissa olevat kahvapannat ovat usein nahkaisia, joten ne eivät vepeilyyn sovi. Niimpä aloin väkertää mielikuvitusta käyttäen pienelle koiralle kahvallista pantaa.

Siitä tulikin erittäin tukeva. Laskuvarjonarua on kolmessa eri kerroksessa, joten tämä panta ei todellakaan tule hajoamaan.
Kaverini innoistui tästä kahvapanta luomuksestani sen verran, että pyysi minua tekemään hänen koiralleen kahvallisen pannan metsälenkille, jolloin koira olisi tarpeen vaatiessa helppo ja nopea napata kiinni. Otin tietenkin haasteen vastaan ja tein hänelle pannan, pikkuisen eri tyylillä kuin tuon ensimmäisen. Narua laitoin tähänkin pantaan kolmeen kertaan ja värit tietenkin tyttökoiran mukaisesti.

Panta on noin 3cm leveä ja kahva 2cm. Panta on erittäin jämäkkä ja tukeva. Nyt vain odotetaan, että panta pääsee uuteen kotiin ja saan niitä käytönnön kokemuksia.

Tästä pannasta otin kuviakin sen syntyvaiheista:

1. Ensin punotaan pannan runko. Koko panta rakentuu kahden langan ympärille. Kummatkin päät kiinnitetään pikalukkoihin ja valitaan sopiva pituus. Tässä pannassa ei ole säätömahdollisuutta, joten pituus täytyy tietää kun aloittaa pantaa punomaan.

2. Kun pannan runko on valmis, merkitsin pinnillä kohdan johon kahvan toinen pää punotaan kiinni.

3. Sitten aloin tekemään toista kerrosta rungon päälle, samalla lailla kuin punoin rungonkin. Toki pelkkä runko olisi ollut pienelle koiralla riittävä, mutta tästä pannasta oli tarkoitus tehdä jämäkkä.

4. Tässä vaiheessa valmistin kahvaosan erikseen. Aivan samalla lailla kuin pannan rungonkin, tein sen kahden narun ympärille, joista olin tehnyt lenkin. Eli tälläilen pötkylä, jonka kummassakin päässä on lenkit.

5. Jatkoin pannan vahvistamista uudella kerroksella, punoin kahvan toisen pään kiinni suunniteltuun kohtaan siinä samalla ja kahvan alle asetin remmille renkaan, pikalukon vastakkaiselle puolelle.

6. Jatkoin punomista aina pannan toiseen päähän asti, kiinnittäen samalla kahvan toisenkin pään. Päättelin langat polttamalla, tämä naru kun sulaa tulen alla, joten päät on helppo sulattaa punokseen kiinni huomaamattomasti.

 7. Koska kyseessä oli tyttökoiralle metsäpanta, punoin viellä vahvikekerroksen päälle koristekerroksen. Pinkkiä heijastavaa narua. Samalla sain vahvistettua entisestään kahvan kiinnityskohtaa, sekä remmilenkin kiinnitystä.

8. Viimeisenä punoin viellä kahvaan pinkkiä nauhaa. Koko pannan valmistamiseen kului aikaa reilun tunnin verran.

Jä mä en oikeasti ole edes mikään hyvä askartelija ;)

punontaohjeita

Totuus

Tieto lisää tuskaa ja niin pois päin, mutta aina se tuska ei ole pahasta. Saamalla tietoa ja omaksumalla sen, voi oppia uutta ja kehittyä paremmaksi.

Niin usein kuulee ihmisten puhuvan jäljestämisestä, vaikkei koira todellisuudessa seuraa jälkeä alkuunkaan. Tämä tulee esille varsinkin kun kehuskellaan vanhoilla jäljillä ja kuinka hienosti koira ajoi vanhaa jälkeä. Ajaako koira silloin vanhaa jälkeä jos se oikoo tai ei kulje jäljen päällä hetkeäkään?
Mikäli ainoa kriteeri on löytyminen ei asialla ole sen suurempaa merkitystä. Mutta jos kriteerinä on vanhan jäljen ajaminen, silloin sillä on.

Hajutyöskentelyssä, jossa itse koiran työstämä haju on meille ihmisille näkymätön, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä miksi ja miten. Me emme näe mitä koira haistaa, mutta me voimme kuitenkin opetella ymmärtämään hajuja, sekä sen, mitä hajua koira todellisuudessa seuraa.
Jos haluaa opettaa koiran jäljestämään, eli seuraamaan maassa olevaa hajua, silloin treeneihin täytyy panostaa. Koira täytyy opettaa seuraamaan jälkeä, eikä ilmassa kulkevaa hajua. Jos taas kriteerinä on löytyminen, on turha puhua jäljestämisestä tai edes tehdä vanhoja jälkiä. Koira valitsee kuitenkin aina sen tuoreimman hajun seurattavakseen ja se tuorein tulee suoraan tuulen mukana maalimiehestä.
Näillä kahdella hajulla on suuri ero ja siksi olisikin hyvä tiedostaa, mitä koira etsii, mitä sen haluaa etsivän ja puhua asioista asioiden oikeilla nimillä, totuuden mukaisesti.

Jos mietitään hetki mitä hajua syntyy koiralle seurattavaksi kun ihminen kulkee metsässä, voimme tutkimusten mukaisesti päätyä ainakin kolmeen eri vaihtoehtoon.

Maan rikkoontuminen aiheuttaa oman hajunsa, jota koiran on mahdollista seurata. Tätä maan hajua seuraava koira jäljestää, haju nousee maasta, hiukan ylöspäin. Haju on voimakkain siinä kohdissa mihin ihminen on astunut, jossa maa on mennyt askeleen alla rikki. Koira voi jopa merkitä selvästi nenällään jokaisen askelman. Tätä hajua koira kykenee seuraamaan pehmeillä alustoilla, eli alustoilla jossa maa rikkoontuu kun ihminen siihen astuu. Mitä painavampi ihminen, sitä enemmän askel tuottaa maan rikkoontumisen hajua. Koira kykenee erottelemaan eri painoisten ihmisten tekemiä jälkiä, mutta esimerkiksi saman painoisten ihmisten, saman ikäistä jälkeä koira ei kykene erottamaan toisistaan. Tämän takia maan rikkoontumista seuraavien koirien jälkitreenit tulee tehdä mahdollisimman koskemattomalla maaperällä.

Sen lisäksi, että ihminen rikkoo maata kulkiessaan pehmeällä alustalla, hänestä tippuu maahan jatkuvasti kuollutta solukkoa. Sään olosuhteet, sekä kasvillisuus vaikuttavat siihen, mihin tämä kuollut solukko tippuessaan liikkuu. Mitä enemmän kasvillisuutta ja mitä pidempää se on, sitä varmemmin solukko tarrautuu lähemmäs kulkureittiä. Ihmisestä maahan tippuva kuollut solukko sisältää DNA:ta, siitä koira saa ihmisen ominaishajun.
Koira, joka opetetaan seuraamaan tätä kuollutta maahan tippunutta solukkoa, ottaa hajun maavainulla, mutta maan rikkoontumisen sijaan se seuraa yhtä tiettyä ihmisen hajua. Tällöin koira kykenee erottamaan muut, alueella liikkuneet ihmiset ja jatkamaan tietyn kohteen jäljittämistä, häiriöjäljistä huolimatta. Solukkoa tippuu aina ja jokapaikkaan minne ihminen kulkee, joten kovalla alustalla (asvaltti, kallio, kivilattia) jäljittäminenkin onnistuu tätä yksilöllistä hajua seuraamalla, mikäli olosuhteet ovat hajulle suotuisat.
Koira, joka seuraa maahan tippunutta hajua kulkee pää alhaalla, koska maahan tippunut haju sijaitsee maassa. Korkea kasvillisuus saattaa estää hajun tippumisen täysin maan pinnalle, mutta tällöinkin koiran nenä hapuilee alaspäin, eikä ylöspäin. Mitä vaikeampi maasto hajujen pysyvyydelle, sitä tiukemmin maassa olevaa hajua seuraava koira painaa nenäänsä lähemmäs hajua, eli maan pintaa.

Kolmas hajuvaihtoehto mitä koira kykenee seurata löytääkseen oikean ihmisen, on ihmisestä erittyvä kaasumainen ominaishaju joka leijailee ilman mukana kevyemmin kuin maahan tipahtavat solukot. Tätä ilman kautta saatavaa hajua käyttävät esimerkiksi hakukoirat, joille opetetaan ilmaisemaan kaikki ihmiset tietyltä alueelta (metsä, rauniot). Tällöin koira ei seuraa jälkeä, se ei välitä maassa olevista hajuista, vaan se skannaa ilmaa nenällään ja reagoi siihen tuoreeseen ihmisen hajuun, jonka se tuulemukana ilmasta saa. Jälleen ilman olosuhteilla on suuri merkitys sille, kuinka kaukaa koira näitä hajuja kykenee saamaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ruumiskoira kykenee haistamaan pohjassa olevan ruumiin kaasuuntumisen kymmeninen metrien syvyydestä aina veden pinnalle asti. Hakukoirat ja metsästyskoirat kykenevät haistamaan ihmisen tai hirven kilometrienkin päästä.
Ilmavainua käyttävä koira kulkee pää ylhäällä ja skannaa nenällään tuulen tuomaa ilmaa. Ongelmana tässä on usein se, että hajut voivat liikkua erittäinkin kauas itse kohteesta. Koira joutuu kenties kiertelemään hetken, tarkastamaan talojen vierustoja jonne tuuli hajun pakkaa, tai pahimmassa tapauksessa jopa etsii ensin hajujen ääriräjät, kunnes ymmärtää mistä haju tulee. Ilmavainu on aina tuoreempi kuin maahan tippunut haju, sillä se tulee suoraan kohteesta. Siksi jälkeä seuraavat koiratkin usein vaihtavat ilmavainulle lähetyessään maalimiestä, joka on silmin nähtävissä koiran ryhdistäytymisessä ja nenän nousemisesta ylöspäin. Ilmassa leijuvan hajun seuraamisella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä jäljen ajamisen kanssa.

Hajujen käyttäytymisestä on tehty erilaisia tutkimuksia ja osa tutkimuksista ovat hiukan toisiaan vastaan. Lähinnä nämä erot eri tutkimusten välillä ovat siitä, mistä ihmisen ominaishaju koostuu, kemiallinen koostumus. Miten ihmisen ominaishaju käyttäytyy, kauanko se säilyy ja kuinka hyvin se on koiran haisteltavissa, siitä löytyy tutkittua tietoa. Toki tulee muistaa, että sääolosuhteet vaikuttavat hajuihin eniten. Kuuma auringon paahde voi "tappaa" ominaishajun kymmenessä minuutissakin, mutta paahteen jälkeen saapuva kosteus voi herättää hajut uudelleen henkiin.

Vain ymmärtämällä mitä hajuja ihminen jälkeensä jättää, mitä hajuja koiralla on mahdollisuus valita seurattavakseen voi opettaa koiraa seuraamaan tiettyä hajua. On hyvä myös tietää mikä haju on voimakkain kulloinkin ja miten kauan mikäkin haju maassa säilyy. Varsinkin, varsinkin jos haluaa vanhoja jälkiä ajaa. Koira ei seuraa vanhaa jälkeä mikäli se skannaa ilmasta tulevia hajuja ja seuraa niitä. Koira ei myöskään välttämättä seuraa ihmisen ominaishajua, vaikka kulkee pehmeällä alustalla nenä maassa, se saattaa seurata vahvempaa maan rikkoontumisen hajua.

Mikäli tarkoituksena on, että koira seuraa vain jotain tiettyä hajua, on hyvä suunnitella harjoitukset niin, että koiralla ei ole vaihtoehtoa muihin hajuihin. Eli mitätöidään muut hajut. Tämä onnistuu esimerkiksi niin, että ensimmäiset ID-jäljet tehdäänkin kovalle alustalle, asvaltille. Silloin koira ei voi käyttää maan rikkoontumisen hajua. Vaihtoehtoisesti pehmeällä alustalla opettaminen onnistuu myös, poistamalla maalimies kokonaan tai asettamalla se paikkaan, josta koira ei voi saada ilmavainua. Tällöin koiralla on kuitenkin apunaan edelleen maan rikkoontumisen haju, joten heti kun koira ymmärtää ID:n merkityksen on tärkeä ottaa mukaan häiriö jälkiä.
Ilmavainulla suunnistavaa koiraa on taas ihan turha "korjata" matkalla. Sitä ei tule pysäytellä liinasta jos se menee kulmissa väärin. Ilmavainulla suunnistava koira käyttää ilmavainua, eikä silloin ole kenenkään edun mukaista vaatia sitä kulkemaan jäljen päällä. Mikäli näin toimitaan, saadaan aikaiseksi vain koira, joka on riippuvainen ohjaajan avuista.

Milloin sitten voidaan puhua vanhoista jäljistä? Mielestäni silloin kun koiralla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajaa maassa olevaa vanhennettua JÄLKEÄ. Silloin maalimies on niin pitkällä ja tuulen alapuolella, ettei koiralla ole mahdollista saada ilmavainua. Kenties maalimies voi olla asetettuna jopa sisälle jonnekkin tai vaihtoehtoisesti maalimiehen voi poistaa kokonaan. Jälki pitää ehdottomasti ajaa tuplasokkona, jolloin ohjaaja tai jäljen seuraaja ei kykene koiraa auttamaan. Tällöin voidaan puhua koiran ajavan vanhennettua jälkeä.. mikäli se siis sitä ylipäätään kykenee ajaamaan.

(kirjat: The Tao Of Trailing  & Scent and the Scenting dog )

Uusi perheen jäsen

Olemme saaneet iloksemme ja Myrskyn kauhuksi uuden perheenjäsenen kotiimme. Pieni 8 kiloinen rääpäle tallusteli uuteen kotiin varmoin askelin ja otti heti koko talon haltuunsa. Nimekseen tämä pieni amstaffi neiti sai "Maya".

Maya on luonteeltaan erittäin rohkea ja avoin pentu. Se on niin rohkea, ettei se tahdo pysyä millään aitaamattomalla pihalla. Ihmisiä se rakastaa ja kirjaimellisesti heittää voltteja onnesta kun ihmisiä näkee.
Maya ei arastellut kotia ollenkaan, vaan heti saavuttuaan se etsi nenällään kaikki Myrskyn piilottamat luut ja alkoi niitä syömään. Se ei juurikaan tutkinut uuden kodin paikkoja, se käyttäytyi kun olisi aina täällä ollut. Myrsky oli aluksi hiukan jännittävä, mutta parissa päivässä sekin jännittäminen loppui.
Koirat tulevat keskenään hyvin toimeen, mutta ovat kuin yö ja päivä, ainakin mitä aktiivisuus tasoon tulee. Myrsky oli ensimmäisen viikon aivan loppu, Maya ei antanut sen nukkua rauhassa. Nyt elo on tasaantunut sen verran, että hetkellisesti kumpikin nukkuu ihan rauhassa, Myrsky eteisesse kivilattialla ja Maya prinsessa pehmeällä pedillään.

Maya on aktiivinen mutta erittäin hyvähermoinen. Se tuntuu siis juuri sellaiselta mitä olen toivonut, aktiivinen harrastuskaveri, joka ei kuitenkaan ole hermostunut.

Mayan kanssa olisi tarkoitus aloittaa harrastaminen tokolla. Haaveena olisi suorittaa sen kanssa bh, mutta katsotaan mihin omat koulutustaitoni riittäää. Koko talvikauden kestävä toko koulutus alkaakin elokuussa. Menemme siis ihan puolen vuoden ohjatulle kurssille.
Nenähommia emme tietenkään unohda myöskään tämän neidin kanssa. Suunnitelmissa olisi opettaa Mayalle palveluskoirien metsäjälki ja mikäli bh saadaan joskus läpi, saisimme oikeuden myös osallistua palveluskoirien jälkikokeeseen. Olisi hienoa saada vihdoinkin niitä virallisia tuloksia koiralle hajujen kouluttamisesta, kun niin monta vuotta (ja monen koiran kanssa) olen lajia harrastanut. Metsäjäljen pohjatyö onkin jo aloitettu harjoittelemalla kepin ilmaisua. Suunnitelmissa on opettaa Maya ensin ilmaisemaan kepit ja sitten vasta tehdä jälkeä johon keppejä on sijoitettu.
Aktivointi mielessä olemme myös tutustuneet purkkirataan käyttäen nose workissä olevaa ensimmäistä hajua: eucalyptusta. Purkkitreenit ja keppitreenitkin ovat lähteneet hienosti käyntiin. Maya tykkää tehdä töitä ja sen koko olemus muuttuu kun se miettii, pohtii ja keskittyy. Eteneminen purkkiradalla on huimasti paljon nopeampaa kuin Myrskyllä. Maya on aktiivisempi, joten sen kanssa kykenee tekemään enemmän toistoja pienemmässä ajassa kuin varsin rauhallisen Myrskyn kanssa.
Mayan kanssa olemme käyneet myös pentujen leikkikoulussa, jossa se pääsee tapaamaan muita pentuja.

Maya on erittäin kovapäinen nuori neiti. Se selvästi kokeilee rajojaan ja 10 viikkoisena, niin minulta kuin Myrskyltäkin. Se ei ole mikään nöyrä tyttö. Kunhan saamme elämään yhteisen sävelen rakennettua olen varma, että tästä tulee mitä mahtavin kumppani, niin lenkkipolulle kuin harrastuksiinkin. Pidän sen luonteesta todella paljon, se on vain niin sanotusti "kolahtanut" minuun ja lujaa.

Katsotaan miten meidän suunnitelmat etenevät...

Isoveikan kanssa

Smelleri

" Imagine a plastic bag thrust into your face; worse yet, pulled over your head? How would you feel about it or any similar scent you might detect thereafter???"

Pakottamalla koira haistelemaan smelleriä, eli alkuhajua saadaan aikaan koiran vastenmielisyys hajua kohtaan, sekä kaikkeen siihen, joka vastaa hajua. Tämän voi nähdä hyvinkin koiran elekielestä kun smelleriä työnnetään koiran nenään.
Pahimmat smellerin haistelun pakottamiset tapahtuvat pitämällä koiran päästä kiinni ja työntämällä hajupussi jopa koko pään yli. Lievempiä versioita näkee yleisesti harrastelijoiden keskuudessa, hajua sisältävä kakkapussi työnnetään koiran kuonon yli, ikäänkuin varmistuakseen siitä, että koira haistaa smellerin. Pussi otetaan pois koiran päästä tai kuonosta kun ohjaaja on sitä mieltä, että koira on haistanut smellerin tarpeeksi hyvin.

satunnainen kuva otettu netistä

Mistä tämä tyyli on saanut alkunsa? Ei ole tietoa, mutta se on iskostunut joidenkin päähän syvälle. Koirahan kykenee haistamaan kilometrin päässä olevan maalimiehen mikäli tuulen suunta on suotuisa. Miksi ihmiset kuitenkin kuvittelee, että koiran täytyy laittaa pää/kuono pussin sisään haistaakseen sen sisällön? Ongelma smellerin käytössä on se, että kukaan ei opeta sitä. Jonkin verran puhutaan siitä, kuinka smellerin tulee olla hajultaan mahdollisimman puhdas ja vahva, jotta koiran on helpompi löytää sille täsmäävä haju maasta. Mutta se, miten smelleri koiralle annetaan ei ole kuulunut ainakaan yhteenkään kurssiin/koulutukseen joihin itse olen osallistunut. Smelleri aloittaa koko hajutyöskentelyn, joten on hyvä antaa sillekin pieni ajatus.

Todennäköisesti tälläinen koiran pään pitäminen ja pussin työntäminen pään yli, on tullut lukuisten virheiden seurauksesta. On täysin luonnollista, että me ihmisetkin reagoimme naamaa lähestyviin esineisiin kääntämällä päämme pois tai ainakin peruuttamalla vähän.
Kun koiralle työnnetään smelleriä kohti naamaa, koira peruuttaa. Ihminen alkaa luonnollisesti ottamaan koirasta kiinni ja estämään peruuttamisen, kunnes ollaan loppuviimein ensimmäisen kuvan osoittamassa tilanteessa, jossa tarvitaan jo kahta kättä saadakseen koira haistelemaan smelleriä. Mitä luulette, miten koira suhtautuu näin annettuun smelleriin tai siihen täsmäävään hajuun?
Kuvan osoittama tilanne on ääripää. Yhtä hyvin voimme puhua koirista, jotka siirtävät painoaan taakse ohjaajan työntäessä hajupussia sen eteen haisteltavaksi. Toiset koirathan eivät edes haistele smelleriä, eivät käytä nenäänsä siinä ollenkaan vaan "ryntäävät pakoon", joka saattaa näyttää siltä, että koira lähtee jo jäljelle. Mikäli tälläiselle koiralle, joka välttelee smelleria tehdään tuplasokkojälki (ohjaaja eikä kukaan muukaan mukana oleva tiedä jäljen suuntaa) koira valitsee usein väärän jäljen. Epämieluinen smellerin anto aiheuttaa koko hajua kohtaan epämieluisan tunteen, jolloin koirat välttelevät hajua automaattisesti. Mikäli oikea jälki on vanhempi kuin muut paikalla olleet jäljet, koira todennäköisesti (ja usein) valitsee ilman ohjaamista tuoreimman jäljen, joka ei vastaa annettua smelleriä. Tämä taas saa aikaan ohjaajassa hämmennystä ja smellerin antoon otetaan lisää pakotteita, koirahan ei sitä haistanut kunnolla kun valitsi väärän jäljen.. pian ollaan menty ojasta allikkoon.

Smellerin idea on antaa koiralle vihje, että tätä hajua etsitään. Tarkoituksena on, että koira etsii hajuun vastaavan hajun innoissaan maastosta ja lähtee seuraamaan sitä hyvällä motivaatiolla.
Kuinka sitten saamme smelleristä koiralle mieluisan?

Koirat ovat uteliaita eläimiä. Yleensä, mitä tavoittelemattomampi jokin on, sitä itsepäisemmin koira asiaa hapuilee, tahtoo siihen tutustua. Esimerkiksi tien laidalla oleva karkkipussi, se on miltei mahdotonta koiran ohittaa ilman tarkempaa tutkimista nenällään. Voisiko tätä koiran luontaista taipumusta uteliaisuuteen käyttää hyväkseen myös smellerin annossa?
Jäljestys pohjautuu metsästysketjuun: Koira saa hajun, etsii hajun, seuraa hajua ja löytää saaliin. Mikäli tämä ketju on heti alusta koiralle epämieluinen voitte olla varmoja, ettei ketjun muut osat toteudu ilman voimakasta ohjaamista ja manipulointia. Ja siinä ei huijaa ohjaaja kuin itseään. Tämä on valitettavan yleistä, enkä voi taas kuin vain painottaa edelleen niitä tuplasokkojälkiä, jotka paljastavat totuuden.

Mikäli koira lähtee ilman ohjaamista väärälle jäljelle smellerin annon jälkeen, ei kyse ole välttämättä koiran osaamattomuudesta, tuulen suunnasta, maastosta, säästä yms. Toki selityksiä voi keksiä lukuisia, mutta suosittelen pysähtymään ja katsomaan mitä tapahtui juuri ennen väärän jäljen valintaa. Mikä sai koiran valitsemaan väärän jäljen. Videointi on paras keino selvittää ongelmia ja  treenejä kannattaa videoida ihan siitä smellerin annosta lähtien. Tuliko koira itse smellerin luo, vai työnnettiinkö se koiran naamalle? Millainen oli koiran elekieli smellerin aikana, oliko painopiste smelleriin/ohjaajaan päin vaiko poispäin. Ryntäsikö koira "pakoon" vai haisteliko kiinnostuneena ja innoissaan? Koiran elekielen tulkitseminen on tärkeää, niin jälkeä ajaessa kuin ihan smellerin annosta lähtien. Joskus smelleri voi olla koiralle syystä tai toisesta niin epämieluisa, ettei se halua lähteä hajua etsimään. Tämä on hyvä tiedostaa jo heti siinä lähtöpisteessä, eikä vasta tuntien päästä kun koira onkin lähtenyt alusta alkaen väärälle jäljelle vain vältelläkseen epämieluisaa hajua. Tätähän me emme halua vahvistaa, emmehän?

Mikäli koira ei hapuile itsenäisesti smelleriä, vaan päin vastoin välttelee sitä tai ryntää jäljelle ennen smellerin antoa, sen sijaan, että smellerin antoon aletaan kuluttamaan enemmän aikaa ja vaivaa ja kenties käyttämään enemmän pakotteita, voi koko tyylin muuttaa. Missään ei lue, että smelleri tulee antaa ohjaajan kädestä. Se on vain tapa, joka ihmisillä on pinttynyt päähän.  
Sitä vain tehdään, koska on aina tehty, sen enempää ajattelematta miten koira asian kokee.

Vuonna 1937 Dr. Leon Whitney kirjoitti kirjan, jossa hän mm kertoi havainnoineensa, että mikäli koira saa etsiä smellerin itse, ne valitsevat siihen täsmäävän jäljen paremmin. Idea oli siinä, että smelleri tuli koiralle yllätyksenä. Koira sai etsiä sen itse. Metsästysketju saa näin voimakkaan alun. Koira löytää kiinostavan hajun ja lähtee sitä hyvällä motivaatiolla etsimään. Tämähän on koiraeläimelle erittäin luonnollinen tapa metsästää, ajatellaan esimerkiksi susia. Ne haistavat saaliin hajun maasta, löytävät jäljen ja lähtevät saalistamaan.

Kaiken lisäksi tämä on erittäin helppoa toteuttaa. Maalimies asettaa hajunäytteensä jäljen päälle (alkuharjoituksissa), mielellään suljettuun lasipurkkiin, jolloin hajua ei leijaile purkin ympärillä. Purkki voi ja sen pitääkin olla täysin näkyvissä. Mikäli lasipurkkiin paistaa aurinko, haju lämpenee, jolloin kannen avatessa haju ikäänkuin "räjähtää" koiran naamalle. Voiko koiralle enää parempaa smelleriä tarjota? Sen lisäksi, että itse löydetty smelleri antaa jo heti alussa koiralle "palkkion", se on myös mahdollisimman puhdas hajultaan. Se ei ole ollut ohjaajan kädessä, muovipussissa, taskussa yms. vaan se on asetettu "tuoreeltaan" suljettuun lasipurkkiin.

Muutamille asioille kannattaa kuitenkin tässäkin tapauksessa antaa ajatus:
1. hajupurkkia ei saa missään nimessä asettaa paikkaan, jossa on koiran ulostetta tai pissaa
2. jos hajupurkkia ei halua käyttää, tulee smellerin olla tarpeeksi suuri. Tupakan tumppi on aivan liian pieni. Paita tai pyyhe on sopiva.
3. Smelleri tulee asettaa niin, ettei koira kykene sitä kovin kaukaa näkemään tai jos purkkia ei käytetä, ei koira saa saada hajua kovin kaukaa. Jos koira saa hajun kaukaa, ne analysoivat sen eivätkä välttämättä reagoi enää hajuun. Hajuhan kuuluu tällöin jo ympäristöön, eikä se ole puuttuva.
4. muovipussit ovat huonoja, niitä ei tule käyttää. Muovipussi on huokoinen, jolloin koira saa smellerin hajun jo paljon ennen kuin se on tarkoitus.

Se mikä tässä maahan asetetussa smellerissä on parempaa kuin ohjaajan kädestä annettu on se, että tässä koira työskentelee itsenäisesti. Se löytää itse smellerin (ohjaaja korkeintaan avaa purkin kannen) ja etsii itse jäljen. Ohjaaja ei eleillään, eikä edes rintamasuunnallaan anna koiralle vihjettä. Smellerin anto on yksinkertaista, koiraa ei pidätellä, sitä ei rauhoitella smellerin antamisen aikana, sitä ei käsketä istumaan, makaamaan tai tehdä muitakaan temppuja. Koira löytää smellerin, haistaa smellerin koska koirat ovat uteliaita ja sen jälkeen se etsii siihen täsmäävän hajun. Ohjaajalla ei tässä ole roolia ollenkaan, eikä pitäisikään olla. Onhan kyse edelleen koiran hajutyöskentelystä.

Jos mietitään hetki "perinteistä" smellerin antoa koiran näkökulmasta voi treenit alkaa tähän tyyliin:

1. Koira otetaan autosta ulos vuoronsa alkaessa. Ohjaajalla on kakkapussissa smelleri ja se on hänen treeniliivin taskussa. Joko koiran puolella, selässä tai vastakkaisella puolella, sillä ei ole merkitystä. Koira on haistanut jo vieraan hajun joka tulee ohjaajasta.
2. Koira kenties pissatetaan pikaisesti ja sen annetaan toivottavasti kalibroida nenänsä. Tässä vaiheessa koira on jo onnistuneesti skannannut ympäristöään, siinä olevat hajut, sekä smelleriä vastaavan hajun maastossa. Se kenties jopa yrittää kiskoa jäljen suuntaan, jolloin ohjaaja pidättää sitä voimakkaasti ja kutsuu vierelleen.
3. Koiralle puetaan valjaat. Tässä vaiheessa koira on jo haistanut smellerin, tietää missä jälki on ja haluaa lähteä sinne. Ohjaaja komentaa koiransa istumaan, tappelee koiran kanssa jotta saa sille valjaat puettua ja kenties jopa joutuu minuutteja odottelemaan, että koiran "alkuinnostus" laskee.
4. Kun koira on rauhallinen, sille tarjotaan smelleriä. Tässä vaiheessa koira on jo ajat sitten haistanut smellerin ja löytänyt siihen sopivan jäljen. Se on yrittänyt lähteä ajamaan innoissaan jälkeä, mutta siltä on se kielletty. Innokkuus jäljelle on sammutettu ja koira tehty hajulle passiiviseksi. Nyt sille tarjotaan uudelleen hajua, jonka se on jo saanut ja jota se ei saanut lähteä seuraamaan.
5. Mikäli koiraa ei ohjata, eikä painosteta se usein valitsee tälläisessä tilanteessa väärän jäljen. Jäljen joka on tuoreempi kuin sille suunniteltu jälki. Ohjaaja on hölmistynyt. Joko pakottaa koiran haistelemaan smelleriä uudelleen, ehkäpä pariinkin kertaan tai sitten ohjaa koiran oikealle jäljelle.

Vertailun vuoksi, entäpäs jos smelleri odottaakin koiraa jäljellä, suljetussa purkissa tai muutoin aseteltuna niin, ettei koira saa siitä hajua:

1. Koira otetaan autosta, annetaan sen tehdä tarpeensa ja kalibroida nenänsä
2. koiralle puetaan valjaat. Se voidaan pyytää sivulle istumaan siksi aikaa.
3. Koiraa lähdetään kuljettamaan jäljen alkupäähän, paikkaan johon maalimies on smellerin asettanut
4. koira havaitsee smellerin ja ryntää innokkaasti sitä kohti, ohjaaja antaa liinaa ja pysähtyy
5. koira haistelee smellerin, etsii siihen täsmäävän hajun maastosta ja lähtee sitä seuraamaan. Ohjaaja liikkuu vasta kun 10m liina kiristyy.

Jos minä olisin koira, valitsisin jälkimmäisen tavan...

Opeta koirasi nuuhkimaan

Kaikenlaisessa hajutyöskentelyssä tärkeintä on opettaa koiralle hyvät eväät pohjalle, ennen kuin lähdetään tekemään sen suurempia harjoituksia. Hajutyöskentelyä ei voi tehdä mikäli koira ei nuuhki, tai toki voi ja odottaa/olettaa, että koira oppii sen jossain vaiheessa. Joku voi oppia, joku ei... mutta onko siinä järkeä?
Kuinka moni lähtee toko kokeeseen jos koira ei osaa perus asentoa? Kuinka moni lähtee agilitykisoihin kokeilemaan, jos koira ei pysy lähdössä paikoillaan? Miksi mennä vepekokeeseen koiran kanssa, joka ei osaa uida?
Kuitenkin, niin usein näkee, kuinka jälkiä tehdään koirille ihan kylmiltään, ilman että niitä opetetaan nuuhkimaan. Eli rakennetaan se perus valmius.

Mutta jokainen koira haistelee luonnostaan? Hajuaisti toimii koirilla aisteista ensimmäisenä, jo heti vastasyntynyt suunnistaa emon nisälle hajuaistinsa avulla. Kyllä, juuri näin. On kuitenkin hyvä muistaa, että haistelulla ja nuuhkimisella on eroa.

Syvällä koiran nenässä sijaitsee hajuepiteeli, jossa puolestaan sijaitsee noin tuhat erilaista hajureseptoria. Hajumolekyylit kulkeutuvat hajureseptoreille ainoastaan silloin, kun koira nuuhkii voimakkaasti. Voimakas nuuhkiminen aiheuttaa turbulenssin nenän eteen. Nuuhkiminen pumppaa ilmaa nenään, jonka seurauksena hajumolekyylejä sisältävä ilma tunkeutuu syvälle nenäonteloihin. Ilma menee koiran nenään edestä sisälle ja poistuu nenän sivuilta taaksepäin.
Voimakkaan nuuhkimisen vahvistaminen on hajukoulutuksessa tärkeää. Nuuhkimisen aiheuttama turbulenssi lämmittää ja kosteuttaa hajumolekyylejä. Päästäkseen hajureseptoreille hajumolekyylien on ensin liuettava kosteille limakalvoille. Hajureseptorit lähettävät hermosolujen avulla signaalin aivojen eri osiin.
Kun hajureseptorit aktivoituvat, niihin liittyvät hajuaistin hermosolut reagoivat ja lähettävät impulssin aivoihin. Hermosolut, jotka ovat usein käytössä vahvistuvat. Muisti syntyy monien hermosolujen solmimasta yhteydestä. Mitä useammin kyseiset hermosolujen yhteydet ovat käytössä, sitä vahvemmaksi ne kehittyvät.

Koira käsittelee hajusta saadun tiedon, ensin aivojen limbisessä järjestelmässä. Se on aivojen tahdosta riippumattomien, motivaation ja mielentilojen säätelyyn osallistuva alue. Sinne tallentuvat muun muassa koiran muistot. Opitut asiat ja analysointi tapahtuvat isoissa aivoissa. Hajumuisti on voimakas ihmisilläkin. Jokaisella on varmasti jokin tuoksu, joka tuo saman tien mieleen jonkun tietyn muiston. Koirilla useimmat muistot ovat kytköksissä hajuihin. Voimme estää koiraa tekemästä joitakin asioita, mutta emme voi estää sitä haistamasta ja reagoimasta hajun synnyttämän tunteen vaikutuksesta.
Tieodon käsitteleminen limbisessä järjestelmässä on nopeaa. Käytös on leksinomainen reaktio, jolle koira ei voi mitään. Koiralla on muiden nisäkkäiden tavoin nenäontelossa myös jacobsonin elin. Elimen todennäköisin tehtävä liittyy seksuaalisuuteen, feromonien haisteluun. Tämän elimen kautta kulkeutuva tieto menee ainoastaan aivojen limbiniseen järjestelmään. Koiran käytöksessä saattaa tapautua muutoksia, joita se ei kykene tietoisesti muuttamaan.
Jotta saamme koiran työskentelemään niiden hajujen kanssa, joita me haluamme on koira opetettava nuuhkimaan kunnolla. Kunnollinen nuuhkiminen vie hajut aina isoihin aivoihin asti, jossa tapahtuu hajujen analysointi ja niiden ymmärtäminen. Ei ole siis saman tekevää haisteleeko koira kiihkoissaan nopeasti annetun alkuhajun ja ryntää sen jälkeen vauhdikkaasti etsimään hajua, vai nuuhkiiko koira huolella hajua rauhallisessa mielentilassa, tallentaa sen aivojen isoon osaan, analysoi ja lähtee sen jälkeen etsimään vastaavaa hajua ympäristöstään. Mitä paremmin koira alkuhajun nuuhkii hajumuistiinsa, sitä paremmin se muistaa mitä se etsii, kestää häiriöitä ja kykenee erottelemaan eri hajuja. Alkuhajun antoa kannattaa harjoitella. Koiralle on hyvä opettaa esimerkiksi ohjaajan sivulla istuminen rauhallisessa, mutta aktiivisessa mielentilassa. Alkuhaju tulee haistella huolella, eikä heti haistelun jälkeen kannata opettaa koiraa ryntäämään etsintään. Alkuhajun annon ja etsintään lähettämisen välille on hyvä tehdä rutiini. Opettaa koira odottamaan käskyä, jolloin ohjaaja kerkeää laittaa alkuhajun pois kädestään ja ottamaan liinasta kunnon otteen. Vasta käskyn saatuaan koira saa lähteä etsimään hajua. Tämä mahdollistaa koiran hajun analysoimisen muutaman sekunnin ajan, joka taas usein auttaa siihen, että hajun ollessa lähellä, koira ei juokse siitä ohi vaan keskittyy työhön täysillä jo heti siitä lähtien kun se käskyn saa ja takamuksensa nostaa ohjaajan vierestä.

Rauhallisessa tilassa koira hengittää sisään ja ulos noin 15-31 kertaa minuutissa. Nuuhkiessaan koiran hengitystiheys on noin 140-200 kertaa minuutissa. Voimakas nuuhkiminen on koiralle raskasta työtä ja aina tulisi muistaa myös pyhittää lepopäivä jopa nenän lihaksille.
Koiran kouluttaminen hajutyöskentelyyn koostuu osa-alueista, näitä ovat: hajun erottelu, tunnistaminen, etsiminen ja ilmaisu. Kaikki osa-alueet tulisi opettaa koiralle erikseen, jonka jälkeen ne tulee ketjuttaa toisiinsa. Koulutuksessa on hyvä kiinnittää huomiota käytössä oleviin hajuihin, sekä muihin vahingossa syntyneisiin vihjeisiin, joihin koira voi oppia keskittymään. Koiran liiallista ohjaamista tulee välttää. Jos koira etsii ja ohjaaja touhuaa mukana, koira ei keskity työhön vaan alkaa tarkkailla ohjaajaansa. Koiralle on opetettava, että haju on ainoa palkkioon johtava tie.
Parhaiten koira oppii, kun se kokee työn kannattavaksi ja se saa itse oivaltaa asioita. hajut muuttuvat erilaisilla pinnoilla ja olosuhteissa. Näissä tilanteissa on hyvä antaa koiran rauhassa stabilisoida nenäänsä ja pohtia hajukuva uusiksi. Jos koira tekee aktiivisesti töitä, ei sen työskentelyyn kannata puuttua. Ohjaajan tulee tanssia hajutyöskentelyssä koiran kanssa samaan tahtiin. Pysähtyä kun koira pysähtyy, peruuttaa jos koira peruuttaa, edetä jos koira etenee. Koiralle tulee antaa tilaa työskentelyyn, silloin se saa itse oppia ja oivaltaa.