Eilen kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa läheiseen hiekkamonttuun, minä, Lola ja Myrsky. Myrsky oli oikein reipas ja innoissaan pehmeästä hiekkapohjasta. Lolakin sai pitkästä aikaa juoksuhepulin.
Olimme montulla reilun vartin verran ja Myrsky oli loppupäivän täysin poikki. Oli siis ilmeisen hyvää aktivointia tutustua vieraaseen paikkaan. Eihän Myrsky paljoa jaksanut viellä edes kävellä, mutta kovasti se yritti pysyä Lolan perässä.
Tuntui, että koirat pääsivät nyt vasta tutustumaan kunnolla. Lola haisteli Myrskyä nätisti ja jos se yritti alkaa puremaan, Lola pystyi mennä kauemmas. Lenkki teki siis oikein hyvää koirien väliselle suhteelle.
Illalla Lola makasi eteisessä koirapatjalla. Pyysin sitä olohuoneeseen, jolloin se nousi ylös. Juuri kun se pääsi jaloilleen siltä lähti takapää alta taas kerran. Tämä on nyt toinen kerta ja nyt näin tilanteen paremmin. Vika näyttäisi olevan vasemmassa takajalassa, se ikäänkuin pettää niin, että tassu valahtaa mahan alle. Lolalla on nivelrikkoa oikeassa takajalassa, jonka takia se ei varaa siihen kunnolla painoa. Voisiko tämä nyt olla rasittanut parempaa takajalkaa niin paljon, että sekin alkaa nyt oireilemaan.
Olo on aivan kama taas kerran. Ei ole kulunut edes vuotta Hemmon pois menosta. Sen jälkeen muutaman kuukauden päästä minun täytyi päästää Lyyli pois. Ja nytkö sitten se alkaa olemaan todellakin lopun alkua Lolan kanssa...
Tänään menitiin ihan vaan pieni aamupissa ja ajattelin koko päivän lenkit minimoida. Käymme vain ja ainoastaan nurkan takana. Toivottavasti lepo auttaa. Harmikseni sain kuulla, että Lolan veljellä on samanlaisia oireita. Lolan kanssa on ensi kuussa kontrolli, puhun silloin lääkärin kanssa tuosta takapään pettämisestä. Katsotaan mitä hän sanoo. Sen verran olen jo päättänyt ettei Lolaa enää viimekertaisen huonon kokemuksen jälkeen tulla nukuttamaan "turhaan". Viimeksi, kun Lolalta kuvattiin lonkat ja kyynärät uudelleen, se ei meinannut millään herätä enää. Tilanne oli todella vakava.
Kyllähän minä sen olen tiennyt, että nivelrikko ei tule koskaan parantumaan. Olen tiennyt myös sen, että se tulee vain menemään huonompaan. Ja tämä taitaa nyt sitä sitten olla..
Myrskyn kanssa on taisteltu puremista vastaan. Se on todella kova puremaan, jonka kuvittelen johtuvan pitkäkarvaisista sisaruksistaan. Voin hyvinkin kuvitella, ettei karvainen kaveri satuta itseään niin helposti ja pennut ovat voineen repiä toisiaan turkista. Myrsky onkin kova repimään, sen lempi leikkiä näyttää olevan kaikenlainen repiminen. Se ottaa napakasti kiinni hihasta tai lahkeesta ja alkaa repiä sitä innoissaan. Ällöttävintä ja kivuliainta on sen jalkafetissi. Eli ilmeisesti se yrittää repiä sukkaa jalasta, mutta naskalit uppoavat kivuliaasti jalkaterääni. Se sattuu aivan hullun lailla. Olen yrittänyt kieltää, mutta kieltäminen tuntuu vaan kiihdyttävän Myrskyä. Siitä tulee niin mieleen Lyyli. Jos kiljaisen se saa Myrskyn vaan hyökkäämään uudelleen. Jos yritän sitä fyysisesti estää, se alkaa riehua kunnolla ja kirjaimellisesti hyppii nenille. Leluakin olen sen suuhun laittanut, mutta se ei jaksa kauaa kiinnostaa ja taas olemme lähtöpisteessä. Yritin jopa eristämistä, mutta se ei tuottanut mitään apua.
Joskus asiat ovat vaan niin yksinkertaisia, ettei niitä edes tajua. Sitä vaan miettiin, että olen kaikkeni yrittänyt ja mikään ei toimi.. Minun oli vaan pakko miettiä, että mitä en ole tehnyt. Ja sitten sen tajusin, asian mikä ei todellakaan tullut ensimmäisenä edes mieleen... olen minäkin koiraihminen!!! Eli aloin opettamaan Myrskylle irti-käskyn.. eikö olekin hassua, ettei tuollaista ole tullut ajatelleeksi heti ensimmäiseksi?
Taskut täyteen namia, sitä on oltava aina heti saatavilla. Minulla on nyt jokaisen housun taskussa namia, sekä takin taskussa. Namit ovat aina mukanani, oltiin sitten ulkona tai sisällä.
Yksinkertaisesti tein niin, että kun Myrsky taas kerran hyökkäsi jalkaani raatelemaan laitoin namin sen nenän eteen. Samaan aikaan kun Myrsky irroitti jalastani ottaakseen namin sanoin "irti". Harjoitus on sinällään helppo, koska pentu tulee saman tien uudelleen jalkaani kiinni. Taas sama juttu. Kolme kertaa tein noin ja Myrskyn innostuneisuus jalkaani kohtaa alkoi selvästi laantua. Neljännellä kerralla sanoin irti kun minua purtiin ja pentu irroitti heti! Tietysti palkkasin namilla ja rauhallisilla kehuilla.
Näin hurjan aivotyön jälkeen olemme nyt siinä pisteessä, että pureminen on huomattavasti vähentynyt. Jos minua purraan, on irti-käsky toiminut moitteettomasti ja aina olen antanut namia ja kehuja. Olen päässyt jopa kehumaan siitä kun Myrsky ei purekaan jalkaani, vaan muuttaa mielensä ja katsoo minua silmiin sen sijaan! Hurjan hienoa.
Se täytyisi vaan yrittää saada mahtumaan pieneen päähäni, että sille pennulle on oikeasti opetettava kaikki, siis ihan kaikki. Jopa se, että nami tulee kädestä. Tästä innostuneena olemme nyt alkaneet opettelemaan istumista, joka sujuukin jo melko hyvin, sekä olemme ottaneet seuraamisen alkeita. Luoksetuloa harjoittelemme kovasti ulkona ja sisällä, jotta saisin siitä mahdollisimman varman.
Myrsky ei selvästikkään jaksa keskittyä kauaa, eikä se kestä monia toistoja. Joten teemme pitkin päivää aina vaan muutaman toiston kerrallaan ja se näyttää olevan sopiva.
Tästä se lähtee. Minä opettelen Myrskyä ja Myrsky opettelee minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti