lauantai 31. tammikuuta 2015

Purkkikurssin Treenikerta 4# (Jobs For Dogs)

Noniin. Eilen olimme taas Keravalla viettämässä leppoisaa perjantai iltaa purkkitreenien merkeissä. Hiukan pelon sekaisin tuntein menin treeneihin, olihan viimekerralla Myrsky vetänyt homman ihan läskiksi. Mielenkiinnolla odottelin mitä tämänpäiväinen treeni tuo tullessaan.

Tällä kertaa emme enää käyttäneet purkkeja, vaan otimme sisäetsintä treenejä. Tätä treeniä varten olin hajustanut vanulappuja valmiiksi, eli yksinkertaisesti olin laittanut purkkiin aniksen siemenien lisäksi noin 8 vanulappua. Hajut olivat muhineet samassa suljetussa purkissa vuorokauden ajan.

Aloitimme ensimmäisen treenisession treenitilan eteisestä. Se oli pieni tila, joten koiralle helpompi työskentelyn kannalta. Toki, mitä suurempi ja avarampi tila, sitä enemmän koira joutuu tehdä etsintätyötä.
Myrskylle oli valmiiksi piilotettu pari vanulappua eteiseen kun saavuimme paikalle. Ennen kuin kerkesin edes käskyä antaa, Myrsky työnsi nenänsä maton alta pilkottavaan aniksen hajuiseen vanulappuun. Edes takkia en kerennyt ottamaan pois päältäni kun Myrsky aloitti treenit niin innolla.


Myrskyllä oli tosiaan intoa tälläkertaa. Se teki töitä huolella ja intensiivisesti. Löydöksistään se oli niin innoissaan, että otti vanulapun suuhun asti ja alkoi sitä mutustamaan. Tämän se teki jokaisen löydetyn vanulapun kohdalla, ensin nenäkosketus ja sitten vanu suuhun. Jouduin maanittelemaan ja tekemään vaihtokauppaa lihapullan kanssa, että sain sen irroittamaan vanusta.


Seuraavalla kierroksella otimme etsintä alueeksi saman eteisen,  mutta nyt piilojen paikkaa vähän vaihdettiin. Ne eivät enää olleetkaan lattialla, joka tuntui olevan Myrskylle helppo nakki. Yksi piilo oli tälläkertaa vaahtosammuttimessa ja sen paikallistamiseen Myrsky joutuikin tekemään vähän enemmän töitä. Se pyöri vaahtosammuttimen vieressä, mutta ei osannut tarkentaa mistä haju tuli. Pienien apujen kanssa sain sen ilmaisemaan vanulapun vaahtosammuttimen kahvasta ja jälleen vanulappu sujahti suuhun.





Aluksi tarkoituksena oli ottaa Myrskylle kaikki etsintä treenit pienessä eteisessä. Treenit sujuivat kuitenkin tänään oletettua paremmin, ilman minkään näköistä ongelmaa, niin otimmekin viimeisen treenin suuressa tilassa. Alue kuitenkin rajattiin pienemmäksi, pöydästä seinään. Piiloja oli kolme ja Myrsky löysi hienosti ne kaikki, hyvällä motivaatiolla. Kaikki vanulaput ensin merkattiin nenäkosketuksella ja sen jälkeen niitä maisteltiin. Tietääkseni yhtään vanua se ei niellyt kuitenkaan. Tämä tapa on hyvä tiedostaa tulevissa treeneissä ja täytyy vähän miettiä mitä sille laittaa sellaisiin piiloihin joihin se pääsee käsiksi. Voisin kuvitella, että vanulappujen suuhun ottaminen loppuu kunhan saan Myrskylle selväksi, että palkkio tulee nenäkosketuksesta. Mutta toisaalta taas se aina kyllä maistelee alkuhajujakin jos sillä on siihen mahdollisuus...


Tällä kertaa kokeilin myös pitää Myrskyn remmissä etsinnän ajan, jolloin pystyin estämään sen karkaamisen katsomoon. Ehkäpä se remmi toimikin pienenä henkisenä muistuttajana. Myrsky ei yrittänyt kuin kerran mennä ihmisten luo, muuten se keskittyi vain aniksen etsimiseen.


Erittäin hieno nenäkosketus pöydän kulmaan! Myrsky jäi hienosti hajulle aina kun sen ilmaisi ja vasta palkkauksen ja uuden käskyn jälkeen jatkoi töitä ongelmitta.


Tänään treenit sujuivat siis oikein hienosti. Tämä oli taas sitä parhainta Myrskyä ja Myrskyn nenätyötä. Se on tarkka hajutyöskentelyssä, sen erottelukyky on huimaa. Se on rauhallinen ja huolellinen. Sen ilmaisut ovat selkeitä ja sen nuuhkuttelun intensiivisen äänen kuulee metrien päähän.

Nyt vaan toivotaan, että tämä pahin teiniaika loppuisi pian. Tälläistä työskentelyä Myrskyltä haluaisinkin, nyt oli motivaatiokin kohdillaan. Kyllä tästä viellä hyvä tulee. Sain taas onnistumisen kautta uutta puhtia seuraaviin treeneihin. Myrsky näytti hienosti tänään osaamisensa tason ja sen työskentelyä oli ilo katsoa.

Viikon kuluttua meillä onkin tämän kurssin viimeinen treenikerta ja se pidetäänkin ulkona. Heti seuraavana päivänä menemme ensimmäiseen Nose Work treeniin, jossa sitten aletaan opettelemaan uutta hajua.

Ei kommentteja: